Roots ›

Sama kun RR4E:llä. Claptonia, Winteria, ZZ Toppia tuli kuunnteltua ensin. Sitten siitä koko ajan enempi pluesiin.

Mähän oon enemmänkin rockenroll-miehiä, mutta kyllähän juuret on mukava tuntea. Oikeastaan kaikessa parhaana pitämässäni rokissa kuuluu bluesin vahva vaikutus. Eli sitä kautta. Usein on kyllä vaikea vetää rajaa, mikä nyt sitten on rockenrollia ja mikä sitä bluesia. It's all more or less the same shit to me.

Kyllä se "pojat" taitaa paistaa läpi kirjoituksista , että vanhoja tässä ollaan........
 
Kun kuusikymmentäluvun lopussa nuori keltanokka ostaa säästämillään rahoilla Zeppelinin ekan ja alkaa sen johdosta kuunnella " Roots" musaa - saihan siitä "erilainen nuori" leiman. Eipä tuo musiikkityylisuunnan valinta koskaan itseäni kaduttanut. Samat kaverit jotka aikoinaan virnuilivat musiikkimakuani, ovat nyt näitä "myöhäisheränneitä".
 
Blues on herrasmiesten laji .....

Mörköhevin suurkuluttajana alkoikin sitten myöhemmin kevyempi musiikki kiinnostamaan. Kaveri kuunteli Hendrixiä ja sieltä se varmaankin lähti ja sitten aloin kuuntelemaan mm. mikseri.netistä joitain artisteja ja lopullinen bluesiin retkahtaminen tuli sitten siinä vaiheessa kun bassotunneilla maikka opetti soittamaan bluesia. Ei sitä nyt niin paljon tule kuunnelta kuin rokkia ja metallia, mutta tykkään paljon esim. John Lee Hookerista.

Käänsin takkini kun näin Son Seals Bluesbandin ekassa Provinssirokissa v 1979. Siittä lähtien olen etsinyt 'sitä soundia' ja sitä fiilistä. Ei ole liian usein tullut vastaan.
 
ape

Mulla melkein sama juttu kuin Jani The Rockilla: Tädin mies on kova bluesmies, ja heidän luonaan käydessäni
kuulin ekaa kertaa John Mayall & The Bluesbreakers with Eric Clapton -levyn.
Se iski välittömästi, ja kun siihen lisättiin vielä Stevie Ray Vaughanin tuotokset päälle, niin paluuta ei enää ollut. :D

Täällä tuli kuunneltua aluksi sekalaisittain rock musiikkia pikkupojasta lähtien, ihan ekat oli serkkupojalta äänitettyjä Rockabilly levyjä. Esittäjistä ei enää mitään havaintoja ja kasetit hukkui vuosia sitten? Sitten kiinnostus hevimpään musiikkiin (aikakaudelle luonnollisesti - 80Žs junou ;) johon kuului esim Hanoi Rocks, Mötley Crue, Kiss, Gary Moore jne. Siinä vaiheessa kun kitara alkoi kiinnostaa eli n.13-14 vuotiaana ykkösiksi tuli J.Hendrix ja jotain muita kitara sankareita. Tuolloin kaverin isä innosti soittamalla omia vanhoja LP levyjään esim. Cream, Led Zeppelin, Santana jne. Sain lisää hyviä vaikutteita, heh. 80/90-lukujen taitteessa kitarasankareista kolahti SRV. Olikin muuten tuoreelle "fanille" kauhea kolaus miehen silloinen kuolema. Treenikämpille oltiin menossa kun radiossa sanottiin. Luultiin ensin että se ole Steve Vai kun ei ehtinyt kuulla kunnolla...
 
Luonnollisesti SRV:n musan kautta tie aukesi ja Freddie King, Albert King, ja lukemattomia muita blues artisteja tuli kuunneltua. "Ulvovat sudet" radio-ohjelma Kuloniemen johdolla oli yksi parhaista aiheeseen johdattelijoista, joten suuri kiitos kuuluu Esalle! Tähän väliin kyllä mahtuu monenmoista Agentseista Soundgardeniin, mutta bluesista tykkään tasaisesti ainavaan. Ihan kunnon juuribluesia en välttämättä kovin hirveästi jaksa kuunnella, mutta aina sopivasti.

Koko Ikäni Oon Kuunellu Roots Musiikkia Bluesia Rockabillyä ja Kantri(rockia)

Elviksestä olen tykännyt ihan pikkutytöstä saakka ja kun olin kahdeksantoista silloinen poikaystäväni oli blues-miehiä ja tutustutti minut moniin lajin klassikoihin ja tuntemattomampiin suuruuksiin. Siitä kiitos hänelle! Bluesista kaikki lähtee.
 
EDIT
Mainitaan nyt joitain nimäkin: Muddy Waters, Howlin' Wolf, John Lee Hooker, Billy Boy Arnold, Ann Cole

Ostin huuliharpun ja yritin opetella soittamaan sillä, no sellaista mökellystähän siitä sitten irtosi. Ajattelin että selvitän millaista musiikkia tällaisella soittimella on muut tehneet ja yritän sitäkautta parantaa omaa soittoani. Löytyi sitten Sonny Boy Williamson II ja siitähän se yleosempi innostus sitten lähti. Huuliharpunsoitto on edelleen sellaista mökellystä tosin, valitettavasti.

Ostin huuliharpun ja yritin opetella soittamaan sillä, no sellaista mökellystähän siitä sitten irtosi. Ajattelin että selvitän millaista musiikkia tällaisella soittimella on muut tehneet ja yritän sitäkautta parantaa omaa soittoani. Löytyi sitten Sonny Boy Williamson II ja siitähän se yleosempi innostus sitten lähti. Huuliharpunsoitto on edelleen sellaista mökellystä tosin, valitettavasti.
 
Äläs höpäjä. Soitat aika hyvin nimittäin... :)

Poikasena kuuntelin pelkkää metallia. Sitten ostettiin uudet stereot, missä oli oikeen cd-soitin. Kaupanpäälle tuli mukaan kaksi omavalintaista cd-levyä, joista toinen oli SRV:n Texas Flood. Kyseisen levyn valitsin koska se oli hienon näköinen. Pari vuotta taisi vierähtää niin laitoin levyn soimaan. Kappale Pride & Joy iski sen verran lujaa halolla päähän, että paluuta ei ollut. Taakse jäi metallimusa ja aloin tutustua bluesiin, ensin tutustuin SRV:n tuotantoon ja siitä aloin seurata amerikkalaista bluesmusaa sen juurille asti. Samalla "bluesmatkalla" myöhemmässä vaiheessa sydämeen iski myös outlaw country, bluegrass ja americana.
 
Joten aika tuttu kaava ikäiselleni kaverille.

Kyllä se "pojat" taitaa paistaa läpi kirjoituksista , että vanhoja tässä ollaan........
 
Kun kuusikymmentäluvun lopussa nuori keltanokka ostaa säästämillään rahoilla Zeppelinin ekan ja alkaa sen johdosta kuunnella " Roots" musaa - saihan siitä "erilainen nuori" leiman. Eipä tuo musiikkityylisuunnan valinta koskaan itseäni kaduttanut. Samat kaverit jotka aikoinaan virnuilivat musiikkimakuani, ovat nyt näitä "myöhäisheränneitä".
 
Blues on herrasmiesten laji .....
 
Tuossa on harpistilla pointti jos toinenkin.Todellakin nämä "myöhäisheränneet"ovat useimmiten ihmisiä jotka luulevat sen olevan"aikuisuuden merkki"ja salaa sanotaan itselle"en mä siitä bluesista tiedä enkä varsinkaa sitä ymmärrä mut olenhan aikuinen"-ja sama pätee jatsiin...kokemusta on noista tyypeistä!!!

Tuossa on harpistilla pointti jos toinenkin.Todellakin nämä "myöhäisheränneet"ovat useimmiten ihmisiä jotka luulevat sen olevan"aikuisuuden merkki"ja salaa sanotaan itselle"en mä siitä bluesista tiedä enkä varsinkaa sitä ymmärrä mut olenhan aikuinen"-ja sama pätee jatsiin...kokemusta on noista tyypeistä!!!
 
Heh-heh. Kuka nyt haluis aikuinen olla... Koko ajatus kuulostaa jotenkin keskiluokkaiselta.

No jos lähdetään siitä, että blues-pohjaisia bändejä ei lasketa mukaan (esim. zz-top), niin lähtösysäyksen antoi blues-leffat Crossroads ja Blues Brothers... Ja blueskokoelmia on tullut kuunneltua, ei niinkään tiettyjä henkilöitä...

Olen kuullut bluesia pikkupojasta asti, koska faijani soitteli sitä akustisella kitaralla ja kuunteli usein vanhoja blueslevyjä...sitä kautta varmaan ja roudashan mutsi ja faija mut mm. melkein joka kesä puistobluesiinkin - in late 70's and early 80's - ja olin aikas nuori way back in those days...

Viime kesänä aloin opettelemaan pianoa laulun ohella (laulu/piano-opettajani oli kova bluesmies), niin päätin kysästä et voiskos opettaa vähän bluessia pianolla. Siitähän se sitten lähti.

Kun setä pisti levy soittimesta rory gallagherin calling card levyn. Myöhemmin ostin roryn koko tuotannon. Siitä se lähti

Kun kuulin Johnny Winterin "Be careful with a fool" biisin mullistui maailmani täysin.Se oli jotain aivan uskomatonta kitarointia ja raakaa soundia joka upposi kuin pommi.sen jälkeen alkoi levyhyllyyni ilmestyä kaikenlaisia blueslevyjä kaikilta mahdollisilta vuosikymmeniltä
ja matka jatkuu...