Aihe: levyjen syntyprosessista
1 2
Notefix
26.01.2006 13:18:52
 
 
yritetäänkö Suomessa olla liian sankareita levyjen tuotannossa, vai onko kyseessä vain budjettisyyt? Useimmiten Suomessa levynteko-henkilökuntana häärää 2-3, äänittäjä/miksaaja ja tuottaja. Joista tuottaja vielä useammin on myös äänittämässä ja/tai miksaamassa.

Toi asia on mietityttänyt mua viime aikoina erityisen paljon. Kyllähän täällä ihmeesti saadaan aikaan aika pienillä budjeteilla. Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että kipurajoilla mennään. Budjetit on usein sellaisia että levy kyllä saadaan valmiiksi, jos kaikki menee niinkuin on suunniteltu ja aikataulut pitävät. Ei ole varaa siihen että tulee ylimääräistä säätöä tai luovia ideoita. Ja nämä siis sillä oletuksella että kaikki tekevät vähäntään 12 tunnin päiviä ja osa hommista ja koodauksista tehdään himassa.

"sähän voi äänittää vokaalit himassa"...."miksaaja xxxx käyttää muutaman tunnin miksaukseen/biisi, eikö taitu?"..."ei kuule nykyään suomessa ole tapana käyttää äänittäjiä, kuka tahansa voi äänittää".."jos sä haluut käyttää äänittäjiä ja oikeita studioita, me maksetaan sulle paljon vähemmän" .

Mulle on tullut viime aikoina mieleen, että olis jo kohta aika äänittäjien ja tuottajien miettiä ihan oikeesti sitä, että porukka ottaisi käyttöön ylityö- ja viikonloppukorvaukset, koska aika monelta suunnalta on kuulunut sitä, että jengi alkaa vetää itteään piippuun, koska duuniajat ja vaatimukset ovat joskus järjettömät. Kaikki kyllä tietävät että studioduuni ON raskasta ja jäljelle on jääny vaan se porukka jolla on hyvä turnauskestävyys. Mutta joku roti siinäkin pitäisi olla sentään.

Suurin muutos entisiin aikoihin on se, että ei vieläkään osata ottaa huomioon post productionin räjähdysmäistä kasvua. Aikaisemmin nauha-aikoina sitä ei tehty niin paljon, kun ei voitu. Nyt voidaan...ja tehdään. Ja aika & henkilöstö siihen on usein alimitoitettu. Usein miksauksen yhteydessä "vähän koodaillaan" vaikka hommat olisi pitäny tehdä jo aikaisemmin. Usein biisejä saatetaan A&R:n toimesta radikaalisti muuttaa vielä ihan viime metreillä, koska se on mahdollista. Enää ei ole äänitys ja miksauspäiviä. Nyt on äänityspäivät, koodauspäivät, kuuntelupäivät, lisäkoodauspäivät, miksauspäivät, recall-päivät...ja vittu ties mitä.

Moni hyvä jätkä on jo lopettanut tuottamisen tai rajoittanut huomattavasti sen suuntaisia duunejaan Suomessa...Ja lisää tuon suuntaista on varmasti tulossa.
Mr. Muzak: "ku Note soittaa ni kaikki kuulostaa Whitney Houstonilta"
Pieni rumpalipoika
26.01.2006 16:08:11
 
 
Jätkä on selvästi hengannu liikaa rokujen kaa, ku vittukin kuuluu jo sanavastoon! Hoho. Saittekste muuten ketään sillon sellistiä taannoin? Ei meitsi kato voi tollasilla varotusajoilla tulla pilaan hyviä biisejä ;-D
"It´s amazing how often he´s right but never he admits he was wrong."
koopop
26.01.2006 16:13:41 (muokattu 26.01.2006 16:16:58)
 
 
note, täyttä asiaa.
 
harvalla studionomistajalla/yrittäjällä on varaa sanoa puoli viisi iltapäivällä et koneet kii tää äänityspäivä on tässä.. Tuota loppuunpalamista yms olen huomannut itsekin, ja kyllähän se huolestuttaa. Samoin huolestuttaa äänittäjien ja miksaajien "maine" , koska jokainen osaa tänä päivänä olla äänittäjä ja miksaaja yms.
 
Massenburgkin valittaa että on liian helppoo tehdä levy tänäpäivänä. Missä se levyntekemisen taide on? Ulkona on järjetön määrä rokki- ja metallilevyjä joista paistaa niin pahasti läpi se budjetin tiukkuus ja niistä aiheutuvat ongelmat. Yritetään tehdä halvalla ja nopeesti, mutta se kun ei ole mahdollista ni sitten hikoillaan läppärin kaa himassa editoimassa ottoja jotka on myös hikoiltu nopeesti sisään nimenomaan sillä ajatuksella että katsotaan sitten mitä saadaan. Kai se trendi sitten erottaa jyvät akanoista. Haluttu miksaaja pystyy kasaamaan nopeesti levyn hyväsaundiseksi kaikin DAWin suomin keinoin ja vähän laittaa itteensäkin peliin. Eihän siinä mitään, en sano että se on väärin, mutta hieman "kieroutunut" asia. Aina on trendejä, nyt vaan on tällaista. Onneksi Autotune ja lujaa soimisen trendi alkaa pikkuhiljaa hellittämään.
 
Pikkuhiljaa alkaa olla jo vaikeeta erottaa mikä on levy on kasattu himassa ja mikä äänitetty studiossa. Kaikki pistää sen trigatun Alesiksen bassarin täysille ja kielisoittimissa on stadionkitaramallinnus jostain digiplugarista. Joskus mietityttää sekin että rumpuäänityksiin pistetään kalliit mikit ja käytetään 2 päivää huippusaundin ettimiseen, mutta loppupelissä jostain modulista haetut triggerit jyrää koko jutun. Olen miettinyt että seuraavaksi äänitän rumpuja niin että läppään jokaiseen pönttöön viisseiskat kunhan vaan sutaisen siinne päin, ja teen OH ja tilasaundia päivän hyvillä mikeillä ja hyvillä kompuroilla. Siinä on rumpusaundi. 4 kanavaa tilasaundia ja loput hoitaa triggeri. Helppoo. Sitten annan läppärin laulajalle mukaan ja sanon et mee himaan laulaa, mä editoin sen sit.
 
Ennen vanhaan sentään jos otto oli huono, kukaan ei kehdannut ruveta pistää kakkua palasiksi omalla vapaa-ajalla studion ulkopuolella. Itse tulee tehtyä tuota kotieditointia vähän liikaa, ja siinä jos jossain häviää koko projektin objektiivisuus tuottajana. Väsyttää ja ahistaa, ja jos yrität jotenkin perustella bändille miksi meidän tulisi käyttää pari ekstrapäivää pelkkiin äänityksiin, sua aletaan pitää vanhanaikaisena tai osaamattomana joka ei tajuu et toollssilla saa kaikki kuntoon.
 
Ja toollssilla tarkoitan nyt yleisesti vaan DAWia. ;)
 
Tai sitten se että oletetaan että DAWilla tehdään kaikki nopeemmin. Kyllä tietyssä määrin joo, mutta kuinka voi olla että levyä väännetään silti se 20-30 päivää. Mutta mukaan on tullut juuri noi Noten mainitsemat koodaukset ja himayöeditoinnit ja uusintamixit ja recallit yms yms.
 
Mä meen nyt putsaamaan nauhurin kuljettimet ja degaussaan sen. Sitten istun soittotilan lattialle ja mietin millä mikeillä saan Clearmountain -virvelisaundin.
milcoin
27.01.2006 12:21:47
Juttelin täällä ruotsin puolella yhden äänittäjähepun kanssa asiasta ja täällä tuntuu olevan sellanen 3-4 vuoden sisäänajoaika jolloin sun pitää tehdä tosissaan duunia. Sen jälkeen, jos sä oot päässy kuvioihin, homman luonne muuttuu inhimillisemmäks. Tai sit ei.
 
Toi liittyy paljon siihen kun alalle ei oo koulutusta ja sitä kautta yleiset säännöt ei päde.
 
Kyllä se varmaan freelancerilla on kuitenkin helpompi hallita ajankäyttöä kuin studionomistajalla. Aika syvältähän tuo touhu on.
 
Ite yritin aikaisemmin pitää tiukkaa 8 tunnin päivää. Nykyään yritän tehdä sellaisia päiviä jotka tuntuu itsestä hyvältä. Tällä hetkellä asun bändin kanssa studiossa, päivät on pitkiä ja kuukausi olis vielä jäljellä. Eikä haittaa. Joskus taas 6 tunnin päivä voi olla liikaa.
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
JoKo
30.01.2006 14:45:00
yritetäänkö Suomessa olla liian sankareita levyjen tuotannossa, vai onko kyseessä vain budjettisyyt? Useimmiten Suomessa levynteko-henkilökuntana häärää 2-3, äänittäjä/miksaaja ja tuottaja. Joista tuottaja vielä useammin on myös äänittämässä ja/tai miksaamassa. Lasken prosessista nyt pois masteroinnin.
 
Hommat helpottuu ja jäljen taso nousee uskomattoman paljon kun jokaisella on tonttinsa. Jokainen ylimääräinen asia vie huomiota pois jostain oleellisesta, eihän tuottajan pitäisi tuijottaa ruutua tai miksata kuunteluita, vaan kuunnella musiikkia, soittajan pitäisi keskittyä soittamiseen jne. Tämä valitettavan harvoin toteutuu ainakaan meikäläisen kohdalla...
Nick Leeson
02.02.2006 20:55:14
Anteeksi tyhmyyteni, mutta on ihan pakko kysyä, kun tästä
nykykielestä ei aina selkoa ota, niin mitä vaihetta prosessista
kutsutte : KOODAAMISEKSI ?
Minäkin varmaan sen vaiheen teen, mutta varmaankin eri nimellä.
milcoin
02.02.2006 22:46:05
Anteeksi tyhmyyteni, mutta on ihan pakko kysyä, kun tästä
nykykielestä ei aina selkoa ota, niin mitä vaihetta prosessista
kutsutte : KOODAAMISEKSI ?
Minäkin varmaan sen vaiheen teen, mutta varmaankin eri nimellä.

 
Uskoisin että koodauksella tarkoitetaan editointia, ohjelmointia yms. käsitöitä. Tai tekstarin kirjoittelua. Riippuu asiayhteydestä.
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
kivi
03.02.2006 14:17:20
Anteeksi tyhmyyteni, mutta on ihan pakko kysyä, kun tästä
nykykielestä ei aina selkoa ota, niin mitä vaihetta prosessista
kutsutte : KOODAAMISEKSI ?
Minäkin varmaan sen vaiheen teen, mutta varmaankin eri nimellä.

 
Sitä kohtaa masteroinnissa, missä kappaleisiin upotetaan tunnisteet?
Kätyrien 2. helmikuuta ilmestyvän levyn studiopäiväkirja on nyt netissä! Lue ja hämmenny!
Siirry studiopäiväkirjaan.
Notefix
03.02.2006 14:29:41 (muokattu 03.02.2006 14:31:26)
 
 
Uskoisin että koodauksella tarkoitetaan editointia, ohjelmointia yms. käsitöitä. Tai tekstarin kirjoittelua. Riippuu asiayhteydestä.

Jep...jotain tollasta.

Eli, kun päivän päätteeks tuottaja sanoo "koodaa tää kondikseen, että pystyy aamulla kuuntelemaan ilman että laatta lentää"!

Sit äänittäjä kaivaa työkalut (BD AT yms), kiroilee pari kertaa ja jättää yön nukkumatta.
Mr. Muzak: "ku Note soittaa ni kaikki kuulostaa Whitney Houstonilta"
milcoin
03.02.2006 22:47:03
Jep...jotain tollasta.

Eli, kun päivän päätteeks tuottaja sanoo "koodaa tää kondikseen, että pystyy aamulla kuuntelemaan ilman että laatta lentää"!

Sit äänittäjä kaivaa työkalut (BD AT yms), kiroilee pari kertaa ja jättää yön nukkumatta.

 
Hoho. Just näin.
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
Sinap
04.02.2006 11:34:27
Joskus tällä sankaroinnilla yksinkertaisesti mahdollistetaan levyn valmistuminen. Meidän tulevan levyn kustannussuunnitelma perustuu siihen, että äänitämme ja miksaamme itse. Varsinkin miksauksen olisin halunnut jättää jonkun muun vastuulle, mutta siitä koituvat menot on tässä tapauksessa järkevämpää sijoittaa markkinointiin. Meidän tapauksessa kaksi miestä hoitaa soiton, äänityksen, editoinnin, tuottamisen ja miksauksen. Kaiken tämän lisäksi pitäisi käydä päivätöissä saadakseen elantonsa. Täytyy yrittää löytää joku innostunut hengailija keittämään edes sitä kahvia. Onneksi biisit ja sovitukset on jo valmiit niin taiteellinen rasite jää hieman pienemmäksi. Hulluja ollaan vissiin, mutta toivotaan, että työ palkitaan.
Nick Leeson
04.02.2006 14:45:21
Siis anteeksi vielä kerran tyhmyyteni, mutta
koodauksesta ei oikein tunnu syntyvän yksimielistä
selvennystä.
Toinen sanoo, että kun biisi on jo äänitetty, miksattu
ja masteroitu, niin tuote "koodataan", siis siihen
"korvamerkitään koodit", ennenkuin se lähtee esim.
cd-linjalle.
No toinen sitten on käsittänyt koodauksen siten, että
silloin kun midipalikoita "säädetään" ja audioraitoja
prosessoidaan ja tehdään kaikkea muutakin "hassua"
ennen miksausta - on koodaamista.
Voi herran jessus, saako tästä nyt selvää ollenkaan.
Ehkä parasta, että minä se vaan äänitän , sovittelen,
korjailen, prosessoin, miksaan ja annan paketin masteroitavaksi
sekä unohdan koodaamisen kokonaan.
Josko se sillä tavalla tulee valmiiksi siinä kuin muutkin.
milcoin
05.02.2006 00:35:49
PQ-koodaus jota Kivi tarkoitti on ihan oikea termi. Editoinnin kutsumista koodaukseksi on vähän slangityyppinen ilmaisu. Koita kestää.
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
Säätäjä
05.02.2006 00:44:27
Siis anteeksi vielä kerran tyhmyyteni
 
Life is a bitch and then you die.
Kaupallinen=Paskaa
Nick Leeson
05.02.2006 10:43:24
Jeps. Ymmärsin. Sehän tuo koodaus oikeasti on koko
prosessin viimeisin sinetti.
Näin on.
Hetken vaan sanonta hämäsi.
Raimo
09.02.2006 23:18:56 (muokattu 09.02.2006 23:19:57)
 
 
Koopop& Note: Aamen.
 
Veikkaanpa vaan, että melkoista lobbausta saadaan vielä tehdä että sitä rahaa muka "löytyisi" teknisiltä tuottajilta latiakaan enempää isompia työryhmiä tahi inhimillempiä tuotantosuunnitelmia varten... Mutta jotain tarttis tehdä joo. Ne ylityökorvaukset ja epäolennaisen säädön minimointi olis varmaan seuraavaksi ajankohtaisia.
 

 
Ja koodaushan on siis koodausta, melko vakiintunut sanonta kyl. Pop- levytuotantoammattilaisten kesken niinkuin Note kertoi, IT- alalla jotain ihan muuta. Ja CD- levylle koodataan PQ- koodit, joka ei liittynyt aiheeseen juurikaan. Comprende?
Blah.
koopop
10.02.2006 09:57:13
 
 
Mun mielestä Milcoin osui asian ytimeen. Tekstarin kirjoittelua. hoho
milcoin
13.02.2006 17:36:40
Mun mielestä Milcoin osui asian ytimeen. Tekstarin kirjoittelua. hoho
 
Kyllähän nyt rummut koodaa kuka vaan mutta yritäpä koodata naiselles niin että kotiin on vielä tulemista session jälkeen. Siinä ei mitkään maailman detectivet auta.
"Modulaatiot...mä inhoon niitä...kyllä sävellajista toiseen pääsee muullakin tavalla"
Säätäjä
14.02.2006 18:09:31
Kyllähän nyt rummut koodaa kuka vaan mutta yritäpä koodata naiselles niin että kotiin on vielä tulemista session jälkeen. Siinä ei mitkään maailman detectivet auta.
 
Kuulostaa fataalilta, jouduiks nukkuun ulkona?
Kaupallinen=Paskaa
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)