Yleistä keskustelua musiikista ›

Nykyään tuntuu vallalla olevan kaiken maailman örinät sun muut "uhkaavat" musatyylit. Biisit ovat useasti erittäin nopeita ja rankkoja runkutuksia. Laulu on pääsääntöisesti kovaa ja raakaa huutoa (yleistys, mutta varmasti tajuatte pointin).
 
Melodisia ja muuten "kauniita" biisejä ja bändejä saa hakea hakemalla. Siis muita kuin "poikabändejä".
 
Väitetään, että yhteiskunta on kaiken kaikkiaan raaistunut. peilaako musiikki tätä?
 
Aiheen tähän antoi Linkin Parkin video, jonka eilen sattumalta näin. Käsittääkseni tämän tyyppinen musa on ihan mainstreamia nykyään..

Mun mielestä mikään ei ole olennaisesti raakuuden suhteen muuttunut, jotenkin tekniikan kehityksen mukana eri genret ovat menneet vaan vuosi vuodelta enemmän kohti ääriään, jolloin tämän "mainstream"-kamankin skaala laajenee.

Vanhat tädit jaksavat aina valittaa, kuinka maailmalla ei nykyään kukaan enää välitä toisesta ja kun ihmisiä tapetaan joka päivä... Höh. Tiedotusvälineethän tässä ovat kehittyneet, kun nyt saamme tietää jokaisesta raa'asti kuolleesta meksikolaisestakin päivän uutislähetyksessä. Maailma tuskin on sen väkivaltaisempi kuin aiemminkaan.
 
Ai niin, se varsinainen pointti... Musiikki raaistunut? En pidä kylläkään örinää tai vastaavaa sen raaempana meininkinä kuin kiduttavaa oopperakiljuntaakaan.
 
En myöskään pidä maailmaa raaistuneena, mutta jotenkin maailmankuva on ihmisillä kovin synkkä. Kaikenlainen pessimistisyys tuntuu olevan monista kiintoisaa. Vaikka ei tässä mitään koko ihmiskuntaa järkyttävää tunnu tapahtuvan, mutta sitä odotetaan koko ajan alkavaksi. Kenties musiikki sitten peilailee, että "kohta se tapahtuu." Mitä tapahtuu ja milloin, dunno. Toivottavasti ei mitään.
 
Jaah... Pahuus, väkivalta, pimeä puoli, perisyntejämme. Voi voi, kun ne ovat niin kivoja.

Taitaa se vähän näin olla. Nyt täytyis tulla uusi Nirvana ja Led Zeppelin.

Väitetään, että yhteiskunta on kaiken kaikkiaan raaistunut. peilaako musiikki tätä?
 
Uskoisin, että peilaa. Kyllähän yhteiskunta on muuttunut ja muuttuu jatkuvasti... Ihmisillä on jatkuva helvetillinen kiire ja usein ihmiset ovat vielä kovin itsekeskeisiä. Ja tämähän väkisinkin vaikuttaa yhteiskuntaan...

Juu, rajoja potkitaan koko ajan tuonnemmas ja "rankemmasta" tulee jatkuvasti valtavirtaa. Väitän silti, että tuo "hakemalla hakea"-juttu oli kyllä aikamoinen ylilyönti. Kyllä melodisuus elää vieläkin ihan yhtälailla ja sillä on omat edustajansa.
 
Yhteiskunnan ja musiikin välistä suhdetta en oikein uskalla ruveta ruotimaan. Kai se rankkuus alkaa olemaan vain nykyään niin yleisesti hyväksyttyä, että ihan mikä tahansa räminä ei enää ole kapinallista ...
 
(Ajatella, minä kun luulin että Linkin Park _oli_ poikabändi!)
 
EDIT: Samoilla linjoilla siis kuin Viljo. Ja rankkuus ja kauneus eivät AINA ole toisiaan poissulkevia asioita. Tai ehkä tämä jo riippuu kuulijasta.

Enkä tiedä onko päässäni vikaa, vai mistä on kyse, mutta kyllä niissä metallibiiseissä ainakin minun korvaani on usein kauneutta vaikka millä mitalla. Toisaalta sitten mistään rajumman luokan grindistä ei mitään kauneuteen viittaavaan haetakaan,

kyllä niissä metallibiiseissä ainakin minun korvaani on usein kauneutta vaikka millä mitalla.
 
Samaa mieltä. Ja myös toisinpäin. Biisi voi olla rankka ilman valtavaa särövalliakin. Välttämättä pelkkä kova mättäminen ei ole ainoa tekijä, mikä tekee biisistä "rajun".

Kyse on samasta ilmiöstä mikä punk oli 70-luvulla. Monet "lekasora" bändit haluavat nimenomaan erottua populaarikulttuurin massasta luomalla sub-genrejä. Maailma missä elämme kaipaakin mielestäni vahvoja kannanottoja mielummin kuin tuuditusta iloisten "poppi" biisien tahdissa.
 
"hevi on paskimillaankin parasta"

Samaa mieltä. Ja myös toisinpäin. Biisi voi olla rankka ilman valtavaa särövalliakin. Välttämättä pelkkä kova mättäminen ei ole ainoa tekijä, mikä tekee biisistä "rajun".
 
Osui sen verran naulan kantaan, että plussa irtosi.

Tuskin musiikki sinänsä on mitenkään raa'istunut lukuunottamatta rockin ääri-ilmiöitä. Tosin m-netissä tulee useinkin tunne, että musiikki = rock. :-)
 
Rankassa musiikissa ei mitään vikaa mutta liian usein rockin ääri-ilmiöiden musiikilliset keinot, joilla tällaisia "rankkuutta" haetaan, kuulostavat niin laskelmoidulta ja teatraalisilta, että "aitouden" vaikutelman sijaan lopputulos muistuttaa lähinnä teeveen väkivalta- tai kauhuviihteen kaltaista "todellisuutta". IMHO.
 
Bonham: Väitetään, että yhteiskunta on kaiken kaikkiaan raaistunut. peilaako musiikki tätä?
 
Jaa-a... Ottamatta kantaa yhteiskuntaan, sanoisin, että todellisuus ei ole muuttunut miksikään mutta ihmisten kuva siitä, mitä todellisuus on, on saattanut muuttua. Ah, mitä pohdintaa. :-)

Ainakin raaemman musiikin suosio on kasvanut.
 
Itse olen huomannut myös puutuvani musiikkiin. Agressiivista musiikkia käytän rentoutumiseen purkamalla energiani siihen. Aiemmin Panteran Great Southern Trendkill oli se raja, jota pidemmälle en mennyt, mutta nyt tuo on sellainen leppoisa taustalevy. Enkä minä ole sen agressiivisempi, varsin lupsakka.

Mä heitän lisää vettä myllyyn.
 
Rainbow: Kill the king 1978
Metallica: Enter sandman 1991
 
Minusta Metallica kuulostaa/vaikuttaa uhkaavammalta kuin Rainbow.
 
Molemmat edustavat aikakautensa raskaanpaa/rankempaa/heavympaa (what ever) tyyliä.
 
Rainbowta en ole kuitenkaan koskaan kokenut mitenkään uhkaavaksi tai pelottavaksi, josta herkempi ihminen voisi saada painajaisia. Ja mä kyllä pidän kovasti myös Metallicasta.
 
Ja muistakaa nyt hyvät ihmiset, että tämä on keskustelufoorumi ja ainakin yritän herättää keskustelua, en siis väittää totuuksia (siksi jotkut lauseet voivat kuulostaa provosoivilta, koska on vähän tarkoituskin...).
 
Edit: hevi on keskivertonakin jo erittäin huonoa:)

Mä heitän lisää vettä myllyyn.
 
Rainbow: Kill the king 1978
Metallica: Enter sandman 1991
 
Minusta Metallica kuulostaa/vaikuttaa uhkaavammalta kuin Rainbow.
 
Henkilökohtainen "ongelmani" lieneekin se, että vaikkapa Howlin' Wolfin "Moanin' At Midnight" vuodelta 1954 (tulikohan vuosi oikein) kuulostaa huomattavasti uhkaavammalta kuin kumpikaan noista erikseen tai yhdessä, vaikkei periaatteessa ole likimainkaan yhtä "raskasta" tavaraa.
 
Ja muistakaa nyt hyvät ihmiset, että tämä on keskustelufoorumi ja ainakin yritän herättää keskustelua, en siis väittää totuuksia (siksi jotkut lauseet voivat kuulostaa provosoivilta, koska on vähän tarkoituskin...).
 
Jep jep.

Aiheen tähän antoi Linkin Parkin video, jonka eilen sattumalta näin. Käsittääkseni tämän tyyppinen musa on ihan mainstreamia nykyään..
 
Heh, linkin park nyt on aivan puhdasta melodista poppia jossa on pikkuisen särökitaroita yhdistettynä räppäykseen yms. eli niin kaukana raa'asta/raskaasta musiikista kun voi. Itse bändista voi olla montaa mieltä, mutta kyllä ne sen oman hommansa osaavat
 
Ja aivan turha verrata "heviä" 70-luvulla ja nykyisin. Kaikki musiikki on kehittynyt ja monipuolistunut siinä missä hevikin ja raskaammalla saralla ne äärilaidat saavutettiin jo 80-luvullta deathin ja gridin myötä. Uudemmat jutut tuntuvat olevan lähinnä niistä muokattu ja toisekseen kaukana massasuosiosta poikkeuksena ehkä Slipknot.
 
Jos kaikkea musiikkia kuuntelee avoimin mielin niin aivan yhtä kaunista/hienoa se rankempikin. Siinä musiikin hienous on vain hieman eri osatekijöissä kuin perinteisellä puolella.

Biemin edelliseen kirjoitukseen en pysty yhtymään juuri lainkaan, johtuneeko siitä, että se lähinnä peilaa Jucciz:n mielipidettä, mutta kunnon riffittelyä tyyliin AC/DC ei tällä hetkellä oikein ole.
 
Lisäksi voisin ottaa esille tällaisen kaksikon, kuin Alice Cooper, 1900 luvun Alice Cooper, sekä Marilyn Manson, 2000 luvun Alice Cooper. Tittelit on siis hatusta temmattu ja lähinnä vertailua varten.
 
Kumpikin herra on mielestäni todella älykäs, ja tekevät loistavaa lavashowta pohjaten kauhuun. Alice Cooper on mielestäni tyylikästä, mutta ei niinkään pelottavaa, kun taas Marilyn Mansonin live-esiintymisiä voi jo kauhistella.
 
Sanonpahan vielä, että em. kaksikosta arvostan Cooperia enemmän muusikkona kuin Mansonia. Näistä nyt kuitenkin näkyy länsimaalaisen kauhulavashown kehitys mielestäni hyvin.

Henkilökohtainen "ongelmani" lieneekin se, että vaikkapa Howlin' Wolfin "Moanin' At Midnight" vuodelta 1954 (tulikohan vuosi oikein) kuulostaa huomattavasti uhkaavammalta kuin kumpikaan noista erikseen tai yhdessä, vaikkei periaatteessa ole likimainkaan yhtä "raskasta" tavaraa.
 
Niin, voi meitä vanhojen diggareita. Itselläni nuo rankat jutut ovat jotain 60-luvun freejazz ja avantgarde pläjäyksiä. "Raskastahan" nekään eivät ole, siinä muodossa kuin raskas musiikki nykyään käsitetään.
 
Kuitenkin niissä musiikillinen harmonia ja rytmiikka ovat sellaisessa niin käsittämättömässä muodossa, että häijyä tekee. Nykymusiikin agressiviisiset edustajat kuitenkin noilta osin soittavat pliisua tavaraa. Soundit heillä ovat kyllä rankat, en sitä kiellä.
 
Lähinnä tuota itseni rankaksi kokemaa osastoa nykyään on joku hässäkkä electro. Jotkut Aphex Twinin tai Squarepusherin jutut.
 
Ja kyllähän joku kunnon vanha blues- tai soulbiisi voi olla niin heviä että siihen ei nykyihminen enää pysty.
 
Ja ennen kuin rupeaa tulemaan väittelyä ylläolevasta:
Ja nämä ovat vain omia käsityksiäni ja mielipiteitäni, joita en halua tuputtaa muille. Kerroin vain miten itse koen asiat.

Sanonpahan vielä, että em. kaksikosta arvostan Cooperia enemmän muusikkona kuin Mansonia. Näistä nyt kuitenkin näkyy länsimaalaisen kauhulavashown kehitys mielestäni hyvin.
 
Menee nyt aiheen ohi, mutta onko kukaan huomannut mikä trendihai A. Cooper on? Vanha mies koittaa pysyä muodissa hinnalla minä hyvänsä. Otettiin Desmond Child mukaan ja tehtiin Bon Jovi-rockia. Tuli grunge ja Lost in americaa yms. oli kirjoittamassa Chris Cornell. Edellislevy oli selkeästi nu-metal vaikutteinen ja "rankka". No nyt Alice Cooper teki levynsä autotallissa koska hän pitää nykyajan autotallirockbändien soundista (Hives, Strokes)

Jos mättö- tai örinämeiningissä on muutakin musiikillista sisältöä kuin synkkää "epämelodiikkaa", paalutuskoneeseen verrattavissa olevaa rytmiikkaa ja luonnotonta supersäröä, ei se ainakaan minua ahista. Sensijaan kyllä hieman ahistaa se, että em. aineksista rakennettu musa on täällä niin suosittua. Jostain syystä tuohon ilmiöön liittyy minusta joku negaatio, enkä oikein edes tiedä mikä.