Aihe: Kitaravahvistimesta
1 2
Burt
31.01.2006 08:04:43
 
 
Hei vain!
 
Olen ostamassa uutta kitaravahvistinta vanhan Tech21:n tilalle. Techin särökanava ei sovellu tarkoituksiini ja teho ei ole riittävä, joten päätin nyt sitten satsata kunnolliseen stäkkiin. Ainut ongelma on vain siinä, että en tiedä, mitä merkkejä ja malleja kannattaisi käydä kokeilemassa.
 
Soitan bändini kanssa stonerrockin ja punkin välimaastosta vähän kaikkea, joten olisi hyvä, jos styrkkarista lähtisi tarpeeksi möykkää, mutta soundi olisi kuitenkin tarpeen vaatiessa kireä. Kyuss -bändin soundi on mieletön, mutta ei sovellu nopeamman punk-henkisemmän tykityksen soittamiseen, joten minun ei kannata lähteä heidän gearinsa perusteella omia kamojani kokoamaan.
 
Krankin kahta eri mallia koitin Musamaailmassa joskus viime kesänä pikaisesti ja jotenkin jäi fiilis, että ne voisivat olla hyviä vaihtoehtoja. Ongelmana on vain suolainen hinta ja asiaa enemmän tuntevien painava mielipide. En viitsisi kuitenkaan ihan sikaa säkissä ostaa, sillä tuntuu, että Krankin hinnasta suurin osa Dimebag Darrelia.
Marshalleja en ole oikeastaan edes koittanut, minulla ei ole malleista mitään tietoa, joten otan vastaan mielipiteitä ja ehdotuksia.
*Kitaristi*
31.01.2006 08:14:58
Ja budjetti on...?
Burt
31.01.2006 08:21:14
 
 
Budjetti on 2500 euroa.
Jag
31.01.2006 08:31:33
 
 
No tohon hintaanhan saa vaikka mitä.
 
jos yläkireys miellyttää niin Engelejä testaamaan mars mars. Screamer, fireball, powerball tulee heti ensimmäisenä mieleen.
"Tärkeintä ei ole se, miten sormien pitäisi olla, vaan se, mitä sieltä kuuluu." - P.Walli
villeh
31.01.2006 08:40:25 (muokattu 31.01.2006 08:43:50)
 
 
No tohon hintaanhan saa vaikka mitä.
 
jos yläkireys miellyttää niin Engelejä testaamaan mars mars. Screamer, fireball, powerball tulee heti ensimmäisenä mieleen.
(jos ei niin vaihtaa putket)
 
tuohon hintaan nyt saa jo vaikka mitä eli nyt tarkempaa kuvausta mitä haluaa. tietenkin testaamalla se selviää, makuasia kun on. myös klippejä löytyy netistä, kannattaa kumminkin suhtautua vähän varauksella kun ei ikinä tiedä miten niitä on muokattu, ja ostopäätös kannattaa tehdä itse testaamalla ja omilla korvilla.
 
jotain linkkejä laittakaahan muutkin lisää.
 
www.rocksolidamps.com
 
keskustelua:
http://muusikoiden.net/keskustelu/p … sts.php?c=15&t=112689&co=60
Exhausted
31.01.2006 10:36:31
 
 
Engl on ehkä vähän liian hevi tähän tarkoitukseen. Kannattaa harkita vaikka Orangea, tuskin sillä mennään pahasti metsään.
Jucciz
31.01.2006 11:33:54
Jos joskus olisi tuollainen summa laitettavissa vahvistimeen niin varmaankin joku vanha Orangen stäkki tulisi mieleen. Tai sitten vanha Marshall. Lauantaina vedettiin punkkiräminää nauhalle Fenderin Bandmaster-nupilla vuodelta '62 - sekä bassot että kitarat saman vehkeen läpi. Onhan näitä vaihtoehtoja, kovin modernisoundista osastoa tuskin punkkimeininkiin ekana suosittelisin.
 
http://www.morianband.com/rojut/TOPI.mp3
kalamies#11 >-)))>
« OSTAKAA! · räpellystä »
Vainhaalee
31.01.2006 11:35:08
Engl on ehkä vähän liian hevi tähän tarkoitukseen.
 
Aika yleinen harhakäsitys... Tiedä sitten mistä johtuu... Vintage30 ämyreistä? Engleissä on mielestäni hieno ominaisuus joka jo nykyään löytyy muistakin vahvistimista: Se on se gain-namiska jota ei tarvitse aina vääntää yli klo 8:30...
 
Täällä on paljon ollut vääntöä näistä vahvistimista ja haulla löytyy...
Tuollaisella budjetilla liikuttaessa itse ainakin huomioisin sen ettei osta itselleen mitään sellaista, jota ei tule tarvitsemaan...
 
Esim. Voisi olla näppärämpää ostaa kaksi 2x12 kaappia kuin yhden 4x12 kaapin...
Det wörks?
Tietysti Pauligin
31.01.2006 11:51:38
No tohon hintaanhan saa vaikka mitä.
 
Ja jos noin paljot olet sijoittamassa niin harkitse ja testaa (mikäli mahdollista) perin pohjin. Vaikka vaihtaa voisikin niin ei se ole kivaa jos ei miellytäkkään vekotin. Tuossa hintaluokassa kakkaa tuskin kuitenkaan saat.
 
Huuh, olisikin laittaa tuollainen summa vahvariin..
Elämä on kuin banaani, johon apinat ei yllä.
Jag
31.01.2006 12:19:45
 
 
http://www.morianband.com/rojut/TOPI.mp3
 
kauhian kuulosta. melkeen kuulosti minulta.
---------------------------------------------------------------------------
Oikeastaan kannataa vaan mennä testaamaan. Yli tuhanen euron hintaluokassa ei kauhian huonoja yksilöitä ole. Sieltä vaan kaivamaan se itse miellyttävä. (tai saahan se olla halvempikin)
"Tärkeintä ei ole se, miten sormien pitäisi olla, vaan se, mitä sieltä kuuluu." - P.Walli
Miikathebest
31.01.2006 13:35:43
 
 
Kannattaa ehdottomasti testata peavey 6050 (tai 5150)!
Hän on itse rouheus!
Ota se mikä on paras, äläkä valita!
Miika Rocks It
Burt
02.02.2006 07:16:27
 
 
Meinasin siis, että 2500 euroon kaappi+nuppi.
Pitää pistää noita merkkejä ylös ja käydä testailemassa.
Eikö Orange ole vähän liian perusrokki -meininkiä? Kyussilla on kuitenkin melkeinpä jo hevisoundit?
Exhausted
02.02.2006 08:34:45
 
 
Meinasin siis, että 2500 euroon kaappi+nuppi.
Pitää pistää noita merkkejä ylös ja käydä testailemassa.
Eikö Orange ole vähän liian perusrokki -meininkiä? Kyussilla on kuitenkin melkeinpä jo hevisoundit?

 
ei. Kyuss soitti tummalla fuzz-maisella saundilla, joka saavutettiin alavireellä, etumikillä ja bassovahvistimella. Ei siinä ole oikein mitään heviä. Aika rasvaista meininkiä, sanoisin. Ehkä joku Hiwatt olisi vieläkin parempi vaihtoehto tuohon meininkiin, mutta taitaa niiden hinnat olla aika korkeita.
otto_tolvanen
02.02.2006 15:21:17
 
 
Ja eihän se saundi ole ainoastaan soittokamoista kiinni... Josh Homme soitti jo Kyussin aikoina Ampegin VT-40 ja V4- vahvistimilla, jotka ovat kitara- eivät bassovahvistimia. Noissa on mielestäni itsessään loistava perussaundi johon saa sopivilla pedaaleilla lisämausteita. Ei vaan pahemmin noita vanhoja Ampegeja Suomesta löydy...
kimurantti1
02.02.2006 16:07:28 (muokattu 02.02.2006 17:36:00)
Varmaan helpompaa kuin mututuntumalta kyseleminen olisi listata ominaisuudet joita vahvistimelta välttämättä tarvit. Sitten selaat valmistajien sivustot läpi, teet listan vahvareista jotka näyttävät paperilla hyviltä, otat selvää maahantuojista ja lähdet testaamaan. Jos esim. stoner rockia ja punkia pääasiassa veivaat, niin esim. joku 3-kanavainen midiohjauksella varustettu superhypervempain tuskin on tarpeellinen.
 
Tässä muutaman valmistajan sivut joilta voisi löytyä sun tarpeisiisi sopiva vahvistin:
 
www.laney.co.uk
www.orangeamps.com
www.marshallamps.com - Tosin jos Marshallia mielii, etsisin vanhempia malleja käytettynä (JCM800, JMP...). Näillä uusilla kun ei mun mielestä kovin paljoa ole tekemistä "sen" soundin kanssa jolla Marshall tuli kuuluisaksi.
 
Toki on Mesa/Boogiet, Englit sun muut, mutta mun mielestä vähän turhan kliinistä soundia mainitsemiisi tyyleihin.
 
Edit: Korjasin Orangen-linkin, kiitoksia Cujo.
"Olen oppinut että tämän jutun pääpaino on jossain aivan muualla kuin mediassa ja julkisuudessa." -Antti Tuisku (Nokian Uutiset 1.8.2005)
Cujo
02.02.2006 16:44:04
"Sometimes there's so much beauty in the world I feel like I can't take it, like my heart's going to cave in." AKKK #15 Romantikkoitkijät #40
superfly
02.02.2006 17:47:37
Meinasin siis, että 2500 euroon kaappi+nuppi.
Pitää pistää noita merkkejä ylös ja käydä testailemassa.
Eikö Orange ole vähän liian perusrokki -meininkiä? Kyussilla on kuitenkin melkeinpä jo hevisoundit?

 
Orangesta (Rockerverb) irtosi kyllä tosi hevitkin soundit. Vieläpä selkeästi paljon paremmat sellaiset kuin esim. kokeilemistani Englin vahvareista. Taatusti ei jää siitä kiinni. Perusrokki toki löytyy myös.
"Eagles may soar high, but weasels don't get sucked into jet engines." -David Brent
jussimus
03.02.2006 14:20:25
Tosin jos Marshallia mielii, etsisin vanhempia malleja käytettynä (JCM800, JMP...). Näillä uusilla kun ei mun mielestä kovin paljoa ole tekemistä "sen" soundin kanssa jolla Marshall tuli kuuluisaksi.
 
Paitsi että uudet voi saundata jopa paremmalta, sekä samalla omata enemmän säätömahdollisuuksia.
kimurantti1
03.02.2006 18:20:23
Paitsi että uudet voi saundata jopa paremmalta, sekä samalla omata enemmän säätömahdollisuuksia.
 
Makuasia toki. Enhän mä tuossa ottanutkaan kantaa siihen kumpi kuulostaa paremmalta. Totesin vaan, että aivan erilaisia ovat. Suurimmalla osalla levyistä joilla kitarat on soitettu Marshallin läpi kuulee sitä "vanhempaa" soundia. Jos sitä soundia hakee, tuskin kannattaa uusia Marsuja miettiäkään.
"Olen oppinut että tämän jutun pääpaino on jossain aivan muualla kuin mediassa ja julkisuudessa." -Antti Tuisku (Nokian Uutiset 1.8.2005)
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)