Kitarat: kitarakamat ›

Mutta tosiaan, ei sitä soitinta kannata merkin vuoksi ostaa
 
Juuri näin. Joku tyyppi oli Musamaailmassa testaamassa Tokai SG:tä ja sanoi että tosi hyvä skeba, mutta ei voi ostaa sitä, koska lavassa ei lue Gibson.

Gibsonia jos haluaa ostaa niin ehkä kannattaa harkita korealaista kopiota Tokaita... Yleisesti huomattu helvetin hyviksi ja paljon helvemmiksi kun gibsonit...
 
Jaa että Korealaista Tokaita ? Kyllä kallistuisin Japanilaisen puoleen jos Tokain ostaisin Gibsonin tilalle. Satun nimittäin omistamaan Korealaisen Tokai Love Rock mallin ja siitä ei kyllä irtoa LP soundi millään... Japanilaisesta sen kyllä saa irti helposti. Harkitsin kovasti sellaisen ostoa mutta sitten tuli ostettua käytetty Gibson LP Special HB malli joka on kyllä mielestäni hintansa arvoinen vaikka onkin vähän askeettisen näköinen verrattuna Tokaihin.

Gibsonia jos haluaa ostaa niin ehkä kannattaa harkita korealaista kopiota Tokaita....
 
Taasko yks näitä?? Jos olen Gibsonia ostamassa niin kyllä "Burman poikien joulutinasta valamat ruuvimeisselit ym. saa jäädä..) Jos Marshallia haluaa ostaa niin kannattaa kyllä mieluummin harkita Williamsia - yhtä "loistava" neuvo mielestäni?? :)
Hitto kun ei mene oikeen jakeluun tuo. ;)

Juuri näin. Joku tyyppi oli Musamaailmassa testaamassa Tokai SG:tä ja sanoi että tosi hyvä skeba, mutta ei voi ostaa sitä, koska lavassa ei lue Gibson.
 
Hemmetti, ihan kuin olisin sanonut juuri noin kyseisessä kaupassa muutama viikko sitten Tokaita hiplatessani! Selityksiä:
 
Muistaakseni joku kirjoitti taannoin täällä varsin osuvasti, että Gibsonin hankintaa voi verrata Harley Davidsonin hankintaan. Toisin sanoen, eräille meistä kitarassa on kyse paljon muustakin kuin järkevästä työkalusta, hyvästä hinta/laatu -suhteesta yms. sinänsä hyvistä asioista.
 
Itse en myöskään pistänyt pahakseni oman vähän käytettynä ostamani Gibsonin V:n viimeistelyn pikkuvikoja, sillä ne tärkeimmät ominaisuudet, eli sointi ja vireisyys olivat kuitenkin huippuluokkaa. Pienen remontoinnin myötä kitara tuntuu todella omalta, ainutlaatuiselta yksilöltä.
 
Järkevää? Ei helvetissä! Mutta Gibsonin kohdalla monesti tunne voittaakin järjen - siksi kai niille annetaan naisen nimiäkin.
 
Ps. Uutena en Gibsonia osta nykyisillä hinnoilla, vaikka sitä SG:tä tekisikin mieli...

Ootteko sellasta miettinyt, että jos joku iso firma (F tai G) tulis tänäpäivänä markkinoille tänhetkisellä mallistollaan ja laadullaan, kuinka kävisi kauppa?
 
Fender Strato (ja Tele):
Ohutsoundinen, osittain kömpelösti muotoiltu, säädettäviltä osiltaan kummallisia ratkaisuja täynnä oleva, äärimmäisen yksipuolinen, selkeästi halvan tuotannon kitara.
 
Gibson:
Tautisen kalliita, ihan ok-laatuisia, yksipuolisia, kivannäköisiä mutta syliin huonosti istuvia malleja (V, LP, SG, ...). Moni firma tekee parempaa jälkeä saman tyylin soittimista halvemmalla.
 
Nämä molemmat firmat ratsastaa niin vahvasti niillä 50-luvun disaineilla ja rokkistarojen tuntemaksituomilla malleilla, ettei tuotekehitysosastoa ole tarttenut juuri pitää palkattuna.
 
Sen sijaan, löytyy myös merkkejä, jotka tekee OMIA kitaramalleja, joita KUKAAN kuuluisuus ei ole vielä käyttänyt päästessään huipulle. Ibanez, Schecter, Aria, Eagle Instruments, ... ja voi että, näille minä nostan hattua ja kumarran syvään! Firmoille jotka vielä TEKEE jotain! Ne on soittajan puolella.
 
Eipä ole Ibanez tainnut koskaan mainostaa, että "Original Floyd Rose", kun 80-luvun hassujen kokeilujen jälkeen on saanut vempulatallamallistonsa kuosiin ja voi nyt sanoa rehellisesti "totally new design, a lot better than the old Floyd Rose".
 
-Aki.

Paljonko käytetystä gibson les paul customista uskaltaa maksaa? Valmistettu 80-luvun lopulla.

Paljonko käytetystä gibson les paul customista uskaltaa maksaa? Valmistettu 80-luvun lopulla.
 
Parin tonnin ympärillä pyörivät hinnat, on nyt tullut seurailtua kun on moinen itselläkin hankinnassa.
 
Eli 1500-1900e, enempää ei kannata tuon ikäisestä maksaa missään tapauksessa. Halvemmallakin saa ostaa.
 
Custom-soundsin 1979 LP Custom on 2200e, jonka hinnan putoamista odotan kieli pitkällä (tai ostaisi nyt joku sen pois kiusaamasta kun ei ole varaa ja erehdyin testaamaan sitä jo...)
 
Uskaltaako kysyä, minkä värinen yksilö on kyseessä, onko se Huuto.netin yksilö?

Ootteko sellasta miettinyt, että jos joku iso firma (F tai G) tulis tänäpäivänä markkinoille tänhetkisellä mallistollaan ja laadullaan, kuinka kävisi kauppa?
 
Nämä molemmat firmat ratsastaa niin vahvasti niillä 50-luvun disaineilla ja rokkistarojen tuntemaksituomilla malleilla, ettei tuotekehitysosastoa ole tarttenut juuri pitää palkattuna.
 
Tämä ei kai sinänsä ole ison F:n tai G:n vika, vaan ihmiset nyt sattuvat haluamaan niitä telejä, stratoja ja Les Pauleja. Hyviä designejahan ne kyllä ovat.
 
Myönnettäköön, että esim. stratosta ja Les Paulista on tehty huomattavasti ergonomisempia ja kauniimpia malleja, esimerkkinä moderneista stratoista voisi käyttää vaikkapa Yamahan Pacifica-malleja tai Tom Andersoneja, kun taas LP-puolella ensimmäinen, mikä tulee mieleen on Dean EVO, joka on hieman miellyttävämpi soitettava näppärän kaulanliitoksen ja sopivien pyöristysten ansiosta.
 
Uskoisin, että Fenderit ja Gibsonit myisivät kuitenkin, sillä pelkillä yksikelaisilla varustettuja kitaroita on yllättävän vähän markkinoilla, lähes kaikissa tuntuu olevan ainakin tallahumppari. Les Paulit taasen menisivät varmaankin kaupaksi täydellisyyttä hipovan runkomuotoilun ansiosta. LP:n muoto on yksinkertaisesti nätti. :)
 
Hinnoiltaan kyseisten firmojen kepit eivät kuitenkaan voisi olla lähelläkään samaa luokkaa kuin mitä ne ovat nykyään.

Tosinpa eräitten 70-luvun lopun jaappanialaisten kitaroidenkin hinta on kohoillut jonkunkin verran viime aikoina, Akikin kyllä tietää..
 
80-luvun nippon-Fenkkujen hinta on tainnut nousta jotain 50% parissa vuodessa. Alle 700€ moista saa nykyään hakea..

80-luvun nippon-Fenkkujen hinta on tainnut nousta jotain 50% parissa vuodessa. Alle 700€ moista saa nykyään hakea..
 
Samoin yleismaailmallisesti on nousseet harrastamani 70-80 lukujen vaihteen Ibaneesit, lähinnä Artistit...jopa siinä mitassa että ihmisillä tuntuu olevan varsin optimistisia hintapyyntöjä ko. vehkeistä. Eipä silti, hyviähän ne ovat kaikki mutta ei sarjan halvemman pään mallista kannata samaa maksaa, mikä on jonkun yläpään mallin realistinen hinta-arvio...

Se on Valkoinen, ja se on vasuri, Keltainenpörssi skeba.

Sattui silmään Ebay.de:llä parikin uutta Les Paul Special DC mallia worn cherry ja worn yellow värisinä. Kyseessä on siis 59 kakssakaraisen mallin viimeisin inkarnaatio P-90 mikeillä. Osta heti hinta oli 839 e. Toi keltanen olis kyllä makee peli, mutkun tuli se Hamer huudettua niin olkoon.
 
http://cgi.ebay.de/ws/eBayISAPI.dll … p;item=2550993202&category=2384

Sattui silmään Ebay.de:llä parikin uutta Les Paul Special DC mallia worn cherry ja worn yellow värisinä.
 
Auh, oikein silmiä raastaa kattella noita. Jostain syystä en ole ikinä pitänyt noista Gibsonin karummista malleista (SG:ta ja V:ta lukuunottamatta) noin ulkonäön pohjalta. Ei sillä, kaipa ne ihan hyviä kitaroita on.

gibson!!! fenterillä ei oo kun rumia kitaroita

Auh, oikein silmiä raastaa kattella noita. Jostain syystä en ole ikinä pitänyt noista Gibsonin karummista malleista...
 
No voi voi. Soittamalla oikein tunteella silmät kiinni ja yrittämällä unohtaa asian voisi onnistua sultakin :-)
 
Siis mitäs vikaa noissa muka on ? Mulla on Gibson Les Paul Special Humbucker malli 2001 ja se on oikein hyvä kitara. Siinä ei ole vaahterakantta, koristelistoja reunoissa eikä nättiä väriä (vaan on natural mahonki). Siinä on kuitenkin se tärkein eli Les Paul soundi ja sillä on mukava soittaa kun on ohut kaulakin.
 
Mielelläni ottaisin toki nätinkin Les Paul soittimen mutta jos sillä opettelee soittamaan / soittaa niin ei kait ulkonäkö ole tärkein vai onko ?
 
Nätistä joutuu maksamaan paljon enemmän ja soundi ei luultavimmin parane saman verran kuin ulkonäkö vai mitä ? Omani hankin kaiken lisäksi käytettynä joten siitä oli hinta jo soitettu sopivaksi.
 
Toki itseänikin ihmetyttää tuo "valmiiksi kulunut viimeistely". Se huonontaa näköä vielä entisestäänkin. Mutta siltikin jos kitara soi hyvin niin...

Otsikkoon viitaten, jos haluat kirkasta ja sustainista vapaata döng-döng-soundia, niin joku Fender on paikallaan. Tosin, hyvän ja soivan äänen hakeminen noista saattaa kostautua soittomukavuuden suhteen. Kun soundi on balanssissa,
voimakasmagneettiset mikit ruuvattu suunilleen sinne plexin sisään ja tehty muut kyykkyhypyt, saattaa soittotatsi olla ummikolle sietämätön. Tosin Straton ja Telen yms. soundia ei tavoita millään muilla.
 
Joku Gibsonin tms. Les Paul tms. malli toimii, mikäli haussa on paksun autoritäärinen ja ikuisuudet soiva meininki. Ja nuo kriteerit täyttyvät vaikka värkki olisi ruuvattu todella soittomukavaksi. Tätäkään sointia ei oikein saavuteta muunlaisilla soittimilla.
 
Kuten on jo ilmeisesti tullut esille: pelimannin on parasta omistaa kumpikin. Olkootkin sitten originaaleja tai kopsuja, sillä ei niin väliä.

Jackson ja norttiaski! (Myös Gypsyn suosittelema viskipullo kannattaa hankkia.)

No voi voi. Soittamalla oikein tunteella silmät kiinni ja yrittämällä unohtaa asian voisi onnistua sultakin :-)
 
jne.
 
Enhän minä sanonut että ne huonoja kitaroita olisivat, eivät vain miellytä meikäläisen silmää.
 
Eipä osa noista omistakaan kitaroista mitään kaunottaria ole, muuten ovat kuitenkin ihan hyviä kitaroita.
 
Henk. koht ostaisin mieluummin kuitenkin vaikka sen nätin Tokain kuin ruman Gibsonin, saisi sitten rahoilleen vastiketta hyvän soundin lisäksi hyvällä ulkonäöllä. Jos siis olisi valittavana vaikka japski-Tokai ja Gibson LP Studio ja olettaen, että molemmat ovat soundin puolesta hyviä.
 
Soundi ja tuntumahan se tärkein on, mutta kyllä ulkonäkökin merkkaa jotain. Kaikki varmaan haluaisivat nätin kitara ruman sijasta, eikö? Millaine "nätti kitara" on kunkin henkilön mielestä onkin sitten eri asia. Kyllä kummia ja rumiakin kitaroita tulee kokeiltua mutta vaikkapa kaupassa kitaran kaunis ulkonäkö on ainakin meikäläiselle se ensimmäinen asia joka pistää silmään ja houkuttelee kokeilemaan.

Minulle ainakin on yli 1000 euron kitarassa tärkeää kaikki: soundi, soitettavuus, ulkonäkö ja työn laatu. En minä rumaa kitaraa halua, pidän kauniista asioista. Toki kauneus on katsojan silmässä, LP Specialkin miellyttää silmää, kun taas jotkin Brian Mooret ja Ruokankaan VSOPit yms. ovat IMHO aika karamelli-sarjaa (en siis pidä).