Yleistä keskustelua musiikista ›

No vastasit kuitenkin.
 
Hendrix & Morrison & muut olisivat olleet aivan yhtä hyviä ilman huumeitakin.
 
Mistäs tiiät? Ja eiköhän se päihderiippuvuuskin liittyny siihen, millasia ne oli ihmisinä. Enkä usko yhtään, että morrison olis ollu samanlainen runoilija ilman kamaa.
 
Ne ideat täytyy saada siirrettyä sieltä päästä johonkin talteen. Äänittää, nuotittaa, ihan miten vain. Ja se sujuu paremmin selvänä.
 
Niin, ja kamoissa kun sitä jotenkin ideoi nauhalle, niin sitähän voi sitten selvänä vaikka ottaa niitä ideoita sieltä ja purkittaa.
 
Ja ei nää sun juttus sen paremmin oo perusteltu
 
Hendrix & Morrison & muut olisivat olleet aivan yhtä hyviä ilman huumeitakin
 
Se on sun mielipide, mun mielestä asia ei ole noin

Otas, Gypsy, jotain rauhoittavaa välillä. Sulla on pulssi aika kova:-)
 
Musta tuntuu, että tässä toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä. Ei soittajia sen takia eroteta, että käyttävät mitä käyttävät; soittajia erotetaan jos mopo alkaa keulia niin että jää ho¨mmat hoitamatta. Se on ihan sama, onko syynä rojut, viina, mielenterveyden horjuminen tai vaikka liiallinen jalkapalloinnostus - jos se haittaa bändin työtä, on pakko tehdä päätös.
 
Joko soitetaan tosissaan, tai sitten soitetaan taksi.
 
Luovuuden ja stimulanttien yhteydestä on puhuttu satoja ellei tuhansia vuosia. Eino Leino oli varma, ettei selvin päin oo mahdollista tuottaa hyvää tekstiä. Joillekin stimulantit ovatkin helppo tapa päästä ujoudesta tai huonosta itsetunnosta - ainakin helpompi kuin aikuistuminen, itsensä hyväksyminen tai kasvaminen ihmisenä, mikä vaatii työtä ja aikaa. Päihteitä saa nopeasti, ja vaikutus on lähes välitön.
 
Mutta toinen pääsee samaan lopputulokseen vaikkapa joogaamalla, ja kolmas on luonnostaan julkinen.
 
Mä olen soittanut huonolla lääkityksellä olevien kaverien kanssa aika paljon vuosien mittaan, ja nimen omaan rumpalilla rauhoittava ja rentouttava lääkitys on katastrofi. Ennen aivan loistava soittaja muuttuu hetkessä sleepaavaksi fiilistelijäksi, joka ei ymmärrä miksi muka pitäisi laskea neljään, kahdeksaan tai kuuteentoista. Laulajalla tai soolokitaristilla tuollainen laid-back -groovaus saattaa olla paikallaan, rytmisoittajalla ei koskaan.
 
Ja bändi nousee ja kaatuu rumpalin myötä. Oli eturivissä mitä kukkoja tahansa.
 
Tämä tästä. Sitten alkuperäiseen aiheeseen:
 
Keskustelun avaus oli hyvä, vaikka faktat ja vuosiluvut olivatkin väärin. Mutta eipä oo Bonhamin epäilys että kapina on vain myyntivaltti, täysin vailla perää. Sitähän se on - antimainos eli mainos joka on suunnattu niille, joita ei tavallisella mainonnalla naruteta;-)
 
Viimeiset varsinaisesti populaarimusiikkia uudistaneet aallot olivat rap ja grunge. Niiden jälkeen olemme eläneet kertaustyylien kulta-aikaa retrotähtineen. Marilyn Manson saattaa näyttää hurjalta, mutta ketä hän pelottaa? Alice Cooper oli paljon hurjempi omana aikanaan. Placebo saattaa olla ah niin dekadentti ja seksuaalisesti liberaali, mutta siinäkin lajissa vain varjo Velvet Undergroundista. Jne.
 
Toivoa on kumminkin aina. Nimittäin, se että joku asia on helposti myytäväksi tuotteistettu, ei tarkoita etteikö takana olis hyvinkin oikeaa ja aitoa tunnetta, tai kannattamisen arvoista ideologiaa. Pienin yhteinen nimittäjä on saatava kohdilleen, jos mieli jonkun kuullakin.
 
Mä uskon rokkiin, ja rokin kapinallisuuteen. Jos en artisteissa, niin yleisössä kumminkin. Niissä lapsissa, jotka kirkkain silmin katsovat ensimmäistä kertaa oikeaa livekeikkaa.
 
Jatketaan.

eilen oli kipsarissa kapinan henkeä, hajua ja ilmettä. Tätä 'post-rock' meininkiä en ole vielä oikein ymmärtänyt mutta se alkoi tulla sieltä, eilen. Bändit kipuavat lavalle mahdollisimman epätrendikkään näköisinä, toiset jo paskaisina ja pummin näköisinä toiset vain mahdollisimman tavallisen näköisinä. Musiikki on vaikeasti sulateltavaa, ahdistavaa telecaster räminää ja kiertoääniä, välillä kontrastina todella leutoja väliosia tai kokonaisia biisejä kuitenkin vältellen ilmeisiä ja tarttuvia soinnutuksia ja ratkaisuja. sitten taas hurjaa ritinää ja kiljumista tai muita kummallisia, vaikeasti sulavia lauluelementtejä. Ei juuri mitään välispiikkejä, ja levyt myytiin pääasiassa kohderyhmälle vinyylinä vaikka cd:täkin boksissa oli.
 
Kaikki rokin pompöösimäinen egomaanien kuuntelija/katsojan vikittely oli riisuttu pois kaikista esityksen osa-alueista. Jotenkin mielessä pyöri ajatukset siitä, että tämä on ikäänkuin rock'n'rollin maailmanloppu: sen soundtrack on tämä ahdistava musiikki ja sen helvetin herrat ovat nämä epämiellyttävän näköiset ihmiset lavalla. Missään ei ole mitään glamouria mihin tarttua. Siis tätä sonic youth osastoa. Siinä on kapinaa, rockia ja glamouria kohtaan.

Terve
 
Ensiksi pitää olla tietysti jotain mitä vastaan kapinoida. Lieneekö aiheet lopussa? :) Ei luulisi, kun maailman menoa tarkastelee. Hyvää yhteiskuntakriittistä (jonka minä siis kapinalliseksi miellän) tekstiä teki esim. Hassisen Kone aikoinaan, mutta pop- ja rock-musa on tullut niin ”salonkikelpoiseksi”, ettei mikään oikein hätkähdytä ketään. Itse olen sitä mieltä, että kapina (mitä sillä sitten tarkoitetaankin) löytyy tekstistä, jos on löytyäkseen.
Aineissa kitaran kanssa heiluva, heppinsä lävistänyt resupaavo on lähinnä säälittävä kapinasätkynukke. Enemmän sitä kapinaa löytyy vaikka Mikko Perkoilalta.

Poimittua tuolta Kiven tekstistä... voi kun saisikin takaisin sen neitseellisen innokkuuden aina bändin astuessa lavalle. Silloin tunsi oikeasti olevansa osa jotain suurempaa ja voimakasta...

Keskustelun avaus oli hyvä, vaikka faktat ja vuosiluvut olivatkin väärin.
 
Hoho. Muisti on hyvä mutta lyhyt.
 
Toivoa on kumminkin aina. Nimittäin, se että joku asia on helposti myytäväksi tuotteistettu, ei tarkoita etteikö takana olis hyvinkin oikeaa ja aitoa tunnetta, tai kannattamisen arvoista ideologiaa. Pienin yhteinen nimittäjä on saatava kohdilleen, jos mieli jonkun kuullakin.
 
Allekirjoitan.
 
Mä uskon rokkiin, ja rokin kapinallisuuteen. Jos en artisteissa, niin yleisössä kumminkin. Niissä lapsissa, jotka kirkkain silmin katsovat ensimmäistä kertaa oikeaa livekeikkaa.
 
Hienosti sanottu. Varmaan kapinallisuus (ainakin epäsuorasti) nousee yhteiskunnan (kuvitelluista tai todellisista) epäkohdista, sekä siitä, että sitä yhteiskuntaa ja sen arvomaailmaa ei koeta omiksi. Tuosta näkökulmasta katsottuna kapinallisuutta tulee aina olemaan, ja se löytää myös aina jotenkin tiensä musiikkiin. Se on sitten toinen asia, että onko "kapinallinen" musiikki enemmän marginaalissa vai valtavirrassa.
 
Enää ei myöskään ole vastaavia moraaliauktoriteetteja (tai ainakaan niillä ei ole entisenlaista auktoriteettiasemaa), joita vastaan kapinoida. Kun yhteiskunnassa on vallalla liberaali "kaikki on sallittua kunhan ei haittaa muita" -hymistelykulttuuri, niin sitä vastaan on hankala kapinoida shokeeraamalla tai muilla "perinteisen" kapinoinnin keinoilla.
 
Yksi selitys kapinan häviämiselle & laimenemiselle voisi olla myös, että yhteiskunnassa yksinkertaisesti on vähemmän epäkohtia. Ei ole enää mitään, mitä vastaan kapinoida. Mikä olisi hienoa, jos vain on totta (tosin aika utopistinen ajatus). Tai sitten ei ole enää mitään, minkä puolesta kapinoida, mikä on aika surullista.

Kun yhteiskunnassa on vallalla liberaali "kaikki on sallittua kunhan ei haittaa muita" -hymistelykulttuuri, niin sitä vastaan on hankala kapinoida shokeeraamalla tai muilla "perinteisen" kapinoinnin keinoilla.
 
Niinpä, tuollaisesta seuraa se, että shokeeraamisen muodot raaistuvat. Sveitsissä oli yhteen aikaan useita julkisia polttoitsemurhia, kun tuntui ettei mikään muu siivoa ja järjestelmällistä 'helveettiä' hetkauta.
 
Saman ongelman ilmentymiä ovat ruotsalaisen kansankodin raaistunut väkivalta ja mielestäni myös skandinavian uusnatsit (joiden nousuun jonkinlainen vaikutus oli Ruotsin päätöksellä rakentaa "vapaita" nuorisotaloja ongelmanuorille, joista sitten monista tuli skinien värväyskeskuksia. Hyvä ajatus, vaan ei toiminut).
 
Yksi selitys kapinan häviämiselle & laimenemiselle voisi olla myös, että yhteiskunnassa yksinkertaisesti on vähemmän epäkohtia. Ei ole enää mitään, mitä vastaan kapinoida. Mikä olisi hienoa, jos vain on totta (tosin aika utopistinen ajatus). Tai sitten ei ole enää mitään, minkä puolesta kapinoida, mikä on aika surullista.
 
"Konsensus kapinan jarruna?" :-)
 
Suomen sisäpoliittinen ilmapiiri on nykyään paljon terveemmällä pohjalla kuin aikoinaan ("Kekkoslovakiassa"), mun alkaessani tiedostaa ja kapinoida (about silloin kun punk tuli ensimmäisen kerran).
 
Mutta ei selitys siltikään toimi tai vakuuta. Musta tuntuu että järkevämpi suhtautuminen ympäristön tilaan ja muut hyvät asiat ovat enemmän seurausta siitä, että nykyään tosiaan on jo pakko. Nykyiset nuoret ovat mun ja Bonhamin ikäisten vanhojen rauhanmarssijoiden lapsia (tai ainakin kaikki siihen aikaan tiesivät pelätä kiina-ilmiötä ja otsonikatoa) ja entistä useampi vaikuttajakin on kasvanut tällaisen maailmanlopun pelon ilmapiirissä.
 
Eli: mä luulen että syynä on enemmän se, että nykyään perusturvallisuus on äärettömän paljon huonompi kuin 70-luvun post-agraarisuomessa tai koskaan sitä ennen. Kapinointi vaatii tietyn määrän perusturvallisuutta, vaikkapa kuviteltuakin. Pitää olla ainakin luulo, että jossain kohti on verkko joka ottaa vastaan.
 
Koska jos sitä ei oo, ei todellakaan ole mitään menetettävää. Silloin ollaan Loistavan polun ja Korkeimman oikeuden reviirillä. Siellä, missä kuollaan ottaen mahdollisimman paljon viattomia mukaan.
 
Vaan ei hätää. Kyllä kapinan aiheita riittää. Ei :-) vaan :-( !!!

Niin, kyllähän se niin on, että alice cooper aikanaan 70 luvulla kauhistutti lavashovllaan ja kun nyt niitä kattoo niin ei niissä kyllä mitään rajua ole. Mutta vielä tosta kamasta. niin ei se välttämättä hyväks ole bändille. Mutta kun rock bändit nyt usein tuppaa oleen niitä missä musiikin mukana on myös ongelmat, päihteet ja muutenkin tavallisesta poikkeavat persoonat. Kyllä mä myönnän sen, että ilman kamaa jotkut pystyy musaa tekeen ja eihän kaman käyttämisessä edes mitään kapinallista ole. Mutta jotkut ei pysty luomaan ilman kamaa ja miks siitä pitää väitellä kun niin moni stara on sanonu olevansa tyhjä ilman kamaa. Siis sehän on selvä, että joku aine johonkin tyyppiin vaikuttaa inspiroivasti. Ja jos mulla ei ollu perusteluita väitteilleni niin oliko tällä yhellä tyypillä? Sano vaan kaikkeen, että Kyllä ne olis ollu semmosia ilman kamaakin. Ja ei mitään perustelua. Ja mä en nyt tarkota kamankäytössä näitä sosialistavia vaikutuksia. Vaan inspiroivia. Ei sitä voi kukaan kieltää, että joitain ihmisiä joku aine inspiroi. Ja kyllä mun mielestä bändin laulajan pitää olla keulakuva. ja jos on luonteeltaan ujo tyyppi niin mikä siinä muka on pahaa, että ottaa vähän jotain ja pystyy toimiin? Mä tiedän kokemuksesta, että Klassisten muusikoiden käyttämät Beetasalpaajat ei auta mihinkään. Niin, ja eihän se ehkä toimi jos rumpali vetää epärytmissä, mutta stevenin kohdalla näkemissäni videoissa ei ollu semmosta, että se ei ois toiminu. Ei se niin vituilleen vetäny. Ja mun mielestä se oli Guns n rosesiin paljon parempi kun matt sorum. Eikä yleisökään näyttäny välittävän.

ja miks siitä pitää väitellä kun niin moni stara on sanonu olevansa tyhjä ilman kamaa. Siis sehän on selvä, että joku aine johonkin tyyppiin vaikuttaa inspiroivasti. Ja jos mulla ei ollu perusteluita väitteilleni niin oliko tällä yhellä tyypillä? Sano vaan kaikkeen, että Kyllä ne olis ollu semmosia ilman kamaakin.
 
Niinno, Dave Mustaine sanoi ton aikoinaan aika osuvasti: "Ennen olin varma, että tarviin kamaa osatakseni soittaa, nyt ymmärrän että tarvittiin todella paljon kamaa että surkea soittoni olis kuulostanut hyvältä."
 
Ja ei, ei ne olis olleet ihmisinä samanlaisia, jos ne olis olleet vesipoikia, ei tietenkään. Kaikki ne paranoiat, ristiriidat ja toisaalta maailman kuninkaana olemisen fiilis olis jääneet vähemmälle, ja totta kai se muokkaa ihmistä. Mutta totta on myös se, ettet sä saa millään aineella ulos sellaista, mitä sussa itsessäsi ei oo; vaikka kuinka piilossa, mutta kumminkin.
 
tiedän kokemuksesta, että Klassisten muusikoiden käyttämät Beetasalpaajat ei auta mihinkään.
 
Betasalpaaja on aine, joka poistaa käsien tärinää. Ehkä sun kädet ei tärise tahdottomasti?
 
Yleisö muuten aniharvoin näkee soittajan sellaisessa tilassa, josta tulee ongelmia. Yleensä se peitetään hinnalla millä hyvänsä. Bändi lähipiireineen kuitenkin näkee ongelman paljon aiemmin, koko raadollisuudessaan, ja toimii asiaankuuluvasti.

Betasalpaaja on aine, joka poistaa käsien tärinää
 
Höpö höpö. Tai siis kyllähän se sitäkin tekee. Mutta se estää oliko se nyt autonomisen hermoston näitä jotain hermo juttuja, että ei panikoisi. Ja siis tästä syystä käsien tärinä lakkaa ja ei jännitä niin paljon. En mä muista mitä se lääkäri mulle selosti niistä. Ja myös sydämmen syke laskee tietenkin kun niitä käyttää, eikä hikoilluta niin paljon ja se myös supistaa verisuonia mikä taas saattaa ilmetä liikkeiden hidastumisena.
 
Niin, ja miks puhutte soittamisesta kun mä puhun luomisesta?
 
Niinno, Dave Mustaine sanoi ton aikoinaan aika osuvasti: "Ennen olin varma, että tarviin kamaa osatakseni soittaa, nyt ymmärrän että tarvittiin todella paljon kamaa että surkea soittoni olis kuulostanut hyvältä."
 
Ja kai se dimebag darrellkin keikat sitten vetää ihan perseelleen vaikka monesti soittaakin umpikännissä
 
Mä en ainakaan pystyis meneen lavalle ilman jotain kamaa. Kyllä mä väitän, että mä ihan paniikissa soitan paskemmin kun kamoissa tai missä vaan
 
Niin, että sillä vaan tosta betasalpaajajutusta, että ne ei mulle riitä. Tarvitaan jotain tehokkaampaa jännitykseen

Jos katsotaan taas sitä 50-60 -luvun rockia, niin sitä tuskin voi sanoa kantaaottavaksi millään kriteereillä. Silti sitä pidettiin kapinallisena omana aikanaan. Suureksi osaksi kapinallisuus taisi syntyä siitä bändien ulkomusiikillisesta puolesta (esim. Elviksen lanteesta).
 
Hei, vastalause tähän! Jos joskus niin 1960-luvulla otettiin musiikin avulla voimakkaasti kantaa ajankohtaisiin asioihin ja ympäröivään maailmanmenoon. Vietnamin sota, kansalaisoikeusliike, rasismi, huumepolitiikka, ympäristön tila, television hapattava vaikutus ja monet muut olivat aiheita, joita käsiteltiin tuon aikakauden rockbiisien sanoituksissa hyvinkin kriittiseen sävyyn.

Hei, vastalause tähän! Jos joskus niin 1960-luvulla otettiin musiikin avulla voimakkaasti kantaa ajankohtaisiin asioihin ja ympäröivään maailmanmenoon. Vietnamin sota, kansalaisoikeusliike, rasismi, huumepolitiikka, ympäristön tila, television hapattava vaikutus ja monet muut olivat aiheita, joita käsiteltiin tuon aikakauden rockbiisien sanoituksissa hyvinkin kriittiseen sävyyn.
 
Kyllä kyllä. Mutta oliko tuo kantaaottaminen kapinaa vai politiikkaa? Mielestäni jälkimmäistä enimmäkseen.

Niin, että sillä vaan tosta betasalpaajajutusta, että ne ei mulle riitä. Tarvitaan jotain tehokkaampaa jännitykseen
 
Jännittääkö sua keikat? Kokeile katsoa yleisön yli kuviteltuun pisteeseen salin takaseinässä (tai isoilla keikoilla sinne missä takaseinä näkyisi, jos se valoilta näkyisi). Se yleensä auttaa.
 
Älä anna paniikille valtaa. Keikkajännitys on luonnollista ja tuo kivaa särmää hommaan, paniikki puolestaan voi kehittyä paniikkihäiriöksi, joka on lääkitystä vaativa sairaus.
 
Keikkapaniikista oppii äkkiä pois (jos ylipäänsä on oppiakseen, ihan kaikki ei opi), kun keikkailee vaan, eikä liiottele ongelmia. Se yleisö on siellä sun puolella, ei sua vastaan. Aika monella maailmantähdellä se tenuttaminen tai douppaaminen on showta, samaa osastoa kuin tyhjät marshall-seinät. Teetä siinä Slashinkin JD-pullossa on, kuten Keith Richardsillakin, koska se pahan jätkän illuusio on jotakin mitä pitää pönkittää koko ajan, jos sillä mielii leipänsä saada.
 
Se on maailmantähdilläkin aika järjestään yksi drinkki ennen lavalle menoa, ei muuta (kertoivat mulle asioista perillä olevat isot pojat). Tai jokin vastaavankokoinen annostus. Ihan omissa sfääreissään ei lavalla voi olla, jos hommaa mielii tehdä ilta illan, viikko viikon, ja vuosi vuoden perään.
 
Ja lavoilla tapahtuu kaikenlaista, mihin pitää osata reagoida. Jos on hirveä pehmuste päällä, tulee sellaisia ongelmia kuin että spotti häikäisee, mutta ei kumminkaan ymmärrä kääntää katsetta siitä, vaan mielummin purkaa ärsyyntymistään koko setin ajan kaikkeen, ja lopuksi hajottaa kamat.
 
Aika hyvä askel on ruveta ajamaan itse keikoille. Jos muuten on vaara lipsua kaidalta tieltä, niin autoa ajaessa se vastuu soittajatovereiden hengestä ja kaikista kamoista viimeistään pakottaa pysymään jaffalinjalla. Ja ennen kuin huomaatkaan, keikkojen soittaminen nollapohjilla on luonnollista, kivaa ja sitä jaksaakin paremmin.
 
Ei keikat oo ongelma. Kotiinpaluu on ongelma, ja keikkojen odottelu, ja Suomen pitkät aamuöiset maantiet. Ja seuraava ongelma onkin se, kun ei pääse takaisin bussiin siihen ihmeelliseen mikä-mikä-maan elämään, vaan on pakko opetella taas elämään ihmisten elämää, puhumaan muutakin kuin puujalkavitsejä ja sanamuunnoksia, ja ylipäätänsäkin käyttäytymään kuten kalustetuissa huoneissa kuuluu.
 
Vähemmällä läträämisellä uusiin olosuhteisiin reagoiminen ja sopeutuminen on helpompaa. Myös kotiinpaluu.
 
EDIT: täsmennyksiä

Eli: mä luulen että syynä on enemmän se, että nykyään perusturvallisuus on äärettömän paljon huonompi kuin 70-luvun post-agraarisuomessa tai koskaan sitä ennen. Kapinointi vaatii tietyn määrän perusturvallisuutta, vaikkapa kuviteltuakin. Pitää olla ainakin luulo, että jossain kohti on verkko joka ottaa vastaan.
 
Nyt täytyy aloittaa sillä, että koska itse kuulun juuri tähän nuorempaan sukupolveen, niin näkökulma on juuri tämä historiankirjoista opittu. Eli vaikka omakohtaista kokemusta on, se ei auta kun tapahtumahetkellä oli sen verran vähän vuosia lasissa ;-)
 
Mutta itse asiaan. Kun ajattelee Suomen lähihistoriaa 70-luvun lopusta eteenpäin, niin melko paljon on muututtu. Iso vedenjakaja tuossa on juuri tuo 90-luvun lama. Voi sanoa, että lamaan asti hyvinvointivaltiota & turvaverkkoja rakennettiin, jonka jälkeen niitä on lähinnä purettu (näin kärjistetysti). Samaan aikaan individualismi on korostunut yhä enemmän. Eli nekin rippeet mitä agraariyhteiskunnan pienyhteisöjen muodostamista turvaverkoista oli jäljellä 70-luvun lopulla, ovat kauan sitten hajonneet. Sitten tuohon liittyy vielä se, että tietoyhteiskunnassa työelämästä (ja siten koko muustakin elämästä) tulee entistä epäsäännöllisempää (esim. pätkätyöt, jne.). Eli oikeastaan ei ole mikään ihme, että perusturvallisuus alkaa järkkyä.
 
Kuitenkin kapinointi on tietyssä mielessä myös tapa unelmoida paremmasta. Tahtoa muuttaa niitä asioita, mitkä omasta mielestä mättävät. Tästä näkökulmasta jonkun asteisen kapinahengen eläminen yhteiskunnassa kertoo siitä, että yhteiskunta elää ja hengittää edelleen.
On aika pelottaava, jos yhteiskunta on muuttumassa sellaiseksi, että sitä & sen arvoja vastaan ei uskalleta kapinoida, kun pelätään, että sen turvaverkot pettävät. Tai toisin sanoen: kapinoinnista tulee ylellisyyttä, johon enemmistöllä ei ole varaa.
 
Tuo nyt on vähän kärjistetty visio, mutta suuntaviivoja tuohon suuntaan on näkyvissä.
 
Nyt tulee mieleen sellainen kunnon industrial-jyystö. Sopii tuohon ajankuvaksi (vai -ääneksi?) varsin hyvin (IMO).
 
Vaan ei hätää. Kyllä kapinan aiheita riittää. Ei :-) vaan :-( !!!
 
Aivan. Ja niin kauan kuin on kapinaa, on elämääkin. (menipäs taas mahtipontiseksi ;-)

Kyllä kyllä. Mutta oliko tuo kantaaottaminen kapinaa vai politiikkaa? Mielestäni jälkimmäistä enimmäkseen.
 
Voiko noita erottaa?
 
Musiikki on aina ollut sekä kapinaa että politiikkaa, eikä vähiten 50-luvulla. Ja 60-luvulla sitäkin enemmän. Se, käytetäänkö asian ajamiseen minkäkinlaisia sloganeita, on epäolennaista. Suurimmat klassisen musiikin teokset ovat aikansa politiikkaa, propagandaa tai kapinaa. Samoin jazz, muukin kuin bebop tai free.
 
Älkää ajatelko, että ostos-tv:n "hits of the 60's" ym. kertovat läpileikkauksen koko ajan musiikista. Eihän Hits of the 70's:illäkään ole yhtään punkbiisiä, vaikka punkrock valtasi länsimaailmaa rynnäköllä loppuvuodesta 1976 eteenpäin.
 
Vilppu:
kapinoinnista tulee ylellisyyttä, johon enemmistöllä ei ole varaa.
 
Erittäin hyvin sanottu. Mutta muista, että Ranskan vallankumoukseen asti tilanne oli ikuisesti kaikkialla tuo.
 
Vasta Euroopan hullu vuosi 1968 toi kapinoinnin 'lopullisesti' tavallisen kansan ulottuville. Ei vielä Venäjän vallankumous.

Ei keikat oo ongelma. Kotiinpaluu on ongelma, ja keikkojen odottelu, ja Suomen pitkät aamuöiset maantiet.
 
Heh..aikamoisen asiallista vuodatusta. Ja tähän aikaan. Toivottavasti luetun ymmärtäminen on kohdillaan ja ohjeet löytävät kohteensa :)

Heh..aikamoisen asiallista vuodatusta. Ja tähän aikaan. Toivottavasti luetun ymmärtäminen on kohdillaan ja ohjeet löytävät kohteensa :)
 
Juu, älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon :-D
 
Olin tässä kevätkesästä verrattain suositun bändin rundilla, ja aika pian siihen tottui luonnollisena asiana, että keikkamatkalla juodaankin vissyvettä ja pelataan pleikkaria. Tupakkia kyllä paloi, ja keikkapaikalla saatiin oluet, mutta sellaista läpisuomen tenurallia ei missään vaiheessa ollut. Se oli oikeastaan aika kivaa. Olivat vaan todenneet, että "ei nuppi kestä, ellei skarppaa".
 
Pitänee hankkia pleikkari. Saako sille Civilization II:n?

Pitänee hankkia pleikkari. Saako sille Civilization II:n?
 
Että mitä?

1) Playstation-pelikonsoli.
 
2) Sid Meierin supersuosittu virtuaalimaailma-tietokonepeli.
 
Lienen aika kaukana otsikosta, mutta Halma-, Tammi- ja Mylly-peli saataisivat onnistumaan jollain tavalla. Siis semmoiset misson oikeet napit, mitä siirrellään.