Aihe: Erään italialaisen elokuvan nimestä
1
ReBeat
19.01.2006 07:54:11
 
 
Olen yrittänyt muistella että mikä oli tuon elokuvan nimi, mutta ei tule mieleen enää. Tämä filmi tuli telkasta joskus kymmenen vuotta sitten ja jäi mieleeni vaikuttavana elokuvana.
Leffa sijoittui siis Italiaan ja arviolta viime vuosisadan alkupuolelle. Tarina kertoi kylästä jossa oli yksi elokuvateatteri. Ihmisiä kokoontui näytäntöihin sankoin joukoin. Yksi pikkupoika haaveili pääsevänsä joskus filmikoneenkäyttäjäksi ja seurasi mielenkiinnolla vanhemman mestarin toimia. Jossain vaiheessa elokuvateatterin konehuoneessa sattui räjähdysmäinen tulipalo, jossa tuo vanha mestari loukkaantui vakavasti ja taisi sokeutua.
Koko tarina pyöri siis tuon leffateatterin ympärillä. Elokuvan lopussa se alun pikkupoika oli jo aikuinen mies, joka palasi takaisin tuohon kylään muistelemaan lapsuudenkokemuksiaan. Maisema oli hiukan muuttunut, mutta sama merkittävä rakennus löytyi yhä paikaltaan.
Luulin että tämän filmin nimi olisi ollut "La Cinema", mutta google antaa vaan jotain sontaa enkä All Movie Guidestakaan mitään järkevää löytänyt. Vinkit ovat siksi tervetulleita.
Ihmiskunta on ylittänyt rajan. Pakokeinoja nopeutuvalta tuhoutumiselta säästymiseksi ei ole.
Mechanizm
19.01.2006 08:59:14 (muokattu 19.01.2006 08:59:51)
Juu, sehän se. Hiano leffa.
http://www.imdb.com/title/tt0095765/
Ohjaaja Tornatore on tehnyt muitakin hyviä leffoja, kuten The Legend of 1900 ja Malena, nyt tosin ei ole äijästä kuulunut mitään vuosiin.
You still think swastikas look cool? In a real fourth reich you'll be the first to go!
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)