Rock, pop, alternative ›

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä kun Steve Harris perusti Iron Maidenin. Iron Maiden on yksi punk-aikakauden tuotteista, punk-vaikutteet ovat aina kuuluneet sen musiikissa. Iron Maiden oli myös yksi New Wave Of British Heavy Metal-nimellä tunnetun suuntauksen käynnistäjistä. 30 vuoden kunniaksi on aika käydä läpi bändin ura levyjen muodossa.
 
IRON MAIDEN (1980) ****
 
Kiistämättä yksi kaikkien aikojen debyyteistä. Tämä levy esitteli tyylisuunnan nimeltä New Wave Of British Heavy Metal. Levy on toiminut vaikuttajana lukuisille myöhemmille bändeille ja se oli yksi ensimmäisistä levyistä joka yhdisti heviriffit punk-asenteeseen. Läpimurtohitti "Running Free", "Prowler" ja nimibiisi eivät esittelyjä kaipaa. Vakuuttava debyytti.
 
KILLERS (1981) ****
 
Kakkoslevyllään bändi meni selvästi eteenpäin. Killersillä ensiesiintymisensä teki Adrian Smith ja hänen yhdessä Dave Murrayn kanssa kehittämistään kahden kitaran melodioista tuli yksi Maidenin tavaramerkeistä. Levy on täynnä Maiden-klassikoita, kuten "Murders In The Rue Morgue" ja "Genghis Khan". Killers oli menestys sekä USA:ssa että Englannissa. Se jäi kuitenkin laulaja Paul DiAnnon viimeiseksi levyksi Maidenissa. Tilalle tuli Bruce Dickinson ja seuraavalla levyllä tärähti.
 
THE NUMBER OF THE BEAST (1982) *****
 
Tämä mestariteos nosti bändin kerralla maailmanmaineeseen. Number Of The Beast on ehdottomasti yksi rock-historian kulmakivistä. Biisit kuten "Run To The Hills", "Hallowed Be Thy Name" ja legendaarinen nimibiisi kaiverruttivat Iron Maidenin nimen rock-historiaan ikuisiksi ajoiksi. Number Of The Beast on ehdottomasti yksi parhaita hevilevyjä ikinä. Levy jäi myös alkuperäisrumpali Clive Burrin viimeiseksi levyksi Maidenin kanssa.
 
PIECE OF MIND (1983) *****
 
Piece Of Mindilla kehiin astui uusi rumpali, Nicko McBrain ja klassinen Maiden-kokoonpano oli kasassa. Piece Of Mind vakiinnutti Iron Maidenin paikan yhtenä planeetan isoimmista bändeistä. Levyltä löytyy jälleen Maiden-klassikoita kuten "The Trooper" ja "Flight Of The Icarus", mutta myös pari täytebiisiä. Tämä ei kuitenkaan poista sitä seikkaa että Piece Of Mind on mestariteos.
 
POWERSLAVE (1984) ****
 
Iron Maidenin musiikki kehittyi jokaisella levyllä ja jokainen levy myi enemmän kuin edeltäjänsä ja toi bändille yhä enemmän ja enemmän faneja. Powerslave on oiva esimerkki tästä. Siinä missä moni aikalainen keskittyi tekemään radioystävällistä kamaa, nämä kaverit tekivät toisin. Powerslaven B-puolella on vain kolme biisiä! Kohokohdat levyllä ovat tietysti MTV:llekin päässeet "Aces High" ja "2 Minutes To Midnight". Powerslave on jälleen yksi Maiden-klassikko.
 
LIVE AFTER DEATH (1985) *****
 
Powerslavea seurannut kiertue oli yksi pisimmistä koskaan, kestäen kokonaisen vuoden. Kiitoksena kaikille areenat täyttäneille, bändi julkaisi tuplalevyn Live After Death vuonna 1985. Ykköslevy oli koostettu neljästä L.A. Forumissa pidetystä keikasta, kakkoslevy taas oli taltioitu Lontoon Hammersmith Odeonissa. Bändi on vahvassa iskussa ja Live After Death on ehdottomasti yksi parhaista livelevyistä ikinä.
 
SOMEWHERE IN TIME (1986) ***œ
 
Somewhere In Timelle lisättiin uusi elementti: kitarasyntikat. Niitä ei kuitenkaan käytetty liikaa, vaan sopivasti. Levy olikin yksi Iron Maidenin uran suurimmista menestyksistä. Kohokohtia levyllä riittää: "Wasted Years", "Stranger In A Strange Land", "Heaven Can Wait". Loistava levy.
 
SEVENTH SON OF A SEVENTH SON (1988) *****
 
Vuonna 1988, kun glam rock ja thrash metal olivat vallalla, Iron Maiden julkaisi varsin progevivahteisen teemalevyn. Ja siinä missä monet muut (mm. Kiss) olivat epäonnistuneet, Maidenin yritys oli menestys. Tälle levylle lisättiin myös oikeita syntetisaattoreita. Levyä pidetään fanien keskuudessa viimeisenä Maiden-klassikkona, ja hieno levy se onkin. Levy jäi myös Adrian Smithin viimeiseksi Iron Maidenin riveissä vähään aikaan. Klassikkobiisejä riittää: "The Evil That Men Do", "Can I Play With Madness", "Infinite Dreams", "The Clairvoyant" muiden muassa. Seventh Son Of A Seventh Son merkitsi yhden kultakauden loppua.
 
NO PRAYER FOR THE DYING (1990) **
 
No Prayerilla esittäytyi jälleen kerran yksi uusi Maiden-jäsen, kitaristi Janick Gers. Vaikka levy oli menestys, ei se ole tasoltaan samaa kaliiberia kuin edeltäjänsä. Kohokohtia levyllä ovat hiteiksi nousseet "Holy Smoke", ja BBC:n soittokieltoon julistama "Bring Your Daughter To The Slaughter". Levy myi USA:ssa vain kultaa, ja se jäi yhtyeen viimeiseksi menestykseksi siellä.
 
FEAR OF THE DARK (1992) **
 
Vaikka Fear Of The Dark oli paluu ruotuun, se jäi silti kauas 80-luvun kultavuosien tasosta. Materiaali oli hyvin vaihtelevaa, levyn kohokohtia ovat ehdottomasti nimibiisi, "Afraid To Shoot Strangers", "Be Quick Or Be Dead" ja "From Here To Eternity". Sen sijaan muu materiaali levyllä jää kauas edellämainittujen biisien tasosta. Levy jäi Bruce Dickinsonin viimeiseksi Maiden-levyksi vähään aikaan.
 
A REAL LIVE ONE (1992) ****
 
A Real Live One on kelpo live-levy vaikka Live After Deathin tasosta jäädäänkin kauas. Levy keskittyy vuoden 1985 jälkeiseen materiaaliin ja osoittaa että Iron Maiden on tehnyt ison liudan klassikkobiisejä vuosi toisensa jälkeen. Hieno levy.
 
A REAL DEAD ONE (1992) **
 
Bruce Dickinson-aikakauden virallinen päätös. Biisilista on melko yllätyksetön, tosin muutamia harvemmin kuultuja kappaleita on päässyt mukaan. Ei lähelläkään A Real Live Onen tasoa.
 
LIVE AT DONNINGTON (1994) ***
 
Doningtonissa äänitetty keikka on selkeästi parempi kuin bändin edellinen live, A Real Dead One. Settilista on melkeinpä sama. Selkeä parannus edellisestä livestä.
 
THE X-FACTOR (1995) **
 
Bruce Dickinsonin lähdettyä bändistä tilalle tuli uusi laulaja Blaze Bayley, joka ei ollut lähelläkään Brucen tasoa. The X-Factor on aika keskinkertainen Maiden-levy kaikinpuolin, ainoana kohokohtana voidaan mainita singlebiisi "Man On The Edge". Muuten levystä ei jäänyt juurikaan muisteltavaa.
 
VIRTUAL XI (1998) **
 
Levy jossa ei oikeastaan ole mitään ikimuistoista. Jos kohokohtia haluaa hakea, sellaisia voisivat olla "Angel And The Gambler", "The Clansman" ja "Lightning Strikes Twice". Muuten suhteellisen väsynyttä menoa.
 
BRAVE NEW WORLD (2000) ***
 
Vuosi 2000 merkitsi klassisen Iron Maiden-kokoonpanon Smith-Harris-Dickinson-Murray-McBrain paluuta, höystettynä Janick Gersillä. Brave New World jatkoi siitä mihin Seventh Son Of A Seventh Son jäi ja bändi kuulostaa paremmalta kuin moneen, moneen vuoteen. Biisit, kuten "Dream Of Mirrors", "Wicker Man", ja nimibiisi takaavat sen, että levy oli loistava paluu muutaman laihemman vuoden jälkeen.
 
ROCK IN RIO (2002) **
 
Kun Brave New World ei ollut mikään erityinen menestys USA:ssa eikä monessa osassa Eurooppaakaan, bändi meni Rioon äänittämään uutta livelevyään. Klassikot määräävät tahdin mutta jostain kumman syystä settiin on poimittu kaksi Blaze Bayleyn aikaista kipaletta. Brave New World on edustettuna peräti kuuden biisin voimin. Rock In Rio jää kauas 90-luvun ja 80-luvun livelevyistä.
 
DANCE OF DEATH (2003) ****
 
Dance Of Death palautti Maidenin toden teolla kultakantaan. Levy on sanalla sanoen loistava, ja samaa tasoa 1980-luvun klassikkoalbumien kanssa. Kohokohtia riittää: "Rainmaker", "Montsegur", "New Frontier". Ehdottomasti yksi klassikkolevy lisää Maidenin mittavaan klassikkokategoriaan.
 
DEATH ON THE ROAD (2005) ***
 
Bändi näytti nuoremmilleen ne kuuluisat närhen pallit viimeisimmällä livelevyllään. Selkeästi parempi kuin Rock In Rio, Klassikoiden lomassa bändi soittaa muutaman biisin loistavalta Dance Of Death-albumiltaan ja on vedossa läpi koko levyn.
 
Iron Maiden on pitkän uransa aikana näyttänyt miksi se on ansaitusti yksi suosituimmista heavy metal-bändeistä. Kovinkaan moni yhtye ei huipulta pohjalle pudottuaan palaa sieltä enää takaisin huipulle. Iron Maiden palasi, ja kovempana kuin koskaan. UP THE IRONS!

Lempibändin hehkutus on toki kivaa, mutta sallinet silti muutaman kriittisen kommentin:
 
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä kun Steve Harris perusti Iron Maidenin. Iron Maiden on yksi punk-aikakauden tuotteista, punk-vaikutteet ovat aina kuuluneet sen musiikissa.
Punk oli ennemminkin ajan nuorison trendimusaa, jota "vastaan" Harris perusti perinteisempään ja progressiivisempaan raskaaseen rockiin nojaavan yhtyeensä. Maidenillä ei ole ollut juurikaan tekemistä punkin kanssa musiikillisesti tai tekstuaalisesti. Punkiin kuuluvan anarkian ja kapinan sijasta Maiden on aina luottanut ennemmin klassiseen tarinankerrontaan, kirjalliseen ilmaisuun ja laukkakomppiin. Sekä tietysti soittotaitoon, joka ei punkiin kuulunut.
 
Kiistämättä yksi kaikkien aikojen debyyteistä. Tämä levy esitteli tyylisuunnan nimeltä New Wave Of British Heavy Metal. Levy on toiminut vaikuttajana lukuisille myöhemmille bändeille
Rohkenen epäillä.
Maiden oli kotikulmillaan suosittu jo ennen levyn ilmestymistä, lähinnä ahkeran keikkailunsa ansiosta. Levyllä on muutama mainio raita, mutta eiköhän tuo "lukuisia muita innostanut" tuotanto syntynyt vasta myöhemmin.
 
Number Of The Beast on ehdottomasti yksi parhaita hevilevyjä ikinä.
Aamen.
Mutta onhan niitä toki parikymmentä muutakin...
 
Siinä missä moni aikalainen keskittyi tekemään radioystävällistä kamaa, nämä kaverit tekivät toisin. Powerslaven B-puolella on vain kolme biisiä! Kohokohdat levyllä ovat tietysti MTV:llekin päässeet "Aces High" ja "2 Minutes To Midnight".
Paitsi että vuonna 1984 ei juuri puhuttu radioystävällisestä rockmusiikista.
Eikä Maiden ole ainoa pitkiä biisejä tehnyt yhtye, se oli enintään 10 vuotta vastaavia muiden rock/heavybändien (Purple, Rainbow, Sabbath,...) biisejä myöhässä. Paljon tärkeämpää levyllä on Harrisin ja Dickinsonin tekstien ja Harris/Murray/Smith-riffittelyn kristallisoituminen siksi timanttiseksi Maideniksi, jota fanit rakastavat. Biiseistä kuultaa tarinankerronnan lisäksi aikalaiskommentointi (muistaako kukaan enää kylmää sotaa tai rautaesirippua), ja ovathan Aces High ja Two Minutes to Midnight melkoisia hittejä. Onko "MTV:lle pääseminen" sitten meriitti, jos ei saa tehdää "radioystävällistä musaa"? En ymmärrä. Maiden-videoita näytettiin Sky Channelilla Mick Wallin rock/heavy-ohjelmassa ja myöhemmin MTV:n Headbangers Ballissa, ei tosiaan prime timessa. Ja samana vuonna mm. Metallica teki Ride the Lightningin ja saksanmaalla viriteltiin kitaroita powermetallivaihteelle. Maiden hioi oman soundinsa ja tyylinsä, muttei ollut enää niinkään edelläkävijä.
 
Powerslavea seurannut kiertue oli yksi pisimmistä koskaan, kestäen kokonaisen vuoden.
Aikanaan ehkä, ja tiiviskin se oli.
Mutta nykyään vuoden kiertue ei ole enää niin hehkutettava juttu.
 
Somewhere In Timelle lisättiin uusi elementti: syntikat.
Anekdootti: "You can not play heavy metal with syntethizers" (Bruce Dickinson, 1984)
 
Vuonna 1988, kun glam rock ja thrash metal olivat vallalla, Iron Maiden julkaisi varsin progevivahteisen teemalevyn.
Miten sen progevivahteisuus eroaa Somewhere in Timesta? Miten se olisi verrattavissa The Elderiin?
 
Lempibändistä kirjoittaminen on aina hankalaa. Turha ja perusteeton hehkutus alkaa tympiä ja puhua aihettaan vastaan. Lopetin tarkoituksella kommentointini tähän, koska tuohon saakka seurasin yhtyettä intensiivisesti, sen jälkeen vain satunnaisesti. Mutta paskat tästä lätinästä, tuopit ilmaan ja Up the Irons!

Lempibändihän tässä on nyt kyseessä, onnea Maidenille ja kiitos Stevelle tästä kaikesta. Seventh Sonista se kaikki alkoi viime vuoden heinäkuussa, ja siitä asti ollaankin tuettu sydämestään Maidenin leiriä. Tällä hetkellä parasta Maidenia on Killers sisältäen vain yhden kehnomman biisin, Prodigal Sonin.
 
Maiden, tavataan seuraavan Suomen keikan eturivissä- m/
 
EDIT: Dannylle sinne aloitusviestiin, eli Somewhere In Time levyllä oli vasta kitarasyntetisaattorit. Oikeita syntikoita ruvettiin käyttämään vasta Seventh Sonilla.

Punk oli ennemminkin ajan nuorison trendimusaa, jota "vastaan" Harris perusti perinteisempään ja progressiivisempaan raskaaseen rockiin nojaavan yhtyeensä. Maidenillä ei ole ollut juurikaan tekemistä punkin kanssa musiikillisesti tai tekstuaalisesti. Punkiin kuuluvan anarkian ja kapinan sijasta Maiden on aina luottanut ennemmin klassiseen tarinankerrontaan, kirjalliseen ilmaisuun ja laukkakomppiin. Sekä tietysti soittotaitoon, joka ei punkiin kuulunut.
 
Punk-vaikutteet kyllä huomaa Maidenin kahdella ekalla levyllä.Eritoten jos vertaa niitä aiempien hevibändien tekemisiin.
 
Maiden oli kotikulmillaan suosittu jo ennen levyn ilmestymistä, lähinnä ahkeran keikkailunsa ansiosta. Levyllä on muutama mainio raita, mutta eiköhän tuo "lukuisia muita innostanut" tuotanto syntynyt vasta myöhemmin.
 
Epäile pois vaan ,mutta eka ja toka Maiden-levy oli tärkeitä vaikuttajia mm.Metallica nimiselle orkesterille joka sitten tahollaan vaikutti aika moneen bändiin.Täytyy muistaa ,että Metallican eka levy tuli muistaakseni jo 1983 eli en usko ,että Maidenin "Dickinson"-kausi olisi ehtinyt niin kovasti vaikuttaa.Maiden ja ylipäänsä NWOBHM oli kuitenkin nuorelle speed/thrash -metal ilmiölle selkeä vaikute.
 
Aamen.
Mutta onhan niitä toki parikymmentä muutakin...
 
Mitäs sitten? Eihän Sgt Pepperinkään arvoa vähentäne se ,että rockissa on muutama muukin klassikkolevy.
 
Paitsi että vuonna 1984 ei juuri puhuttu radioystävällisestä rockmusiikista.
 
Ai ei vai? minä muistelen ,että ainakin yhtyeiden Toto,Boston,Asia jen. kohdalla AOR-termin lomassa puhuttiin nimenomaan radioystävällisestä rockista.
 
Ja muutaman muunkin.
 
Eikä Maiden ole ainoa pitkiä biisejä tehnyt yhtye, se oli enintään 10 vuotta vastaavia muiden rock/heavybändien (Purple, Rainbow, Sabbath,...) biisejä myöhässä.
 
Ja taas.Mitä sitten? Eihän tossa niin väitettykään vai?
 
Ja samana vuonna mm. Metallica teki Ride the Lightningin ja saksanmaalla viriteltiin kitaroita powermetallivaihteelle.
 
Mä muistan kun kaveri osti Ride the lightningin sen ilmestyessä.Arvaa mikä bändi diitä tuli lähes jokaiselle kaverille mieleen?
 
Ei ainakaan Dallape.
 
Anekdootti: "You can not play heavy metal with syntethizers" (Bruce Dickinson, 1984)
 
Mm.Queen taisi ylpeillä samalla asialla jo aiemmin.So what?
 
Miten sen progevivahteisuus eroaa Somewhere in Timesta?
 
Lähinnä toi teemallisuus.Lisäksi sovitusratkaisut on erityyppisiä (mm.Infinite dreams säkeistön kitarakomppailu).Syntsamattoa on ehkä hiukka enemmän.
 
Lempibändistä kirjoittaminen on aina hankalaa. Turha ja perusteeton hehkutus alkaa tympiä ja puhua aihettaan vastaan.
 
Tietysti lempibändistä tuodaan esille hyviä puolia ja vahvoja puolia ,mutta perusteettomaksi en tuota aloitusta menis sanomaan.

Itsellä tulikin juuri 20 vuotta diggailua täyteen. Ja kyllähän sitä on diggailtukin, voi pojat. Jokainen levy on pitänyt pintansa siinä määrin, että ei tee tiukkaa laittaa soittimeen. Tietenkin joitan ylikuluneita biisejä on, mutta kokonaisuudet ovat edelleen toimivia.
Tai no harvemmin niitä Blazen aikakauden tuotoksia tulee kuunneltua, mutta se johtunee enemmän omasta asenneongelmasta.
4 kertaa onneksi olen päässyt livenä toteamaan, että bändi tosiaankin on mieletön lava-akti.
Jos nyt jostain täytyy nalkuttaa niin siitä, että bändin nykyisessä toiminnassa haiskahtaa aika vahva rahastus, mutta mitäs siinä, yleisö saa sitä mitä haluaa.

Paljon onnea. Yksi kovimmista bändeistä ikinä. Kyllä IM menee mielestäni samaan luokkaan Led Zeppelinin, Black Sabbathin, Metallican yms. kanssa. Oma suosikkini tällä hetkellä Somewhere in Time.

Onnea 30-vuotiaalle! Top 3-listallani sijalla 2.

VIRTUAL XI (1998) **
 
Levy jossa ei oikeastaan ole mitään ikimuistoista. Jos kohokohtia haluaa hakea, sellaisia voisivat olla "Angel And The Gambler", "The Clansman" ja "Lightning Strikes Twice". Muuten suhteellisen väsynyttä menoa.
 
Musta toi on yks maidenin parhaista. Paras biisi ehdottomasti on "When Two Worlds Collide", hyvänä kakkosena tulee "Futureal" ja kolmosena "Lightning Strikes Twice". Ei levyllä oo mielestäni yhtään tosi huonoo biisii, ihan kelpo matskuu...

Musta toi on yks maidenin parhaista. Paras biisi ehdottomasti on "When Two Worlds Collide", hyvänä kakkosena tulee "Futureal" ja kolmosena "Lightning Strikes Twice". Ei levyllä oo mielestäni yhtään tosi huonoo biisii, ihan kelpo matskuu...
 
Kannnattaa tsekata Blazen Bayleyn soolo-tuonnanon live-levy As Live As It Gets. Sisältää aivan murskaavat live-vedot When Two Worlds Collidesta ja Futurealista, kuin myös Sign Of The Crossista ja Viruksesta. Lisäksi mukana on coveri Zeppelinin Dazed And Confusedista ja kattava katsaus Blazen omaan tuotantoon (Speed Of Light...mahtava biisi!).

Onnea maailman parhaalle bändille. Piece of Mindin ajoista lähtien olen Maidenia fanittanut. Mahtavaa oli, että bändi palasi huipulle aallonpohjasta. Omat lyhyet kommenttini bändin tuotoksista:
 
IRON MAIDEN: Hyvä debyytti, muutama klassikko. Levyn soundimaailma vähän kökkö, mutta livenä nämä biisit ovat edelleenkin murhaa.
 
KILLERS: Asiallinen levy. Nimibiisi, Murders in the rue morgue, Purgatory ja Wrathchild huippukohtina. Punkhenkisyydestä siirtoa kohti heavy metalia.
 
THE NUMBER OF THE BEAST: Muutama klassikko, pari totaalifloppia( Gangland, invaders). Bändi nousi huipulle tämän levyn myötä. Itselleni ei kuitenkaan mikään maailman tärkein levy.
 
PIECE OF MIND: Mahtava lätty, jossa ei juuri heikkoja lenkkejä ole. Monien dissaamat Sun and steel ja Quest for fire uppoavat ainakin minulle. Soundit levyllä huippuja.
 
POWERSLAVE: Aces high, 2 minutes.., nimibiisi ja Rime of ovat klassikkoja. Back in the villagen olisi voinut jättää pois. Hieno levy kuitenkin.
 
LIVE AFTER DEATH: Tämä levy soi aikoinaan yläasteen käytävillä lujaa...yksi parhaista livelevyistä ikinä.
 
SOMEWHERE IN TIME: Minun mielestäni paras Maiden levy. Loistavat biisit ja soundit. Täydellinen paketti. "Time will always be on my side".
 
7Th SON: Melkein yhtä hyvä kuin edellinen. Ja se Prophecy ei vaan minullekaan kolahda. Kitarat olisivat saaneet olla levyllä vähän raskaammat. Moonchild on killeri avausbiisinä.
 
NO PRAYER FOR THE DYING: Muutama hyvä biisi (Holy smoke, Tailgunner, Public enema, nimibiisi), muutama ohilaukaus. Mainettaan parempi levy kuitenkin mielestäni. Kyllä tätä kuuntelee.
 
FEAR OF THE DARK: Paljon biisejä ja tyylejäkin. Nimibiisi, Afraid to shoot strangers, Judas be my guide ja Wasting love lienevät parhaat. Muutama floppibiisi myös kuten Weekend warrior ja Fear is the key. Ihan hyvä levy joka tapauksessa.
 
REAL LIVE/DEAD ONE: Ok livelevyjä, mutta ei asiaa LAD:n rinnalle.
 
THE X-FACTOR: En ole koskaan tykännyt. Huonot soundit, tylsät biisit. Sign of the cross ja Lord of the flies hyviä biisejä. Muita ei jaksa kuunnella. Blaze ei sytytä.
 
VIRTUAL XI: Vähän parempi kuin edellinen. Futureal ja Clansman tykittävät, Como estais amigos on hyvä balladi. Se jokin silti puuttuu edelleen.
 
BRAVE NEW WORLD: Perhanan hyvä levy. Avausbiisi Wicker Man aivan huippu. Nimibiisi, Out of the silent planet ja Dream of mirrors toimivat. Kitarat mukavan rankkoja. Hieno paluu Brucelta ja Adrianilta.
 
ROCK IN RIO: Erittäin hyvä livelevy. LADin tasoinen. Varsinkin Dvd:ltä katsottuna potkii todella lujaa.
 
DANCE OF DEATH: Ensi kuulemalta kolahti. Hienoja biisejä kautta linjan. Age of innocence ei iske, muut kyllä. Montsegúr yksi raskaimmista Maiden-biiseistä. Rainmaker kuin radiosoittoon tehty, livenä ei toimi yhtä hyvin. Nimibiisi hieno, Wildest dreams toimii keikan avausbiisinä. Kiitettävän tason levy.

The Soundhouse Tapes **
Kolmen biisin demo, ja demoltahan tämä kuulostaa. Aikoinaan Soundhousessa suosiota niittänyt Prowler on tosi huono veto sen ollessa epävireinen kitaroiden osalta sekä bendeineen täysin metsään mennyt. Kumminkin Iron Maiden toimii, kuten myös ihan kohtalaisesti Invasion. Best Of The Beastilla myöhemmin julkaistu Strange World olisi muuten ok mutta vire on jäänyt vähän kehnoksi. Historiallisesti merkittävä äänitehän tämä on toki Maidenille.
 
Iron Maiden ****
Kovan luokan debyytti. Soundhousesta ollaan kehitytty, ja vaikka periaatteessa tuottamaton levy onkin, se toimii silti suurimmaksi osaksi upeasti. Voi vaan kuvitella kuinka tiukkoja biisit olivat livenä. Phantom, Transylvania, Tomorrow ja minulle rakas Prowler, siinä levyn parhaimmat palat. Hyvä fiilis ukoilla ja soittopuoli on jo nyt kunnossa, tietenkin. Charlotte ja Strange World ovat vähän tasaisempia.
Ei kuulosta vanhentuneelta tänä päivänäkään, kaikin puolin hyvä albumi.
 
Killers *****
Minulle juuri nyt Maidenin ehdottomasti kovin levy sisältäen vaan yhden kehnomman biisin (Prodigal Son.) Loistavaa ja melodista heavya äärimmäisen aggressiivisesti soitettuna, ja etenkin laulettuna. Kokoonpanokin alkaa vaan parantua Adrian Smithin vedellessä Dennis Strattonin paikalla kitaran varressa. Levyn parhaimmistoa ovat Genghis Khan, Murders, Another, Drifter, Killers ja etenkin nopea menopala Purgatory. Huomattavan aliarvostettu levy.
 
The Number Of The Beast ***1/2
Kiistaton klassikko, ja suorastaan legendaarinen albumi. Musiikillisesti ei Maidenin parhaita, mutta tiettyä arvoa tällä on. Soitto vaan tiukentunut ja hyviä biisejäkin mahtuu mukaan, kuten Prisoner, Damned, 22 Acacia ja etenkin bändin kiistattomaan parhaimmistoon kuuluva Hallowed Be Thy Name. Soundi ei ole ihan vielä parhaalla tasolla, mutta lähellä sentään jo. Pisteitä rokottaa hivenen heikommat Gangland ja Invaders sekä kuluneet RTTH ja nimibiisi.
 
Piece Of Mind ****
Tämä on todellista Heavy Metalia, tsekatkaas Where Eagles Dare ja The Trooper. Soundi ja kokoonpano ovat täydellisiä, rummuissa jo Nicko "nenä""aivo" McBrain. Levyn parhaaksi biisiksi nousee Brucen kynäilemä tunnelmallinen Revelations. Levy olisi muuten täysien pojojen arvonen, mutta heikompi loppuosa rokottaa pisteen pois. Sun And Steel sekä Quest Of Fire ovat aika täytettä muuten täydelliselle levylle, ja tekevät kokonaisuuteen ison rypyn. Klassikkohan tämäkin.
 
Powerslave ****1/2
Mahtavaa musiikkia kaikenkaikkiaan tämän ollessa bändin parhaita levyjä. Kaikki biisit lukuunottamatta Flash Of The Bladea tykittävät kovaa! Legendaarinen Aces High, moniulotteinen riffintäytteinen Losfer Words, egyptitunnelmainen Powerslave ja vertahyytävä Rime Of The Ancient Mariner. Soundi on uskomattoman upea, ja soitto on varmaan parasta mahdollista. Adrian vetelee loistavia sooloja Aces High, 2 Minutes, Powerslave ja Rime-kappaleisiin. Kansikin on muuten mahtava!
 
Somewhere In Time *****
Maidenin kolmen parhaan joukossa Killersin ja SSOASS:in kanssa, näiden kaikkien ollessa viiden tähden levyjä. Tällä albumilla ei ole huonoa biisiä ollenkaan. Smithin levy tämä on, mies pesee Daveyn soolot suohon mielestäni, esimerkkinä Caught Somewhere In Time. Soundi on aivan uskomaton, ja aikaansa edellä. Kitarasynat toimivat kuin häkä. Levyltä nostaisin erityisesti Alxanderin, Dejavun ja "nimibiisin" esiin. Strangerissa on Adrian Smithin hienoin soolo, pointsit Adrianille!
 
Seventh Son Of A Seventh Son *****
Tämä on Maidenin pääteos mulle, nyt Killersin ohella. Mahtava kokonaisuus, jota yksi huono biisi (Madness) ei onneksi onnistu pilaamaan muun materiaalin ollessa yksinkertaisesti täydellistä. Nimibiisi on Iron Maidenin paras kappale aiheuttaen joka kuuntelulla samanlaiset fiilikset kun ensimmäisellä kerralla. The Prophecy ja Only The Good Die Young ovat kaksi muuta albumin ylivoimaista biisiä, Moonchildin ja Infiniten ollessa molempien melkein yhtä hyviä. Soundit, soundit....aah.
 
No Prayer For The Dying ***1/2
Hyvä ja raaka levy, kärsien kumminkin biisien osalta pienestä vajavaisuudesta. Levyn parasta antia ovat Tailgunner, nimibiisi, Daughter, Russia ja Public Enema. Muu materiaali on enemmän tai vähemmän puutteellista, eikä tämä ole kokonaisuus-levy kuten kolme edellistä. Tykkään soundista, ja Gersin sekopäinen soitto sopii ihan hienosti joukkoon, mutta miinusta on se, että Davey ei ole hyvässä terässä. Mielentilan mukaan tämän levyn hyvyys vaihtelee laidasta laitaan.
 
Fear Of The Dark ***
Ristiriitainen levy, jolla pitäisi olla puolet vähemmän biisejä. Levy sisältää kovaa Maidenia, kuten FOTD, Judas ja Maidenin parhaimpiin lukeutuva Afraid To Shoot Strangers. Mutta albumilla on myös totaalista sontaa, kuten Apparition, Eternity ja ChildhoodŽs End, Maidenin huonoin biisi. Levyn soundi on bändille tyypilliseen tapaan kumminkin hyvä, ja varsinkin rumpusoundi erottuu edukseen. Tämäkin menee ihan mielentilan mukaan, useimmiten ei kyllä toimi kokonaisuutena.
 
The X-Factor ****
Noussut hyvään arvoon itselläni. Blazen tumma lauluääni sopii Steven varsin synkkiin sanoituksiin ja biiseihin hyvin. Levyn parhaimmisto muodostuu Sign of The Cross, Lord Of The Flies, Man On The Edge, Blood On The WorldŽs Hands ja The Unbeliever-biiseistä. Kitarasoundi on kyllä bändin yleistasoon nähden heikko, eikä yleissoundikaan pure samalla lailla. Levyn puhtaaan intron omaavat, rauhalliset kappaleet saattavat tympiä pidemmän päälle. Mielialan mukaan, kuten aina.
 
Virtual XI **
Bändin huonoin levy. Laahaavia ja mielikuvituksettomia kappaleita, ja Nickon yleis-tyylistä poiketen todella tylsää ja fillitöntä rumpupuuroa. Soundi on huono, eikä Blazen synkkä ääni oikein sovi. Levyllä on kumminkin pari parempaa biisiä, kuten Futureal, The Clansman ja hauska The Angel And The Gambler (!). Kokonaisuutena kumminkin huono, eikä jaksa pyöriä soittimessa lähes koskaan. Mitäs tähän nyt sanoisi enää, no, pointti oli että ei toimi mulle. En tiedä montaakaan tästä pitävää.
 
Brave New World ***
Alkuun vaikutti hirveän hyvältä levyltä, sittemin on hohto kadonnut. Loppua kohden kaatuu materiaalin taso aika paljonkin. Alussa on kovia biisejä Wicker Manin, nimibiisin, Blood Brothersin ja myöhemmän The Fallen Angelin muodossa. Mutta on täällä myös Mercenary ja Out Of The Silent Planet, sekä ärsyttävä Nomad, joka tosin sisältää hyvän instrumentaaliosan. Yksittäisiä hyviä biisejä kyllä, mutta kokonaisuus...Rumpusoundi onkin todella hyvä, ja soitto tietenkin on mahtavaa.
 
Dance Of Death ****
Edeltääjänsä paljon parempi kokonaisuus. Eeppiset DOD, Paschendale, No More Lies sekä nopeammat Rainmaker, Wildest Dreams ja Montsegur muodostavat levyn timanttisen kärjen. Miksaus on paikoin vähän sekainen, mutta toimiihan tämä pääpiirteittäin. Pari tasaisempaa kappaletta, mutta muuten toimiva ja hyvä levy, ainoa joka yltää 80-luvun tasolle, siis vuoden 90 jälkeisistä. Kolmen kitaran työ on ihan menevää, vaikkei vielä huipussaan, Toivotaan että tulee olemaan.
 
Livejä en jaksa muutakun antaa pojot:
Live After Death *****
A Real Live One ***1/2
A Real Dead One ***
Live At Donington ***1/3
Rock In Rio ****
Death On The Road ****+

Somewhere In Time on mun mielestä maailman paras levy. Hyvänä kakkosena tulee Killers.

Maiden on (oli) kova. Ja kaks ekaa levyä kaikkein rokimmat eli parhaimmat.

plussaa maidenille!

Onnea vaan IrMalle.

Up the Irons. Pitkään on pojat jaksaneet tahkota.En nyt mitenkään fanittanut koskaan bändiä ole, mutta hienoja biisejä löytyy paljon. Itselle kolahtanee levyt, ykkösenä POWERSLAVE ja positiivinen yllätys uusin DANCE OF DEATH. Muillakin levyillä on hetkensä, mutta en ole koskaan oikein kokonaisuuksina innostunut. Live after Death - livevideo tuli joskus nuorena katottua aika monta kertaa, ja edelleen pidän siitä. Johtuu varmaan mulla siitä, että se ajoittuu juuri tuonne Powerslaven ajalle.
 
Pikku kommenttina aloituskirjoitukseen
Killersillä ensiesiintymisensä teki Adrian Smith ja hänen yhdessä Dave Murrayn kanssa kehittämistään kahden kitaran melodioista tuli yksi Maidenin tavaramerkeistä.
Kahden kitaran melodiat "kehitti" Thin Lizzy (Brian Robertson/Scott Gorham), eka kerran kuultuna about levyllä JAILBREAK - 3/1976. IMO
Varmaanhan tuota jo muutkin oli käyttäneet, mutta "tavaramerkikseen" sen teki Thin Lizzy.

Maiden on (oli) kova. Ja kaks ekaa levyä kaikkein rokimmat eli parhaimmat.
 
Paul Di'Anno on kova kundi, vaikka Dickinson kuinka on Maidenin sielu vai ääni ...tai miten se Harrisin mielestä nyt menikään.

jaaha, taitaa olla kuitenkin väärä päivämäärä tämä....
 
Häh?Eikös se ollut 25.12.1975? sanoo myös run to the hills...

Powerslave on ainut Maiden levy, jota olen koskaan kuunnellut ajatuksen kanssa.
Se oli kova levy se. Tuli sormet verellä hangattua kitaralla noita riffejä. Harmi vaan c-kasetin kestoaika oli rajallinen.
Jostain jos yhytän tuo levyn edullisesti niin varmasti lähtee mukaan.