Yleistä keskustelua musiikista ›

SOADin ekasta levystä tykkäsin aikoinani (vaikkei kyseessä mikään suosikkibändi ole koskaan ollut) mutta Toxicityn ilmestyttyä en ole pystynyt kuuntelemaan sitäkään, puhumattakaan myöhemmistä tuotoksistaan. Tässä tapauksessa ei varsinainen kyllästyminen tai pakkosyöttö näytellyt niin suurta osaa, vaan Toxicityn sanoitukset olivat niin korneja, etten pystynyt enää kuuntelemaan koko orkesteria.
 
Kuin myös. Toxicityyn kyllästyin hyvin äkkiä ja nämä uudet vasta kamalaa poppia ovat. Ekassa on jotain hienoa. Semmosta raivokasta sekopäisyyttä.
 
Hewit oon jättänyt taakseni. Eipä tule enää kuunneltua Slayeriä, Sepulturaa eikä Iron Maidenia, vaikka niitä hyllystä vielä löytyykin. Ohan niissäkin se huumoriarvo jos ei muuta. Kymmenen vuotta sitten ne jaksoivat viehättää 15-vee kloppia.

Mää oon niin kaavoihin kangistunut, että kuuntelen edelleen niitä samoja vanhoja metallicoita, megadethejä ja iron maideneita.

En ookkaan aikoihin tarkastanut wanhoja levyjä, että mitäs sieltä löytyisi.
 
No ok...Varmaankin ensimmäiset bändit joista diggailin, oli Roxette ja Green Day. Myöskin Offspring, Prodigy olivat kova sana sitten vähän myöhemmin. Nämä kaikki ovat kyllä enemmän tai vähemmän vieläkin ihan kuunneltavaa musiikkia. Varsinkin 80-luvun Roxette saa jalan vieläkin aina vipattamaan.
 
En kyllä muista yhtään tuliko noita ennen vai niiden jälkeen eurodance-vaihe. No mutta jokatapauksessa, sehän oli tietenkin kova juttu meikäläisen ikäluokassa sillon joskus ala-asteella. Rednexit, Pandorat (tää oli meikän suosikki), Scatmanit sun muut. Niitä luukutettiin ja paljon. En tiedä tuliko aikoinaan yliannostus näistä, sillä nykyään en voi sietää juuri ollenkaan. Kyllähän niistä ihan nostalgisia fiiliksiä tulee, mutta ei muuta.
 
Pakollisen tekno-kammon iskiessä siirryttiin sitten vähän rankempaan musaan. Tuli Korn, Slipknot, Metallica, monet power-metallibändit (ei herraisä sentään! hoho) jne. Nämä ovat sitten jääneet lähes kaikki tyystin pois jo monta vuotta sitten.

Oikeastaan ainoa lapsuusajan suosikkibändi jonka olen vanhemmiten tyystin hylännyt on Dingo. Musiikimaku ei oo niinkään muuttunut, vaan laajentunut.
 
Itseasiassa sama juttu. Tai en nyt tyystin hylännyt, kyllä Dingon biisit vielä menee ihan mainiosti nostalgiamielessä, mutta enpä ole bändin levyihin haaskannut enää rahojani.
 
Musiikkimakuni on noin yleisesti ottaen laajentunut vuodesta toiseen kohti raskaampaa osastoa, tosin örinä&kirkumisosaston olen edelleen jättänyt rauhaan.

Pienempänä kuuntelin radiopoppia ja sitten yläaste-lukion vaihteessa tuli se hevivaihe, jolloin kaiken piti olla rankkaa. Nykyisin kuuntelen sujuvasti musiikkia ihan laidasta laitaan. Mielimusa on vaihtunut hevistä rokiksi, mutta tykkään silti kuunnella myös poppia, jazzia ja vähä kaikkee.

No minä vedän pohjat ja myönnän et pidin joskus New Kids On The Blockista, niin naurettavaa kuin se onkin. Tosin näihin nykypäivän poppareiden musaan verrattuna onhan se ihan kelpo kamaa, ja aina silloin tällöin sitä tulee hymyssä suin kuunneltua.

Pienempänä kuuntelin radiopoppia ja sitten yläaste-vaihteessa tuli se hevivaihe, jolloin kaiken piti olla rankkaa. Nykyisin kuuntelen sujuvasti musiikkia ihan laidasta laitaan. Mielimusa on vaihtunut hevistä rokiksi, mutta tykkään silti kuunnella myös poppia, jazzia ja vähä kaikkee.}

edit: Jeejee, tuplaa

Nyt jos joku tulis ja sanois että Iron Maiden on hyvä, niin... hoh hoijaa.
 
Se on oikeestaan ainoa mikä ei toimi. Muut vanhat suosikit menee jotenkin omana juttunaan, ei ne enää jaksa kiinnostaa mutta jos joskus kuuntelee niin biisit on vielä hyviä.

Jos joku ois tullu ysiluokalla sanomaan miulle, kylän ainoolle proge/metallimiehelle että "sie muute Henkka kuuntelet muutaman vuoden päästä räkäpunkkia ja piitlesiä" niin ei ois ihan hepposin perusteluin menny läpi. Nyt nuo pahimmat progeilut ja melkeinpä kaikki hevanderi on aika kaukana mistään mitä kuuntelen.

Ite olin kova bluesmies vielä kolmisen vuotaa sitten. Koko ajan avartuu tuo meikäläisen musadiggailu.
 
Sellaista musaa missä on naissolisti, ei ennen paljon soittimessa pyörinyt.
Nykyään uppoaa Tori Amos, Kate bush, Eurythmics,Aretha Franklin, 70-luvun discot(Labelle,Abba,Diana Ross) ja kaikki hieno musa.
 
Myöskään ennen en voinut kuvitella joskus diggaavani häpeilemättä Michael Jacksonia,Princeä ja Elton Johnia. Things change.
 
Kun taas vanhoja suosikkeja Popedaa ja yötä inhoan.

Hewit oon jättänyt taakseni. Eipä tule enää kuunneltua Slayeriä, Sepulturaa eikä Iron Maidenia, vaikka niitä hyllystä vielä löytyykin. Ohan niissäkin se huumoriarvo jos ei muuta. Kymmenen vuotta sitten ne jaksoivat viehättää 15-vee kloppia.
 
Ei hyvää päivää. Huumoriarvo! :D Jätkä heittää kehiin yksiä maailman parhaimpia bändejä ja puhuu jostain huumoriarvosta. Takapakkia on näköjään otettu ja rankasti..

Ei hyvää päivää. Huumoriarvo! :D Jätkä heittää kehiin yksiä maailman parhaimpia bändejä ja puhuu jostain huumoriarvosta. Takapakkia on näköjään otettu ja rankasti..
 
Ai että noista on pakko tykätä? Entä jos omasta mielestään on jotain parempaa tullut tilalle? Ei se sillon mun mielestä ole takapakkia. Jos ei hevistä enää pidä, niin sillon siitä ei pidä. Ihan sama kuinka "yksi maailman parhaista bändeistä" vaikka iron maiden on.

Ei hyvää päivää. Huumoriarvo! :D Jätkä heittää kehiin yksiä maailman parhaimpia bändejä ja puhuu jostain huumoriarvosta. Takapakkia on näköjään otettu ja rankasti..
 
Älä nyt sano että esim. Iron Maidenin fantasiasoturipullisteluista ei voisi löytää huumoria, oli se sitten tahallista tai ei. Kyllä nuo itteänikin nykyisin huvittaa, mutta ei se tarkoita että väheksyisin niitä, koska ne oli itellekin helvetin tärkeetä musaa joskus.

Lapsena tuli kuunneltua samaa mitä isosisko ja sen kaverit.
Sitten peruskoulun ajan sitä samaa mitä kaikki omat kaverit.
 
Siinäpä oli ne mediat, joiden kautta musiikkiin tutustui - eipä ollut muita kanavia - ja vaikka olisi ollutkin, niin tuon ikäisenä pitää tehdä kaikki niin kuin kaverit.
 
Mutta nykyään jo tulee kuunneltua joskus jopa hyvääkin musiikkia...
 
:)

Pienenäkään en kuunnellout jotain dancea tms. roskaa, vaan suoraan lähdin liikkeelle rock-klassikoista ja hevistä. Ei niitä nyt nykyisin paljoa tule kuunneltua, mutta en ole hylännytkään täysin. Ehkä lapsuuden suosikeista Green Day on sellainen josta ei enää löydä mitään hyvää (paitsi tietty When I Come Around).

Aika raskaan musiikin parissa vietin aikana jo pienestä pitäen. Ensin kuuntelin Slayeria ja sen jälkeen sitten kaveri suositteli Metallicaa ja silloin tajusin sen, että Slayer on vain sellainen köyhän miehen Metallica ja koko bändin kuuntelu jäi ( samaa mieltä edelleen ). No tuota Metallican kuuntelua jatkettiin koko yläasteen. Samalla kyllä kuuntelin sitten Apulantaa, Tehosekoitinta ja Nirvanaa ( tietenkin, kun on Lahden suunnalta kotoisin ). Lukio iässä alkoi musiikkimaku rajusti muuttumaan edeten siihen pisteeseen, että levyihin menee ihan liikaa rahaa, kun tykkää niin monenlaisesta musiikista. Toisaalta vanhat suosikit on edelleen kovia, mutta suosikkien määrä on lisääntynyt huomattavasti.
 
Tavallaan siis musiikkimaku ei ole muuttunut vaan se on monipuolistunut.

Mielenkiintoinen topic. Odotin paljon enemmän tätä osastoa missä jannuna kuunneltiin heviä ja nykyään kikulijazzia tai bluesia kun ollaan aikuisia. Pistän oman historien lyhyenä ja kärjistettynä kehiin...
 
Kakarana:
Isoveljen huoneessa soi Slayer ja Metallica silloin 85 vuoden jälkeen. Kun veli muutti joskus pois, piti hommata omia levyjä. Heviähän se oli. Offspringin Smash oli kopioituna kassulle, muuten en oikein lähtenyt 90+ vuosien hömpötyksiin.
 
Nuorena:
Lisää metallia piti saada. Sitähän sai. Parhaimpina muistoina Amorphiksen Tales ja Elegy, Darkthronen A Blaze..., Mardukit ja muut.
 
Nuorena part 2:
Joskus 1999 iski kyllästyminen ja piti etsiä jotain muuta. Kävin läpi kaikki mahdolliset kavereiden ja musiikkilehtien hypetetyt "hieman undergroundimmat" aktit. Siis ei ihan sitä MTV kamaa vaan tätä ihan muusikoidenkin piireissä ns. arvostettua kamaa. Hevin siinä mukana kulkiessa.
 
2000 luvun tällä puolen:
Noh, käteen jäi Radiohead ainoana jota jaksaa kuunnella. Sitten rupesi hempeily ja kikkailu pännimään eikä ole tullut sellaista kuunneltua tuota Radioheadia, The Gatheringiä ja muutamia muita satunnaisia popahtavia hyviä levyjä tai biisejä lukuunottamatta. Eli mitään uutta eikä ihmeellistä ei löytynyt. Joojoo, King Crimson piti kuunnella, pitäähän nyt tietää mistä puhutaan. Hyvää matskua, lähinnä Red, mutta eipä sekään varsinaisesti sytyttänyt sen enempää. Ihan kivaa, siis.
 
Nyt:
Musiikkimaku on laajentunut, huomattavastikin, mutta samalla myös terävöittynyt. Se musiikki mikä minulle toimii, toimii. Joko olen ikuinen kakara kun en kuuntele ns. aikuisten musiikkia enkä välitä Italialaisesta taidehomostelusta, Oopperasta sen kummemmin jne. tai sitten minä olen rehellinen itselleni ja kuuntelen mistä itse pidän enkä väkipakolla "sivistä itseäni" ja leiki a) junttipopparia, b) iskelmädiggaria tai c) Ogeli-spedeä. (hymiö)
 
Slayerista se lähti (Kiitos velisein) ja samoilla linjoilla ollaan edelleenkin. Tasaisin väliajoin, vuosikymmenienkin jälkeen Reign in Blood on pakko tunkea soittimeen ja luukuttaa sitä ns. kynpillä.
 
Ps. Näemmä aika nuorta porukkaa täällä. Hauska lukea kun jengi kertoo jonkun Soadin (joka ei ole huono, ei tosiaan) tai Linkin Parkin (spit) olleen silloin nuorena kova juttu. Mitä häh, justhan nuo oli pinnalla ja minulla lähimuistissa olevaa huttua. Mitenhän lie vanhat parrat eli 30+ mnetiläiset näkee asian...:D

Joskus ihan naperona kuuntelin Katri Helenaa, Kaija Koota ym. Sitten rupesin kuuntelemaan poppia, (Backstreet Boys, Westlife ym.) ja jotain The Rasmusta. Sitten rupesin diggaamaan myös räpistä. Housut piti olla neljä numeroa liian isot, Eminem, RDN ja Snoop Dogg oli kovia. Sitten kuulin kaverin isoveljeltä vähän Ozzyä (Shot In The Dark, Mr.Crowley, Crazy Train) ja Sabbathia (Paranoid, Iron Man) ja innostuin kaverin isoveljen saattelemana kitaransoitosta. Sitten kuulin kaverilla Maidenilta Fear Of The Darkin ja Afraid To Shoot Strangersin ja se räjäytti potin. Nyt eletään n. 4-5-luokkaa. Sitten sain 12-vuotiaana joululahjaksi sähkökitaran ja vahvistimen ja pari ensimmäistä kuukautta oli Smoke On The Waterin ja Iron Manin jauhantaa. Sitten kuulin Metallicaa, Slayeria, Megadethiä ym. noin 6-luokalla ja rupesin treenaamaan kitaraa aivan tosissaan. Sitten on ruvennut tulemaan muita bändejä koko ajan tietoisuuteen lisää, joita kuuntelen ja myös bluesia, normi rockia ja jazzia olen ruvennut kuuntelemaan. Elikäs ennen tuota hevikautta olleet bändit ovat kyllä jääneet 100% pois ja naureskelen oikeastaan enää, että "kuinka helvetissä saatoin kuunnella tuollaista rahastustusinapaskapoppia joskus".