Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Pientä arviota nyt kun levy on ottanut osakseen tehokasta kuuntelua. Pari sanaista joka biisistä.
 
Valapatto on siis avausraita, ja kulki studiosessioissa työnimellä ''Mesihukkapunk'', eikä tarvitse jäädä ihmettelemään miksi. Alavireiset ''kikkailuriffit'' ei jätä kylmäksi. Viimeistään C-osassa tekee vaikuttaja itsensä selväksi. Annala vetää kovaa.
 
Ärräpää jatkaa samaa linjaa, vähemmän Meshuggahmaisissa merkeissä vaan. Biisissä on puhdas kertsi, joka jää päähän soimaan nopeasti. Varmasti hieno biisi laulaa mukana tulevilla keikoilla.
 
Kuu Saa Valtansa Auringolta on toinen jo kevään/kesän/alkusyksyn keikoilla soitetuista biiseistä, mutta taisi tämäkin ottaa vielä vähän uutta ilmettä osakseen syksyn studiosessioissa. Säkeistössä puhdasta kitaraa ja kertsissä puhdasta laulua. Kaunis mid-tempo suomimetallibiisi hyökkäävällä kertsillä. Kauniit lyriikat. Biisissä on myös (!) kitarasoolo, ja nätti soolo onkin.
 
Pahaa Verta on toinen yllämainituista jo soitetuista biiseistä. Tämä on ehdottomasti levyn iskevin ja mukaansatempaavin kappale. Voimakas rässirymistely köörilaulukertseillä ja C-osassa on jopa oma moshparttinsakin. Loistavuutta.
 
Mieli Sydäntä Syyttää kappale lähtee käyntiin keskitempoisella mättöriffillä ja bassosäkeistöllä. Tässä kuuluu ensimmäisen kerran levyn mahtava bassosaundi. Kyllä se basso näköjään voi kuulostaa hyvältä ilman säröäkin ;)
Itselle tuli tästä jollain oudolla tavalla mieleen TMRH-levyn kappale Tämän Maailman Ruhtinaan Hovi. C-osassa sitten tempo nousee ja kyllä se rässipuolikin näyttää kyntensä. Taas yksi kitarasoolo. Ihan tilutteluksihan tämä touhu kohta menee ;).
 
Täyttä Ymmärrystä Vailla on sitten ehtaa Mokomarässiä parhaimmillaan. Closure sanoi riffiä kehnoksi, mutta kyllä tuo allekirjoittanutta miellyttää. Noh, makuja on moneksi. Säkeistön rumpukompista tulee mieleen jenkkipunk jopa. Tuosta riffistä tulee kovasti mieleen UAUE:n viimeisen kertsin riffi. Noh, thrashriffi kuin thrashriffi. On se silti nerokkaampi kuin Takatalven riffi. Tulipa hoettua sanaa riffi.
 
Tulkki jatkaa tismalleen samaa polkua kuin aiempi TYV, hiukan rujommalla ja brutaalimmalla otteella vain. Mitähän sitä nytten sitten ylemmän jälkeen enää sanoisi. Yksi omista suosikkibiiseistä levyllä.
 
Itken Silmät Päästäni on sitten ehdoton lempibiisi tältä levyltä. Levyn pisin biisi. Hieno, tunnelmallinen intro. Kertsin riffi tuo mieleen kultaiset Death Metal -ajat mutta kaunis kertsi muistuttaa taas karjalalaisesta herkkyydestä ja kaipuusta. Annalan tulkinnoista erityisesti plussaa. Tunnelmallista mättöä loppuun asti.
 
Tästä On Hyvä Jatkaa iskee taas sitten pienoisen herkistelyn jälkeen turpaan semmosella otteella ja voimalla ettei rajaa. Tämä biisi nauttii ehkä hienointa sovitusta Mokoman musiikin historiassa. Kaikki on niin loppuun asti 1:1 vedetty narulle ettei voi muuta kuin ihmetellä. Kertsi taas hyvää singalong-matskua. Rumpukomppi vikassa kertsissä on parhautta.
 
Säästä Sanasi jatkaa vanhoja kunnon mokomarässimeininkejä viimeisen kerran tällä levyllä. Mättöriffi, tomikomppi säkeistössä, kitaraharmonioita ja puhdasta laulua kertsissä. Biisissä levyn kolmas ja viimeinen kitarasoolo. Osaahan nää tiluttaakin, eikä edes mitenkään huonosti. Lopussa vielä rankka moshpart-mättö.
 
Lujaa Tekoa alkaa ehkä hiukan Stam1namaisella(?) riffillä ja jatkaa yksinkertaisella mättö-pinch-kompilla säkeistöön. Erittäin sopiva valinta niin nimellisesti, lyriikallisesti kuin musiikillisestikin lopetusraidaksi. Ei jätä kylmäksi missään vaiheessa. Mukana ehkä jopa hitunen jotain popjuttuja.
 
Siinä koko levy minun näkökulmastani. Erityisesti pitää antaa erityismaininta Annalan laulusuorituksesta. Annala rääkyy, karjuu, laulaa, kuiskii ja vaikeroi, mahtavasti petraten vanhasta kamasta. Ei sen puoleen, aina olen tykännyt herran laulantaa kuunnella, mutta tämä uusi tapa vain iskee vanhat laudalta pahemman kerran. Itse saattaisin ajatella levyä vaikeimpana lähestyä tottumattomalle. Niin soundiensa kuin koko musiikin puolesta. Raskasta kamaa miltei alusta loppuun asti. Soundit tosiaan aluksi saattoi vaikuttaa keskeneräisiltä ja karuilta, mutta parin kuuntelukerran jälkeen sen tajuaa kuinka ne tukevat muuta musiikillista antia loistavasti. Ehdottomasti paras Mokolevy. Loistava. Paras. Täydet viisi tähteä, helposti.
 
E. Jos nyt pakko on jotain negatiivisen sävyistä sanoa, niin riffit eivät kekseliäisyydessään yllä ihan kahden edeltäjänsä tasolle.