Lyriikka ›

Tyhjyyteen silmät tuijottaa, ajatus vain vaeltaa.
En kuule ääntäkään, en edes omaa sydäntä.
Kun tarkkaan aisteja, niin voin tuntea
Kuulla sen, äänen niin hiljaisen,äänen sydämen.
 
Läpi sysimustan yön, valvon ja kuuntelen.
Hiljaa kuuntelen ja tulkitsen sanoja sen.
Kuinka muistaisin sen, kun hiljaa ole en.
Että kuule en, silloin ääntäni sydämen, kun kuuntele en.
 
Sitten hetkeksi havahdun ja kuulen äänet kaupungin.
Tuo takaisin jälleen tähän maailmaan.
Mutta uudelleen vajoan, omaan unien maailmaan.
Jaa kuulen uudelleen sen, äänen ihmeellisen
Jota ehkä ymmärrä en, äänen sydämen.

 
Läpi sysimustan yön, valvon ja kuuntelen.
Hiljaa kuuntelen ja tulkitsen sanoja sen.

 
Tästä kohdasta tykkäsin. Muista en niinkään. Aika peruskauraa.

Tässä on ehkä liikaa ns. "kliseitä" "kliseiden" perään.
 
Ei sinänsä mitään moittimista, mutta menee aivo tukkoon kun samaa toistetaan.
 
Tosin, mikäpä olen mitään sanomaan, kun en ole tätä valmiina kuullut.. voihan tämä olla todella toimivakin hyvän sovittajan jäljiltä.

Tyhjyyteen silmät tuijottaa, ajatus vain vaeltaa.
***
Läpi sysimustan yön, valvon ja kuuntelen.
Hiljaa kuuntelen ja tulkitsen sanoja sen.
***
Mutta uudelleen vajoan, omaan unien maailmaan.
***
Jota ehkä ymmärrä en, äänen sydämen.
 
Vähän samaa kuin edellinenkin.. liika toistoa, mutta osa sanoista ja lauseista toi mystisen tunnelman.
Nuo lainatut kohdat olivat hyviä... mielestäni tietty vain..
 
Paljon voi löytyä kuuntelemalla, sisintään, jos uskaltaa..
 
Jatka ihmeessä...

sopivan biisin kanssa tää saattaa olla tosi hyvä. Musta ihan kiva teksti.
 
E: älkää aina valittako niistä kliseistä, mitä väliä sillä jos joku juttu on klisee? muutenkin joku lause joka on periaatteessa mahdollisimman "epäklisee" saattaa olla just se mahdollisimman kliseen kuulonen(esim jotkut ultra bran sanoista). Mut ei nekään sanat silti huonoilta kuulosta.