Yleistä keskustelua musiikista ›

Aihe on hyvä, ja mielenkiintoisia kommentteja on ketjussa esitetty.
 
Joskus tuntuu siltä, että Suomen kokoisessa maassa kriitikot ovat liian lähellä arvostelujensa kohteita, mikä ei voi olla vaikuttamatta kirjoitusten sävyyn. Elokuva-arvostelijoilla mahtaa olla tässä suhteessa helpompaa, koska harvemmin sitä Hesarin toimittajat istuvat yhdessä George Lucasin kanssa kaljalla tai ovat muuten vaan läheisissä suhteissa Pixar-studioihin = )
 
Mitä merkitystä taas sitten Soundin, Rumban ja Suen kriitikkojen kirjoituksilla ja tähdityksillä on? No, kyllä niillä vaan on. Aika monta levyä olisi jäänyt kokonaan huomaamatta ja hankkimatta ilman kehuvia arvosteluja, esimerkkinä vaikkapa Nicole Willisin soulplätty.
 
Eijeijeiei. Tapani Maskulahan teki paluun Nyt-liitteeseen joku aika sitten. Nyt ei tarvihe enää kun katsoa mitkä leffat häneltä saavat 1 tähteä ja tiedostaa niiden tosiasiallinen parhaus.
 
Tapani Maskula saattaa alkuunsa tuntua äkkiväärältä kriitikolta, mutta kyllä aika moni noista yhden tähden elokuvista on lyttäyksensä ansainnut. Maskula on maan pätevimpiä kriitikoita, joka ajoittaisesta elitismistään huolimatta ei kuitenkaan mene naurettavuuksiin saakka.
 
Maskula on ollut niin kauan kuvioissa, että joku Star Wreck (mikä tässä on oikeasti se pointti - tuntuu että tekijöillä on ollut hauskempaa kuin katsojilla koskaan) tuntua aika mitättömältä tapaukselta - makuhan kasvaa ja jalostuu sen mukaan, mitä enemmän asiaa X harrastaa, olipa kyse sitten musiikista, elokuvista tai viineistä.

Mitä merkitystä taas sitten Soundin, Rumban ja Suen kriitikkojen kirjoituksilla ja tähdityksillä on? No, kyllä niillä vaan on. Aika monta levyä olisi jäänyt kokonaan huomaamatta ja hankkimatta ilman kehuvia arvosteluja, esimerkkinä vaikkapa Nicole Willisin soulplätty.
 
Oon samaa mieltä, että niillä on merkitystä. Todella monta orkesteria olen bongannut juuri noiden arvostelujen kanssa ja hyvä arvostelu herättää mielenkiinnon yhtyettä kohtaan. Eli se on hyvä muistaa kaikkien lehtiin kirjoittavien, että monet löytävät uutta musiikkia näiden arvostelujen perusteella.
 
Ja arvosteluissa olisi hyvä tulla aina selville, että minkälaisesta musiikkityylistä on kyse. Usein lukee arvostelun, mutta ei saa minkäänlaista mielikuvaa siitä, että minkälaisesta musiikista on kyse. Koska ihan kaiken tyylinen musiikki ei kuitenkaan kaikille uppoa, vaikka olisi kuinka hyvää. Se olisi hyvä tuoda esille siinä arvostelussa.

Tapani Maskula saattaa alkuunsa tuntua äkkiväärältä kriitikolta, mutta kyllä aika moni noista yhden tähden elokuvista on lyttäyksensä ansainnut. Maskula on maan pätevimpiä kriitikoita, joka ajoittaisesta elitismistään huolimatta ei kuitenkaan mene naurettavuuksiin saakka.
 
Lisättäköön tähän vielä se, että kannattaa joskus oikeasti lukea niitä arvosteluita eikä vain tuijotella jotain tähtiä. Joskus kyllä naureskelin Nyt-liitteen tähtitaulukon Maskula-akselille kun Almodovarit ja Kaurismäet saavat viittä pistettä ja perässä tulee yhden tähden elokuvia pitkä rivi, pääasiassa nyky-Hollywood-elokuvia. Maskulalla on kuitenkin sana hallussa arvosteluissaan ja hän pyrkii aina löytämään edes jotain hyvää arvioimistaan elokuvista. Suosittelen, että epäilijät marssisivat vaikkapa kirjastoon lukemaan Turun Sanomista näitä Maskulan tekstejä niin saavat hieman perspektiiviä.
 
Olen kuitenkin sitä mieltä, että elokuva tulisi arvioida omassa genressään, tässä mielessä esim. Antti Lindqvist on hyvä kriitikko joka osaa myös kirjoittaa selkeitä ja samalla oivaltavia arvioita kapsahtamatta kuitenkaan metsikköön liiallisten analyysien kanssa. Maskulahan antoi esim. Steven Spielbergin Amistadille muistaakseni yhden tähden. Pitäisi kuitenkin päästä lukemaan Maskulan arvio Amistadista koska tuosta yhdestä tähdestä ei loppujenlopuksi voi päätellä yhtään mitään, paitsi ettei hän pitänyt elokuvasta. Pitäisi kuitenkin ottaa selvää että MIKSEI hän pitänyt kyseisestä elokuvasta. Joskus Maskulan tuomiot saattavat tuntua absurdeilta, että eihän tuo ja tuo elokuva voi olla millään logiikalla yhden tähden elokuva. Mutta kyseessä on kuitenkin vain yhden ihmisen mielipide eikä siitä pitäisi liikaa vedellä herneitä nokkaan. Elokuvakriitikkona, tai ylipäänsä minä tahansa kriitikkona olemisessa on kyllä huonotkin puolensa, koska täytyy seurata aikaansa ja kirjoittaa ajankohtaisista asioista, levyistä ja elokuvista vaikkei ne kiinnostaisi pätkääkään. Se on työtä. Joskus täytyy katsoa huonoja elokuva tai kuunnella huonoja levyjä, ne ovat tässä työssä pakollinen paha. Ymmärrän myös sen että jos on tehnyt työtänsä jo vuosia, vuosikymmeniä ehkä, on suurempi kynnys innostua tämän päivän jutuista koska se sylttytehdas mistä kaikki on joskus lähtenyt on tullut jo niin tutuksi omassa nuoruudessaan, silloin nimenomaan uutena ja tuoreena tapauksena. Kuitenkin jos kirjoittaa valtakunnallisiin lehtiin arvioita, pitäisi säilyttää ennen kaikkea asiallisuus. Toisinaan näkee musiikkilehdissäkin aivan totaalisen idioottimaisia levyarvosteluita joissa kriitikko pääsee ainoastaan purkamaan pahaa oloaan kyseistä artistia kohtaan kirjoittamalla rivitolkulla epäolennaista skeidaa kertomatta itse levyn musiikillisesta annista yhtään mitään. Silloin arvostelusta tulee täysin epäinformatiivinen haukkumisteksti jonka paikka olisi vitsipalstalla, ei missään rocklehden arviosivustolla.

Rock-kriitikkoudesta ylennsä: oman kokemukseni mukaan suurin osa ei eroa muista musiikinharrastajista ja levyjenkeräilijöistä mitenkään; hyvässä lykyssä ovat opetelleet kirjoittamaan hieman paremmin. Sikäli on ymmärrettävää, että hypetys tarttuu myös kriitikkoon, vaikka toki olisi suotavaa, että fanituksen keskellä säilyisi kriittinen asenne.
 
Valitettavan harvoin tämä kuitenkin toteutuu rocklehdissä. Vaikutuksensa saattaa olla silläkin, että piirit ovat pienet, ja jos kriitikkona suollat "väärän" arvion toimituksen sisällä kunnoitusta nauttivasta kuumasta bändistä, saatat saada osaksesi vähintäänkin piilovittuilua ja pakkokäännytystä - ellei jopa seuraa "neuvottelua" levyn saaman arvosanan hienoisesta viilaamisesta ylöspäin.
 
Liian usein esimerkiksi sinkkuarvioita tehdään yhden kuuntelun perusteella, kun on perkuleellinen kiire deadlinejen kanssa. Kun edessä on vino pino levyjä ja tuli perseen alla, valmiit ennakkoluulot tekevät pahimmillaan puolet arviointiduunista. Jos nyt kaikkia biisejä jaksetaan kuunnella aina edes loppuun asti. Tästä ei tietenkään julkisesti kannata rock-kriitikon paljon puhua, ettei ammattikunnan arvostus vajoa vieläkin alemmas...
 
Omasta mielestäni rock-kritiikkoja ei edes välttämättä tarvittaisi: rockmusiikki on Gene Simmonsin sanoin "throw-away art", viihdettä, jota jokainen voi omin korvin ja silmin aivan riittävästi arvioida. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. :)

Näin olet uskottava kriitikko: Ylistä Spiha ja levynsä 'spiritual hallucination' maasta taivaisiin, hauku kaikki muut. Kaikki.
 
Kenestä puhut?

Tälle vois jo antaa plussan. :D Paitsi, että kehuja on saanut myös Hardcore Superstar nyt viime aikoina.
 
Kenestä puhut?

Oon huomannut näitä kaiken maailman musalehtiä, että hyväksi ja uskottavaksi kriitikoksi pääse sillä tavalla, että on samaa mieltä kuin nämä brittiläiset toimittajat.
 
Kenen mielestä hyväksi ja uskottavaksi kriitikoksi? Eiköhän sekin ole ihan samalla tavalla kuin niissä arvosteltavissa levyissä, että kuka nyt sattuu mistäkin pitämään. Ne kriitikot joita minä pidän uskottavina, ovat kirjoittaneet uskottavia arvosteluja.
 
Täytyy kyllä myöntää, että muutamaan vuoteen ei ole nyt tullut luettua muita kuin satunnaiset arvostelut silloin tällöin. Ei juuri merkitystä mihinkään.

Mitä merkitystä taas sitten Soundin, Rumban ja Suen kriitikkojen kirjoituksilla ja tähdityksillä on? No, kyllä niillä vaan on. Aika monta levyä olisi jäänyt kokonaan huomaamatta ja hankkimatta ilman kehuvia arvosteluja, esimerkkinä vaikkapa Nicole Willisin soulplätty.
 
Jep, nimenomaan uuden musiikin suhteen arvosteluilla on jonkin verran vaikutusta. Entuudestaan tuttujen bändien levyt tulee joko hankittua, jos kyseinen artisti on mieluinen, tai ei, jos kyseinen artisti tekee paskaa musiikkia. Tapauksissa, jossa arvostelun kohteena on ennestään tuttu ja mieluinen bändi, ja jonka levy haukutaan ehkä vaikuttaa jonkin verran ennakko-odotuksiin, muttei kuitenkaan niin paljoa, että lähtisin hakemalla hakemaan arvostelun esiin tuomia heikkouksia levyltä, saatikka sitten, että jättäisin levyn ostamatta. Toki, jos arvostelijan kritiikkiin oman kuuntelun jälkeen voi yhtyä, niin silloin omaat ainakin jossain määrin samanlaisia mieltymyksiä musiikin suhteen ja kyseisen arvostelijan arvostelut voi ottaa jatkossa astetta vakavammin.

Kyllä Jukka Kajavaa on ollut usein ikävä. Vaikken ollutkaan herran kanssa läheskään aina samaa mieltä, kritiikkejään oli aina ilo lukea.

 
Kyllä Hesariin jäi iso aukko tv-sivuille täytettäväksi Kajavan siirryttyä kritisoimaan taivaallisia lähetyksiä. Erityinen ansio Kajavalla oli lastenkulttuurin armottomana puolustajana. Joskus miehen arviot ärsyttivät ja joskus hänen teatteriarvionsa taisivat romahduttaa teatterien katsojamääriäkin.
 
Musiikkipuolella luulisi Suomessa olevan pienet piirit: kriitikot tuntevat läheisesti muusikoita ja päinvastoin. Lisäksi muusikkoja on kriitikkoina, kuten esim. Jarkko Jokelainen. Kun on liian lähellä kohdettaan, hukkuu objektiivisuus ja auktoriteettikin, jos nyt sitä arvosteluissa tarvitaan. Voi teilata bändin levyn, jos käyt kaljalla bändin basistin kanssa? Toisaalta faniuskin on joskus hyväksi, kunhan uskalletaan pettymyksetkin tuoda esille.

Taitaapa muuten olla niin, että sinkkupalstaa ei ole enää juuri missään kotimaisissa isommissa rock-lehdissä.
 
Mutta onneksi meillä on täällä Sinkkulanka!

Liioittelua.
 
Esimerkkini on toki ääripäästä, mutta tuollaista ei soisi tapahtuvan lainkaan.

Esimerkkini on toki ääripäästä, mutta tuollaista ei soisi tapahtuvan lainkaan.
 
Jos tuota sattuu, kyse on ainakin omissa ympyröissäni pikemminkin päinvastaisesta tilanteesta eli liian hyvien pisteiden antamisesta.

Ollakseen onnistunut rockkriitikko ja valistunut kuuntelija on huomattava myös nämä seikat:
 
- osoita musiikillinen kompetenssisi ja journalistinen ammattitaitosi vertaamalla bändejä niihin bändeihin (kuten Afghan Whigs), joista kukaan ei ole oikeasti koskaan kuullutkaan
 
UUAAH, Afghan Whigs mitäh? Ainakin 90% lukemistani Whigs-vertauksista kieltämättä mennyt täälläkin yli hilseen, mutta näin hienosta ja tärkeästä bändistä ei sovi puhua tuohon sävyyn vain ja ainoastaan siksi, ettet orkesteria tunne. Tässä maassa on kuitenkin ihan kohtuullisesti sellaista ryhmää, jotka ovat kumartaneet Dullia syvään ainakin 90-luvun puolivälistä lähtien.

Tässä maassa on kuitenkin ihan kohtuullisesti sellaista ryhmää, jotka ovat kumartaneet Dullia syvään ainakin 90-luvun puolivälistä lähtien.
 
Joo, mutta ei niin paljoa, että sitä kannattaa vertauksena käyttää. Minullekin, joka todella aktiivisesti musiikkia seuraa, niin tuo nimi tuli aivan uutena. Eli arvosteluihin ei tuollaista kannata laittaa, vaikka olisi kuinka hieno bändi. Eli jos ihan pakko on johonkin verrata niin silloin käytetään jotain laajemmalti tiedossa olevia bändejä eikä mitään pienen piirin undergroundnimiä.

Kyllä minun mielestäni Afghan Whigs on, loistavuutensa lisäksi,
vaikutteita monelle suomalaisellekin yhtyeelle antanut kokoonpano.
Nimenä ei ehkä ihan jonkun Sonic Youthin tai vastaavan "tunnetun
kulttibändin" luokkaa, jostain R.E.M.:istä tai Ramonesista puhumattakaan,
mutta aika lähelle.
 
Itse olen seurannut yhtyettä 90-luvun alusta lähtien, jolloin se vielä oli
oikeasti pienen piirin suosikki, mutta kyllä bändin viimeisimmät levyt
taisivat myydä Suomessakin ihan kohtuullisia määriä.

Eli jos ihan pakko on johonkin verrata niin silloin käytetään jotain laajemmalti tiedossa olevia bändejä eikä mitään pienen piirin undergroundnimiä.
 
No, ymmärrän pointin, mutta jos vertaus on osuva, niin sitä sopii käyttää (toki ihan kiva jos jotain naapurin jaskan autotallin kokoisessa maailmassa toimivaa orkesteria ei sentään käytetä referenssinä). Toimiihan se palveluna semmoisillekin jotka arvion lukevat ja ovat jo aiemmin ko. levyyn tykästyneet - löytävätpä AW-tapauksessa itselleen uuden suosikkibändin eikä paluuta vanhaan ole :)

Toimiihan se palveluna semmoisillekin jotka arvion lukevat ja ovat jo aiemmin ko. levyyn tykästyneet - löytävätpä AW-tapauksessa itselleen uuden suosikkibändin eikä paluuta vanhaan ole :)
 
Tuo on kyllä totta, mutta silloin kannattaisi ottaa rinnalle sitten jokin toinenkin "tutumpi" bändi niin silloin se viesti tulisi paremmin selville. Itsekin monta kertaa löytänyt hyviä bändejä juuri tuolla tavalla.

Joo, mutta ei niin paljoa, että sitä kannattaa vertauksena käyttää. Minullekin, joka todella aktiivisesti musiikkia seuraa, niin tuo nimi tuli aivan uutena. Eli arvosteluihin ei tuollaista kannata laittaa, vaikka olisi kuinka hieno bändi. Eli jos ihan pakko on johonkin verrata niin silloin käytetään jotain laajemmalti tiedossa olevia bändejä eikä mitään pienen piirin undergroundnimiä.
 
Kyllä Afghan Whigs oli -90-luvulla vähän samaa kuin Pixies tai Replacements oli -80-luvulla. Eli ei mikään undergroundnimi. Vertailut myös kohderyhmän mukaan. Jos kirjoittaa vaikka Hesariin, on varmaan parempi verrata vaikka Rolling Stonesiin. Toisin on asianlaita, jos kirjoittaa rockin ajankohtaislehteen, jossa ainakin olettaisi kohderyhmän olevan ainakin jollain lailla perillä rockin nykysuuntauksista. Ja toisaalta, jos joku nyt vaan vertautuu hyvin johonkin tiettyyn bändiin, oli se tunnettu tai ei, niin arvostelun lukija, jos hän ostaa levyn ja tykkää siitä, voi tehdä uusia löydöksiä.
 
Edit. No joo, Cathi, olet oikeassa, tietenkin voi verrata useampaankin bändiin.

Vielä kertaakaan ei ole minulle tullut sellaista tilannetta, että olisin ostanut jonkin superkehutun levyn ja rehellisesti todennut sen olevan paskaa. Keskinkertaisia tai "ihan hyviä" on kyllä sattunut, mutta objektiivisesti en ole kyennyt tuomitsemaan yhtään suitsutettua silkaksi jätteeksi. Ei pidä periaatteen vuoksi teilata mitään.
 
Joo. Olen kriitikko.