Niin no, itse liikun myös opiskelijastatuksella, ja silti tuo kamalista ei ole sieltä halvimmasta päästä. Pääosin ne on rahoitettu kesätyötuoloilla ja sen tankkaamisen jättämisellä vähemmälle. Tosin tätyy myöntää, että olin viime vuoden ihan rehellisessä työssä, mikä sitten näkyy myös kamalistassa (käytännössä tuo Ibanez PM100). Toisaalta allekirjoitan myös tuon, että ei sillä opintotuella hirveästi juhlita, hyvä kun hengissä pysyy. Niin ehkä työssäkäyvällä. Ei minulla ole viinanjuontiin varaa opiskelijan tuloilla eikä liiemmin soittovermeisiinkään (ainakaan niin paljoa, kuin tarvetta olisi). 200 euroa on se summa, joka on käytettävissä elämiseen kauttaaltaan (ruoka, vaatteet, liikkuminen jne.). "Sävelten välisissä parisuhteissa on pyritty suosimaan puhtaita ja nuhteettomia muotoja. Siis mieluummin avioliitto ja puhdas kvintti kuin satunnainen ryhmäseksi ja ylinouseva kvartti." -Minna Lindgren- |
Minä ainakin olen pitkälti sitä mieltä, että jokainen hoitakoon omat kamansa... Jos rumpali haluaa uuden pellin, niin eikös kitaristin olisi kohtuullista sitten saada vaikka jotain pedaalia tai vastaavaa... PA-kamat nyt on vähän toinen juttu, koska aika pitkältihän niitä saatetaan käyttää jokaisen jäsenen hyväksi... mikittääkseen vahvistimet, basari... jne... mutta kohtuus kaikessa... pääasiassahan nekin on laulajan kamat, eli tekisi vaikka sillee et laulaja hankkii mikserivahvistimen/mikserin ja vahvistimen ja muu bändi kaapit tj... Bändin rumpali käski lähettää semmoset terveiset, että "miks ylipäätänsä sitten rupee soittamaan rumpuja jos tarvii tommosist inistä, jokainen hoitakoon omansa!" Turvallisuus on tunne, joka sinulla on, ennen kuin olet tajunnut tilanteen. |