Etno, proge, latin ›

Ehdottomasti The Royal Scam. Tai, no se on paras levy niiltä. Sitten Aja ja kumppanit perään. Mutta Royal Scam ei tuota pettymyksiä.
 
Noista on kyllä hyvä aloittaa. Itse aloitin lainaamalla kirjastosta kattavan kokoelman. Oisko siinä ollut neljä cd-levyä.

Sekä tietysti pitää mainita niin Wigwamin kuin Steely Daninkin live-levyt.
Eli esmes ST:n Alive In America sekä Wigwamin Live Music From twilight zone.
Molemmat aika rullaavaa kamaa.

Wigwamhan kuitenkin julkaisivat musiikkia jo ennen noita... Traffic/Steve Winwood, The Band ja Zappa (Pohjola) taitaa olla ne suurimmat vaikutteet.
 
Must Wiguissa on paljon Procol Harumia. Samaa huumoria ja musiikillisestikin.

Wigwamhan kuitenkin julkaisivat musiikkia jo ennen noita... Traffic/Steve Winwood, The Band ja Zappa (Pohjola) taitaa olla ne suurimmat vaikutteet.
 
Lisäisin tähän vielä sellaiset nimet kuin The Band ja tietenkin The Nice, joka edelsi Emerson Lake & Palmeria. Molempien orkestereiden materiaalista kun Wigwam on tehnyt omia tulkintojaan siinä kuin Beatlesinkin kipaleista aikanaan.
 
Mutta jos Wigwamin levyjä pitäisi suositella, niin kyllä mielestäni koko 70-luvun tuotanto on sen arvoista, joskin melko kirjavalla tavalla sellaista. Jos tykkää Fairyportista, niin Being on ehdoton jatke tälle aikakaudella, kun taas Nuclearin jälkeen Lucky Golden Stripes & Dark Album. Myös näiden aikakausien murrokseen sijoittuva Live Music From twilight zone on kerrassaan upea livetaltiointi. Popimmasta Wigwam-tuotannosta pitävälle Pembroken soololevyt on varmasti ehdotonta nannaa, kuten myös Rumours On The Rebound -kokoelma.
 
Omana lukunaan Wiguja kuunneltaessa pitäisin sitä, että soundaako bändi paremmalta remasteroidulla CD:llä vaiko vanhalla kunnon vinyylillä. Tämäkin seikka voipi vaikuttaa siihen mikä kolahtaa ja mikä ei.

Lisäisin tähän vielä sellaiset nimet kuin The Band ja tietenkin The Nice, joka edelsi Emerson Lake & Palmeria. Molempien orkestereiden materiaalista kun Wigwam on tehnyt omia tulkintojaan siinä kuin Beatlesinkin kipaleista aikanaan.
 
The Band mainittiin lainaamassasi viestissä...

The Band mainittiin lainaamassasi viestissä...
 
Katos vaan ... heh :)

On nyt tässä tullut kuunneltua tuota tuoreinta livelevyä Wigwam Plays Wigwam (viisi vuottahan tuostakin on jo kyllä aikaa) ja hieno on. Ukot vetelee loistoversioita vanhoista kappaleista ja muutenkin meininki on mitä mahtavin tuolla levyllä. Suosittelen hankkimaan jos ette vielä omista. Olipa muuten hyvä, että joku mainitsi tuon Live Music From The Twilight Zonen, aion tilata sen CDONista kohtapuoliin.

no Hard'n' Horny ainakin on puoleksi poppia ja puoleksi progea, mutta ei ainakaan missään nimessä liian "häröilyä" jos sitä kammoaa eli sitä vois suositella, ja Being on auennut ainaki mulle paremmin kuin Fairyport, kokonaisuutena, mutta kyllähän tuolta edelliseltäkin tiettyjä helmiä löytyy.
 
edit: niin ja ehdottomasti tuo jo aijemmin mainittu Tombstone Valentine, todella kepeää kuunneltavaa.

Nuclear Nightclubin jatkoksi voisi hyvin suositella myös Fresh Garbage -kokoelman kakkoslevyä (1974 - 1977). Mukana on lähinnä todella hyvänkuuloisia livevetoja juuri tuolta deep pop -kaudelta ja Tramdriver-sinkkukin on ehkä lähempänä Nightclubia kuin muita myöhempiä levyjä. Vaikka kyseiset liveversiot ovat melko pitkiä, niiden häröilyosuudet rajoittuvat kauniisiin melodiaimprovisointeihin. Itselleni Wigwamin proge- ja popkappaleet ovat aina olleet toinen toistaan mahtavampia juttuja, joten ei ole onneksi tullut tarvetta rajata mitään pois (ainakaan pre-re-union-kaudelta). Jos ketään koskaan on Being säväyttänyt, kannattaa ihmeessä kaivaa esiin Gustavsonin myöhemmät levyt, joille hän on rakentanut hyvinkin loogista jatkoa Wigwam-panokselleen.