KooMikko 06.08.2003 15:19:39 | |
---|
Suomalaiset tykkäävät heavyorkesteri Iron Maidenista ja bändi tykkää Suomesta. Kesäkuussa Helsingissä menestyksellä konsertoinut yhtye palaa maahamme jälleen marraskuussa: poppoo jyrää Helsingin Areenassa 10. marraskuuta. Konsertissa kuultaneen säveliä myös bändin 13. albumilta Dance of The Death, joka julkaistaan 5. syyskuuta. Vuonna 1980 esikoislevynsä julkaisseen brittiyhtyeen levyjä on myyty yhteensä 50 miljoonaa kappaletta. Iron Maidenin tunnetuimpia hittejä ovat olleet The Number of The Beast, Run To The Hills ja Flight of Icarus. "Rautaneitsyt" tunnetaan myös hirviömäisestä maskotistaan Eddiestä, joka järkyttää bändin kera keikkalavoilla. Iron Maiden on vaikuttanut vuosien varrella monenlaisten yhtyeiden musiikkiin; jopa koto-Suomen YUP ilmoittaa sen erääksi esikuvakseen. Maahamme saapuu konsertoimaan myös ajankohtainen tyttöbändi The Donnas. Jenkkiyhtyeen tuoreita hittejä ovat olleet Take It Off ja Who Invited You. Naisnelikko tarjoilee punkpoppiaan Helsingin Tavastialla 17. syyskuuta. Näin siis STT. |
Aerodactev 07.08.2003 12:29:31 | |
---|
"Rautaneitsyt" tunnetaan myös hirviömäisestä maskotistaan Eddiestä, joka järkyttää bändin kera keikkalavoilla. Joo, luultavasti keikoilla monet ovat kusseet housuihinsa, kun Eddie on saapunut. Ja eikös STT:n herrain ja rouvain pitäisi olla puolueettomia? Ainakin sain lauseesta semmoisen kuvan, että bändi haukutaan paskaksi. "... järkyttää bändin kera..." 90% tietämyksestäni on MUTUa ja loput 8% on kopioitu kaiken tiedon kirjasta.
Tsekkaa myös Kissapuhelin |
Fortune 09.08.2003 21:03:53 | |
---|
Sinne siis. Jos joku ehtii nappaamaan lipun. "Water refinery machinery, lubrication of motors and gearboxes, functionality checks" |
Vilhelmus 09.08.2003 21:47:12 | |
---|
Sinne siis. Jos joku ehtii nappaamaan lipun. Täytys! Vichy maistuu tutulle. |
Arry 09.08.2003 22:42:12 | |
---|
Olen siellä tai olen neliö. Jos vain saan lipun. You have to be happy with what you have to be happy with. |
Turmis 10.08.2003 14:20:10 | |
---|
Olen siellä tai olen neliö. Jos vain saan lipun. ...Tai aukio. Onneksi en välitä meidenistä, sitähän joutuisi stressaamaan v*tusti lipun takia. Hajotkaa! ;) |
North 11.08.2003 18:55:21 | |
---|
Tänään tuli liput myyntiin ja hain samantien seisomakatsomo lipun! Tupakoitsijoista kuolee noin puolet tupakan aiheuttamiin sairauksiin,mutta tupakoimattomat kuolee kaikki :) |
Tänään tuli liput myyntiin ja hain samantien seisomakatsomo lipun! Samoin! Taas saa odottaa Maidenia monta kuukautta... Mutta on se odotus puolta lyhyempi tällä kertaa! |
*Niga* 13.08.2003 19:25:50 | |
---|
Vittu meitsi saa liput frendin kaa kutsu vieras paikoist ku vittu se faija hommaa max.4 lippuu ilmaseks kutsuvieraspaikoille!!! Meinaattekste mennä kattoo kevääl Metallicaa areenalle??? |
Jokunen 19.08.2003 19:50:39 | |
---|
Joo, liput on katsomosta 109, riviltä 6. Mitenköhän muuten on, kun jo joskus -98 Maidenin tullessa Suomeen ilmoitettiin, että orkesteri on myynyt 50 milj. levyä. Eikö ne ole myynyt viidessä vuodessa yhtään, vai mistä on kyse? Eli tietääkö joku yhtään tarkempaa levyjen myyntilukua? Siis mie en ymmärrä! |
vantage 03.09.2003 12:40:58 | |
---|
Tälle keikalle ei huvita hommata lippuja nyt riittää kun näkee sen Paul Diannon Heavy Metal Is The Law |
vantage 03.09.2003 12:42:55 (muokattu 03.09.2003 12:44:13) | |
---|
Tälle keikalle ei huvita hommata lippuja nyt riittää kun näkee sen Paul Diannon. Mitä kummaa kaksi kertaa? Heavy Metal Is The Law |