DirtyFingers 03.02.2006 10:29:17 | |
---|
Ei. Eikä NHL:ssä tule koskaan olemaan yhtä hyvää kahden suunnan pelaajaa kuin mitä Jari Kurri oli. Mies hoiti puolustamisen ja iski siinä sivussa yli 50 häkkiä ja 130 pinnaa kaudessa. Aivan näin. Tätä ominaisuutta korostettiin myös kun Kurria valittiin Hall Of Fameen. "Don't talk to the eyes of a stranger" |
Black Star 03.02.2006 13:53:06 (muokattu 03.02.2006 13:54:12) | |
---|
Perkeleen **ttu. Torinon olympiajoukkueeseen huono onni jatkuu. Joukkueeseen valittu Colorado Avalanchen Ossi Väänänen loukkasi nilkkansa ottelussa Nashvillea vastaan. Väänänen ehti pelata ottelussa ainoastaan vajaat kaksi minuuttia, kun Nashvillen Darcy Hordichuk taklasi häntä laidan tuntumassa. Tilanteessa Väänäsen nilkka murtui kahdesta kohdasta. Ilta-Sanomien verkkoversion mukaan Väänänen operoidaan lauantaina Pohjois-Amerikan aikaa. Lopullista toipumisaikaa ei ole vielä selvillä, mutta varmaa on, ettei Väänänen pelaa olympiakisoissa. Suomen puolustajista myös Joni Pitkäsen ja Aki Bergin kisamatkat ovat vaarassa loukkaantumisten vuoksi. Tätä menoa Erkka alkaa kohta etsimään pelaajia Mestiksestä Look back and turn back, look at yourself. |
Jzzka 03.02.2006 13:59:51 | |
---|
Perkeleen **ttu.
Tätä menoa Erkka alkaa kohta etsimään pelaajia Mestiksestä Helenius Torinoon! Ei elämä ole yhtä juhlaa, välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä. -AVS |
Rakkikoira 07.02.2006 17:39:13 | |
---|
|
Veikko 07.02.2006 19:14:26 (muokattu 07.02.2006 19:14:55) | |
---|
Sama se on ketä siellä on. Kun perämisessä on Erkka niin en usko minkäänlaiseen menestymiseen. Oho, tuli vähä väärään paikkaan. Ei se mitn. Psykologi on hullu mies, joka lyö tätejä. Emilie 6 V. |
Aivan näin. Tätä ominaisuutta korostettiin myös kun Kurria valittiin Hall Of Fameen. Kurrihan oli vuonna 1983 ehdolla Selke Trophyn saajaksi. Kovin kilpailija oli Bobby Clarke ja kelatkaas tätä: Jari sai 110 ääntä, Clarke 83. Ja silti Bobby Clarke voitti. NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän titteliä ei yksinkertaisesti vielä tuolloin haluttu antaa eurooppalaiselle. First they steal your mind and then they steal your soul |
Jzzka 07.02.2006 23:08:14 | |
---|
Kurrihan oli vuonna 1983 ehdolla Selke Trophyn saajaksi. Kovin kilpailija oli Bobby Clarke ja kelatkaas tätä: Jari sai 110 ääntä, Clarke 83. Ja silti Bobby Clarke voitti. NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän titteliä ei yksinkertaisesti vielä tuolloin haluttu antaa eurooppalaiselle. Onko tästä faktaa? Eli kuullostaa todella epäilyttävältä, mitenkään syyttämättä. Ei elämä ole yhtä juhlaa, välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä. -AVS |
HaloOfFlies 07.02.2006 23:27:41 | |
---|
Onko tästä faktaa? Eli kuullostaa todella epäilyttävältä, mitenkään syyttämättä. Kurrin elämänkerrassa tämä luki. Ari Mennanderin kirjoittama Jari Kurri - Maalintekijä nro 17. Sieltä löytyy. En tiedä onko tuo äänimäärä oikein, mutta joka tapauksessa Kurri sai enemmän ääniä kuin Clarke, ja silti Clarke voitti. First they steal your mind and then they steal your soul |
Jzzka 08.02.2006 09:11:30 | |
---|
Kurrin elämänkerrassa tämä luki. Ari Mennanderin kirjoittama Jari Kurri - Maalintekijä nro 17. Sieltä löytyy. En tiedä onko tuo äänimäärä oikein, mutta joka tapauksessa Kurri sai enemmän ääniä kuin Clarke, ja silti Clarke voitti. Täytynee lukea. Plussaa sinne. Ei elämä ole yhtä juhlaa, välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä. -AVS |
Turder 08.02.2006 20:38:00 (muokattu 08.02.2006 21:01:26) | |
---|
NHL sai oman vedonlyöntiskandaalin: http://sports.espn.go.com/nhl/columns/story?id=2322762 http://www.tsn.ca/nhl/news_story/?ID=153954&hubname= http://www.yle.fi/urheilu//id29741.html Lyhyesti: Rich Tocchet (Phoenixin kakkosvalmentaja, ex-pelaaja) ja noin tusina muuta NHL:n kanssa tekemisissä olevaa henkilöä ovat jääneet kiinni laittoman vedonlyöntiringin pyörittämisestä. Mukana on mm. Wayne Gretzkyn vaimo Janet, yksi NHL-joukkueen omistaja, entisiä ja nykyisiä pelaajia. Hommasta vakavan tekevät mm. kontakti järjestäytyneeseen rikollisuuteen, "likaisen" poliisin mukanaolo sekä syytökset mm. salaliitto ja rahanpesu. FBI ratsasi mukana olleen poliisin talon ja löyti 27 000$ rahaa, 250 000$ arvosta Rolexeja ym. koruja sekä 9 plasmatelkkua. Kaikki tämä normikytällä, jolla on vuosipalkka 89 000$!!! Pahimmillaan poliisi on saamassa 20 vuotta ja esim. Tocchet 7 vuotta linnaa. Tietojen mukaan vedonlyönti ei liity jääkiekkopeleihin vaan jenkkifutikseen ja koripalloon. Aiheesta kovaa spekulointia mm. HFBoardsin foorumeilla: http://www.hfboards.com/showthread.php?t=219995There is no sound like the one of a good acoustic guitar. |
Tempura 08.02.2006 23:44:23 (muokattu 08.02.2006 23:45:18) | |
---|
Ai saatana. Tuo on aika isoa tuo. Ja aika kunniotettavia nimiä. Janet Gretzky? Öh, miksi? Todella mielenkiintoista nähdä miten tämä menee. ps. vatipäille linnaa ja rautapalkki pyllyyn. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 |
Stradlin 09.02.2006 18:03:03 | |
---|
Kurrihan oli vuonna 1983 ehdolla Selke Trophyn saajaksi. Kovin kilpailija oli Bobby Clarke ja kelatkaas tätä: Jari sai 110 ääntä, Clarke 83. Ja silti Bobby Clarke voitti. NHL:n parhaan puolustavan hyökkääjän titteliä ei yksinkertaisesti vielä tuolloin haluttu antaa eurooppalaiselle. Kurrilla oli runkosarjassa tehopisteitä 104 Clarken 85 pistettä vastaan. Mistään äänistä ei puhuta mitään. Kurrille se palkinto kuitenkin olisi kuulunut ja eurooppalaisuuden piikkiin sen menetyksen voi pistää. Ain't It Fun? |
Tempura 10.02.2006 10:03:57 | |
---|
Kapasen Niko teki kolme maalia Phoenixia vastaan. Ohoh. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 |
Jzzka 10.02.2006 10:35:21 | |
---|
Kapasen Niko teki kolme maalia Phoenixia vastaan. Ohoh. Ja Pitkänen pelasi puolikuolleena 25 minuuttia toissayönä. Ei elämä ole yhtä juhlaa, välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä. -AVS |
HaloOfFlies 10.02.2006 10:48:48 | |
---|
First they steal your mind and then they steal your soul |
Turder 10.02.2006 11:17:55 | |
---|
Jose Theodore kärähti dopingista. Kärystä ei kuitenkaan tule seuraamuksia NHL:ssä, sillä Theodoren doping-näyte annettiin Kanadan olympialeirillä. http://www.jatkoaika.com/nhl.php?sivu=uutiset&id=5333 Hauskinta tässä on se aine, jota Jose käytti. Kuulemma parantaa hiustenkasvua. There is no sound like the one of a good acoustic guitar. |
reverend 10.02.2006 12:05:53 | |
---|
Hauskinta tässä on se aine, jota Jose käytti. Kuulemma parantaa hiustenkasvua. Ja sitä voidaan käyttää anabolisten steroidien peiteaineena. |
Jzzka 10.02.2006 15:31:18 | |
---|
Ja sitä voidaan käyttää anabolisten steroidien peiteaineena. Mutta kysymys kuuluu, mitä maalivahti tekee sellaisella lihasmassalla, jonka kasvattamiseen steroideja yleensä käytetään? Eikös joku efedriini tai vastaava olisi toimivampi? Nimim. "maallikko" Ei elämä ole yhtä juhlaa, välillä pitää käydä toisissakin kekkereissä. -AVS |
Tempura 10.02.2006 15:31:20 | |
---|
Ja Pitkänen pelasi puolikuolleena 25 minuuttia toissayönä. Juu, ei se täydessä kunnossa tommosia rääppäaikoja pelaa. Normaalisti semmoiset 45 minuuttia. THV-Klubi #7
Romantikkoitkijät #12 |
Veikko 10.02.2006 19:05:26 | |
---|
Moses is my dog. |