Etno, proge, latin ›

Itse en osaa oikein päättää kumpi on se parempi levy, England vai Lamb. Mun mielestä Lambissa on kuitenkin hieman tyhjäkäyntiä muutaman heikohkon biisin verran, paitsi että toisaalta senkin antaa anteeksi, koska kyseessä on konseptiltaan ja tarinaltaan varsin mielenkiintoinen ja kiehtova levy. Toki tuplalevyssä on suurempi todennäköisyys väliinputoajiin kuin "yhden levyn levyssä", mutta molemmat ovat silti minun kirjoissani sellaisia viiden tähden mestariteoksia. Molempi parempi. Tai siis molempi paras.

Selling Englad by a Bound vois hyvinkin loppua jo Firth of Fifthin jälkeen. Nursery Cryme! Siinä sitä on kokeilua, soiton iloa, hämyä, emootiota ja hyvä kokonaisuus.
 
No ok, on se Engladin B-puolikin ihan hyvä (Epping Forestissa on hyviäkin kohtia paikoin), mutta jostain syystä siihen ei ole muodostunut semmosta tiukkaa kiinnettä kuin NC:hen.

Selling Englad by a Bound vois hyvinkin loppua jo Firth of Fifthin jälkeen. Nursery Cryme! Siinä sitä on kokeilua, soiton iloa, hämyä, emootiota ja hyvä kokonaisuus.

 
No mihinkäs The Cinema Show sitten laitettaisiin?

No mihinkäs The Cinema Show sitten laitettaisiin?
 
Vaikka pöytälaatikkoon? Tai sit jättää siihen levylle, yleensä jaksan itsekin painaa stoppia kolmannen biisin jälkeen. Tuossakaan biisissä ei oikein häiritse oikeastaan muu kuin se juustoisa moog-loppuosa, jota tuhannet bändit on kopioinu sen jälkeen.

Vaikka pöytälaatikkoon?
 
Ei. :|

Jos lyödään pöytään
 
The Lamb Lies Down on Broadway
Broadway Melody of 1974
In the Cage
Back in N.Y.C.
The Carpet Crawlers
The Chamber of 32 Doors
Anyway
The Lamia
The Light Dies Down on Broadway
In the Rapids
 
niin kyllä siinä tulee kakkaa housuun kenelle tahansa.

Back in N.Y.C.
 
Ainoastaan tämä biisi pisti aikoinaan levyyn tutustuessa korvaan; oisko johtunu Gabrielin ärsyttävästä laulantatyylistä. Ehkä pitäisi ottaa levy uudestaan kuunteluun, kun aiemmin se tuntui melko pöhöttyneeltä.

juustoisa moog-loppuosa
 
Taitaa olla pilkun nylkkäystä, mutta laitehan oli ARP pro soloist. Musta Cinema Show on todella hieno teos. Three Sides Livellä oleva medley, jossa kappale on, on todella tiukka esitys aiheesta. Päästäppä se vielä joskus soittamaan!
 
Sanotte varmaan ihmeelliseksi, mutta musta Duke on kanssa erittäin hyvä levy. Dukes Travelsissa kun tulee uudestaan Guide Vocal laulettuna, nii jopas jyrähtää!
 
Nii ja pisteitä saa myös Herra Rutherfordin yhtäaikainen kikkailu kitaran, basson ja bassopedaalien kanssa. Siinähän sitä oli hommaa.

Taitaa olla pilkun nylkkäystä, mutta laitehan oli ARP pro soloist.
 
Kaikki analogisynat on moogeja.

Sanotte varmaan ihmeelliseksi, mutta musta Duke on kanssa erittäin hyvä levy. Dukes Travelsissa kun tulee uudestaan Guide Vocal laulettuna, nii jopas jyrähtää!

No en sano. Duke on tosi kova!

Itse olen sitä mieltä, että Genesiksen parhaat levyt ovat Nursery Cryme ja Foxtrot.
 
Jotenkin Selling.. ja Lamb... eivät vaan niin paljon sykähdytä. En tiedä, mikä siinä sitten on. Niin, itse asiassa mielestäni myös Trespass on kenties parempi kuin nuo kaksi, vaikkei Nurserylle ja Foxtrotille sentään pärjää! Täytyy ehkä taas joskus kuunnella noita kaikkia, josko mielipide muuttuisi.
 
Loppujen lopuksi tahdon kaiketi vaan sanoa, että makuja on moneksi.

Jos pitää sanoa, että mikä biisi saa mun karvat nousemaan eniten pystyyn, niin se on Abacabin Like It or Not. Kamalaa lyriikkaa. Collins ei pysty pelastamaan biisiä laulullaan.
 
Jos joku pändi selviää niin hyvin vokalistin vaihdoksesta kuin Genesis selvisi 1975-76, niin nostan hattua. Trick on mielestäni kertakaikkisen mahtava teos. Jos sais kuulla Mad Man Moonin livenä, niin kastuis pöksy. Naapurissakin. 12-kielinen kitara, mellotron ja bassopedaalit! Niin ja kaiken lisäksi Collinsin rumpuja on nostettu miksauksessa jo vähän jopa esille. Jea.
 
Voi itku. Saispa kuulla Genesistä livenä...

No en sano. Duke on tosi kova!
 
Komppaan seitsemään ja yhdeksään

Sanoisin vielä että kyllä Selling England By The Pound voittaa Lambin. Sellingin aloitus on vaan niin täydellinen ja saa aikaan ihmeellisen fiiliksen. Yhätäkään huonoa biisiä ei levyltä löydy, varsinkaan jos sen kuuntelee kerralla läpi jolloin levy saa sen arvon jonka se ansaitsee. Lambissa on toki myös helvetisti hyviä biisejä, mutta ehkä se on sittenkin hieman liian massiivinen. Joskus tuntuu siltä.
Itse suosittelisin ostamaan Genesikseltä Foxtrotin, Nursery Crymen, Lamb Lies Down On Broadwayn ja Selling England By The Poundin. Muuta ei tarvita.

Kasari Genesikseltä "Jesus he knows me" on hyvä biisi.

Kasari Genesikseltä "Jesus he knows me" on hyvä biisi.
 
Paitsi että tuo biisi on vuodelta 1991.

Nursery Cryme on mulle iskenyt koviten kyl.
 
Gabrielin jälkeiseen tuotantoon en ole edes tutustunut kun sitä niin haukuttiin :D Käsittääkseni se on muidenkin kuin saundien takia kehnoa kamaa.....

Gabrielin jälkeiseen tuotantoon en ole edes tutustunut kun sitä niin haukuttiin :D Käsittääkseni se on muidenkin kuin saundien takia kehnoa kamaa.....
 
Jos Gabrielin aikaisesta tavarasta tykkää, niin kannattaa ehdottomasti tutustua levyihin "A Trick Of The Tail" ja "Wind And Wuthering". Henkilökohtaisesti pidän myös levyistä "Duke" ja "Abacab". Soundeissa ei ole mitään vikaa, pikemminkin päinvastoin.
Toisaalta Gabrielin soolotuotanto seitkytluvun lopusta hakkaa Genesiksen sen aikaiset levyt, mutta hyvin erilaista nekin ovat Gabrielin aikaisiin Genesis -levyihin verrattuna.

Toisaalta Gabrielin soolotuotanto seitkytluvun lopusta hakkaa Genesiksen sen aikaiset levyt, mutta hyvin erilaista nekin ovat Gabrielin aikaisiin Genesis -levyihin verrattuna.
 
Puhumattakaan siitä, että Gabrielin soolotuotanto 80-luvun alussa ja ensimerkiksi Passion-soundtrackilla hakkaa melkeinpä Genesiksen parhaatkin levyt. Tai yltää ainakin samalle tasolle, vaikka meininki ihan erilaista onkin.