Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Ja jättäkää se mekaaninen harjoittelu-ajattelu pois, musaahan tässä soitetaan eikä mitään f***ing skaaloja. Tuo skaalojen edes-takaisin treenaaminen on hyvää tekniikkatreeniä, mutta ei juuri muuta. Erittäin hyvä osata, mutta kaukana itse musiikista.
 
Mä oon kuvitellut, että kun "eksoottiset" skaalat treenaa sormiharjoitusmielessä kaikissa sävellajeissa, ne olis jotenkin kivasti handussa sitten kun niitä sattuu tarvitsemaan?
 
PS: Tyhmä kysymys:
Kun lähdetään tekemään "eksoottiselle" soinnulle asteikkoa, lähdetäänkö sävellajin vai soinnun pohjasävelestä?
Samoihin säveliin tietenkin päädytään, mutta eri moodiin.

Mä oon kuvitellut, että kun "eksoottiset" skaalat treenaa sormiharjoitusmielessä kaikissa sävellajeissa, ne olis jotenkin kivasti handussa sitten kun niitä sattuu tarvitsemaan?
 
Jep, juuri näin. Tarkoitinkin että noita voi treenailla myös biisi-lähtöisesti.
 
PS: Tyhmä kysymys:
Kun lähdetään tekemään "eksoottiselle" soinnulle asteikkoa, lähdetäänkö sävellajin vai soinnun pohjasävelestä?
Samoihin säveliin tietenkin päädytään, mutta eri moodiin.
 
Soinnusta tietenkin.

Soinnusta tietenkin.
 
Kiitti.
Joillekin se on "tietenkin"!

Tässä välissä haluan korostaa sitä, että skaalat ja soinnut ovat yksi ja sama asia käytännössä. Skaala on loppuun asti laajennettu sointu. Eli, kannattaa mekaanisen skaalatreenaamisen sijaan lähteä treenaamaan biisiä opetellen ensin sointurakenteen ja sen jälkeen miettiä mitä asteikoita mihinkin sointuun sopisi. Yleensäkin tuo biisin kautta opettelu on järkevämpää, musikaalisempaa ja myös paljon motivoivampaa kuin vain kelata mekaanisesti noita eri skaaloja, ilman että niistä muodostuu musiikkia.
 
Varsin käypää (jazz-) improvisaatiota saa aikaan ihan sointuarpeggioilla (ihan jo nelisoinnuista), kokeilkaa vaikkapa. Ei tietysti mielenkiintoisinta, mutta toimivaa, ja tässäkin taas se musikaalisuus ratkaisee. Tämän jälkeen voi juuri täyttää sointusävelien "välit", jolloin jo muodostuu jokin skaala. Eli päinvastainen ajattelu tuolle "tämä skaala sopii tällaiseen sointuun" -ajattelulle.
 
Ja jättäkää se mekaaninen harjoittelu-ajattelu pois, musaahan tässä soitetaan eikä mitään f***ing skaaloja. Tuo skaalojen edes-takaisin treenaaminen on hyvää tekniikkatreeniä, mutta ei juuri muuta. Erittäin hyvä osata, mutta kaukana itse musiikista.
 
Jeah, juuri näin. Tähänpä ajattelu, jota tuossa esittelin, johtaa lopulta. Kun treenaa biisejä, löytää juurikin ne rajatut sävellajit, jotka soinnut muodostavat.
Skaaloja pitää vaan aluksi treenailla ihan itsenäisinä kuvioina sen verran että tietää mitä ääniä kuuluu mihinkin ja että sormet löytävät tiensä paikalleen, mutta heti kun alkaa sujua, siirtyä soittamaan musiikkia.
 
Kun ne sointusävelien välit täyttää järkevillä sävelillä ja analysoi mitä siellä on, huomaa soittavansa sellaisia skaaloja, joita ei periaatteessa ollenkaan ajatellut soittavansa - kunhan vaan soitti musaa. Eli sävellajiympäristöja, joissa toimii monet skaalat.

No mulle tuli eteen ongelma, että piisi menee D-mollissa ja siinä on H7b5-sointu.
Jos mä tulkitsen sen terssin D#, niin joudun metsään, mutta jos Eb niin pääsen sujuvasti alt-asteikkoon.

Miten on??
 
Tritonuskorvaukset ovat muutenkin kaukana sävellajista, joten riippuu miltä kantilta katsoo onko ääni D# vai Eb, eli kumpi on enharmonisesti oikein. F7#11 on C-mel.mollin IV moodi ja H7b5 VII, lähin asteikko on tuo mainitsemasi H-alt. skaala.

Tritonuskorvaukset ovat muutenkin kaukana sävellajista, joten riippuu miltä kantilta katsoo onko ääni D# vai Eb, eli kumpi on enharmonisesti oikein. F7#11 on C-mel.mollin IV moodi ja H7b5 VII, lähin asteikko on tuo mainitsemasi H-alt. skaala.
 
Overtone ja alt ovat siis "toistensa tritonuskorvaukset". 1-3-b5-7 löytyvät molemmista skaaloista.

Overtone ja alt ovat siis "toistensa tritonuskorvaukset". 1-3-b5-7 löytyvät molemmista skaaloista.
 
Kirjoitin ihan tahallaan vähän epäselvästi että pitää vähän miettiä itsekin:)