Yleistä keskustelua musiikista ›

Jostain syystä tuohon ilmiöön liittyy minusta joku negaatio, enkä oikein edes tiedä mikä.
 
Hmm. Mietityttää oikein, mutta en tiedä mikä siihen vaikuttaa, että millaisia fiiliksiä haluaa jostakin musiikista saada. Enpä osaa pukea taaskaan sanoiksi mitään.
 
Mutta haen sitä, että silloin tällöin kun kuuntelen jotain todella rankkaa vääntöä, en suinkaan hae siitä mitään musiikillista tai musikaalista nautintoa vaan se tunne on paremminkin puhdistava. Vähän kuin lenkillä olisi :)
 
Mättömusassa vetää tietenkin puoleensa yksi seikka. Esim. black metal vetää kuulijoita sillä, kun niitä melodisempia kohtia heitellään örvellyksen sekaan. Paskan seassa rumempikin juttu kuulostaa jo kauniilta tai sillai.
 
Ei tule mitään, menen baariin.

Jep kyllähän se Linkin Park on sitä mainstreamia, mutta kuten joku edellä on sanonut tiedotusvälineet ovat kehittyneet ja tätä kautta saamme enemmän tietoa maailman raaistumisesta, joka voidaan liittää musiikin raaistumiseen, mutta loppujen lopuksi musiikki on vain seurannut kaiken muun kehitystä: ovathan elokuvat raaistuneet, samoin kuin muukin taide. En näe tässä mitään pahaa tai hälyttävää. Tämä "kultainen keskitie" on nykyään ehkä "kultainen moottoritie", jossa on enemmän ihmisillä tilaa kolkea ;)

No enpä tiedä... Aikamoisia nössöilijöitä nämä linkinparkit ja muut slipknotit on kun vertaa vaikka johonkin 70/80 -lukujen taitteen jenkkiläisiin punkbändeihin.

Paha sanoa. sen verran skidinä kuitenkin tottunut tampabaydeathmetalliin, että sitä kevyempi musiikki tuntuu jotenkin aina ihmeellisen ..."epäraskaalta/RaaŽalta".
 
Poikamaiseen angstiin ja ulkonäköönhän nämä trendihevarit vetoavat siinä missä poppisyhtyeetkin.

Mielestäni tuollainen "yhteen putkeen" tuijottaminen on lisääntynyt. Ei uskalleta/haluta kokeilla. Led Zeppelin on mainio esimerkki: bändi liikkui rohkeasti tyylistä toiseen.Myös edellä mainittu Rainbow: Samalta levyltä jolla ko. Kill the king oli löytyy myös Rainbow Eyes eli kaksi täysin erilaista biisiä.Nykyisin bändeillä ei tunnu olevan mahdollisuutta/halua kokeilla vaikkapa hieman poikkeavaa soitinnusta jne.

Olin juuri lauantaina tulva festivaaleilla porissa. Ei se ville Leinosen soolo (kitara ja ääni) niin hirveen rankkaa ollut. Mutta kaunista. Toisin sanoen : musaa on laidasta laitaan.

Henkilökohtainen "ongelmani" lieneekin se, että vaikkapa Howlin' Wolfin "Moanin' At Midnight" vuodelta 1954 (tulikohan vuosi oikein) kuulostaa huomattavasti uhkaavammalta kuin kumpikaan noista erikseen tai yhdessä, vaikkei periaatteessa ole likimainkaan yhtä "raskasta" tavaraa.
 
Olen samaa mieltä. Myös esimerkiksi monet Johnny Cashin akustisen kitaran säestyksellä esittämät kappaleet ovat rankempia kuin monen varsinaisen heavy-bändin.
 
Vanha Sabbath käy esimerkiksi astetta "rankemmasta" tavarasta- monet kappaleet ovat aika hitaita ja niissä on onnistuttu luomaan painostava tunnelma ilman moottorisahasäröjä ja örinää.

Väitetään, että yhteiskunta on kaiken kaikkiaan raaistunut. peilaako musiikki tätä?
 
Musiikkihan on aina ollut viihdyttämisen lisäksi äänitorvi monelle joka on halunnut esittää mielipiteensä omalla tavallaan.
 
Olen huomioinut että musiikki peilaa lähinnä itsensä tekijän olotilaa ja asennoitumista. Näinkin suuresta maailmasta on vaikea tehdä kappaletta joka kertoisi kaiken.
 
Ja kuten Timo Rautiainenkin on tässä muinoin sanonut, on sitä ennen vanhaankin osattu synkistellä. Viitaten Surupuku-sinkullaan esitettyyn Tulkaa kotiin- kappaleeseen jonka on sanoittanut aikoinaan Eino Leino.
 
Musiikki tänä päivänä pyrkii lähinnä ilmentämään yksilön käsitystä ympäröivän maailman tilasta. Tässä maailmassa on 6 miljardia tarinaa ja luulen etteivät ne kaikki ole kovinkaan synkkiä.

Heh, linkin park nyt on aivan puhdasta melodista poppia jossa on pikkuisen särökitaroita yhdistettynä räppäykseen yms. eli niin kaukana raa'asta/raskaasta musiikista kun voi.
 
Niin, pointti taisikin olla siinä, että nykyään tässä aivan puhtaassa melodiapopissakin on mukana ne särökitarat ja säröytyvää, aggressiivista laulua.

Paha sanoa. sen verran skidinä kuitenkin tottunut tampabaydeathmetalliin, että sitä kevyempi musiikki tuntuu jotenkin aina ihmeellisen ..."epäraskaalta/RaaŽalta".
 
Niinpä. Kuunnelkaapa joskus huviksenne Deiciden Legion-albumi ja sanokaa onko nykyajan musiikki raakaa.

Niinpä. Kuunnelkaapa joskus huviksenne Deiciden Legion-albumi ja sanokaa onko nykyajan musiikki raakaa.
 
Kyllähän noita yksittäisiä esimerkkejä löytyy varmasti kivikaudelta asti, mutta mulla oli mielessä musiikki yleensä, valtavirta nykyään... Se vaikuttaa ainakin minusta tulleen agressiivisemmaksi ja hyökkäävämmäksi.

Henkilökohtainen "ongelmani" lieneekin se, että vaikkapa Howlin' Wolfin "Moanin' At Midnight" vuodelta 1954 (tulikohan vuosi oikein) kuulostaa huomattavasti uhkaavammalta kuin kumpikaan noista erikseen tai yhdessä, vaikkei periaatteessa ole likimainkaan yhtä "raskasta" tavaraa.
 

 
Jep jep.
 
Oliko 1959? Chess LP 1434. ;-)
 
Jokatapauksessa samaa mieltä olen. Kun Wolf laulaa "I asked for water" kuulostaa se uhkaavammalta ja rankemmalta kuin tusina hevibändejä niputettuna yhteen. Ja ne levyjen kannetkin on intensiivisempiä kuin iltapäivän annos nykyistä videohuttua, jos tätä visuaalista puolta ruoditaan.

Oliko 1959? Chess LP 1434. ;-)
 
Tuli sinkkuna Chessiltä ulos v. -51, Chess 1479.

No kyllä meikäläinen ainakin lähtee aina mummoja potkimaan, kun pääsee Backstreet Boysien kaunista melodisuutta kuuntelemaan :)
Ei henkisesti ja fyysisesti terve ihminen sotke musiikkia ja käytännön väkivaltaa. Ikävä kyllä kaikki eivät ole terveitä.
 
Nojoo. Ehkä ennen enemmän "hardcorea" ja "undergroundia" olleet musiikkityylit ovat nousseet pinnalle tai ainakin niistä on poimittu vaikutteita. Ikävä kyllä musiikki on usein tällä matkalla kohti radiosoittoa sliipattu pilalle.
 
EDIT: Kirjoitin vähän epäselvästi. Nyt toivottavasti ehkä vähän selvemmin.

Olen samaa mieltä. Myös esimerkiksi monet Johnny Cashin akustisen kitaran säestyksellä esittämät kappaleet ovat rankempia kuin monen varsinaisen heavy-bändin.
 
Sama ongelma. Minusta taas järkyttävintä musiikkia ovat jotkut vanhat Folk-laulut a' la Woody Guthrie, joissa kerrotaan oikeasti tapahtuneista asioista - Luonnonkatastrofeista ja nälänhädästä - painostavan henkilökohtaisella äänellä.
 
"Nykyrankkuus" kuulostaa äijän korvissa vain murrosikäiseltä pokemon- scifi- kauhuleffafantasialta, vielä jotenkin epäseksuaaliselta. Listamusiikkia tehdään yhä nuoremmille...
 
edit: tautolokia

Lyhyet kommentit vain, nukuttaa niin paljon ettei jaksa ruveta jauhamaan sen kummemmin. Offtopiciksi siis menee.
 
Mutta. Raskaalla (ei raalla) musiikilla voi käsittää vaikka mitä. Jos kyse ei ole niinkään soundillisesta ja soitannollisesta raskuudesta (junttariffi ja kauhea mörinä) niin toki jotkut vanhat blues / jazz jutut ovat rankkaa kuunneltavaa. Raskasta haluavat voivat kääntyä kunnon Funeral Doomin pariin ja hajoilla 20 min. biisien kanssa. Siinä pääkoppa voipi joutua koville alaan perehtymättömillä:D Raskasta on myös moni ambientti. Ei pulina-ambientti vaan tyyliin Puissance tms helvetinmoinen ahdistus ja kolina.

Tänäpäivänä ei taida enää pärjätä perinteisellä, kauniilla tyylillä. Toki on joitakii 'tavallisia' bändejä jotka sekoilee ihan muuten vaan (kuten meidän tiimi...).

Tänäpäivänä ei taida enää pärjätä perinteisellä, kauniilla tyylillä.
 
Kuuntelepa Liekkiä.

Mun mielestä musiikki yleisesti ei oo raaistunu...mutta hevissä ja muissa sen tyylisissä, numetallissa ja muussa ollaan menty shokeeraamisessa niin ääripäähän että bändistä ei tuu suosittua jos ei tapa jotain tai jos veri ei roisku videolla...
 
Tämä on perseestä...uusien bändien tai muuten vaan uudet coverit tehään just sillä metodilla millä esim. Metallica operoi
Garage Incillä Blue Oyster Cultin Astronomyn... kuulin täs
taannoin originaaliversion ja voi vittu että se oli paremipi
ku Metallican vitusti-säröä-tyyliin tehty versio, joka ehkä oli rankempi, mutta Oysterilla se biisi oli paljon
elävämpi, siitä löysi jatkuvasti uusia juttuja. Nykyään biisit
on sellasia että niitä kuunnellaan joku 10 kertaa ja sit kyllästytään...sielukkaat artistit ovat katoava luonnonvara...
perkele...