J.Hollström 24.01.2006 10:19:32 (muokattu 31.01.2006 15:51:39) | |
---|
Koeponnistetaan uusi konsepti. Soittaja saa itse valita coveroimansa riffit (2 kpl). Ei ainakaan tule pyyhkeitä huonosti valituista riffeistä, ja aloittelijatkin pääsevät mukaan. Osallistumisviestissä mainitse riffin alkuperäinen esittäjä ja biisin nimi. Riffiä soitetaan tunnistamiseen tarvittava aika. Lisäksi sääntöihin lisätään pykälä, että osallistujien vähintään pitää äänestää, jos haluaa omat pisteensä mukaan laskentaan. Riffit ti 31.1.2006 klo 21 mennessä. -------------------------------------------------------------------- Säännöt: - Taustoja ei sallita, vain kitaraa, maksimissaan kaksi kitararaitaa. - Nimeä tiedosto niin, että siinä näkyy käyttäjätunnuksesi ja ainakin osa biisin nimestä. - Kaikki saavat osallistua. - Skaban kesto noin viikko. Skaban vetäjä päättää. ÄÄNESTYS: - Kun tulee äänestyksen aika, kuulijat antavat yhden äänen mielestään parhaiten riffit soittaneelle soittajalle. - Kahden soitetun riffin kokonaisuus ratkaisee. - Osallistujien pitää äänestää, jos haluaa omat pisteensä mukaan laskentaan. VOITTAJA: - Vie seuraavan kisan läpi näillä säännöillä. (Skaban Aloitus Thread, äänestys thread, voittajan ilmoittaminen sekä pikaviestin lähettäminen missä pyydetään aloittamaan seuraava skaba.) - Valitsee riffit. - Jos sama henkilö voittaa kisan kaksi kertaa peräkkäin, tällöin toiseksi sijoittunut vie seuraavan kisan läpi. - Nämä säännöt liitetään seuraavan kisan aloitusthreadiin. -------------------------------------------------------------------- Osallistujat: Santtu_123: Megadeth - Symphony of Destruction / http://www.mikseri.net/music/play.php?id=183586&type=hi Iron Maiden - ? / http://www.mikseri.net/music/play.php?id=183548&type=hi Torniojaws: Black Sabbath - The Shining / http://koti.mbnet.fi/juhau/tj-shining.mp3 Testament - D.N.R. / http://koti.mbnet.fi/juhau/tj-dnr.mp3 sormihäiriö: Bad Religion - Only Entertainment / http://koti.mbnet.fi/jukeb0x/musat/sormihairio_viihde.mp3 Megadeth - Skin O' My Teeth / http://koti.mbnet.fi/jukeb0x/musat/sormihairio_nahka.mp3 secondarymind: Dream Theater - The Root of All Evil / http://www.kolumbus.fi/johannes.kur … nen/secondarymind_rootofallevil.mp3 Dream Theater - Pull Me Under / http://www.kolumbus.fi/johannes.kurvinen/secondarymind_pullmeunder.mp3 Mrezzye: Dream Theater - Erotomania / http://www.cs.helsinki.fi/u/ajeskeli/Muzakki/mrezzye_erotomania.mp3 The Police - Message in a bottle / http://www.cs.helsinki.fi/u/ajeskeli/Muzakki/mrezzye_message.mp3 Kuha: Jimi Hendrix - Little Wing / http://www.saunalahti.fi/mavartia/Wing.mp3 Junnu Vainio - Yleisessä saunassa / http://www.saunalahti.fi/mavartia/Saunassa.mp3 Mikko1: Kiss - Deuce / http://www.mikseri.net/music/play.php?id=183944&type=dl The Hellacopters - Everything's On TV / http://www.mikseri.net/music/play.php?id=183945&type=dl juki68: The Beatles - Blackbird / http://www.juki.1g.fi/mp3/Juki68_Riffikunkkuskaba13_Blackbird.mp3 Led Zeppelin - Over The Hills And Far Away / http://www.juki.1g.fi/mp3/Juki68_Riffikunkkuskaba13_Over_The_Hills.mp3 Jesmies: Iron Maiden - 2 Minutes to Midnight / http://koti.mbnet.fi/jesmies/2minutes_jesse.mp3 Metallica - Master of Puppets / http://koti.mbnet.fi/jesmies/puppets_jesse.mp3 kiiskinn: Dire Straits - Money for Nothing / http://www.kolumbus.fi/niko/riffikunkku13/kiiskinn_money.mp3 D.A.D. - Written in Water / http://www.kolumbus.fi/niko/riffikunkku13/kiiskinn_water.mp3 rattledad: The Beatles - Come Together / http://tmm.freezope.org/cometogether.mp3 Paul Simon- Graceland / http://tmm.freezope.org/graceland.mp3 trujillo: Black Sabbath - N.I.B. / http://rapidshare.de/files/12023795/N.I.B.mp3.html Hurriganes - I Will Stay / http://rapidshare.de/files/12023931/I_Will_Stay_2.mp3.html veri_heavy: Slayer - Mandatory suicide / http://koti.mbnet.fi/hannu88/veri_heavy_mandatory.ogg Pantera - Mouth for war / http://koti.mbnet.fi/hannu88/veri_heavy_mouth.ogg Tommy The Cat: Alter Bridge - Broken Wings / http://www.netikka.net/tkujala/ttcat_brokenwings.mp3 Killswitch Engage - Rose Of Sharyn / http://www.netikka.net/tkujala/ttcat_rose.mp3 arkkikansleri: ELÄKELÄISET-KUUMAHUMPPA / http://koti.mbnet.fi/khimaira/joo/arkkikansleri_Humppa.mp3 ELMORE JAMES-DUST MY BROOM / http://koti.mbnet.fi/khimaira/joo/arkkikansleri_Broom.mp3 Jucciz: CCR - Bad Moon Rising / http://mp3.jucciz.com/gx700/pahakuu.mp3 Eppu Normaali - Vuonna 85 / http://mp3.jucciz.com/gx700/vuonna.mp3 samsonov: AC/DC - Hard As a Rock / http://rapidshare.de/files/12227731/SamsonovHardasarock1.mp3.html Cream - Sunshine Of Your Love / http://rapidshare.de/files/12227798 … amsonovSunshineOfYourLove1.mp3.html
|
Santtu_123 24.01.2006 21:20:33 (muokattu 25.01.2006 00:11:10) | |
---|
|
Bonesaw 24.01.2006 21:34:07 | |
---|
|
King_V 24.01.2006 23:14:21 | |
---|
joo muuten hyvä, eikun loistava idea mutta... mite ne nyt verytailet..? tosin täl kertaa keskityn muuhunkin kuin "puhumiseen" I have no pride... |
joo muuten hyvä, eikun loistava idea mutta... mite ne nyt verytailet..? Hyvät erottuu kyllä akanoista tässäkin lajissa. |
King_V 24.01.2006 23:37:42 | |
---|
Hyvät erottuu kyllä akanoista tässäkin lajissa. sitä vähän pelkäsinkin..:) I have no pride... |
npk 25.01.2006 13:34:08 | |
---|
Milloinkas on deadline? |
secondarymind 25.01.2006 14:03:46 | |
---|
Tää on nyt vähän sama ku joku sanois "soita joku biisi". Emmä ainakaan keksi mitään, mitä soittaa! En itse kuuntelis mun tekemää musiikkia, jos se ei olisi mun tekemää. |
Santtu_123 25.01.2006 15:01:17 | |
---|
Tää on nyt vähän sama ku joku sanois "soita joku biisi". Emmä ainakaan keksi mitään, mitä soittaa! No soitat In Flames - Cloud Connected ja Down For Life - Testament. Kysymyksiä ? :) |
Migo 25.01.2006 15:19:01 | |
---|
No soitat In Flames - Cloud Connected ja Down For Life - Testament. Kysymyksiä ? :) Tai mikäs se In Flames:n biisi, joku pinball map?? Se on tosi hyvä. I feel you glaring, WHY WON'T YOU STOP STARING? |
Torniojaws 25.01.2006 15:27:42 (muokattu 25.01.2006 15:30:39) | |
---|
|
J.Hollström 25.01.2006 15:48:35 | |
---|
Milloinkas on deadline? Riffit ti 31.1.2006 klo 21 mennessä. |
jukepoksi 25.01.2006 21:52:41 | |
---|
I've kept the movie rolling but the story's getting old now. |
Holy Diver 25.01.2006 21:56:59 | |
---|
|
ruuvimeisseli 25.01.2006 22:19:14 (muokattu 25.01.2006 22:19:31) | |
---|
|
Mrezzye 25.01.2006 22:23:57 | |
---|
Tiedän jo mitkä vedän tähän narulle tähän skabaan, jos vaan ehdin nauhoitusvehkeiden ääreen ennen kuin vaimo vie tietokoneen viikonlopuksi pois: 1) Dream Theater: Erotomania 2) The Police: Message in a Bottle Todella toivon, että ehdin edes vähän sutaisemaan jotain kelalle... Jos eläimiä ei ole tarkoitettu syötäväksi,
niin miksi ihmeessä ne sitten on tehty ruoasta???
|
Jucciz 25.01.2006 23:20:36 | |
---|
Mmm...onpas rouhea särö. Minusta taas hirveän muovinen ja sirisevä, ei tietoakaan rouheudesta. Mutta miten vaan. Alun perin E:stä menevä hieno biisi kuulostaa muutenkin, hm, kauhealta mörkömetallilta soitettuna kvartin alempaa. :( Vaan hyvä se on arvostella kun ei ole itse osallistunut vielä... :) |
BulletProof 25.01.2006 23:28:12 | |
---|
Minusta taas hirveän muovinen ja sirisevä, ei tietoakaan rouheudesta. Mutta miten vaan. Alun perin E:stä menevä hieno biisi kuulostaa muutenkin, hm, kauhealta mörkömetallilta soitettuna kvartin alempaa. :( Vaan hyvä se on arvostella kun ei ole itse osallistunut vielä... :) Toi on just tommonen multihärpäkesärö. Tuossa torniojawsin pätkässä on sitten miellyttävämmät soundit. |
moottorisaha 25.01.2006 23:45:12 | |
---|
Idea on oikein mainio, toivottavasti saadaan paljon osallistujia. Megadeth - Symphony of Destruction http://www.mikseri.net/music/play.php?id=183586&type=hi Väiteltiin tuosta soundista irkissä tunti ja tultiin siihen tulokseen että ihan vitun hyvin jyräävä soundi. Jopa Jucciz on samaa mieltä. :) "I think that all these classical masters have one big thing in common: when they play slow, it's tasteful and when they play fast, they RIP!" - Michael Angelo Batio |
Jucciz 25.01.2006 23:57:08 (muokattu 26.01.2006 00:06:18) | |
---|
Väiteltiin tuosta soundista irkissä tunti ja tultiin siihen tulokseen että ihan vitun hyvin jyräävä soundi. Jopa Jucciz on samaa mieltä. :) Kyllä. Erityisen rouhea soundi, katsokaa vaikka miten maltillisesti basso on leikattu pois humisemasta ja kitarasoundi keskittyy kitaran omimmille taajuuksille: http://jucciz.com/kuvia/misc/ei_rouhee.png Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kitarasoundin korkeimpien taajuuspiikkien tuleekin sijaita 110 hertsissä ja 4 kilohertsissä. |