Swan 09.01.2006 21:20:26 | |
---|
Veinpäs tänään kaappini mukaan musiikkiopistolle, jossa sitten kokeilin Peavey Classic 50 -comboa V30:ien läpi. Täytyy sanoa, että pyörrän kaikki puheeni sen huonoudesta! Törkeän dynaaminen ja orgaaninen, mutta silti rokkaava saundi, kun kunnolla antaa ärjyä edestä ja takaa. Nyt on Rockerverbeillä ja Jiiseeämmillä kovat paineet, jos meinaavat vaikutuksen tehdä. Haluan kuitenkin nuppimallisen vahvistimen, joten jos tuollaiseen päädyn, joudun odottelemaan C30-nupin saapumista Euroopan markkinoille. Kitaraopettajani kuitenkin sanoi, että 30- ja 50-wattisten Classicien välillä olisi tehoeron lisäksi myös saundiero. Onko näin? 30w versio kuitenkin houkuttelisi enemmän pienemmän metakan ja halvemman huollettavuutensa takia. |
Swan 10.01.2006 13:23:18 | |
---|
Noh, kertokaahan. Jucciz? |
Volle 10.01.2006 13:30:31 | |
---|
30w versio kuitenkin houkuttelisi enemmän pienemmän metakan ja halvemman huollettavuutensa takia. Metakassa tuskin on mitään ratkaisevaa eroa enkä halvempaa huollettavuuttakaan oikein ymmärrä, kun samat putket niissä näyttäisi olevan. Saundista en mene sanomaan mitään, kun en 50:stä ole kokeillut. Nam. |
Swan 10.01.2006 13:35:21 | |
---|
Metakassa tuskin on mitään ratkaisevaa eroa enkä halvempaa huollettavuuttakaan oikein ymmärrä, kun samat putket niissä näyttäisi olevan. Saundista en mene sanomaan mitään, kun en 50:stä ole kokeillut. Tuossa on yksi pari pääteputkia vähemmän, että siltä kantilta halvempi. Kovaääninen tuokin kyllä on, joten keinokuorman tulen todennäköisesti hankkimaan joka tapauksessa. |
Volle 10.01.2006 13:37:29 | |
---|
Tuossa on yksi pari pääteputkia vähemmän, että siltä kantilta halvempi. Kovaääninen tuokin kyllä on, joten keinokuorman tulen todennäköisesti hankkimaan joka tapauksessa. Jaa, peavey.com väitti, että molemmissa olisi 4*el84. Nam. |
Swan 10.01.2006 13:43:04 | |
---|
Jaa, peavey.com väitti, että molemmissa olisi 4*el84. Jaa, niinpäs näkyy. Maalaisjärki petti näköjään. |
Miikathebest 10.01.2006 14:05:13 | |
---|
|
Pnctocn 10.01.2006 14:25:18 | |
---|
Kyl, kuuntelin tuossa noita Peavey Classic 30 -nupin clippejä, ja kiinnostus heräsi. Tosin siinäkään ei tunnu olevan elintärkeää efektiluuppia, mikä on harmillista. Voisin editoida painotukset aloitusviestiin. Ainakin combossa on efektilooppi (tosin ei putkella toteutettu), tuntuisi hassulta jättää se nupista pois. Veinpäs tänään kaappini mukaan musiikkiopistolle, jossa sitten kokeilin Peavey Classic 50 -comboa V30:ien läpi. Täytyy sanoa, että pyörrän kaikki puheeni sen huonoudesta! Järkeenkäypää, noiden Classic:ien hinnan (ja ongelmien) suurin salaisuus taitaa löytyä niiden elementeistä. Onhan niissä paljon muutakin, mikä isommalla rahalla olisi saatu ehkäpä paremmin, mutta omassa hintaluokassa ei löydy oikein kilpailijoita - varsinkin jos ostat käytettynä. "Kaikki musiikki on paskaa, paitsi hevi ja metalli - ja ne vasta paskaa onkin" |
Jucciz 10.01.2006 16:11:10 (muokattu 10.01.2006 16:11:42) | |
---|
Mitäkö? Classic 50 on - näin jälkeenpäin ajatellen - hirmu kätevä ja hyväsoundinen perusvahvistin oikeastaan minkälaiseen musaan tahansa - ja hinnaltaankin se painii ihan eri sarjassa kuin Kochit ja Oranget (voit ostaa vaikka toisen varakoneeksi:) ). Jos pitäisi lainakamoilla lähteä liikenteeseen ja tuo olisi yksi vaihtoehdoista, päätyisin varmaan siihen, sillä siitä oli helppo ruuvata hyvä soundi tilanteeseen kuin tilanteeseen. Nuppiversiossa tuskin tarvitsisi murehtia putkien helinästä tai huonolaatuisesta kaiutinelementistä, joskin ensimmäinen on ollut ymmärtääkseni lähinnä Classic 30:n "tyyppivika", ei minulla Classic 50 -combossa koskaan mikään helissyt. Ainut harmitus on nyt oikeastaan se, etten koskaan ehtinyt testaamaan Classicia Greenback-elementeillä varustetulla kaapilla. Se olisi varmasti ollut toimiva yhdistelmä - toisaalta, ei tule heti mieleen, minkä kanssa Greenbackit eivät pelaisi. ;) |
Swan 10.01.2006 22:03:37 | |
---|
Mutta onko 30- ja 50-wattisilla peleillä huomattavaa saundieroa toisiinsa nähden? Markkinoille tuleva nuppi kun on edellisestä johdettu. |
Swan 23.01.2006 16:45:31 | |
---|
|
Swan 27.01.2006 19:25:42 (muokattu 27.01.2006 19:26:36) | |
---|
|
Aki 27.01.2006 19:33:24 | |
---|
Classic30 ja Classic50 -comboilla oli samaankin kaappiin kytkettynä ihan merkittävä soundiero. Sen lisäksi Classic50 on paljon fiksummin rakennettu, joten Classic30-tyylistä epäluotettavuutta ja rikkoutumisia ei ole odotettavissa. Ostakaa mun Ibanez SZ520 '03!! |
Swan 27.01.2006 19:38:07 | |
---|
Classic30 ja Classic50 -comboilla oli samaankin kaappiin kytkettynä ihan merkittävä soundiero. Sen lisäksi Classic50 on paljon fiksummin rakennettu, joten Classic30-tyylistä epäluotettavuutta ja rikkoutumisia ei ole odotettavissa. Ok, kiitos tästä selvennyksestä. Nuppia kun joka tapauksessa etsin, niin täytynee ottaa tämä huomioon tuota C30-nuppiakin katsellessa. Onko noista 50- ja 100-wattisista Classic-nupeista tietoa, onko niitä Suomessa nähty lainkaan? Tuollainen 50w versio mustana voisi näyttää kaappini päällä hyvältä. |
Saako noita Classic-nuppeja edes mistään uutena nykyään? |
Swan 27.01.2006 20:33:49 | |
---|
Saako noita Classic-nuppeja edes mistään uutena nykyään? Peaveyn omilta sivuilta löytyy tietoa tasan tästä uudesta Classic 30 -nupista. Noita muita oli kai vielä pari vuotta sitten, mutta sitten ne katosivat kummallisesti. Sitä tässä mietinkin, että onko niitä edes käytettynä mahdollista metsästää Suomen rajojen sisäpuolella. |
Swan 29.01.2006 20:38:42 | |
---|
Entäs Ashdown Peacemaker 60? Löytyykö noita muualta kuin Seinäjoelta? Bonecrusherille kysymys, että täyttääkö Peacemaker saundillisesti vaatimukseni. |
LaXu 29.01.2006 20:56:13 | |
---|
Jos Classic 50 tuntuu oikealta vaihtoehdolta, niin mikään ei tietysti estä hommaamasta comboa ja repimästä siitä vahvistinosaa irti jos on parempi kaappi jo omistuksessa. Varmaan joltain osaavalta rakentajalta siihen saisi suht edullisesti kuoretkin teetettyä jos ei ihan loimuvaahteroita tai aitoa nahkaa ota päällysteeksi. Onhan tuo toki vähän combon haaskausta, mutta kun ei noita C50 nuppeja kerran enää valmisteta... |
Swan 29.01.2006 21:07:25 | |
---|
Jos Classic 50 tuntuu oikealta vaihtoehdolta, niin mikään ei tietysti estä hommaamasta comboa ja repimästä siitä vahvistinosaa irti jos on parempi kaappi jo omistuksessa. Varmaan joltain osaavalta rakentajalta siihen saisi suht edullisesti kuoretkin teetettyä jos ei ihan loimuvaahteroita tai aitoa nahkaa ota päällysteeksi. Onhan tuo toki vähän combon haaskausta, mutta kun ei noita C50 nuppeja kerran enää valmisteta... Toki, mutta sen kanssa joutuisi säheltämään myös ainakin kaappiulostulojakkien kanssa, sillä ne osoittavat combossa suoraan alaspäin. Tuollaiseen nuppiin toivoisin törmääväni, että väkivaltaisilta operaatioilta vältyttäisiin, ja luultavasti se tulisi reippaasti halvemmaksikin. Parhaalta vaihtoehdoltahan tuo vaikuttaa - toistaiseksi. Tahdon käydä läpi mahdollisimman monta vaatimukseni täyttävää vahvistinta mahdollisen jälki-GASin minimoimiseksi. |
Niskamies 29.01.2006 21:21:00 | |
---|
Entäs Ashdown Peacemaker 60? Löytyykö noita muualta kuin Seinäjoelta? Bonecrusherille kysymys, että täyttääkö Peacemaker saundillisesti vaatimukseni. Sen edellisenä omistajana vastaan että kyllä. More is more. |