Yleistä keskustelua musiikista ›

Bändejä on aivan tuhotan määrä, aloittelevia ja jo kuuluisia.
 
Jos lähdetään liikkeelle aloittelevista, niin mitkä ominaisuudet bändillä pitää olla, jotta se pomppaa esiin tuosta harmaasta massasta?
 
Soittotaito - kuinka tärkeää alkumetreillä?
 
Pärstäkerroin - ilmeisesti merkitsee nykyään kohtuullisen paljon, ainakin levy-yhtiöille?
 
Hyvät biisit - toisaalta tätä puolta on helpompi korjata, kuin tuota edellistä?
 
Hyvä liveakti - ei pakollista, jos biisit ja olemus kelpaavat radiosoittoon?
 
Asenne - työjuhta vai itsensä myymisen meininki (eli on valmis vaihtamaan vaikka koko musiikkityylinsä päästäkseen listoille)?
 
Mitä siis voimme antaa neuvoksi bändeille? Saammeko kerättyä yleispätevän listan onnistumisen eväiksi..
 
Antaa tulla.

Laulajan pärstäkerroin(=karisma). Jaa, siinähän ne sitten olikin. Mielestäni tämä on tärkein asia bändin menestyksen kannalta.

Asenne ja biisintekotaito. Jos on tarpeeksi itseluottamusta ja omaperäisyyttä, se lopulta palkitaan. Esim. kotimaisista YUP ja CMX olivat alkuaikoinaan todella outoja lintuja joita tuttavani eivät suostuneet kuuntelemaan edes kirveellä uhaten. Nykyään kohtalaisen populäärejä, vaikka eivät mielestäni ole itseään "myyneetkään" (ja tästähän tulee takuulla vastakommenttia). Molempia olen kuitenkin kuunnellut eka sinkuista alkaen ja kuuntelen edelleen.

Suomessa on muuten tosin se, että sanoitukset on tärkeässä asemassa. Hyvillä sanoituksilla pääsee pitkälle täällä. Jos suomeksi laulaa.

Asenne ja biisintekotaito. Jos on tarpeeksi itseluottamusta ja omaperäisyyttä, se lopulta palkitaan. Esim. kotimaisista YUP ja CMX olivat alkuaikoinaan todella outoja lintuja joita tuttavani eivät suostuneet kuuntelemaan edes kirveellä uhaten. Nykyään kohtalaisen populäärejä, vaikka eivät mielestäni ole itseään "myyneetkään" (ja tästähän tulee takuulla vastakommenttia). Molempia olen kuitenkin kuunnellut eka sinkuista alkaen ja kuuntelen edelleen.
 
Tossa tulikin yksi tärkeä pointti, eli pitkäjänteisyys... Nykyään törmää aika usein siihen, että samaa tyyliä jaksetaan korkeintaa puoli vuotta ja sitten kokeillaan jotain muuta (näin siis bändeissä, jotka aktiivisesti lähettelevät niitä demoja).

Listaan lisäisin ehdottomasti ihan omana piirteenään omaperäisyyden. Mielestäni yksi tärkeimmistä jutuista.

Kaikki mitä Bonham mainitsi on tärkeää. Livesoitto ja se muukin meininki siellä lavalla on mun näkemyksen mukaan se kaikista tärkein mittari. Ja muutenkin bändistä täytyy huokua semmoinen tietty itsevarmuus ja usko omaan tekemiseen (enkä nyt tarkoita mitään leuhkimista ja rock-kukon leikkimistä). Aito asia on aina aito.

Rock-yhtye PASKA:ssa ovat kaikki nämä elementit kohdallaan :).....

Tsägä?
 
Mä en noita kaikkia lukenu, mutta yks on työnteko ja asialle omistautuminen. Keikkoja vaan aina ja kaikkialla.
 
Sitten hyvät biisit ja toimiva bändi.

Laulajan on yleensä bändissä se keulahahmo, varsinkin menestyneissä bändeissä. Uudemmilla bändeillä taitaa enemmän se koko bändin henki, ja asenne omaan musiikkiin, olla erottava tekijä.
 
En osaa oikein perustella, mutta tällainen tuntuma minulle on jäänyt.

Erittäin hyvä alustus taas kerran, Bonham.
 
Nyt pitää pyytää vastaajilta täsmennystä. Nimittäin, breikkaaminen voidaan mun nähdäkseni jakaa kahteen perustyyppiin - läpimurtoon ja työvoittoon. Näillä on aivan eri pohja ja aivan erilainen lopputulos.
 
Läpimurto:
-kallista (mainonta, media) rahaa kuluu nopeasti paljon
-nopeaa
-tuotteistettua, tuottajalähtöistä
-lyhytkestoista
 
Työvoitto:
-hiukan edullisempaa, kulut lähinnä omariskikeikkailusta ja omakustantamisesta jakautuvat pitkälle aikavälille
-hiiiidaaassssta
-omaleimaista, artistilähtöistä
-uskollinen yleisö
 
On paljon artisteja, jotka ovat yrittäneet siirtyä läpimurto-osastosta työvoitto-osastoon; esimerkkeinä vaikkapa pori-rockin kasarihelmet Yö ja Dingo. Dingon kohdalla tämä ei koskaan täysin onnistunut, se yleisö mitä jäi, johtui lähinnä siitä, että kyseessähän _oli_ suomen sen hetken suosituin bändi by far. Yölle tämä on onnistunut, mutta käytännössä se merkitsi uudelleen aloittamista jossain vaiheessa. Läpimurtoyleisö on kertakaikkiaan liian laajaa ja pienin yhteinen nimittäjä on niin pieni, että laumaa on paha pitää kasassa.
 
Esimerkki toisinpäisestä liikkeestä voisi olla vaikkapa David Bowie, joka teki työvoiton tekemällä läpimurron milloin minkäkinlaisena.
 
Heh, tässä lisää pohjustusta, ihan näin teoriatasolla. Siirryn juomaan aamukahvia.

Tuossa läpimurtohommassa törmätään sitten siihen seuraavaan kohtaan, eli pitää joko tuntea alan vaikuttajia tai osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan...
 
On vain niin hämäävää, kun toiset bändit ei koskaan osu oikeaan paikkaan tai törmää oikeisiin tyyppeihin. Suhteet ne pelaa tälläkin alalla (ei välttämättä auta, jos bändi ei ole oikeasti toimiva).
 
Itsellä kun kuitenkin on jonkun verran mahdollisuuksia avittaa aloittelevia bändejä, pyrin tekemään sen mahdollisimman laajalla rintamalla - eli antaa monen bändin näyttää kantaako siivet edes jonkun verran. Mutta siitä eteenpäin alkaakin kivinen tie...

Tuossa läpimurtohommassa törmätään sitten siihen seuraavaan kohtaan, eli pitää joko tuntea alan vaikuttajia tai osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan...
 
Ei bändin tarvi, tuottajan pitää. Ja bändi viilataan ajan kuvaan sopivaksi, jos ei onnenkantamoista oo kohdalla.
 
Noita on nytkin listalla kiusallisen paljon, vaan pirukos niistä tietää...

Ei bändin tarvi, tuottajan pitää. Ja bändi viilataan ajan kuvaan sopivaksi, jos ei onnenkantamoista oo kohdalla.
 
Noita on nytkin listalla kiusallisen paljon, vaan pirukos niistä tietää...
 
Noista tuottajista on vaan huutava pula, ainakin pääkaungin ulkopuolella (niinkuin kaikista muistakin musiikkialan ihmisistä kuin soittajista:)).

Noista tuottajista on vaan huutava pula, ainakin pääkaungin ulkopuolella (niinkuin kaikista muistakin musiikkialan ihmisistä kuin soittajista:)).
 
Niin, harvalla bändillä on varmaankaan alkuvaiheessa minkäänlaista tuottajaa. Luulisin ainakin, että bändien on itse luotava ne oikeat kontaktit ellei satu käymään joku mieletön tuuri, että satut jostain syystä olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaa oikeiden henkilöiden seurassa...
 
Booster:
Mun mielestä hyvä liveakti on kaiken perusta. Voiko bändi olla hyvä jos ne on paskoja livenä? Ja miten voi päästä radioon jos ei aloita niittämällä jonkinlaista mainetta livebändinä
 
Kyllähän radioon ainakin sen verran saattaa päästä, että joku sopiva henkilö ehtii biisin kuulla. Onhan noita kaikenlaisia demohässäköitä ja ainakin SuomiPop tuntuu välillä soittavat aivan hämäränkin kuuloisia biisejä, joten kai ne saattavat mielestään hyvän biisin soittaa radiossa jos vaan käsiinsä sellaisen saavat...
 
Ylipäätään tuo itsensä markkinointi taitaa olla se homma mikä jossain määrin ratkaisee. Pitää jatkuvasti tyrkyttää itseään joka paikkaan ja lähettää demoja ja kaikin mahdollisin tavoin auttaa bändin nimen tunnetuksi tekemisessä.
 
Hyväkin bändi saattaa soittaa koko ikänsä jossain kellarissa, kun ei pystytä/jakseta markkinoida itseään tarpeeksi. Toisaalta joku "huonompikin" bändi saattaa lyödä läpi, jos vain onnituu hoitamaan homman oikein.

A) omaperäisyys
B) markkinointi

Mun mielestä hyvä liveakti on kaiken perusta. Voiko bändi olla hyvä jos ne on paskoja livenä? Ja miten voi päästä radioon jos ei aloita niittämällä jonkinlaista mainetta livebändinä?
 
Harvassahan ne varmasti ovat, mutta loistavin poikkeus sääntöön lienee Leevi & The Leavings. Eli kyllähän hyvät biisit ovat se lähtökohta.

Mun mielestä hyvä liveakti on kaiken perusta. Voiko bändi olla hyvä jos ne on paskoja livenä? Ja miten voi päästä radioon jos ei aloita niittämällä jonkinlaista mainetta livebändinä?
 
Onhan noita hyvinkin menestyneitä bändejä, joissa on mietitty ensin se konsepti, ja sitten myöhemmin värvätty soittajat kuvioon taustalle. Selkeitä parivaljakko-bändejä, joissa keikkailevilla bändin rivijäsenillä ei oo mitään arpaa levynteossa, tulee mieleen nyt vaikka:
Roxette
Eurythmics
Raveonettes
 
Vielä enemmän on noita all-stars -bändejä, jotka lähtevät kiertueelle levyn jälkeen, meni syteen tai saveen. Arvelenpa, että esim kotimainen SMG, ulkomaiset Zwan, Audioslave tai soolouralle loikannut Dave Gahan ei juuri ennen levyn tekoa keikkailleet. Pienemmässä mittakaavassa tulee mieleen, että melkein kaikilla bändeillä joiden profiili on "levy-yhtiön löytö" on vakava keikkailu käynnistynyt vasta levyn promoamisesta, kaikkine ongelmineen. Juustopäät, Ripsipiirakka, Ihmepoika...
 
Siitä, miten työvoitto saavutetaan uutteralla ruohonjuuritason keikkailulla voi meille olla esimerkkinä Peer Gunt (jolle SM-voitto oli vain pala pitkää ketjua) tai vaikka Rasmus, joka sahasi nuokkareilla täysille saleille polvenkorkuisesta lähtien ennen ensimmäistä K18-keikkaa.

A) omaperäisyys
B) markkinointi
 
Nuo vaan tahtovat usein olla toisensa poisulkevia pointteja. Kun on tarpeeksi omaperäinen, on liian omaperäinen. Kyllä helpommalla pääsee, jos menee siitä, mitä jo valmiiksi kuunnellaan, valitettavasti.