Aihe: kitarakaappien soundieroista
1 2
Sir Attila
25.01.2006 22:37:10
Mua on monta kertaa kitaristien kanssa keskustellessa ja tätäkin palstaa lukiessa tullut mieleen, miksi kitaristit jotka jaksavat loputtomasti jauhaa kitarakaappien soundieroista, vaihtelevat elementtejä jne, eivät samalla kuitenkaan ole pätkääkään kiinnostuneita siitä miten kaiutin teknisessä mielessä toimii. Kitarakaapin toistoalue olisi kuitenkin samalla tavalla mitattavissa kuin mikä tahansa muukin kaiutin ja tottelee aivan samoja suunnittelun lakeja.
 
Paras esimerkki lienee huolestuneet alavire-kitaristit jotka pohtivat potkiiko joku kaappi tarpeeksi alapäätä vai ei. Kirjatietoa siitä, kuinka alas pitää milläkin vireellä päästä löytyy kyllä. Elementeille on parametrit saatavilla ja komeronsuunnitteluohjelmia on netti väärällään. Toistokäyrän mittaamiseenkin löytyy kaikenlaisia työkaluja. Eli siitä vaan simuloimaan ennen rakentamista tai mittaamaan olemassaolevaa kaappia niin saa ne erot esille, sitten voi miettiä minkä eron takia kannattaa pistää kamat vaihtoo ja milloin pieni EQ-potikan vääntö ajaa saman asian.
 
Mutta ei. Mieluummin kuuden kielen mestarit jauhaa paskaa niin epäselvää terminologiaa käyttäen ettei aina tiedä puhutaanko soundeista vai maistellaanko viinejä.
 
"Onko soundini mielestäsi tamminen vai pirskahteleva?"
LaXu
25.01.2006 22:52:55
Taitaa olla vähän niin, että hirveän monella kitaristilla ei ole insinöörin vikaa. Toisin sanoen rakentaminen tai kokemuspohjainen testailu kiinnostaa enemmän kuin simulointi, mittailu tai teorian pänttääminen. Toisaalta toki siihen soundiin vaikuttaa niin soittaja, käytetty kitara ja vahvistin kuin myös tila jossa ne kamat lepuuttavat ja siinä piilee yksi syy miksi skobe A kuulostaa henkilön X mielestä kirkkaalta ja henkilön Y mielestä tasapainoiselta.
superfly
25.01.2006 22:54:21
Psykoakustiikkaa ei sovi aliarvioida.
"Eagles may soar high, but weasels don't get sucked into jet engines." -David Brent
Volle
25.01.2006 22:59:45
Joo, ei ole kaikilla tarvikkeita mittailla kaiuttimiaan tai laskea boksien vapaan värähtelyn taajuuksia fem-ohjelmilla. Sitä paitsi vaikka olisikin, tarvitsisi osata tulkita niitä käppyröitä. Lisäksi kitarakaiutin tapauksesta toki riippuen saattaa olla saundiltaan parhaimmillaan silloin, kun sitä kuritetaan isolla teholla ja se on aivan äärirajoillaan. Harvemmin noita speksejä siinä tilassa ilmoitetaan...
 
Sitä paitsi loppujen lopuksi kitarakaapilta varmaankin haetaan hyvää saundia eli sitä, että se _kuulostaa_ hyvältä. Siksi kaiuttimen hyvyys tai huonous on kaiketi parasta todeta omin korvin.
Nam.
koponen
25.01.2006 23:18:21
Näyttäkää mulle mittari jolla saa mitattua onko soundi hyvä vai huono.
Jostakin syystä tänään tuntuu pahemmalta kuin eilen. Ja eilen tuntui pahemmalta kuin toissapäivänä..
JR
25.01.2006 23:34:04 (muokattu 25.01.2006 23:37:37)
 
 
hmm.. mua ei kiinnosta mitkään käppyrät ja mittaukset sentin vertaa. Korvathan on päässä ne jotka mittaa onko soundi jees vai ei. Jos se kuulostaa hyvältä se on hyvää.
 
Kitarasoundissa on niin monta tekijää ihan lähtien soittajasta ja vehkeistä sun muista että niiden mittaus on vaan semmoista viittelistä arvoa antavaa kikkailua :)
 
Jos speksejä katottaisiin niin kaikilla olisi varmaan 1000 watin full range speakerit. Nehän toistaa ne kaikkein matalampi vireisetkin vedot ..
 
Kuunnelkaa korvianne ulkopuolisen korvin.
 
edit: aika hyvin tuli kirjoitus virheitä, ihan huomiona. en korjaa.
"God speaks trough Dr.Phil & Ted Nugent"
Pekkatapio
26.01.2006 00:11:09
Näyttäkää mulle mittari jolla saa mitattua onko soundi hyvä vai huono.
 
Mun mielestä tossa on siihen aika hyvä peli:
 
http://www.mccullagh.org/image/1ds2-2/ear-closeup.html
 
Oon kyllä sitä mieltä, että vaikka noita suunnitteluohjelmia onkin, pitäis niiden antia juurikin osata tulkita. Ja tämä taito tulee kokemuksen kautta, ensin kuuntelemalla kaappia ja tutkimalla sitten siitä mitattuja/simuloituja käppyröitä, tai sitten toisin päin. Tai vaikka tekemällä yhtä aikaa molempia, mutta yritän nyt sanoa sitä, että luultavasti aika harva loppujen lopuksi osaa satavarmasti Bode-diagrammin avulla sanoa, soundaako joku kaappi omaan korvaansa kuitenkaan paremmalta kuin toinen.
Nuhassa ei ole kivaa olla. Paitsi jos tykkää maistella räkää.
Tomtom
26.01.2006 09:23:30 (muokattu 26.01.2006 09:27:30)
Nii, olishan se komiata tutkia asiaa ihan tieteellisesti mutta vaan ku ei ossoo. Se että noita soundipohdintoja nimitetään tarpeettomaksi jauhamiseksi, osoittaa ehkä aloittajan omaa henkistä tilaa? No joo, ei tässä nyt riitaa tartte haastaa kuitenkaan..
 
Olen itse suljetun 2x12 kaapin omistajana päätynyt täysin fiilispohjalta sellaiseen ratkaisuun, että yritän löytää tilalle samanlaisen, mutta takaa avoimen. Tähän olen päätynyt vertaamalla omaa nuppi&kaappia saman valmistajan samanmalliseen comboon, joka on takaa avoin. Tätä teoriaa vastaan sotii mm. se, että lähes kaikki "huippuvalmistajat", sanotaan nyt vaikka Bogner, Mesa ja Orange noin kärkeen, tuntuvat tekevän vaan suljettuja 2x12:sia, tai sitten jostain syystä suomessa liikkuu just näitä.
 
Olis se pirun kivaa kun joku näyttäs paperilta että ei- ei se siitä johdu, käyrät näyttää täysin hyviltä.
 
E: En malta olla lisäämättä sitä että jos etsitään sitä paskanjauhantaosastoa, niin kyllähän se sieltä vahvistinhakupuolelta löytyy useimmiten. X vahvistimelle "joku halpa kaappi vaan ku rahat ei riitä"-tyylisesti. Varmaan kuulostaa hyvältä.
"Less is less- more is more. The idea that less is more is illogical." Y.J.M
rytilahti
26.01.2006 09:28:43
Ei kai kukaan oikeesti jaksa mitään käyriä katella ja simuloida jollain ohjelmilla, huhhuh.. Mielummin maistellaan viiniä ja puhutaan saundeista. Kyllä sitä aika hyvän käsityksen saa kun kuuntelee ja katselee, millä ne isot pojat soittaa.
Bee-äf
26.01.2006 10:09:59 (muokattu 26.01.2006 10:10:32)
No luulis, että kaiutinpuolella saa enempi eksaktia tietoa kun se on signaaliketjun loppupää. Sen sijaan en ymmärrä tätä mikki/kitaranrunkomateriaalirunkkausta... kun siinä vaiheessa ei soundista voi sanoa yhtään mitään ellei tiedä mitä sen jälkeen tapahtuu signaaliketjussa.
With one foot in yesterday and the other in tomorrow you end up peeing all over today.
Kosac
26.01.2006 10:34:04
Siinä plektran ja ulos tulevan soundin välillä on niin tuhottoman monta vaikuttavaa tekijää, ettei sitä laskemalla ja käppyröitä analysoimalla selvitä nokkelampikaan insinööri. Ja kun yhtenä tekijänä on vielä kunkin oma maku.
 
Toki jos elementtien vaihdolla haluaa saada jotain lisää tai jotain pois niin spekseistä voi löytää ainakin oikean suunnan ettei tarvi uhrata eurojaan umpimähkäiseen kokeiluun.
 
Parhaana vaihtoehtona pidän itse tuota viinin maistelua ja syvällistä pohdintaa.
Ei ihan perillä, mutta hajulla.
JR
26.01.2006 10:56:02
 
 
kyllä se viinin maistelu tekniikka saa ääneni.
 
Eikös jokaisen kuulokäyräkin ole erilainen ja omanlaisensa?
Sitten vielä siihen aivot jotka osallistuvat soundin prosessoimiseen, eli miten sen äänen kuulemme. Koko keho osallistuu myös. Esim. Jyhkeän rock basarin tuntee kehossaan, kukin omalla tavallaan. jos painat 40 kg niin se lyö rintakehän ruttuun, mutta jos oot 140kg bodari ei välttämättä tunnu missään :)
 
4x12 kaappi liikuttaa ilmaa ihan kivasti, mutta pelkät elemtit ei tähän vaikuta ei.. myös kaapin muoto, materiaali, ruuvit, kaikki vaikuttaa.
 
Mahdotonta mitata.
"God speaks trough Dr.Phil & Ted Nugent"
jussimus
26.01.2006 10:58:37
Äh, alkukirjotuksen on pakko olla provo.
Zeni
26.01.2006 12:13:43
On se varmasti provo, mutta ihan hyvää keskustelua tullut.
 
Onko muita ohjelmia tuohon kaappien suunnitteluun kuin WinISD tms. jolla joskus laskeskelin kaiuttimille bokseja. Tarkoitus ei ole valkata elementtejä vaan oikeankokoiset kotelot.
Miikathebest
26.01.2006 12:42:20 (muokattu 26.01.2006 12:43:13)
 
 
Se ei aina ole edes tärkeintä, että soundi kuulostaa korviin hyvältä.
Mielipiteeseen liittyy myös paljon erilaisia tiedostamattomiakin mielikuvia.
 
Esim, jos metallisan äijät vetää Mesalla, niin tietysti se mesa on kaikkein paras, se on vaan se soundi joka _siitä kyseisestä mötikästä_ lähtee.
 
Jos on tyytyväinen esim. vahvistimen ulkonäköön, vaikuttaa se myös siihen milleisen mielikuvan kitaristi aivoissaan muodostaa soundista.
 
Niitä nappuloita on hauska väännellä.
 
EDIT: menä vähän off topic
Ota se mikä on paras, äläkä valita!
Miika Rocks It
Werde
26.01.2006 13:08:32 (muokattu 26.01.2006 13:09:30)
Jos tarkasteltaisiin vain kaiuttimien toistokäyriä ja vahvistimien / efektilaitteiden siirtofunktioita, olisi käyrien puolesta ideaalinen yhdistelmä loppuviimein luokkaa täysin digitaalinen multiefekti + studiomonitorit (mahdollisimman lähelle täydellisen taajuusvasteen omaavat). Ja kuulostaa / näyttää varmasti todella rokilta todellisuudessa.
 
Tuo botne-esimerkki nyt vielä osaltaan puoltaa käyrien lukua, mutta muuten mielestäni todella typerä ajatus. Melkoinen guru saa käyrägrafiikan kanssa olla että siitä äkkiseltään näkee miltä jokin laite kuulostaa.
"Raha ei tee onnelliseksi vaan sen käyttäminen"
Twinkle
26.01.2006 13:13:33
Kitarakamoissa tarvitaan Mojo-mittari. Kukaan ei pysty erikseen sanomaan mikä on kenenkin mielestä hyvä, koska hyvä on aika lailla erilainen joka jätkälle. Yleisesti ottaen mielipiteet on ainoa tapa saada jotakin tietoa aiheesta ja se ei missään nimessä ole absoluuttista totuutta.
Tomtom
26.01.2006 13:16:10
Joo siis taas ajaudutaan siihen keskusteluun että "miten määritellään hyvä?". Kyllä IMO olis siistiä jos joku vois mitata mun systeemin ja sanoa mitä sille pitäisi tehdä että saavutettu tulos olisi se mihin pyritään. Omat mieltymykset ja se mikä on ikäänkuin standardi pitäisi pystyä erottamaan. No- kun tiedetään kuitenkin että sitä standardia ei ole ja kaikki hakee sitä omaa parasta soundia, niin siihen kyllä helpotusta tuo tämä ainainen läpinä muiden kokemuksesta. Joo, ei mulla siis mitää asiaa ollunna..
"Less is less- more is more. The idea that less is more is illogical." Y.J.M
Fin_Rocker
26.01.2006 15:00:35
Tässä sivussa kyselen että minkälaisen kaapin tekisin yhdelle elementille eli eminencen texas heatille. Avoin sulejettu vaiko puoliavoin ja minkäkokoseen (ahtaaseen vai avaraan) eli siis olisiko noin perus 2*12 kotelon koko hyvä?
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)