Aihe: Ibanezzeista
1 2 3
PnukBassist
02.02.2006 11:12:12
 
 
Niin oon tässä nyt uusimassa noita soittopelejä ja Ibanezin bassot näyttäis olevan semmoisissa hinnoissa että niitä kehtais jo ostaa uutenakin (kun Warwickin Fortresseja ei enää näköjään käytettynä löydy). Piti nyt sitten ruveta kyselemään noista muutamista malleista että minkäslaisia pelejä ne on. Yhtäkään näistä en ole (vielä) testannut, kun ei täällä Oulu-Kajaani akselilla ainakaan alan liikkeistä kyseisiä pelejä ole löytynyt.
 
Ensiksi tuo SRX500 CN. Olisi kyllä huikean hyvän näköinen ja potikoista saa ilmeisestikin säädeltyä vempelettä soundiltaan monenlaiseksi. Hintakaan ei t-kaupassa päätä huimaa, joten varteenotettava vaihtoehto. Tuo mikkien sijoittelu mietityttää vaan , että kuinkohan tuolla onnistuu sormilla soitto. Yleensä kun tuon mallisesti mikitetyt bassot ovat olleet jotenkin vaikeasoittoisia tämmöiselle sormeilevalle soittajalle.
 
Sitten tuo SR300FM-DVS. Tuossa olisi mikitykset oman soiton kannalta juuri sopivasti. Ainakin tähän mennessä on kaikki noin mikitetyt bassot sopineet käteen kuin nyrkki turpaan. Hinta tässä on vielä alhaisempi kuin SRX-vehkeessä (kaikki hinnat katsottu siis T-Kaupasta) ja onhan se tuokin komean näköinen.
 
Lisäksi minulle tarjoteltiin tässä taannoin tuommoista SR 800 vehkettä, mutta en päässyt sitä kiireiden takia testaamaan. Tuokin näyttäisi aika hyvältä peliltä mutta soittotatsista en sitten tiedä, enkä muutenkaan tuosta juuri mitään, ainakaan Ibanezin nettisivuilla siitä ei paljoa tietoa löydy.
 
Sitten oli vielä tuo BTB400QM jota muistaakseni pääsin testaamaankin joskus, mutten nyt tähän hätään muista että kuinkas siitä ääntä lähti. Silloin en ainakaan sitä testinyt sähköjen kanssa, joten vähän vaikea siitä on sanoa mitään. Toivottavasti joku teistä tietää jotain.
 
Nuo kaikki ovat sopivan näköisiä muodoiltaan ja hinnoiltaan, kun rahaa minulla on käytösä maksimissaan 700€. Kertokaapas jotain näistä jos tiedätte, kiitoksia jo etukäteen!
Ei tullut paskasta konvehtia.
Jimoleon
02.02.2006 11:43:35 (muokattu 02.02.2006 11:43:58)
Mulla on RD-505:nen (suosittelen vahvasti), mut noista toi SR ainaki mun käsissä tuntu parhaimmalta.
"The biggest threat to creativity is fear, and Jaco did not fear anything"
Mirmeli
02.02.2006 19:21:50
Minä ostin tuossa pari viikkoa sitten Kajaanin musiikista GSSR 200. Se oli tosin kyllä käytetty... Ainakin tuo tuntuu tosi kivalta ja helpolta soittaa.
Kopioi tämä teksti itsellesi allekirjoitukseksi. Tarkoitus on koota eksponentaalisesti lisääntyvä, mitäänmerkitsemätön allekirjoitus mahdollisimman monelle m-nettiläiselle.
Kieppi
02.02.2006 19:49:57
Nuo kaikki ovat sopivan näköisiä muodoiltaan ja hinnoiltaan, kun rahaa minulla on käytösä maksimissaan 700€. Kertokaapas jotain näistä jos tiedätte, kiitoksia jo etukäteen!
 
Noissa kahdessa SR-sarjalaisessa ei vaikuttais olevan juuri muuta isompaa eroa kuin se, että kalliimmassa on loimuvaahterakansi.
 
SR:n ja BTB:n ero sitten taas on se, että BTB:ssä on paksumpi ja huomattavasti leveämpi kaula. Kummantyyppisellä mieluummin soittelet? BTB:ssä sitten lisäksi Neutrikin lukittuva jakki ja Bartolinin 18V sähköt.
 
Varmaan ovat hintaisikseen ihan laatupelejä.
 
Fortressia kun ei enää valmisteta niin niitä ei sitten juurikaan liikukaan. Itse olisin taipuvainen suosittelemaan käytettyä Warrea (jos muut bodyn muodot kuin Fortress käyvät) ennemmin kuin uutta Ibanezia. Niitä Torillakin aina silloin tällöin pyörii.
tupac
02.02.2006 20:49:19
 
 
Mulla on BTB 550:n 3alueisella eq:lla varustettuna ja kyllä täytyy sanoa että soundit saa aika monipuoleiseksi ruuvattua retrosta funkkiin ja peukutteluun.Kaulahan siinä on hiukan leveämpi mutta ohut (20mm eka nauhasta ja 22mm 12 nauhasta)ja nopea soittaa(joka sellasta kaipaa) mutta jos olet kemissä päin riehumassa niin kokeilemassahan sitä voi aina käydä....
Aki
03.02.2006 04:01:46 (muokattu 03.02.2006 04:02:07)
 
 
BTB:ssähän on myös tavallista pidempi skaala, joka saa basson tuntumaan aika isolta monille. Oma mielipiteeni Ibanezin bassoista on, että ne ovat kaikki vähintäänkin aika hyviä. Itselleni täysin sopivaa mallia ei vielä vuosi sitten löytynyt, mutta uusi saarnirunkoinen RD905 saattaisi sellainen ollakin.
 
En ole aikoihin tavannut uutta Ibaneezin bassoa joka olisi ollut huono hankinta. Sun oma tarve ja maku sun täytyy arvioida itse.
Ostakaa mun Ibanez SZ520 '03!!
kuollut_ukko
03.02.2006 15:26:17
Joo, minulla on tuon BTB550:n viisikielinen versio BTB555. Ostin sen jokunen viikko sitten ja on kyllä kelpo peli. Pitkä skaala ei juurikaan tunnu, koska se ero on niin pieni.
 
Ihan vinkkinä muuten: kannattaa käydä paikallisessa liikkeessä kysäisemässä hintaa ennen kuin ulkomailta lähdet tilaamaan. Esim. BTB555:n maahantuojan listahinta on 589 ja T-kaupassa on melkoisen paljon enemmän. Itse en kyllä muutenkaan ostaisi soitinta ulkomailta vaikka muuta kamaa olen paljon Saksastakin tilannut.
tupac
03.02.2006 17:59:54
 
 
Kuollut ukko on kyllä täysin oikeassa siinä että kandee kysellä kotomaastaki enneku alkaa tilaileen saksanmaalta. Mäki sain iban 150 euroa halvemmalla paikallisesta liikkeestä ku T-kaupasta eikä ollu edes ostopakkoa ku tilasin, ja ku oon kyselly muittenki tavaroiden hintoja niin samalla hinnalla saa ku saksasta, kilpailu on kovaa
tzatza
04.02.2006 18:45:28
Carol Kayekin on näköjään siirtynyt Presarista Ibanezin käyttäjäksi.
 
Lainaus tuolta fanclubin sivuilta:
For all around great versatile sounds including a great jazz sound, get the Ibanez SRX 700 (or 500 is good too) - I won't have anything in my house but the Ibanez great basses, they're very reasonable in cost too and are quality throught and through - they manufacture for *musicians*, not for vintage buyers.
Kaake
04.02.2006 19:38:07
Torilla SR 915 laukulla 550 ekii. Siitä lähtisin.
No väärinhän se meni
Tre Kronor Basar Klubb, medlem #2
PnukBassist
05.02.2006 13:15:40
 
 
Tuo torin 915 on viisikielinen joten se ei oikein sovi minun nakkisormille,heh. Joten siis nelikielinen vehke on haussa.
 
Warwickeista paras on ollu se Fortressi, joten semmoisen ostan jos jostain halvalla satun löytämään, muut Warwickit on ollu ihan mukavia,mutteivat kuitenkaan niin mukavan oloisia kuin se Fortressi, joka on suurin piirtein paras basso mitä olen kokeillu. Harmi vaan ettei sitä oikein enää löydy mistään.

Kauloista sen verran että pidän tuommoisista ohuista kapeista kauloista, ensiksikin tuon mainitsemani nakkisormi-asian takia, ja toiseksi kun tykkään soitella aika vauhdikkaasti niin ovat nopeampia sitten ne semmoiset kaulat.

Ja vielä tuota ostopaikka-asiaa sen verran että tietenkin ostan vehkeen sitten joko Kajaanista tai Oulusta, kun ovat kummassakin päässä lupailleet ihan edullisiin hintoihin vehkettä kuin vehkettä. Eivät kuitenkaan suostuneet tiputtamaan Kajaanin Musiikissa jenkkipresarista hintaa kahdeksalla sadalla,heh. Mutta että tietenkin ostan soittimen Suomesta mieluumin kuin Saksasta. Tahtoo vaan olla että kaupoissa ovat vähän nihkeitä sen tilaamisen kanssa. Pitäisi tietää jo sanoa tilatessa että ostaako basson vai ei, mutta enhän minä sitä vehkettä halua kuitenkaan kokeilematta ostaa. Taitaapi vähän semmoinen noidankehäjuttu se.
 
Mutta etsintä jatkuu...
Ei tullut paskasta konvehtia.
tupac
05.02.2006 22:20:42
 
 
http://www.sjoki.uta.fi/~latvis/rhs/tarvikkeet.html
 
tossapa linkki katteleppa sieltä ;-)
L.Ruoska
05.02.2006 23:16:46
 
 
Lisäksi minulle tarjoteltiin tässä taannoin tuommoista SR 800 vehkettä, mutta en päässyt sitä kiireiden takia testaamaan. Tuokin näyttäisi aika hyvältä peliltä mutta soittotatsista en sitten tiedä, enkä muutenkaan tuosta juuri mitään, ainakaan Ibanezin nettisivuilla siitä ei paljoa tietoa löydy.
 
Ibanez all the way, on bändisoitossa mulla ollu SR500, GSR200 ja nyt viimein juuri toi SR800. Täytyy kyllä sanoa että olen hemmetin tyytyväinen, muitakin on ollu mutta Ibaneziin aina palaan =)
 
SR800:n on parhaita bassoja mitä oon soittanu, 'on par' esim. Peavey Cirruksen ja Ibanez Doug Wimbish (DWB)-signaturen kanssa. Mahtava kaula. Noista AFR-mikeistä saa hyvät soundit, kun on ne aktiivimikit ja bassossa on 3-band preamppi.
 
En varsinaisesti osaa sitä pukea sanoiksi..sitä tunnetta siitä hyvästä soittimesta, mutta parhaat bassot mitä olen testaillu on japseja ja jenkkejä. En usko että ihan heti oon ostamassa noita Made in Korea / Indonesia-soittimia, kyllä sen vaan huomaa pidemmän päälle siinä soittimen laadussa.
 
Osta käytettynä mieluummin, saat valmiiksi säädetyn laitteen ja saat kalliimpaa halvemmalla ;-)
Kemosaben uusi tajunnat räjäyttävä väkivaltafunk/mättörockpläjäys NYT ladattavissa! Kaikki heti sinne!
stragowa
06.02.2006 00:01:47
Itellä on sr3006 ja tyytyväinen peliin olen. Kaula tuntuu hyvältä, koska ei oo sellanen 'tukki' vaan ohut. Jonkun tatsillehan nuo ohuet kaulat ei sovi millään.
Ja bartolinin mikit + aktiivi elektroniikka soundaa hyvältä. Puhdasta hifiä.
Tosin nykysellään on alkanu kaipaamaan jotain ehkä passiivi vehjettä ton rinnalle, että voi sitten vetää sellasella sitte niitä juttuja, mitä ei tunnu kivalta hihillä vetää.
"Erilaiset harrastuksetkin, kuten keräily, shoppailu ja muut intohimot voivat muuttua pakkomielteiksi, jotka ottavat ylivallan. Kontrolli riistäytyy silloin käsistä ja muuttuu RIIPPUVUUDEKSI." -Mielen maailma 1: Psykologian perustiedot
Niskamies
06.02.2006 09:09:55
Itelläni on myös ollut muutamia ibanezeja. Kuuskielinen sdgr sr806 palveli puolisen vuotta, ihan mukava vehjes. Samoin oli se halvempi kuusikielinen BTB, myöskin ihan varteenotettava kapistus, sopi hyvin omille käsille isomman kielivälin vuoksi.
 
Ibanezin GWB-1 on ollut paras nauhaton, jolla olen vetänyt. Ainoa asia, josta en iboista diggaa on viisi-ja kuusikielisten B-kielen soundi. Ei mielestäni tarpeeksi jämäkkä.

 
Mun mielestä tätä ongelmaa ei enää ole niissä kalleimmissa malleissa. Esim noissa SR-sarjan parhaissa ja malleissa ja GWB-1:ssä on varsin hyväsaundiset ja -tuntuiset H-kielet.
More is more.
pardy
06.02.2006 12:30:05
 
 
Ibanezin GWB-1 on ollut paras nauhaton, jolla olen vetänyt. Ainoa asia, josta en iboista diggaa on viisi-ja kuusikielisten B-kielen soundi. Ei mielestäni tarpeeksi jämäkkä.
 
Joo, kyllä se on poop-hammer aina tarkkana että B on tarpeeks tiukka.
Järjestysmies
06.02.2006 13:00:33
Itelläni on ollu sr-400 kolmisen vuotta ja oon kyllä ollu todella tyytyväinen. Vaikka tuo ehkä vähän hevibasso onkin, niin on kyllä taipunu musaan kun musaan. Oiva työkalubasso. Verrattuna esim. sr-800:n tossa on ehkä hiukka huonommat mikit, mut paljon parempi eq(kolmi-alue-aktiivi) jolla tekee jo paljon, ja mikeistäkin on kyllä moneen. P/J-mikitys antaa mukavaa monipuolisuutta. Kaula on tietysti mielipidekysymys, mutta miulle iskee toi sr-sarjalaisten "viivotin" paljon paremmin kun esim btb:n kaula. Kokonaisuudessaan aivan mahtava vehje. Parempiakin bassoja löytyy, mutta ei tossa hintaluokassa (uutena maksoin 500 euroa, nykyään noita pyörii siinä 350:n kieppeillä käytettynä). Pesee mielestäni ainakin meksikolaiset fenderit.
TommiW.
06.02.2006 15:48:19
Mun mielestä tätä ongelmaa ei enää ole niissä kalleimmissa malleissa. Esim noissa SR-sarjan parhaissa ja malleissa ja GWB-1:ssä on varsin hyväsaundiset ja -tuntuiset H-kielet.
 
Joo, ilmaisin itseäni vähän kökösti. GWB-1:ssä se on hyväsoundinen.
"Tommy the Cat is my name, and I say unto thee!"
L.Ruoska
06.02.2006 17:25:12
 
 
Verrattuna esim. sr-800:n tossa on ehkä hiukka huonommat mikit, mut paljon parempi eq(kolmi-alue-aktiivi) jolla tekee jo paljon, ja mikeistäkin on kyllä moneen. P/J-mikitys antaa mukavaa monipuolisuutta.
 
Ainakin mun '95 SR800:ssa on P/J-mikitys ja Varimid 3-band EQ/preamp.
 
Erona taitaa olla puulaatu (ehkä?) ja kaulan väri, SR800 on kokonaan maalattu..myös kaulan ja headstockin takaosa. SR800:n EQ on kolmialueinen kyllä, mutta numiskat on "stacked", eli nappulat on päällekkäin: Bass/treble ja Mid/mid freq.
 
Ala- ja yläpäät on siis samassa shaftissa päällekkäin, ja midin säätö on samassa shaftissa mid-taajuuden säädön kanssa. Mid freq tekee sen että voit säätää mitä kohtaa mikkien soundista käsitellään "keskikohtana" ja kaikki muut säädöt muokkautuu sen mukaan. Sillä vetää helposti soundin särölle jos tahtoo, erittäin monipuoliset säädöt tossa SR800:ssa siis.
Kemosaben uusi tajunnat räjäyttävä väkivaltafunk/mättörockpläjäys NYT ladattavissa! Kaikki heti sinne!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)