Kitarat: soittaminen ›

minusta tuntuu että kuulun ryhmään jolle on kovan työn takana tulla masteriksi kitaran soitossa. olen lukenut näitä kirjotelmia täällä ja tuntuu että ihmiset oppivat paljon helpommin jonkun jutun kuin minä, ja olen varma ettei ainakaan harjoituksen puutteesta oo kiinni.
 
onko muista tuntunut samalta?

Kyllä. Joka päivä. Edistyminen on hidasta minulle vaikka treenaan suht paljon.

No joskus, mut kun ajattelen asiaa tarkemmin niin kyl se kokemuksen myötä tulee, täytyy olla itsevarma.

Bändissä soittaminen joka päivä kehittää pirun hyvin! Varsinkin alkuaikoina...
Jos tahtoo hyväksi, 4h/pvä olisi suositeltava annos... minun mielestäni.
Itse soitan noin 0.5-6h päivässä, yleensä kuitenkin fiiliksen mukaan... (mutta enhän minä hyvä ookkaan)

Ootko varma ettei sulla ole kömpelö tekniikka?
 
Ja treenatko sitten tarpeeksi monipuolisesti?

Lisäksi oma treenimäärä tulee helposti yliarvioitua. Katsopa kellon kanssa joskus paljon menee aikaa. Itse ainakin yllätyin, kun "todella pitkä" reenisessio olikin vain puoli tuntia pitkä. Sitten taas joskus on käynyt niin, että on luullut soittaneensa vain hetken, ja on mennyt useampikin tunti.
 
Tässä kannattaa tutkailla todellakin käytettyä aikaa, ja harjoittelun hyödyllisyyttä, jos tuloksiin haluaa päästä nopeasti.
 
Oma lähtökohtani on kuitenkin aina ollut se, että hauskaa on oltava. Siitä en varmaan ihan helposti luovu.

Tekniikkaa hioskelen siltä pohjalta että mikä tuntuu parhaalta niin sillä tavalla soitan.
 
yleensä otan jonkun osan biisistä ja sitä harjoittelen kunnes osaan sen ja sitten taas uuden osan jne. joskus tulee semmoisia kohtia jotka hyppään suosiolla yli koska tiedän etten vielä pysty niihin.

ei se siitä oo kiinni että kuinka kauan päivässä harjoittelee, vaan että miten harjoittelee. jos soittaa apulantaa 7h/d niin tuskin mitään steve vaita tulee.

Ei se treenin määrä oo niin tärkeetä kuin se mitä sä treenaat...Eikä toiselle välttämättä toimi samanlainen treenausmenetelmä kuin toiselle, koska se riippuu ihan lahjoista ja kyvyistä.. Hyvä motoriikka auttaa ainakin kehittymään teknisesti nopeampaa. Mutta tärkein lahja on kuitenkin toi treenaus, nimittäin jotkut osaa treenata tehokkaammin kuin toiset ja kehittää itseään tasaisella vauhdilla...

Kokemuksen myötä olen huomannut, että harjoittelemalla oppii valitettavan usein harjoittelemaan. Tuntuu siltä, että liian monet soittajat ovat menneet suorastaan piloille hiomalla pelkästään tekniikkaansa. Voihan asia toki olla niinkin, ettei ko. tapauksessa soittajasta olisi vaihtoehtoisellakaan opettelutavalla kummoista soittajaa tullut. Joskus vaan näyttää siltä, että rankka tekniikkaharjoittelu saa aikaan tietynlaista kaavoihin kangistumista.
Itte olen näin vähän vanhempana alkanut lähestyä treenausta eri näkökulmasta. Pyrin usein ensisijaisesti mielikuvaharjoitukseen - mietin, kuinka joku juttu on soitettava, miltä sen on tunnuttava käsissä jo ennen kuin kosken koko kitaraankaan. Tuntuu siltä, että tällä tavoin opeteltuja asioita viljelisi soittamisessa järkevämmin ja harkitummin, pelkästään tahkoamalla opeteltuja juttuja kun saattaa soitella aivan liikaa. Tarkoitan tällä siis erityisesti improvisointipohjalta lähtevää soittoa.

Niin, himoteknisestä harjoittelusta ei ole oikein päässyt kokemusta kertymään, itse olen vain opetellut biisejä ja pitänyt hauskaa soittimeni kanssa. Ei ole pitkään aikaan ollut tarkoituksenakaan itsestä mitään tekniikkahirmua saada aikaan, vaan opetella se oma tyyli soittamaan.

Toisaalta himoteknisellä opettelulla kaiken muunkin opettelu helpottuu. "Liian vaikeiden" soolojen ym. opettelu helpottaa siten niiden helpompien juttujen oppimista. Tietenkään ei kannata keskittää kakkea vain tilutukseen vaan tottakai se leipätyö pitää olla siinä rytmipuolessa.

Joo tässä vaiheessa tekninen harjoittelu onkin liittynyt enemmän satunnaisiin teoriaopettelupläjäyksiin. Olen etsinyt siltä puolelta juttua, jota voisin käyttää soitossani. Teknistä tasoa hion aina kun sen kanssa tulee ongelmia.
 
Esim. Nyt huomasin, että rytmikitaratyöskentelyni on heikentynyt huomattavasti rockia soittaessani. Siispä nyt harjoittelin hieman haastavempaa rytmikitaraa, soittamalla Immortalia ja Dimmu Borgiria, sekä satunnaista triplettijuttua.

minusta tuntuu että kuulun ryhmään jolle on kovan työn takana tulla masteriksi kitaran soitossa. olen lukenut näitä kirjotelmia täällä ja tuntuu että ihmiset oppivat paljon helpommin jonkun jutun kuin minä, ja olen varma ettei ainakaan harjoituksen puutteesta oo kiinni.
 
onko muista tuntunut samalta?
 
Ei kannata ottaa näitä kirjoituksia vakavasti. Yks äijä väitti, että osas vetää kymmenen kuukauden jälkeen Kimalaisen lennon Petruccinopeudella.

Ei kannata ottaa näitä kirjoituksia vakavasti. Yks äijä väitti, että osas vetää kymmenen kuukauden jälkeen Kimalaisen lennon Petruccinopeudella.
 
et onneksi oo sitten turhan tyhmä.
joko oot helvetin paska soittamaan tai helvetin kateellinen.
joka tapauksessa pidä se turpasi kiinni asioista, joista et mitään tiedä. (oisit ollu katsomassa)

et onneksi oo sitten turhan tyhmä.
joko oot helvetin paska soittamaan tai helvetin kateellinen.
joka tapauksessa pidä se turpasi kiinni asioista, joista et mitään tiedä. (oisit ollu katsomassa)
 
Vittu, mä oon soittanu 13 vuotiaasta lähtien enkä vieläkään (nyt melkein neljän vuoden jälkeen) osaa vetää tota en ole tosin pahemmin yrittänytkään. Joitakin Vinnie Mooren ja Ynkän biisejä osaan lähestulkoon täydellisesti tilupuolelta, vaikka eniten olen soitellut bläkkiä tyyliin Emperor, Dimmu Borgir ja Satyricon siis Metallicoiden yms. jälkeen. Eiks se Kimalaisen lento ole 16-osia n.200 tempolla?
 
Sanokaa nyt joku muukin jotain? 10 kuukauden jälkeen tommonen biisi hanskassa? Kun vaikein biisi, jonka osasin vuoden jälkeen oli Highway Star siis myös soolot tosin bendit meni päin vittuja vielä silloin.

no menee reippaasti 200 tempolla kun kerran 240 ei vielä edes käy käteen. just äsken reeneissä soitettiin.
 
edit: pitää kyllä ensin lämmitellä että tuo 240 alkaa menemään hyvin. ei pysty kyllä kovin pitkään siltikään soittamaan tuolla tempolla. mutta kimalaisen lentohan on kumminkin aika lyhyt kappale. tai ainakin dt:n versio siitä.

no menee reippaasti 200 tempolla kun kerran 240 ei vielä edes käy käteen. just äsken reeneissä soitettiin.
 
Tällänen asiaa hipova lausahdus, noita 16 osia on hauska reenailla metronomin kanssa=)

Tapelkaa. Tuossa joku tokaisi just sitä samaa, mitä itsekin
tänään kuumeen kourissa mietiskelin. Tekniikan (lue: kyvyn
soittaa nopeasti asioita, timellä ei niin väliä) kehittyessä
liikaa alkaa tulla sokeaksi sille, mitä oikeasti soittaa. TS:
Ideat menettävät merkityksensä, kun kaiken voi tehdä
nopeammin ja nopeammin. Missä on innovatiivisuus?
 
Muistakaa, että tekniikkaan kuuluu nopeuden ja kestävyy-
den lisäksi time (yläkäsite), groove (alakäsite), nyanssien
kontrolli (grooven alainen ja sen tärkeimpiä muodostajia
tempokorvan ohella), yms yms. Joku viisas sanoi täällä
joskus jotain tonne päin, se nyt vain rupesi tuntumaan
järkevältä. Ja sitä harmoniakorvaa ja teoriapäätä saa myös
rassata, eikö sekin ole tekniikkaa, että tietää, mitä niiden
nuottien välillä tapahtuu?