Laulaminen ›

Miten yleensä stemmalaulut kirjoitetaan? Eniten kiinnostaa rock-musiikin kontekstissa esiintyvät stemmat, joita laulaa suunnilleen samaa äänialaa edustavat laulajat. Lauletaanko päämelodian ylä- vai alapuolelta? Entä kannattaako hyppiä päälaulun yli tai ali? Entä onko päälaulun tuplaamisesta toisella laulajalla mitään hyötyä?
 
Itse olen suosinut järjestelmällistä tekniikkaa, jossa päämelodia opetellaan huolellisesti tai kirjoitetaan ylös, ja siihen sitten suunnitellaan sopivin intervallein yläpuolelta tai alapuolelta menevä stemma.
 
Meidän bändin päälaulaja taas haluaa tehdä stemmat fiilispohjalla ihan vain improvisoimalla korkeammalta lähtevän melodian, koska hänen mielestään päämelodian mukaan menevät stemmat ovat tylsiä periaatteellisesti. Kuitenkin hänen improvisaatiostemmoja on jouduttu studiossa muuttamaan kun onkin huomattu, että niistä löytyy huonolta kuulostavia intervalleja, esimerkiksi jos melodiat osuvat samaan säveleen.
 
Näiden näkemyserojen vuoksi joskus tulee pieniä riitoja, etenkin kun me kaksi olemme bändin ainoat laulutaitoiset, ja minun olisi tarkoitus jossain alkaa tosissani laulamaan taustoja keikoilla ja ehkä levylläkin. Haluaisin vähän taustatietoa ja mielipiteitä "keskustelumme" tueksi.

Miten yleensä stemmalaulut kirjoitetaan? Lauletaanko päämelodian ylä- vai alapuolelta? Entä kannattaako hyppiä päälaulun yli tai ali? Entä onko päälaulun tuplaamisesta toisella laulajalla mitään hyötyä?
 
Yhtä oikeeta ratkaisua ei oo olemassakaan, eli nämä on minusta aika biisikohtaisia juttuja. Usein ylempää menevä ääni hahmottuu kuulijan korvissa enemmän melodiaksi, joten jos stemma menee yläpuolella, niin pitää pitää huoli sitten miksauksen osalta, ettei se stemma peitä varsinaista melodiaa. Ite oon kirjoittanut miespuolisille stemmalaulajille äänet usein esim. noin terssiä ylemmäs kuin mitä minun oma melodiani. Käytännössä se sitten soi kuitenkin alempaa kuin lead-laulu, koska miehet laulaa kirjoitetut nuotit oktaavia alempaa kuin naiset. Tää on siis se peruskaava, jota useat bändit hyödyntää kertosäkeissä, ainakin jos on sekä miehiä että naisia laulamassa. Kevyessä musassa sillä ei minusta ole väliä hyppiikö stemma päälaulun yli tai ali, pääasia on että melodia erottuu. Useissa biiseissä stemmoja on myös yhtäaikaa sekä melodian päällä että alapuolella. Tuplaamistakin käytetään (voimaa saa näin enemmän ja tuo se soundiinkin lisää), mut minusta tuplaus toimii paremmin silloin jos on useita muitakin laulajia laulamassa useampia stemmoja. Aika paljonhan duot kuten esim. PMMP ja Nylon Beat on kyllä harrastaneet tuota tuplausta. Joskus voi myös kokeilla sitä, että laulaa oktaaveissa, tosin se vaatii laulajilta jo sitten vähän enemmän äänialaa ja sitä ettei biisi liiku kovin laajalla alueella.
 
Itse olen suosinut järjestelmällistä tekniikkaa, jossa päämelodia opetellaan huolellisesti tai kirjoitetaan ylös, ja siihen sitten suunnitellaan sopivin intervallein yläpuolelta tai alapuolelta menevä stemma.
 
No noin ainakin tietää, ettei tule riitasointuja. Ja studioon mennessä ehdottomasti kannattaa olla joku selkeä visio siitä mitä kukakin laulaa, jos ei nuotteina niin ainakin päässä, ettei tule yllätyksiä ja kulu aikaa (ja rahaa) turhaan säätämiseen. Itse kirjoitan kaikki stemmat nuoteiks ennen äänityksiä, ellei ole sitten jotain aivan todella simppeliä juttua.
 
Meidän bändin päälaulaja taas haluaa tehdä stemmat fiilispohjalla ihan vain improvisoimalla korkeammalta lähtevän melodian, koska hänen mielestään päämelodian mukaan menevät stemmat ovat tylsiä periaatteellisesti.
 
Onhan se totta, että tekemällä tehdyt, eli intervalliperiaatteella sävelletyt stemmat on ehkä jossain määrin tylsempiä. Silleen saa aikaan sellaista hyvää ja turvallista perusmeininkiä, eli ei kuitenkaan välttämättä mikään huono juttu. Itse kirjoitan stemmat tarkkaan silloin jos laulajia on useita. Ei tule mitään jos monta laulajaa vetää omasta päästä mitä sattuu. Tosin joskus on myös kehitelty stemmat korvakuulolta, ja on vaan sovittu kuka laulaa matalalta, kuka korkealta ja kuka siitä välistä. Näinkin saa aikaiseksi ihan hienoa jälkeä, mutta vaatii laulajilta jo aika paljon musiikillista hahmotuskykyä ja korvaa sekä sen, että on laulanut kimpassa kyseisten tyyppien kanssa. Jos laulajia on kaksi, niin improilla voi vapaammin. Itsekin harrastan sellaista, että laulelen vaikka radiosta tulevien biisien päälle jos minkälaisia melodiakulkuja. Se kehittää korvaa, ja sitä paitsi tulee usein keksittyä vahingossa erittäin toimiviakin ratkaisuja. Kannattaa myös joskus äänitellä treeneistä biisit ilman stemmoja ja kokeilla sitten kotona hyräillä niiden päälle kaikenlaista. Riippuu myös vähän niistä käytetyistä intervalleista että kuulostaako tylsälle. Terssit ja sekstit on vähän pliisuja, mut jos heittää vaikka menemään toisen äänen kvartin tai kvintin päästä, niin jopa on särmää ;)
 
Kannattaiskohan teidän siis tehdä joku kompromissi ja tehdä stemmoja sekä että. Joihinkin kappaleisiin, joihin halutaan vaikka selkeä ja mieleenjäävä kertosäe voisi säveltää sen toisen äänen menemään ylä-/alapuolelta ihan samalla rytmillä kuin lead-melodia. Johonkin toiseen biisiin puolestaan voisi sopia sellainen oma itsenäinen toinen melodia lead-melodian väritykseksi. Jos teette molemmilla tavoilla, niin sehän päinvastoin tuo lisää vaihtelua biiseihin. Jotkut ei osaa tehdä (tai edes laulaa) niitä stemmoja yhdelläkään tavalla, niin olkaa onnellisia, että teillä on useampi keino käytettävissä :)

Mä voisin heittää tähän yhden esimerkin. Steven Tyler. Erityisesti minä diggaan Aerosmithin Nine Lives levyn lauluista, stemmat toimii kuten kaikki muukin. Mä en siis itse suoranaisesti ole laulaja, mutta nautin kyllä kunnon laulusuorituksista, ja tuo kyseinen levy toimii sillä saralla.

Mä voisin heittää tähän yhden esimerkin. Steven Tyler. Erityisesti minä diggaan Aerosmithin Nine Lives levyn lauluista, stemmat toimii kuten kaikki muukin. Mä en siis itse suoranaisesti ole laulaja, mutta nautin kyllä kunnon laulusuorituksista, ja tuo kyseinen levy toimii sillä saralla.
 
mitenkähän Aerosmith on stemmat kirjoittanut?

Onhan se totta, että tekemällä tehdyt, eli intervalliperiaatteella sävelletyt stemmat on ehkä jossain määrin tylsempiä. Silleen saa aikaan sellaista hyvää ja turvallista perusmeininkiä, eli ei kuitenkaan välttämättä mikään huono juttu.
 
"Intervalliperiaatteella" tässä tarkoitetaan varmaankin perinteistä 2-äänistä sektionaalista satsia.
 
Periaatteessa 2-äänisen stemman voi tehdä - tässä äkkiseltään miettien - kolmella tavalla:
 
1) Sektionaalisesti, jolloin stemma on harmonisissa kohteissa joko terssin tai sekstin päässä melodiasta, ja mielellään muutenkin => tuottaa vaikutelman soinnusta. Sopii duuri-molli -tonaaliseen musiikkiin kuten esim. iskelmään tai swingiin. Vaatii tonaaliset soinnut tuekseen. Stemmalla identtinen rytmi päämelodian kanssa
 
2) Lineaarisesti, jolloin stemman horisontaalinen liike on tärkein. Käytetyin ehkäpä modernimmassa modaalisessa jazzissa ja nykymusiikissa
 
3) Kontrapunktuaalisesti, jolloin melodia (cantus firmus) ja stemma (cantus punctus) täydentävät toisiaan sekä rytmisesti että melodis-harmonisesti, ja jännitettä kontrolloidaan stemman liikkeillä. Stemman tulee olla melodiana yhtä "hyvä" kuin päämelodiankin
 
Jos miettii tyypillisiä stemmoja poppismusiikissa, niin harvoin niitä on tällä tavalla oppikirjamaisesti väsätty, ja harvoin ne sillä tavalla toimisivatkaan. Useimpia stemmaosuuksia on mahdotonta analysoida minkään musiikinkirjoitustavan perusteella; tilanteesta riippuen "tekniikoita" yhdistellään miten milloinkin hyvältä kuulostaa, ja useimmiten tietämättömänä musiikin analyyttisestä sisällöstä.
 
Hyvä keino on kuunnella stemmoja levyiltä. Esim. the Beatles lauloi stemmoja: kappaleessa "Ticket To Ride" Paul McCartney alleviivaa John Lennonin melodian fraasien häntiä yläpuolisella stemmalla, joka on enimmäkseen kvartti (eli siinä tapauksessa sävellajin perusääni), mutta yhdessä äänessä terssi. Kertosäkeessä poijat vetävät unisonossa, paitsi viimeisessä fraasissa jossa äänet jakautuvat taas sävellajin kvintiksi ja sen yläpuoliseksi perusääneksi. C-osassa Paul laulaa yläpuolista terssistemmaa, kun Johnin melodia liikkuu perusäänen ympärillä. Saman tyyppisesti homma menee myös biisissä "Drive My Car". Sen sijaan Nowhere Manissa on "täydelliset" kolmisointuharmoniat.
 
Alice In Chains -yhtyeen yksi tavaramerkki oli se, että kitaristi lauloi useimmiten päämelodialle alapuolisen kvarttistemman. Se ehkä sopi hevimusiikin kvintti/kvartti -soundiin paremmin, toisaalta jos solisti on perusäänessä, niin sekstiä alempi stemma voi jäädä kuulumattomiin siinä rekisterissä, kaiken sen möykän keskellä. Lisäksi terssistemmat viittaisivat liiaksi Iron Maideniin.
 
Luulen, että popparin stemmalogiikka menee näin: valitaan päämelodiaa lähinnä oleva kolmisoinnun ääni, joko ylä- tai alapuolelta sen mukaan mikä on oma ääniala suhteessa solistiin. Sitten joko seurataan melodiaa, tehdään sille vastaliikettä tai pysytään paikallaan jolloin usein muodostuu hauskoja pidätyssointuja. Sillä ei liene väliä, muodostuuko stemmasta ja päämelodiasta harmoniaa, koska soinnut tulevat kuitenkin ilmi kitarasta, pianosta ja bassosta. Laulustemman tehtävä on vain tuoda soundillista lisäväriä laulupuolelle. Korkeaääninen kaveri laulaa aina yläpuolisen stemman, oli se mikä tahansa intervalli. Jos halutaan paksumpaa soundia, niin matalaääninen kaveri laulaa vapaana olevan alapuolisen äänen. Aina hakeudutaan kolmisointuun, ja melodian liikkuessa kukin stemmalaulaja liikkuu parhaaksi katsomallaan tavalla. Tärkeämpää on se että onko stemmaa vai ei, kuin että miten se on toteutettu.
 
Se ongelma, että stemmalaulajalla on sama ääniala kuin solistilla, pysyy ongelmana. Itse olen baritoni, enkä erityisen korkea, joten joudun käyttämään falsettia tai "ohennetta". Jos se on vireessä, niin kyllä se menee yleisölle läpi. Yläpuolinen stemma tuo soundiin kirkkautta ja energiaa, alapuolinen tuo massaa. Poppiksessa ja rockissa tuo yläpuolinen on vain jotenkin koettu hyväksi, eikä se yhtään haittaa vaikka stemma tulisi lujaakin. Paitsi silloin jos lauletaan koko ajan stemmoissa, jolloin kuulijan on vaikea erottaa kumpi on päämelodia. Mutta jos solisti on laulanut biisin alussa yksin, niin kuulija tunnistaa hänen äänensä myös stemmojen alta. Ugh.

Luulen, että popparin stemmalogiikka menee näin: valitaan päämelodiaa lähinnä oleva kolmisoinnun ääni, joko ylä- tai alapuolelta sen mukaan mikä on oma ääniala suhteessa solistiin. Sitten joko seurataan melodiaa, tehdään sille vastaliikettä tai pysytään paikallaan jolloin usein muodostuu hauskoja pidätyssointuja. Sillä ei liene väliä, muodostuuko stemmasta ja päämelodiasta harmoniaa, koska soinnut tulevat kuitenkin ilmi kitarasta, pianosta ja bassosta. Laulustemman tehtävä on vain tuoda soundillista lisäväriä laulupuolelle.
 
Juurikin näin. Poppispuolelle siirryttyäni ei ole juurikaan tullut mietittyä stemmajuttuja teoriapohjalta, korkeintaan jossain kursseilla, jossa on käyty läpi sovittamiseen liittyviä asioita. Vaikka olen joskus aikoinaan jopa säveltänyt aivan oikeaoppisen kontrapunktisen kappaleen (ei sentään ihan fuuga, vaan samaa sarjaa kuin Bachin kaksiääniset inventiot, pianistit tietää...) niin enpä ole kyllä kovinkaan moneen popbiisiin kyseisiä juttuja soveltanut, en varmaan yhteenkään. Yhteen biisiin oon tehny alkuun / loppusoittoon kaanonin, ja siinäpä se. Mut itse asiassa nyt kun aloin mittimään, niin miksipä ei hyödyntäisi myös sitä teoriapuolen tietämystä rock-puolelle... vai alkaiskohan sitten mennä liian proge-meiningiksi.
 
Sellainenkin juttu; mitä enemmän stemmoja on laulanut ja kirjoitellut, sitä helpommin ne lähtee myös korvakuulolta, oikeestaan tuolla samalla intervalleihin / sointuharmonioihin perustuvalla systeemillä mistä edellä on kirjoiteltu. Eli voi olla, että lopputulos on samankaltainen olipa ne stemmat tehty säveltämällä tai improvisoiden... Korvakuulolta tulee ehkä itellä helpommin tehtyä liikkuvampia linjoja ja ”vuoropuhelu”-tyyppistä juttua melodian suhteen kuin ihan pelkästään sointuja & nuotteja tuijottamalla ja teoreettisesti säveltämällä.
 
Kuorobiisien stemmat ja lauluryhmien a cappellat on pakko säveltää, kun harmoniat ei tuu muualta, eli siinä sitten pääsee teoreettinenkin sivistys oikeuksiinsa. Mut edelleen poppisjuttujen stemmalaulusta: kannattaa käyttää kaikkea, mikä kuulostaa hyvälle... niin, ja ei kannata pelätä niitä "riitaintervalleja", ne voi jopa antaa ihan kivasti särmää.

Kiitokset näistä mielenkiintoisista sanoista. Ehkä tulevaisuudessa yhdistämme tietämyksemme bändissä. Laulaja improvisoi jonkun stemman ja minä analysoin että onko siinä jokin huono kohta jota voisi korjata :)

Kirjoitanpa vaikka tähän vanhaan ketjuun kun en kehannut uuttakaan aukasta.
 
Eli siis, tulipa tuossa mieleeni tällainen ihmetys, että miksi on niin vaikeaa ottaa johonkin ääneen eli nuottiin molliterssi? Ainakin minulla on näin, miten on muilla? Duuri eli normiterssi tulee ihan luonnostaan, voisiko kyse olla siitä että se on "kauempana" juurisävelestä? Toisaalta miusta ainakin tuntuu että sekuntinkin saa muodostettua helpommin kuin tuon mollin.
 
Ja sama juttu esim. pienen septimin ja suuren sekstin välillä, septimi tulee ihan itsestään mutta seksti on vaikea löytää ilman ääneen hakemista.
 
Miksi? Onko olemassa joku absoluuttinen "luonnollinen" asteikko?
 
En hirveästi teoriasta ymmärrä, mutta kai tuossa nyt jotain järkeä oli.

Kirjoitanpa vaikka tähän vanhaan ketjuun kun en kehannut uuttakaan aukasta.
 
Eli siis, tulipa tuossa mieleeni tällainen ihmetys, että miksi on niin vaikeaa ottaa johonkin ääneen eli nuottiin molliterssi? Ainakin minulla on näin, miten on muilla? Duuri eli normiterssi tulee ihan luonnostaan, voisiko kyse olla siitä että se on "kauempana" juurisävelestä? Toisaalta miusta ainakin tuntuu että sekuntinkin saa muodostettua helpommin kuin tuon mollin.
 
Ja sama juttu esim. pienen septimin ja suuren sekstin välillä, septimi tulee ihan itsestään mutta seksti on vaikea löytää ilman ääneen hakemista.
 
Miksi? Onko olemassa joku absoluuttinen "luonnollinen" asteikko?
 
En hirveästi teoriasta ymmärrä, mutta kai tuossa nyt jotain järkeä oli.
 
Joskus korva ei vaan ole tottunut tiettyihin intervalleihin, varsinkin jos siinä ei ole alla tiettyä harmoniaa (esim. jos pitäisi laulaa molliterssi c-mollissa perusäänen päälle, tarvii kuulla c-mollisointu jostain soittimesta että se onnistuu). Uskon että harjoittelu auttaa. Kun ekaa kertaa tartti laulaa kvintti ylöspäin ja sitten siitä kvintti vielä ylöspäin ja siitäkin kvintti ylöspäin niin korva ei sano enää mitään, mutta pikkuhiljaa kaikkeen tottuu ja hommat helpottui.
 
En tuosta absoluuttisesta luonnollisesta asteikosta tiedä - sävelenyläsävelsarjasta kuulee helpoimmin perusäänen, kvintin, duuriterssin ja pienen septimin, mutta yläsävelsarjaan sisältyy kyllä molliterssi ja septimikin... Tuskin kuitenkaan noin hifistelystä lienee kyse, luulen että syy on lastenlaulujen, joista suurin osa on duurissa. Ja septimi on ehkä enemmän rock kuin seksti - mielenkiinnosta kyselisinkin mikä sun oma musiikkimaku on? Se kun vaikuttaa aika oleellisesti siihen mitä on tottunut kuulemaan ;)

Onko olemassa joku absoluuttinen "luonnollinen" asteikko?
 
Tanjulin mainitsema yläsävelsarja vaikuttaa kyllä voimakkaasti näihin asioihin, mutta tiedostamattomasti.
 
Ne intervallit, jotka esiintyvät yläsävelsarjassa aikaisemmin, koetaan luonnollisemmiksi. Yläsävelsarjaan tietysti kuuluu kaikki 12 säveltä, mutta pieni terssi on siellä kovin kaukana, kun taas suuri terssi on perusäänen neljäs kerrannainen - mikä on jo tosi lähellä. Lisäksi se kertautuu uudelleen yhdeksäntenä kerrannaisena, eikä pieni terssi ole siinä vaiheessa edes näyttäytynyt. Pieni septimi on kuudes kerrannainen, kun taas suuri seksti on ties miten kaukana.
 
Mitä lähempänä perusääntä yläsävelsarjassa ääni on, sen luonnollisemmaksi ihminen sen mieltää.
 
Tässä yksi selitys.

Oktaavi jakaantuu matemaattisesti kai 50:een puolisävelaskeleeseen.

Oktaavi jakaantuu matemaattisesti kai 50:een puolisävelaskeleeseen.
 
Siis häh? Nyt kyllä täytyy kysyä perusteluja tälle. Mikrointervallejako laskeskelet...?
 
*ihan pihalla* :O
 
Intervalleissa on eroja, jos esim. vertaa tasavireisen järjestelmän (esim. pianon) ja luonnovireisen järjestelmän intervalleihin. Parhaimmillaan luonnonvireisyys toteutuu todella hyvissä lauluyhtyeissä tai sellaisissa soitinyhtyeissä, missä luonnonvireisyys on mahdollista toteuttaa (esim. vasket). Korva kuulee luonnonvireisen järjestelmän paljon kauniimpana ja harmonisempana kuin tasavireisen järjestelmän. Kuitenkin, esim. laulettaessa pianon kanssa, mennään tasavireisyyden mukaan - muutenhan lopputulos olisi juuri himpun verran, häiritsevän epävireinen.

Oktaavi jakaantuu matemaattisesti kai 50:een puolisävelaskeleeseen.
 
Tarkoitat varmaan, että puolisävelaskel jakautuu 50:een pienempään osaan... en nyt muista miksikä niitä sanottiin.

Tarkoitat varmaan, että puolisävelaskel jakautuu 50:een pienempään osaan... en nyt muista miksikä niitä sanottiin.
 
Senttejä ovat, ja ne voidaan ihan turvallisesti pitää ulkona tästä aiheesta.

itse opettelen ensin melodian hyvin ja teen sitten siihen sopivan stemman pianolla. monesti stemmoja tulee tehtyä myös ihan fiilispohjalta, mutta nekin yleensä vielä katon pianon kanssa, että niistä tulee selkeämpiä