Hmm... Itse olen usein syyllistynyt tähän "musafasismiin" viljelemällä suosikkilausahdustani: "Poppia kuunnellaan ala-asteella, sitten valitaan oma puolueensa.", joka lähinnä tarkoittaa, että teini-iässä musiikkimaku kehittyy suuntaan, jossa ei mennä sitä keskitietä, jota penskana kuljetaan, ja jota myös "kevyeksi popiksi" kutsutaan. Keskitien jälkeen edetään tienhaaraan, josta mennään joko raskaaseen suuntaan, oli se sitten 70-luvun rock'n roll-, tai bläkki-osasto, tai kevyempään, joka voi tarkoittaa mm. klassista tai jazz-musiikkia. Makunsa kaikilla, joten "naljailu" on jäänyt vähäiseksi, mutta myönnän, että pidän outona, jos kahdenkymmenen tai useamman eletyn vuoden jälkeen kuunnellaan vielä ketsuppi-biisiä. "Hello, I love you, won't you tell me you name..." tai vaihtoehtoisesti:
"Piss off, I'm drinking. Piss off, or Die..." |
Itellänikin on tosi laaja musamaku, mutta on olemassa muutama bändi joita kuuntelin nuorempana, mutta tunnen nyt kasvaneeni ulos, esim. Slipknot on yksi tällainen joka ei nykyään enää jaksa kiinnostaa, johtuu siitä heidän musiikistaan. Mutta siis oma musamakuni ulottuu ihan 50-luvun rockiin saakka. Absoluuttinen Nollapiste, Kiss, Beatles, Eminem. Led Zeppelin, Doors, siinä vain muutama esimerkki bändeistä joista pidän. |
Eihän se musamaun kehitys tarkoita sitä, että joku musiikkityyli olisi jotenkin "parempaa" ja "hienompaa" kuin muut, mutta voi oppia arvostamaan ja kuuntelemaan muitakin tyylejä. Sitä se kehitys minun näkemykseni mukaan on, ei tyylistä toiseen siirtymistä. Tyhmää ruveta arvostelemaan eri tyylejä, mun mielestä vaikka punk ja jazz voi olla ihan yhtä taiteellista ja hienoa kuunneltavaa. |