Aihe: Ravintolat kiinni aikaisemmin
1 2 3 4
Conrad Lant
12.08.2003 13:34:50
 
Vanhasen lausunnot ja konstit ovat vaan juuri sellaisen miehen suusta joka ei juo viinaa tai ymmärrä syitä miksi ihmiset juovat...
 
Ja tässä muutama lisää:
 
Ravintolat kiinni Britannian (vanhaan) malliin klo 23, jolloin pääsisi kerrankin keikan - oman tai toisten - jälkeen ihmisten aikaan kotiin.
 
Ja kun kerran ameriikoita halutaan joka käänteessä seurata ja apinoida, tuodaan sieltä sitten ne pari järkevääkin ajatusta, eli Kalifornian tupakkalait ja konservatiivisemmat anniskeluikärajat.
 
(Kieltolaki olisi toki pop, mutta mahdoton ajatus.)
No one prayed for Sodom
Hubert
12.08.2003 13:37:37
Puollan ehdotusta täysin. Aukioloajat ovat aivan eläimelliset. Miksi Suomessa pitäisi olla samanlaiset aukioloajat kuin Espanjassa. Pitäisi sitten kai järjestää härkätaisteluitakin. Itse en osaa lähteä baarista sille päälle sattuessani, joten se pilkun tuleminen pari tuntia aiemmin olisi ihan toivottavaa. Ja jatkoista, kai se kuitenkin on mukavampaa että jatkot alkaa kolmelta, kuin se että jatkot alkaa viideltä. Vai väittääkö joku, että jatkoja ei pidetä jos baari menee myöhään kiinni?
myykää edes yksi keikka
Ta Wicked G
12.08.2003 13:46:14
Enpä tiedä, jengi vaan alkaa juoda kotonaan enemmän, eli siis ei tuu niin paljon asiakkaita baareihin. Tai ainakii näin ne väittää...
Fuck the reality! I'm going home!
PIM
12.08.2003 13:49:12
Ehdotuksen takanahan oli juuri aikaistaa ravintolaanmenoa siksi ettei jengi ryyppäisi Virosta tuotuja viinaksia kotona.
Uutta tavaraa myynnissä. ADAT-äänikortti, Alvarez strato, Fenix strato, Fenix Les Paul, putkikombo.
Fortune
12.08.2003 13:50:38
Enpä tiedä, jengi vaan alkaa juoda kotonaan enemmän, eli siis ei tuu niin paljon asiakkaita baareihin. Tai ainakii näin ne väittää...
 
En ymmärrä logiikkaa, kyllä suurin osa tuntemistani ihmisistä haluaisi ja olisi valmis lähtemään kapakkaan pe-la -iltoina siinä 20-21 maissa. Pohjia ehtii ihan hyvin imemään siihen mennessä vaikka olisi päässyt töistä vasta viideltä.
 
Ja bändit soittaisivat heti yhdeksältä, viimeinen encore olisi viimeiseltä bändiltä viimeistään yhdeltä soitettu ja känni olisi jo ihan riittävä. Jatkoille voisi mennä ihan yhtälailla kuin nytkin ja naapurit häiriintyisivät tasan saman verran.
 
It's a win-win -situation.
"Water refinery machinery, lubrication of motors and gearboxes, functionality checks"
maelstorm
12.08.2003 13:51:20
tämäkin on minusta sellainen asia että pitäisi lähinnä kysyä kansalta ensin että mitä mieltä se on, ja sitten vasta jonkun absolutisti maalaisjuntin käydä posottamaan niskaan säätelyä. Kansanäänestys!
Itse äänestäisin tasan tarkkaan aikaistamista vastaan, sikäli kun itse viihdyn Helsingin ravintoloissa hyvinkin pitkään ja hyvinkin mielelläni. Ehkä vielä ennemmin pitäisi kysyä niiden ihmisten mielipidettä ketkä siellä baarissa hilluvat vielä puoli neljän aikaan, että haluaisivatko he että se ei enää olisi mahdollista. Enitenhän se heitä liikuttaa, eikö vain, vai painaako vaakakupissa enemmän jonkun metsässä asuvan humanisti-idealistin mielipide joka ei ole koskaan maistanut elämää isomman kaupungin yössä?
the Mystic may release maelstorms of fire, delete freewill, enter the land of the Spirit, or even stop time.
Humppapoliisi
12.08.2003 13:56:07
 
Mitä jengiä täällä oikeen on?!?
 
siis baarit EI missään nimessä saa mennä aikasempaa kiinni. nyttenkin jo myöhästyn aina silloin tällöin. Jos vedotaan keikkoihin, niin eikö niitä keikkoja voitaisi yksinkertaisesti aloittaa aikaisemmin, ILMAN että baarit menee aikaisemmin kiinni?!?
jos "keikat" on teidän argumenttinne niin ette ole ajatellut asiaa loppuun.
Tulee meinaa vähän kalliiks jos pitäis jo yhdeksältä tai jopa aikaisemmin mennä baariin. Koska silloin pitäisi aloitella jo neljältä jolloin kukaan ei ole edes kerennyt töistä/koulusta kotiin. kunnon pohjat rauhassa kavereitten kanssa on rautaa, ja sit ku kello lyö 24 ni sit baariin.
Kepes 'em All
Humppapoliisi
12.08.2003 13:56:47
 
niin ja olen ylläolevan kanssa samaa mieltä.
Kepes 'em All
Fortune
12.08.2003 13:58:48
Mitä jengiä täällä oikeen on?!?
 
siis baarit EI missään nimessä saa mennä aikasempaa kiinni. nyttenkin jo myöhästyn aina silloin tällöin. Jos vedotaan keikkoihin, niin eikö niitä keikkoja voitaisi yksinkertaisesti aloittaa aikaisemmin, ILMAN että baarit menee aikaisemmin kiinni?!?
 
jos "keikat" on teidän argumenttinne niin ette ole ajatellut asiaa loppuun.
Tulee meinaa vähän kalliiks jos pitäis jo yhdeksältä tai jopa aikaisemmin mennä baariin. Koska silloin pitäisi aloitella jo neljältä jolloin kukaan ei ole edes kerennyt töistä/koulusta kotiin. kunnon pohjat rauhassa kavereitten kanssa on rautaa, ja sit ku kello lyö 24 ni sit baariin.

No, tietenkin jos ravintoloissa käynnin idea on mielestäsi känni-hintasuhteen optimointi, niin olkoon. Itse katson pikkuhutikassa hyviä bändejä paljon mieluummin kuin ödlään perusidiotistisessa tukkihumalassa, jolloin illasta ei jää mitään mieleen eikä sen koommin mahdollisista bändeistä tai uusista tuttavuuksista.
"Water refinery machinery, lubrication of motors and gearboxes, functionality checks"
Jäärä
12.08.2003 14:15:36
Oli se ennen vaan hauskaa, kun baarissa oli jo siinä kymmenen paikkeilla tungosta. Mikä siinä on niin vaikeaa mennä sinne aikaisemmin? Tulos on kuitenkin sama: naula päässä ja paska housuissa?
Kysy mitä vaan, vastaan mitä vaan.
Ossi
12.08.2003 14:19:44
 
Oli se ennen vaan hauskaa, kun baarissa oli jo siinä kymmenen paikkeilla tungosta. Mikä siinä on niin vaikeaa mennä sinne aikaisemmin? Tulos on kuitenkin sama: naula päässä ja paska housuissa?
 
Asijaaa :)
"..ttu tästä mitää tuu. Saako muuten kaupunkialueella pitää siipikarjaa?"
Bluesmies
12.08.2003 14:32:50
Oon sitä mieltä, että kyllä kahdelta olis passeli aika mennä kiinni baarien ovien. Se vituttaa, ku nykyään baareihin täytyy mennä joskus 23.30, että siellä olis porukkaa. Oon yleensä jo siihen aikaan aivan vitun väsynyt. Mielestäni olisi loistavaa, jos baareihin mentäisiin joskus 21.00, tai vaikka jopa 20.00.
Kitara on tyhmä!!
Shaft
12.08.2003 14:47:58
Jos vedotaan keikkoihin, niin eikö niitä keikkoja voitaisi yksinkertaisesti aloittaa aikaisemmin, ILMAN että baarit menee aikaisemmin kiinni?!? jos "keikat" on teidän argumenttinne niin ette ole ajatellut asiaa loppuun.
 
Mutta onhan tässäkin jo todettu, etteivät baarinpitäjät aikaista keikkoja, jos aukioloajat pysyvät ennallaan!
qfleax
12.08.2003 15:15:10
Siis missä paikoissa soitto jatkuu arkisin vielä klo 02.00 jälkeen? Antakaa esimerkkiä vaikka pääkaupunkiseudulta? Itse en ole moiseen asiaan kyllä pahemmin törmäillyt.
Jäärä
12.08.2003 15:26:52
Nakkikioskitkin joutuvat pakosti olemaan auki vielä puoli viideltäkin kun halutaan nähdä aamuöiset, huvittavat snagariuhoilut.
Kysy mitä vaan, vastaan mitä vaan.
aleksi
12.08.2003 19:43:55
Mikä sitten olisi sopiva sulkemisaika, 1.30 valomerkki ja 2.00 ovet kiinni vaikkapa?
 
Kyllä tämä järjestely olisi varmasti kaikkien kannalta parempi. Toki pientä opetteluahan se vaatisi, kun pitäis baarissa olla nykyisen puolenyön sijasta jo kymmenen maissa.. Kai se on kaikille (baarille, asiakkaille, viihdyttäjille) parempi, kun pääsee aikasemmin nukkumaan.
 
Eikös asiat ole näin muualla Euroopassa?
"-Har du en cigarett komppis?
-Not for you."
maelstorm
12.08.2003 20:43:49
mikä on tämä teidän keskusteluunne tuoma "pakko" elementti? Kai ne snagarit on auki viiteen siksi, että silloin saa paremmin rahaa siitä huonosta ruuasta! Ei kukaan niitä snagareita väkisin joudu auki pitämään, tai baareja tai muita sen koommin, hyvä tavaton sentään.
 
Suorastaan vituttaisi jos kaikkialla olisi sitä, että kahdelta menisi baarit kiinni. Muuttakaa ihmiset kallioon, missä minäkin asun (kaupunginosa helsingissä) täällä menee lakisääteisesti _kaikki_ baarit kiinni kahdelta, ihan oikeasti. Sen nyt sietää sitten sen voimalla, että jos haluaa vetää pitkäksi tietää heti kättelyssä lähteä johonkin toiseen villiin kaupunginosaan bilettämään. Olisi se vaan niin perseestä, jos kaikkialla olisi sama meininki.
 
Mitäs oisitte mieltä jos sitten vähän hiljaisemmilla seuduilla saisi pitää paikat kauemmin auki? Sillä mentaliteetilla että kunnon bailaajat saisivat sitten olla keskenänsä jossain teollisuushallissa vaikka aamu kuuteen kun tavastiat ja muut laittaisivat luukun kiinni kahdelta. Vai saavummeko nyt sitten siihen, että kukaan ei saa bilettää pidempään koska itse en nyhveröisyyttäni pysty ja olisin niin kovin katkera jos jollain oliis hauskaa siinä vaiheessa vielä kun itse on kotona pukemassa pyjamaa päälle.
 
tulisi kyllä ihan oikeasti uusi kulttuurielementti yöelämään kun kokeilemalla ja erehtymällä haetaan sitä kerrostaloluukkua jossa naapurit eivät öisestä metelistä välitä. Poliisille miljoonasti enemmän duunia perjantai+lauantai yöt kun pennut riehuvat opiskelijakämpissään kun on baarit lyöty liian aikaisin kiinni.
the Mystic may release maelstorms of fire, delete freewill, enter the land of the Spirit, or even stop time.
valje
12.08.2003 22:15:04
 
En nyt ole ihan varma mainittiinko tämä kanta jo jossain aiemmin, mut omasta mielestäni baarit on auki just sopivaan aikaan, koska joudun olemaan välillä myöhään töissä ja ehdin silti vielä illanviettoon ja bändejä katseleen. Ja ei, ei aina voi työpaikkaansa valita, jos rahat on niin tiukilla kuin ne on.
Toisaalta omaa keikkaani ennen meinasin nukahtaa kun alkoi vasta klo 24 ja olin tietty selvin päin. Sanosin, et pääesiintyjä sais alottaa viimestäänklo 23. Mut se on vaan mun mielipide. Ja baarit on ihan kivasti auki, sais olla pitempäänki, tai sit bussit sais kulkea yölläki.. kaikissa kaupungeissa ja kaikkiin vuodenaikoihin!
*dancing in the graves*
qfleax
12.08.2003 22:17:41
Ei ole kukaan ainakaan vielä osannut mainita paikkaa jossa soitto tavallisesti arkena jatkuu 02.00 jälkeen, joten ihmettelen kyllä mistä tuo yhteys aikaistetun 02 kiinnimenon ja soittoaikojen välillä on keksitty.
 
Ei raflan/baarin tms. pitäjä tyhmä ole. Kyllä mä uskoisin, että ne keikat alkaisivat tuosta huolimatta samoihin aikoihin.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)