Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Eiks siellä muka sanota, mikä sävel seuraavaksi?
 
Niin, minähän sävelsin ensin Sonarilla ja kun työskentelin Finalella, silloin oli kyseessä enää partituurin ja teemojen (soittimien) nuotit.
 
Mutta kun olet säveltänyt 50 minuuttia pitkän sävellyksen, pää on taatusti täynnä kaikkea sitä, mitä tuli sävellystyön aikana tehtyä.

Vaikka pidin hyvä tauon ennen kuin aloin kirjoittamaan partituuriin esitystapa ym. merkintöjä, tuntui todella häiritsevältä etsiä samaan aikaan jotain yksinkertaista ohjelman toimintoa.
 
Sävellyksen valmistumisesta on nyt 2 kuukautta, olen siitä lähtien pohtinut miten oikein sain sen sävellettyä.
 
En todellakaan saanut sävellystä pois mielestä, ennen kuin käsittelin sen eri vaiheet kirjoittamalla ne muistiin.
 
Kirjoituksesta tuli lopulta opas itseopiskelevalle sinfonian säveltäjälle. Julkaisin oppaan ensin keskustelupalstalla.
 
Nyt olen parannellut sitä ja lisännyt sen yhtenä tiedostona kotisivuilleni.

Tulipa sellainen kysymys mieleeni että mikä oikeastaan tekee sinfoniasta sinfonian. Voinko vain tehdä neljä kappaletta ja sitten päätän että nämähän voisivat olla vaikka yhdessä sinfonia.

Tulipa sellainen kysymys mieleeni että mikä oikeastaan tekee sinfoniasta sinfonian. Voinko vain tehdä neljä kappaletta ja sitten päätän että nämähän voisivat olla vaikka yhdessä sinfonia.
 
Moi vaan, ensimmäinen palstallani, kuka on kiinnostunut säveltämään sinfonian.
 
Lue ensin vaikka sinfonian sävellysopas itseopiskelijalle kotisivuiltani, niin pääset ymmärtämisen alkuun, "mikä tekee sinfonian".
 
Et voi tehdä neljää irrallista kappaletta ja kutsua niitä yhdessä sinfoniaksi.
 
Sinfoniassa kaikkien (kappaleiden) osien täytyy olla yhteenkuuluvia, toisistaan riippuvaisia ja toisiinsa liittyviä.
Vaikka tahtilaji, tempon nopeus, sävellaji, sävellystyyli tai mikä tahansa muuttuu, s. sävellyksen on silti oltava yhtenäinen kokonaisuus.
 
Sitä vastoin se voi olla vaikka yksiosanen.
 
Viime kädessä onko se sinfonia, sen ratkaisevat alan ammattilaiset.
 
Esimerkiksi useat nykysinfoniat ovat sellaisia, että niistä ei kuule perinteisen sinfonian piirteitä, sonaattimuotoineen, kehittelyineen ym.. Useinhan sinfoniassa on ensimmäinen osa sonaattimuotoinen, toinen hidas osa, kolmas menuetti- tai scherzo- muotoinen ja neljäs nopea huipentuen finaaliin.
 
Tämähän on kuitenkin vain karkea musiikkitieteilijöiden luoma ja klassismin aikakauden musiikkiin pohjautuva yleistys. Sinfonioita on niin monenlaisia.
 
Ehkä parempi keino määritellä sinfonia, olisi määritellä mitkä eivät ainakaan ole sinfonioita;
 
- ei iskelmä
- ei ooppera
- ei musikaali
- ei marssi
eivät ainakaan perinteisissä muodoissaan, mutta miksei vaikka jazz-sinfonia.
 
Kun tutkii perinteisiä sinfonioita, huomaa kyllä helposti millaisia ne ovat, mutta tarkoitushan on rakentaa huomattavan paljon uutta sisältävä teos ja tämä on se suurin ongelma, varsinkin ellei tunne perinteisiä.
 
Mielestäni musiikinteorian esittelemät sävellymuodot ovat edelleen oikein käyttökelpoisia, näillä muodoilla voi aivan mainiosti säveltää myös täysin uuden tyylisen sinfonian. Kysymys on vain siitä, kuinka osaa näitä keinoja käyttää / hyödyntää.
 
Lue myös viimeisin sinfoniani arvostelu kotisivullani.

Kävin vierailemassa sivuillasi ja täytyy sanoa että kyllä se teksti taas vähän silmiäni avasi. Sellainen juttu jäi kyllä vielä epäselväksi että mitä mielestäsi kannattaisi ensiksi alkaa opiskelemaan jos aikoo sinfonian säveltää?
 
Laitetaan tähän vielä selvennykseksi että mitä ylipäätään ymmärrän teoriasta ja säveltämisestä että osaat paremmin neuvoa. Osaan perusasteikot ja moodit jotenkuten (aika äkkiä varmaan muistuvat taas mieleeni kun ne jostain kirjasta katson). Osaan muodostaa kaikki soinnut jotka on merkitty esim. muotoon Dmaj7add9, mutta jos puhutaan vaikka IV-asteen soinnuista (vai mitä ne oli) niin sitten en kyllä aina ihan ymmärrä että mistä puhutaan.
 
Myöskin menuetti ja sonaattimuodot eivät nimenä ainakaan kerron minulle yhtään että minkälaisesta sävellyksestä on kyse.
 
Osaan soittaa kitaraa (jolla teen pääsääntöisesti kaiken sävellystyön) ja jonkun verran myös pianoa. Netistä löytyy kyllä tietoa esim. soitinten äänialasta, mutta en tiedä että kuinka pitkiä nuotteja voin esim. huilulle säveltää ilman että soittaja pyörtyy kesken esityksen liikaa puhallettuaan :)
 
Nuottikirjoitusta en kovinkaan hyvin hallitse. Tarkoitan lähinnä sitä että miten saisi kaikkein helpoiten ja selkeimmin merkattua ne nuotit.
 
Muutaman kappaleen olen säveltänyt joissa olen käyttäny kaikkia jousisoittimia, ja yhden (joka on kesken) konaiselle orkesterille. Tulee vain helposti sekamelskaa ja sotkua kun on paljon soittimia kun helposti innostun kaikille säveltämään jotain omaa pikku juttua ja itse päämelodia hukkuukin sitten sinne kaiken alle. Muutenkin on hankala päässään hahmottaa montaa soitinta samaan aikaa. Tietokone kyllä onneksi auttaa tässä pulmassa jonkun verran kun voi aina kokeilla.

Ehkä parempi keino määritellä sinfonia, olisi määritellä mitkä eivät ainakaan ole sinfonioita;
 
- ei iskelmä
- ei ooppera
- ei musikaali
- ei marssi
eivät ainakaan perinteisissä muodoissaan, mutta miksei vaikka jazz-sinfonia.
 
Kun tutkii perinteisiä sinfonioita, huomaa kyllä helposti millaisia ne ovat, mutta tarkoitushan on rakentaa huomattavan paljon uutta sisältävä teos ja tämä on se suurin ongelma, varsinkin ellei tunne perinteisiä.
 
Mielestäni musiikinteorian esittelemät sävellymuodot ovat edelleen oikein käyttökelpoisia, näillä muodoilla voi aivan mainiosti säveltää myös täysin uuden tyylisen sinfonian. Kysymys on vain siitä, kuinka osaa näitä keinoja käyttää / hyödyntää.
 
Lue myös viimeisin sinfoniani arvostelu kotisivullani.
 
Jotenkin nuo, joihin vertaat sinfoniaa, ovat aika kaukaa. On selkeää, että mikään lauluteos sinfonia ei ole. Se ei myöskään ole mikään yksiosainen kappale, joten heti voidaan sulkea pois valtava määrä teostyyppejä.
 
Mikä sinfonia on? Puhutaan siitä, mitä sinfonia pääasiassa on, ei poikkeustapauksista. Ainakin se on soitinmusiikkia (yleistän hieman, mutta yritän pitää sen mahdollisimman vähäisenä), jossa ei siis ole laulua, sanoja, tai mitään muutakaan mitä ei voida tuottaa soittimilla. Soittimet, joita käytetään, ovat sinfoniaorkesterissa tyypillisesti käytössä olevia soittimia.
 
Sävelmateriaalin, temaattisen aineksen, tai ainakin sen käsittelyn, täytyy olla "sinfonista" - anteeksi, käytän epämääräistä termiä - elastista, mielenkiintoista sävelmateriaalia, josta voidaan väännellä ja käännellä mitä tahansa. Yksinkertainen, yhdessä sävellajissa sointutehoja ilmentävästi kulkeva melodia voi olla liian vaikea käsiteltävä, jos se ei jousta yhtään - sijaissoinnuttamiselle, urkupisteille tai mille tahansa perustavanlaatuiselle harmoniankäsittelylle ei ole tilaa (usein viihteellisiksi kutsutut teemat voivat olla juurikin tällaisia - kaikki harmonian uudelleenkäsittely kuulostaa väkinäiseltä). Taasen "liian" yksinkertainen melodia voi olla jo kiinnostava, koska sitä voi käsitellä ihan miten vaan. Tämä on itse asiassa varmasti hankalin osa-alue rajata, koska hyvä säveltäjä saa vaikka kamalimman iskelmän kuulostamaan suloiselta.
 
Jotta käsittely olisi mahdollisimman laajaa, ts. syvällistä, musiikillinen materiaali usein vaatii usemmalta puolelta tutkiskelua ja tämän takia sinfonian täytyy olla myös laajempi teos - teemaa tutkitaan monelta kantilta ja lisäksi tutkiskelu synnyttää uusia teemoja, samoin kuin syvällisessä ajatustyöskentelyssä jonkin ikuisen aiheen parissa. Näitä teemoja taasen tutkitaan myös monelta kantilta, jolloin lopputuloksena on se, että teoksessa täytyy olla useampi osa. Jotta osat kuuluisivat saman aihepiirin alle, ne täytyy nitoa jollain tavalla yhteen sävellajien, temaattisen aineksen ja muiden yksityiskohtien avulla, ts. ajatuksen täytyy loogisesti johtua toiseen.
 
Tästä pääsemme muotoon - sinfonisessa teoksessa muoto on oleellisessa osassa. Jos muoto ei ole kohdallaan, "ajatukset", eli taitteet jäävät epäselviksi ja teoksen ydin ei ole kirkas. Pinnallisena ajatusleikkinä voi pohtia, että joskus kirkkauden puute voi olla tavoitteena, mutta silloinkin teoksen ydin on kirkkauden puute ja sen täytyy tulla kirkkaasti esiin.
Muoto koskee jokaisen motiivin, fraasin, säkeen, taitteen ja osan sisäistä rakennetta, sekä myöskin osien keskinäistä rakennetta.
 
Tämän karkean analyysin jälkeen pääsemme siihen, että sinfonia on moniosainen orkesteriteos, jossa kaikki osat liittyvät toisiinsa muodostaen yhtenäisen kokonaisuuden - määritelmä, joka löytyy vaikka mistä.
Emme ole kuitenkaan vielä määritelleet sitä, mikä erottaa sinfonian saman aihepiirin alueella liikkuvista teoksista - sonatiinista, sonaatista, konsertosta, sarjasta, kokoelmasta pieniä kappaleita, sinfonisesta runoelmasta tai mistään vastaavasta.
 
Sinfonia on tuoreista, syvällisistä, säveltäjän hienoimmista ajatuksista koottu teos, jossa ajatukset pohditaan loppuun ja esitetään yleisölle niin kokonaisessa ja laajassa muodossa kuin on tarpeen ajatuksen iskostamiseksi yleisön mieleen. Olennaista on nimenomaan ajatuksien syvällisyys ja laajuus - vrt. Platonin valtio-oppi ja ajatukset joita mies viljeli jossain aamiaispöydässä.
Sonaatissa tai muussa pienemmässä muodossa ajatukset voivat olla paljon kevyempiä ja musiikkia voi silti kutsua jonkin selkeän muototermin mukaan - aika viihteellinen tms. sonaatti. Sinfonia on joko sinfonia tai sitten se on epäsinfonia, jos se siis ei sovi mihinkään muotorakenne-lokeroon.
 
Konsertto on taasen usein samalla tavalla syvällisistä ajatuksista koostuva teos, mutta syvällisyys ei ole välttämätöntä, koska konsertto usein määrittyy jo sen mukaan, että se on laajamittaisempi orkesterille ja solistille sävelletty teos. Usein säveltäjät kuitenkin säästävät konsertto- tms. nimityksen hyville, syvällisille teoksilleen ja tekevät kevyemmistä teoksistaan sonaatteja tai vastaavia pienempiä teoksia. Konserttoja voidaan nimittäin säveltää pelkälle orkesterillekin.
 
Samalla tavalla kuitenkin kaikissa teosmuodoissa on oleellista se, että jos puhutaan yhdestä teoksesta, sävelmateriaalin ja osien pitää liittyä ja nivoutua toisiinsa saumattomasti. Tämän takia voi olla tarkkaa, millä nimellä teostaan kutsuu. Teos saattaa olla ihan ok sonaatti tms. mutta se voi samaan aikaan olla epäsinfonia.
 
Yhteenvetona - sinfonia on laajamittainen tutkielma säveltäjän syvällisimmistä ajatuksista (syvällisimmistä ja ilmeikkäimmistä teemoista) joka voidaan kirjoittaa sellaiselle kokoonpanolle ja sellaiseen muotoon, jossa ajatukset ilmentyvät säveltäjän mielestä parhaimmin ja selkeimmin. Useimmiten kokoonpanona on täysimittainen sinfoniaorkesteri, elastisuutensa ja sointiväririkkautensa takia, ja muotona on jokin sonaattimuodon, sen selkeyden takia, useaosainen johdannainen.
 
Se, että tuntuu olevan vaikeaa keksiä mitään mitä ei ole jo keksitty, on ilmeistä, koska kuinka paljon voi keksiä munan tai kanan syntymäjärjestyksestä? On kuitenkin mahdollista tehdä jotain suht tuoreen tuntuista, jos ei pyri lähestymään asioita samoin kuin muut - Harry Potteriakaan ei kirjoitettu ennen 1990-lukua, vaikka kirjallisuutta ja kirjailijoita oli ollut jo tuhansia vuosia ja magiankin kulta-ajasta on jo tuhat vuotta. On myös mahdollista vain syventää jonkun muun ajatuksia.
 
Eikös ollut selkeää?
 
P.S. Erimieliset kertokoot ajatuksensa, tämä oli hyvin nopea, n. kolmessa vartissa sanoiksi puettu ajatuskulku joka saattaa sisältää selviä puutteita - en ole tänään ihan vireessä.

Hyvä Titor!
 
Oikein hyviä määritelmiä sinfoniasta.
 
Olet ilmeisesti säveltänyt, tai ainakin yrittänyt säveltää, sinfonian.
 
Jos olet, millaisella menetelmällä?
 
Pikkuhiljaa edeten ja samalla suunnitellen, vai kerralla koko teoksen etukäteen karkeasti suunnitellen ja sävellyksen aikana täydentäen/korjaten, vai miten?

Hyvä Titor!
 
Oikein hyviä määritelmiä sinfoniasta.
 
Olet ilmeisesti säveltänyt, tai ainakin yrittänyt säveltää, sinfonian.
 
Jos olet, millaisella menetelmällä?
 
Pikkuhiljaa edeten ja samalla suunnitellen, vai kerralla koko teoksen etukäteen karkeasti suunnitellen ja sävellyksen aikana täydentäen/korjaten, vai miten?
 
Kiitoksia. Lähinnä olen yrittänyt vasta selvittää, mikä sinfonia on - vaikea säveltää sellaista, josta ei tiedä mitä sen pitäisi olla. En ole vielä uskaltanut tarttua niin isoon teokseen kuin sinfonia, koska tuntuu että sanottava ei ole ihan tarpeeksi valmista - temaattinen ja harmoninen käsittelyni on aivan liian mitäänsanomatonta ja pinnallista että voisin kunnioittaa jo eläneiden mestarien työtä.
 
Lähinnä harjoittelen vielä pienempien muotojen hallintaa ja yritän kehittää sävelmateriaalin käsittelyä ja orkestrointia, eli siis käytännössä kehitän sävellystekniikkaani. Samalla yritän saada palikoita kasaan musiikin hahmottamisen ja muun suhteen, siksi analysoin ja yritän luoda jonkinlaisia rautalankamalleja siitä mitä kukin teostyyppi ja muu pitää sisällään. En oikein viitsi kirjoitella harjoitussinfonioita, koska se ottaa niin paljon aikaa - mieluummin kehittelen harjoitustöitä päässäni ja luotan siihen että sitten kun olen valmis, sinfoniakin syntyy samalla tavalla kuin pienemmät kappaleet. Ensimmäistä konserttoani olen alkanut hahmotella, saa nähdä milloin hahmo on niin valmis että uskallan ruveta kasaamaan valmista teosta - jos ikinä:D
 
Yleensä rakennan teokset sillä tavalla, että yritän pitää kaiken päässäni mahdollisimman selkeänä ja yksinkertaisena. Yritän kuulla musiikin päässäni niin valmiina kuin mahdollista ja "nähdä" rautalankamallin teoksen muodosta ennen kuin teen lihan luiden ympärille. Kuulen teemoja ja ideoita päässäni, soitinteknisiä tai muita finessejä, jotka sitten asettuvat paikalleen kehikkoon.
 
Jos teen jotain pikkukappaleita, en oikeastaan välitä muusta kuin siitä, että saan kappaleen teeman päähäni. Kun se soi päässä, ei tarvitse yleensä kuin kirjoittaa teema ylös, orkestroida sitä hieman jotta harmonia selkeytyy, ja sitten kappale alkaa elää omaa elämäänsä. Sellaiset paikat, jotka teoksen edetessä kuulostavat typeriltä, otan tarkempaan käsittelyyn. Saatan tutkia, onko vika melodiassa vai säestyksessä ja sitten reharmonisoida tai muuttaa melodiaa, riippuen siitä mikä mättää. Lähinnä sävellän korvilla - kuuntelen kirjoittamaani materiaalia ja korjaan niitä paikkoja mitkä eivät toimi yrittäen pitää koko ajan kokonaisuuden kasassa. Kappale on loppujen lopuksi kuitenkin vain niin hyvä kuin sen huonoin osa.
 
Joskus tietysti musiikki saattaa syntyä aivan muusta kuin varsinaisista melodisista teemoista - saatan keksiä jonkun matemaattisen tai modaalisen kadenssin tai jonkin rytmikuvion, josta lähden kehittelemään. Riippuen tyylistä - sävellän siis muutakin kuin klassista - saatan myös kuulla vaikka jonkun siistin grooven tai muun levyltä, joka tuntuu siltä että sitä voisi vähän parannella, tai aivan mitä tahansa.
 
Pääasia omissa tekemisissäni on kuitenkin se, että musiikki on soivaa materiaa, jota kuunnellaan - siksi yritän kuulla kaiken valmiina päässäni. Jos en pysty siihen, tiedän etten pysty myöskään pitämään lankoja käsissä säveltäessäni. Itselleni on hirvittävän hankalaa lähteä tekemään jotain, josta en tiedä mitään - siksi yritän selvittää kaikki ongelmat ENNEN varsinaista kappaleen tekemistä.
 
Tästä on mielenkiintoista keskustella, harvoin sitä joku kysyy että miten teen jotain, ei ihmisiä kiinnosta muu kuin se, mitä viime keikasta maksettiin:D

Kävin vierailemassa sivuillasi ja täytyy sanoa että kyllä se teksti taas vähän silmiäni avasi. Sellainen juttu jäi kyllä vielä epäselväksi että mitä mielestäsi kannattaisi ensiksi alkaa opiskelemaan jos aikoo sinfonian säveltää?
 
Koko musiikin teoria on välttämätöntä osata, ennen kuin sinfonian säveltämistä kannattaa tosimielellä suunnitella.
 
Minä opiskelin Jorma Kontusen kaikki kirjat suosittelen niitä myös sinulle:
 
- MUSIIKIN KIELI 1, PERUSTIEDOT
 
- HARMONIA 1, KENRAALIBASSO
 
- HARMONIA 2, SOINNUTUS
 
- SOITINOPAS
 
Mutta, huomasin juuri, että osa kirjoista on muuttunut, nyt ne ovat:
 
Kontunen, Jorma:
 
Musiikin kieli 1: Perustiedot
 
Musiikin kieli 2: Sävellysmuodot
 
Musiikin kieli 3: Tyylipiirteet
 
Jostain syystä kenraalibasso on jäänyt pois, jotkut ovat sitä mieltä, että sitä ei tarvita, itse olen eri mieltä. Tyylipiirteet-kirja on minulle aivan vieras, en ole tutustunut siihen. Harmonia 2, soinnutus on jäänyt pois, tämä on kaikkein tärkein, ehkä se sisältyy johonkin uusista kirjoista.
 
Löydät varmaankin Kontusen aikaisemmat kirjat lainastosta.
Siis kaikki edellämainitut kirjat pitäisi lukea.
 
Sitten kun opiskelet teoriaa on aivan välttämätöntä kokeilla käytännössä lukemaasi. Voit esimerkiksi soittaa kitaralla kirjoissa olevia esimerkkejä, tai tietokoneella useammalle soittimelle kirjoitetut.
Opiskelun edettyä, on myös hyödyllistä kirjoittaa jonkun suuren säveltäjän partituurin nuotteja tietokoneen musiikkiohjelmalla, samalla analysoiden sointuja, sointukulkuja, soittimien valintoja.
 
Pikkuhiljaa opit huomaamaan miten ne hienot tunnelmat syntyvät. Et tietenkään voi tutkia kaikkia tyylejä, sillä siinä on kova työ, pääasia on vain, että pääset juonesta kiinni.
 
Jossain vaiheessa huomaat oppineesi niin paljon, että ei muuta kuin yrittämään.
 
Aloittamista ei pidä pelätä, koska joka tapauksessa aina välillä tulee tunne, en osannutkaan vielä juuri mitään. Tällöin on viisainta palata taas suurten säveltäjien malleihin, kuuntelemalla, analysoimalla, miettimällä.
 
Ihmisen musiikkikehitys ei jatku koskaan suoraviivaisesti, kehitys pysähtyy jatkuvasti. Kuinka nopeasti se taas alkaa riippuu täysin omasta aktiviteetistä.
 
Sinfonian säveltäjällä on mieli oltava avoinna, omiin mieltymyksiin täytyy suhtautua kriittisesti ja uutta on kehiteltävä jatkuvasti.
 
Tässä hieman evästyksiä alkuun.

Koko musiikin teoria on välttämätöntä osata, ennen kuin sinfonian säveltämistä kannattaa tosimielellä suunnitella.
 
Minä opiskelin Jorma Kontusen kaikki kirjat suosittelen niitä myös sinulle:
 
Koko musiikin teoria? En ole noita Kontusen kirjoja lukenut, mutta eikös ne sisällä lähinnä vain 1700-1800 lukujen teorian?

Koko musiikin teoria? En ole noita Kontusen kirjoja lukenut, mutta eikös ne sisällä lähinnä vain 1700-1800 lukujen teorian?
 
Mullakin on tollanen käsitys... Ainiin ja tuohon opeteltavien listaan voisi lisätä kontrapunktin.

Koko musiikin teoria? En ole noita Kontusen kirjoja lukenut, mutta eikös ne sisällä lähinnä vain 1700-1800 lukujen teorian?
 
Ei ole olemassa uudempaa musiikinteorian oppia. Ei todellakaan tunnu löytyvän, vaikka kuinka etsin. Mutta kuinka vaikea olisikaan kehitellä kokonaan uusi nuotinkirjoitus, sointuoppi ym. tämän kaltaiset vakiintuneet käytännöt.
 
Sen sijaan, että pitäydyttäisiin pelkästään m.teorian perusopetuksessa, mielestäni pitäisi kehitellä uusia menetelmiä, joilla voidaan tavallaan jatkojalostaa niitä 1700-1800 aikakauden perustietoja. Eräs alue, mistä kirjallisuutta ei tunnu lainkaan olevan on säveltäminen jollekin tietylle musiikkilajille.
 
Tässä oli taas se tärkein syy, miksi ryhdyin kirjoittamaan opasta sinfonian säveltämisestä.
 
Olisiko samaa tarvetta myös kevyen musiikin alalla. Jos tarvetta löytyy kirjoittakaa siitä palsta vaikka näille keskustelusivuille tai, kuten itse tein, seuraavaan osoitteeseen:
 
http://fi.wikibooks.org/wiki/Wikikirjasto:Toivotut_Wikikirjat
 
Kontrapunkti-nuotti nuottia vastaan on vain yksi soinnutusopin osa, eikä mikään erillinen opiskelujakso.

Ei ole olemassa uudempaa musiikinteorian oppia. Ei todellakaan tunnu löytyvän, vaikka kuinka etsin. Mutta kuinka vaikea olisikaan kehitellä kokonaan uusi nuotinkirjoitus, sointuoppi ym. tämän kaltaiset vakiintuneet käytännöt.
 
http://en.wikipedia.org/wiki/20th_century_classical_music
 
http://www.amazon.com/gp/product/03 … 32955-5442328?v=glance&n=283155
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Minimalist_music
 
http://www.amazon.com/gp/product/00 … 32955-5442328?v=glance&n=283155
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Serialism ja erityisesti
http://en.wikipedia.org/wiki/Serialism#Further_reading
 
http://www.amazon.com/gp/product/08 … 32955-5442328?v=glance&n=283155

Ei ole olemassa uudempaa musiikinteorian oppia. Ei todellakaan tunnu löytyvän, vaikka kuinka etsin. Mutta kuinka vaikea olisikaan kehitellä kokonaan uusi nuotinkirjoitus, sointuoppi ym. tämän kaltaiset vakiintuneet käytännöt.
 
Sen sijaan, että pitäydyttäisiin pelkästään m.teorian perusopetuksessa, mielestäni pitäisi kehitellä uusia menetelmiä, joilla voidaan tavallaan jatkojalostaa niitä 1700-1800 aikakauden perustietoja.
 
Jokainen noista yllä lainaamistani lauseista on pahasti metsässä. Itseopiskelussa on tietty se vaara, että jättää jotain todella tärkeitä asioita huomiotta. Nyt kipin kapin tutustumaan 1900-luvun myötä tapahtuneisiin muutoksiin ja osta se Vincent Persichettin kirja.
 
Kontrapunkti-nuotti nuottia vastaan on vain yksi soinnutusopin osa, eikä mikään erillinen opiskelujakso.
 
Itse luulin, että se on erilllinen oppiaine, koska kaikessa laaja-alaisuudessaan soinnutus ja kontrapuntki samana oppiaineena olisi aivan liian laaja. Käsitystäni tuki yleinen katsaus alan oppikirjoihin. Kirjoja on joko soinnutuksesta tai sitten erikseen kontrapuntkista, mutta ei niinkään usein kummastakin samojen kansien välissä.

Tässä on suomenkielinen sivusto, josta löytyy lyhyt katsaus 1900-luvun musiikissa tapahtuneisiin muutoksiin. Jokaisesta suuntauksesta löytyy ihan pätevää selontekoa:
 
http://www2.siba.fi/historia/1900/
 
Tässä myös toinen suomalainen artikkeli:
 
http://www.tsv.fi/ttapaht/997/aho.htm

Tämä kirja on aivan ehdoton! Voisin jopa sanoa raamatukseni. On siinä tosin puutteitakin, kuten esim. tarkempi pureutuminen dodekafoniaan, joka on kuitenkin erittäin merkittävästi vaikuttanut 1900-luvun muiden ilmiöiden syntyyn, sekä esim. minimalismi.
 
Lisäksi pop/jazz-teorian merkittävä vaikutus 1900-luvun taidemusiikissa on ollut useilla säveltäjillä huomattava.
 
Mutta melkeinpä tuntuu oudolle, että joku säveltää nykypäivänä, eikä ole lukenut tuota 20th century harmonya.
 
Mitä sitä lukemaan? Jos teoria on ytimekäisyydessään se, että mitä tahansa voi tehdä (niin kuin se on aina ollut, kaikkea ei vaan kannata tehdä) ja kaikki pohjautuu samaan sävel- ja harmoniajärjestelmään, eli niihin perinteisiin kahdestatoista sävelestä rakennettaviin kimppuihin plus tehokeinoina mikrointervallit, niin eihän säveltäminen vaadi muuta kuin että saa sen musiikin soimaan päähänsä. Levy koneeseen, partituuri käteen ja tutkimaan että mitä siellä tapahtuu - aivan niin kuin ennenkin.

Mitä sitä lukemaan? Jos teoria on ytimekäisyydessään se, että mitä tahansa voi tehdä (niin kuin se on aina ollut, kaikkea ei vaan kannata tehdä) ja kaikki pohjautuu samaan sävel- ja harmoniajärjestelmään, eli niihin perinteisiin kahdestatoista sävelestä rakennettaviin kimppuihin plus tehokeinoina mikrointervallit, niin eihän säveltäminen vaadi muuta kuin että saa sen musiikin soimaan päähänsä. Levy koneeseen, partituuri käteen ja tutkimaan että mitä siellä tapahtuu - aivan niin kuin ennenkin.
 
Niinno, tämä on nyt hieman hankalaa siinä mielessä, että nämä uudet asiat jäsentyvät kovin eri tavalla.

Niinno, tämä on nyt aivan sama kuin että miksi mitään teoriaa täytyisi ylipäänsä opiskella. Olen vähän eri mieltä asiasta, mutta siitä ei kannata alkaa vääntämään, kun tunnetusti mihinkään ei tulla pääsemään.
 
Höpsis, ei se nyt ihan sama asia ole. Pitää sitä perustavanlaatuinen teoria tuntea. Mutta ei kai sitä nyt tarvitse romanttisen, barokkityylin tai bluesin teoriaakaan erikseen tuntea, koska samaan perusteoriaan perustuvat. Siksipä niitä ei ole nähty tarpeelliseksi erikseen opiskellakaan. Lainalaisuudet kuitenkin oppii kuuntelemalla, ei pelkästään paperilla. Fuuga tai kolmirakenne tai säe on sellainen ja sellainen juttu, mutta olennaista on tajuta miltä se kuulostaa, tai ei pysty säveltämään.

Höpsis, ei se nyt ihan sama asia ole. Pitää sitä perustavanlaatuinen teoria tuntea. Mutta ei kai sitä nyt tarvitse romanttisen, barokkityylin tai bluesin teoriaakaan erikseen tuntea, koska samaan perusteoriaan perustuvat. Siksipä niitä ei ole nähty tarpeelliseksi erikseen opiskellakaan. Lainalaisuudet kuitenkin oppii kuuntelemalla, ei pelkästään paperilla. Fuuga tai kolmirakenne tai säe on sellainen ja sellainen juttu, mutta olennaista on tajuta miltä se kuulostaa, tai ei pysty säveltämään.
 
Tässä on vain se perustavanlaatuinen ero, että vanhempi musiikinteoria lähtee täysin tonaalisista lähtökohdista, jotka eivät sovellu lainkaan esim. atonaalisuuden, polytonaliteetin, kvarttisointujen, yms. analyysiin. Jos olet oppinut pyörittämään terssipinoja ja V-I purkauksia, ei työkalut ole aivan oikeat purkaa vaikkapa dodekafonisia sarjoja sillä tavoin, kun säveltäjä on asian ajatellut.

Nyt kun on tullut 20th century harmonyä opiskeltua niin on kyllä joutunut alottamaan ihan alusta kaikessa. Varsinkin ihan alkuun se oli todella raskasta. Lähtökohdat on niin erilaiset etten pystynyt käyttämään oikeastaan mitään aikasemmin Salmenhaaralta oppimaani hyödyksi.
 
Ei kuulemma kannata sibiksen pääsykokeeseen sävellysnäytteenä mitään tonaalista laittaa niin pakon edessä olin. Nyt huomaan jo pitäväni modernista musiikista =)