Laulaminen ›

Jaa, nyt kun tämä threadi on taas herätetty henkiin, niin pistetäänpä oma vastaus alkuperäiseen kysymykseen.
 
Ei-falsettiääntä tulee siinä isosta E:stä n. kaksiviivaiseen C#:hen tai D:hen, falsettia ylimmillään ehkä kaksiviivaiseen A#:seen, tosin tuota osastoa ei paljon tule harrastettua nykyisin ja aika epävarmaa saattaa olla. En sitten vieläkään tiedä luokittelisiko itseä tenoriksi vai baritoniksi, mutta aika hyvin noihin korkeahkoihin kiljuntoihin on saksaheviharrastuksen myötä tottunut.
 
Ääniala on kyllä laajentunut, äänenmurroksen jälkeen ei yksinkertaisesti tullut harrastettua korkeampia ääniä ja sitten kun niitä alkoi testailemaan, esim. yksiviivainen E/F kuulosti aluksi erittäin heikolta pihinältä :)
 
EDIT: noista matalista nuoteista, käyttökelpoinen alaraja (eli missä voluumiakin saa jo jonkun verran) saattaisi olla enemmän joku iso G. Maidenin Sign of the Crossissa tarvii tuota isoa E:tä (intron loppu) ja kyllä sen vaimeahkona ja ääni rentona saa aikaan.

Hitsi, kun ei muista mistä nuotista ja mihin. LNA, muistatko sinä äiteen äänialan?
Alemmas pääsen kuin LNA, mutta yläkerta ei kyllä niin ylös nouse.
 
Lopetin tupakoinnin 9 vuotta sitten ja skaala laajeni ainakin oktaavilla. Savuttomuus kannattaa!

Hanna-Katariinalla tais olla virhe, hän kirjoitti c-c3, vaikka c on tenorin alin sävel ja c1 se sopraanon. Toi kaksiviivaiseen laulaja taitaa olla tenori, tarkoittaa varmaan, että lähtee e:stä, jos lähtis E:stä, niin ois basso, eikä basso taida laulaa Scorpions-falsetilla. Joskus mulla menee myös matala F#, muttei saa voimaa ääneen ja tuskaista, luulen että ääntäni voisi kasvattaa bassobaritoniks, kun F:kin meinaa mennä, mutta niin vaimeana. Ehkä ajan myötä, kun juon vähän lisää viskiä ja annan hormonien hyrrätä kulkemaan naisten perässä :lol:. Tunneistakaan ei olisi haittaa.

Hanna-Katariinalla tais olla virhe, hän kirjoitti c-c3, vaikka c on tenorin alin sävel ja c1 se sopraanon.
 
Miten niin? Vaikka on kuinka sopraano, sitä voi silti päästä sinne pieneen oktaaviin. Itsekin avaan ääneni pienen oktaavin c:hen ja ylin saamani ääni ikinä on ollut a3. Yleensä tosin jää sinne g3:n killumaan, se a on tullut vain äärimmäisen hyvänä päivänä. Varsinainen äänityyppi ratkeaa myös saundin mukaan, mezzoilla on oma tummempi saundi, joka on vahvempi matalammilla alueilla kuin sopraanoilla. Silti se ei katso sitä, etteikö sopraano pääsisi samoille "mataluuksille". Eli tahtoo sanoa, että se, miten korkealle tai matalalle pääsee, ei ole yksistään äänityypin kriteeri. Tiedän muutaman naisen, jotka pääsevät jopa suureen oktaaviin, mutta niitä on sitten jo harvassa.

Hanna-Katariinalla tais olla virhe, hän kirjoitti c-c3, vaikka c on tenorin alin sävel ja c1 se sopraanon.
 
En usko että se oli virhe? No, ehkä hän itse pian paljastanee oliko se virhe. Sitä vaan, että naislaulaja voi laulaa reilusti ison oktaavin puolelle jos sattuu olemaan voimakas altto.
 
Mua hämää tosi paljon, että miten ääniala ns. määritetään. Katsotaanko sitä aluetta, joka on ns. käyttökelpoista laulualuetta? Ääni soi ja on helppo tuottaa? Vai ihan koko sitä alaa miltä saa äänen aikaiseksi? En ole itse vastannut tähän ketjuun juurikin tämän epätietoisuuden takia. Musta nimittäin tuntuu, että jokainen vastaa vähän miltä itsestä sattuu tuntumaan. :>

No minä ainakin vastasin, että mistä-mihin pääsen, mutta se ei pelkästään määritä minua sopraanoksi.
 
Nämä äänityyppiasiat määräytyvät klassisessa laulussa saundin mukaan, ja sen mukaan, missä se ääni lepää, missä ääni toimii parhaiten, mihin alueelle ääni painottuu selvästi. Useat mezzot pystyvät laulamaan sopraanoa, mutta kokevat sen työlääksi, heidän äänensä yksinkertaisesti toimii helpommin ja soi kauniimmin siinä ominaisimmalla alueella. Ja se kuulostaa vain paremmalta. Mezzoilla on yleensä selvästi tummempi ja lämpimämpi äänenväri kuin sopraanoilla. Sopraanoiden äänenväri taas on parhaimmillaan korkeammalla. Oikeat altot ovat todella harvassa, useimmat alttoilijat ovat mezzosopraanoita. Ja täytyy ottaa huomioon, että joihinkin teoksiin on partituuriin kirjoitettu matalaosuus altolle, mutta sen useimmiten laulaa mezzo, vaikka se sitten käsiohjelmissa saattaa olla kirjoitettu "altto". Eli tavallaan käsiohjelmissa altto-osuuden laulaa Maija Meikäläinen, vaikka Maija olisikin mezzosopraano. Silloin on noudatettu säveltäjän kirjoittamaa tapaa. Mitenhän tämän esittäisin vielä monimutkaisemmin...

En usko että se oli virhe? No, ehkä hän itse pian paljastanee oliko se virhe. Sitä vaan, että naislaulaja voi laulaa reilusti ison oktaavin puolelle jos sattuu olemaan voimakas altto.
 
Mua hämää tosi paljon, että miten ääniala ns. määritetään. Katsotaanko sitä aluetta, joka on ns. käyttökelpoista laulualuetta? Ääni soi ja on helppo tuottaa? Vai ihan koko sitä alaa miltä saa äänen aikaiseksi? En ole itse vastannut tähän ketjuun juurikin tämän epätietoisuuden takia. Musta nimittäin tuntuu, että jokainen vastaa vähän miltä itsestä sattuu tuntumaan. :>
 
Jos käyttöäänistä puhutaan, niin jokainen liipaskoot n. neljä kokosävelaskelta ylä- ja alaäärirajoista pois ja siinä on sitten lopputulos? Ja onhan tää niin henkilökohtaista. Se nyt vaan on kiva elvistellä neljän oktaavin alalla XD (vitsi) -> ei sitä tosiaan päivittäin tuu laulettua äärialueilla.. Mutta välillä lienee hyvä leikitellä jotteivät ala nekään korkeudet/mataluudet unohtua tai pelottaa..
 
---
 
Niin siis tuosta sopraanoudesta, mezzoudesta ja alttoudesta:
 
Minä en lähtisi fakkiutumaan mihinkään. Kyllä se on krapula-aamuna se iso G laulettu. Eli keskiceestä n. puolentoista oktaavia alempi G. Eikös se ole iso G?
 
Ja samoin se g3 on tullut parhaina päivinä kieuttua -> yleensä siellä f3:ssa asti korkeintaan liikutaan.

No jopas... Jokainen aamu kun alan ääntä avaamaan, niin poikkeuksetta nykyään lähtee suuren oktaavialan B (=H) ja joskus siitäkin vielä puolikas alaspäin. Ennätykset on As (flunssa ja krapula). Äänet siis ovat kuin ovatkin ihan samoilla alueilla tenorin kanssa, ei se mikään virhe ollut. Ja ylimpänä äänenä minkä ikinä oon aikaiseksi äänielimistölläni saanut on se bb3. Mutta tosiaankaan ei joka päivä irtoa nuo ylimmät hihkaisut. Se neljä oktaavia on siis se miltä alueelta olen samalla treenikerralla alhaalta ylös laulamalla saanut ääniä tuotettua (paino sanalla ääniä, eli enpä nyt laulamiseksi kutsuisi).
 
Jos käyttöäänistä puhutaan, niin jokainen liipaskoot n. neljä kokosävelaskelta ylä- ja alaäärirajoista pois ja siinä on sitten lopputulos?
 
Joo, tämän minäkin olen jo muistaakseni maininnut, että käytössä on normaalisti kaks oktaavia ja risat jos sitäkään. Ei alimmilla äänillä tee mitään, kun ei ne bändin kans kuulu mihinkään, ja kevyessä ei tarvii laulaa juurikaan mitään 3-oktaavialasta. Fis2 taitaa olla mun tällä hetkellä työn alla olevissa lauluissa korkein ääni. Joskus oon keikalla vetänyt Under The Bridge-biisiä, jonka lopussa käväistään muutama kerta a2:ssa. Että siltä pohjalta. En ikimaailmassa ottaisi keikkaohjelmistooni biisiä, jossa on edes kolmea oktaavia, kun äänien tuleminen (hyvin) on niin päivästä ja hetkestä ja kaikesta kiinni. Ja miks ottaa riskiä tai ylipäänsä rääkätä ääntään ihan äärirajoille kun ei tarvii? Vähempikin riittää, ja nekin biisit mitä laulaa kun sais menemään hyvällä tulkinnalla, hyvällä soundilla, hyvällä rytmiikalla... siinäkin on jo haastetta ihan tarpeeks.

Yllät normaalisti alapäässä muistaakseni sinne G:hen (jonka minä laulan vain super-krapulassa jollaisia en enää tänä vuonna harrasta) > ylhäällä häilyvä rajasi viilettänee päivästä ja auenneisuudesta riippuen siellä f2:n ja a2:n tuntumassa. Sinusta lähtee kyllä korkeampikin ääni: jos aloittaisit lauluopinnot klasariopskan kanssa niin ne kaivaisivat sinusta ainakin puoli oktaavia lisää, eli mezzo(?) -> siellä sun ääni ainakin tällä hetkellä kuulostaa kauneimmalta (ellei ihanan pehmeitä alttoiluja lasketa)..
 
Voi mie ootankin, kun sinusta tulee laulun alan muusikko ja siitäkin ylöspäin. Sitten mie alan ottamaan sinulta tunteja? Jookosta joo? Hinta on varmaan puolet enemmän, kuin mitä ottaisit vieraalta, mutta olen minä kyllä vaikeampi tapauskin ;)

Itse olen hieman kriittinen "äänialojen" suhteen, jos ei ole laulanut klassista musiikkia, niin ääniala on spekulointia. Eikä se ole selvä homma vaikka olisikin opiskelua takana. Mielestäni esim. "dramaattinen", "lyyrinen" tai "räkäinen" ovat populääri/rokki/hevi musiikkiin parempia nimityksiä... Itselläni on se ala suunnilleen A-a1, siis se oma ala - ei mitkään ihme kiekaisut. Tosin bändin kanssa tulee jopa vihlaisevasti a#2 (tai a#'')(sävellaji yleensä Eb, musiikki rokki/hevi)... Eihän se laulua ole kuitenkaan.
 
Pyrin siihen että bändin kanssa olisi juuri se huippu (karjunta) siinä a#1-c2 korvilla... sotahuudot ym. jätetään vähemmälle. Tosin soitetaan välillä niin kovaa että joutuu tosiaankin huutamaan että kuuluisi. Tosi hyvä homma kun on paremmat kamat välillä ja saa jopa vähän ala-ääniä/melodioita kuulumaan.

Itse olen hieman kriittinen "äänialojen" suhteen, jos ei ole laulanut klassista musiikkia, niin ääniala on spekulointia. Eikä se ole selvä homma vaikka olisikin opiskelua takana. Mielestäni esim. "dramaattinen", "lyyrinen" tai "räkäinen" ovat populääri/rokki/hevi musiikkiin parempia nimityksiä... Itselläni on se ala suunnilleen A-a1, siis se oma ala - ei mitkään ihme kiekaisut. Tosin bändin kanssa tulee jopa vihlaisevasti a#2 (tai a#'')(sävellaji yleensä Eb, musiikki rokki/hevi)... Eihän se laulua ole kuitenkaan.
 
Niin, minäkin vasta harkitsen tunteja. Mutta, jos on skaalaa, niin on. Kiitos Luojani, että olet minullekin sitä antanut.

Minä kans yritän välttää noita äänialoittain luokitteluja. Pahimmillaan ne lukkiuttaa laulajan oman käsityksen siihen, ettei voi laulaa matalalta kun on tenori tai sopraano, tai päinvastoin ”en pääse korkealle kun oon altto” Eikös ne äänialat alunperin ole syntyneet oopperaroolien pohjalta? Ja sen takia kai jotkut klassiset laulajat haluaakin luokitella itsensä johonkin kategoriaan. On tarve tietää, mikä se oma paikka tulee olemaan kun joskus ihan oopperarooleihin asti päätyy... (noh, tämä ihan puhdasta spekulaatiota vailla mitään kokemuspohjaa)
 
Mitä nyt oon uudempia lauluoppaita tms. selaillut ja keskusteluja käynyt, niin kai tuollaisesta jyrkästä jaottelusta (sopraano ei laula alle c1:n etc.) ollaan pikkuhiljaa luopumassa ja enemmänkin tuodaan painoarvoa sille missä ääni soi parhaiten. Fifi tästä jo edellä hyvin kirjoittelikin. Kuoroissahan noihin tarkasti rajattuihin äänialoihin törmää (ainakin vanhemmissa kuoronuoteissa), ja omituista kyllä, myös nuotinkirjoitusohjelmissa. Kun yrittää kirjoittaa kuorolle sovitusta, jossa sopraano laulaisi vaikka pienen b:n, niin notaatiosofta huomauttaa, että liian matala ääni, vaikka ihan varmasti jokainen nainen pystyy sen laulamaan.
 
No, joka tapauksessa ei niitä luokitteluja kevyessä ainakaan tarvii. Itse ajattelen mieluummin, että on ihmisiä joille matalat äänet on helpompia ja soi paremmin, ja toisia, joilta sujuu helpommin korkeampi osasto. Silti kaikki voi kehittää koko sitä äänialaansa mikä itsellä on, ja siitä se vielä laajenee. Soundi ratkaisee. Transponoin laulettavan biisin siihen sävellajiin missä se mulla parhaiten soi haluamallani tavalla. Jos siis vedän rokkia, niin tarkoituksella laitan vähän yläkanttiin, että saa kireämpää soundia. Tai jos haluan jostakin biisistä kirkkaan ja kuulaan niin laulan sen sellaiselta korkeudelta, että saan siihen tarpeeks tietynlaista pää-sointia. Joskus on ihana puolestaan vetää tosi muhkealla soundilla matalalta vaikka jotain bluesia. Ylä-ääniäkin voi vetää paksusti, ohuesti, terävästi, pehmeästi... samoin alaääniä tummasti, kirkkaasti... Koskapa ooppera-aarioita tai muita klassisia teoksia ei voi siirrellä itselleen sopiviin sävellajeihin (tai se ei ole ainakaan yleinen käytäntö), on valittava sellaisia kappaleita, mitkä soi itsellä optimaalisesti siitä korkeudelta mihin ne on alunperin sävelletty. Siihen kai se äänialajaottelu perustuu klassisessa, vai oonko nyt ihan metsässä..?

Eikös ne äänialat alunperin ole syntyneet oopperaroolien pohjalta?
 
Tuosta en olisi niin varma, koska äänialoja on ollut jo ennen oopperaa vanhassa kirkkomusiikissa. En luottaisi kuin musiikihistorioitsijan sanaan tässä...
 
Ja sen takia kai jotkut klassiset laulajat haluaakin luokitella itsensä johonkin kategoriaan. On tarve tietää, mikä se oma paikka tulee olemaan kun joskus ihan oopperarooleihin asti päätyy...
 
Tavallaan kyllä, tavallaan ei. Nimittäin esim. sopraanojen sisällä on eri tyyppejä: mm. subretti, lyyrinen sopraano, lyyrinen koloratuuri, dramaattinen koloratuuri, lirico-spinto, dramaattinen sopraano. Ja tässä usein aloittelijat harhautuvat: luullaan, että kun jossain lukee "sopraano", niin sitten voi laulaa mitä tahansa sopraanoroolia. Näin ei ole. Sama henkilö ei laula Yön Kuningatarta ja vaikkapa Wagneria. Äänityyppi jaetaan myös sen mukaan, miten iso, muhkea ääni on, ja toisilla on taas herkempi, lyyrisempi saundi, yksinkertaisesti pienempi ääni. Tämä vaikuttaa ohjelmiston valintaan. Jos laulaa väärää ohjelmistoa, voi pilata äänensä. (Ja tämä siis vakavana varoituksena). Ei siis riitä, että tietää olevansa sopraano, vaan täytyy ymmärtää oma äänityyppinsä. Pieni, lyyrinen, herkkä ääni ei voi vetää Wagneria, johon tarvitaan äänitykki. Eli tämä fakkiuttaminen on erittäin tärkeätä, koska väärän ohjelmiston laulaminen voi viedä äänen sellaisille urille, josta ei ole paluuta. Ja kun ääni on pilalla, se on pilalla. Ja sen kuulee. Tähän siis perustuu kategorisointi, mutta valitettavasti myös opettajat tekevät virheitä ja fakkiuttavat väärin. Laulunopettajan vastuu on erittäin iso tässä tapauksessa.
 
Mitä nyt oon uudempia lauluoppaita tms. selaillut ja keskusteluja käynyt, niin kai tuollaisesta jyrkästä jaottelusta (sopraano ei laula alle c1:n etc.) ollaan pikkuhiljaa luopumassa ja enemmänkin tuodaan painoarvoa sille missä ääni soi parhaiten.
 
Tätä kannatan, eikä sitä tarkkaa fakkia klassisessa laulussa voi sanoa välttämättä ihan heti, ennen kuin oppilas oppii käyttämään ääntänsä kokonaan. Joku voi esim. aluksi vinkua vain korkealta, mutta hänellä saattaa olla mahtava mezzosaundi käyttämättä. Eli ensin tekniikka kuntoon.
 
Kuoroissahan noihin tarkasti rajattuihin äänialoihin törmää (ainakin vanhemmissa kuoronuoteissa), ja omituista kyllä, myös nuotinkirjoitusohjelmissa. Kun yrittää kirjoittaa kuorolle sovitusta, jossa sopraano laulaisi vaikka pienen b:n, niin notaatiosofta huomauttaa, että liian matala ääni, vaikka ihan varmasti jokainen nainen pystyy sen laulamaan.
 
Luulisin, että tämä saattaisi liittyä sellaisiin yleisiin sääntöihin, mitä esim. harmoniaopissa opitaan. Tonaalisessa musiikissa on määritelty se, mihin kirjoitetaan sopraano, altto, tenori, ja basso, ja ne äänialat ovat suht suppeita. Täytyy ottaa huomioon, että kyseessä voi olla vaikkapa jousikvartetti, harmoniaopin säännöt siis pätevät muihinkin kuin ihmisääniin.
 
Koskapa ooppera-aarioita tai muita klassisia teoksia ei voi siirrellä itselleen sopiviin sävellajeihin (tai se ei ole ainakaan yleinen käytäntö), on valittava sellaisia kappaleita, mitkä soi itsellä optimaalisesti siitä korkeudelta mihin ne on alunperin sävelletty. Siihen kai se äänialajaottelu perustuu klassisessa, vai oonko nyt ihan metsässä..?
 
Tämän taisinkin jo yllä selittää. Ooppera-aarioissa ei katsota optimaalisia sävellajeja, vaan se, mitä tarkkaa äänityyppiä edustaa. Transponointi on poissuljettu mahdollisuus, joskin joistain aarioista on olemassa 2 eri korkeutta. Aarioissa ei riitä, että saa ne äänet. Täytyy ottaa huomioon, että esim. wagner-sopraanon pitää päästä valtavan orkesterin yli. Näin ollen mikään pieni, lyyrinen ääni ei pysty siitä suoriutumaan (hänelle saattaisi sopia vaikkapa Mozart, joka on kevyempää ja toimii pienemmällä orkesterikoneistolla).

Sen haluan vielä lisätä, että monilla laulajanaluilla ja pidemmällekin edistyneillä saattaa olla harhakäsityksiä oman äänensä suuruudesta ja mahtavuudesta. Mainittakoon, että suuret, dramaattiset äänet ovat erittäin harvinaisia. Se, että ääni soi hyvin, ja kantaa pitkälle, ei tee siitä suurta tai dramaattista. Suuren ja pienen äänen eron huomaa vasta, kun seuraa paljon laulajia - sen vain tajuaa, kuinka jollain on todella iso ääni, ja toisella ihan ns. normaali. Pitää olla vertailukohde. Esim. minulle moni maallikko on sanonut, että "miten sinusta lähtee noin suuri ääni?", kun totuus on, että minulla ei ole mikään suuri ääni, se vaan soi hyvin.

Tänään lämmittelyn jälkeen pääsin peräti g2:een saakka. Eikä tehnyt juurikaan kipeää, mutta c2 tai d2 kuulosti vielä enemmän laululta kuin kirkumiselta. Jostain syystä ääneni soi tänään tummana tenorina, alhaalla pääsin vain c:n ja B:hen saakka. Eli periaattessa ääneni yltää G1:sta g2:een (kolme oktaavia), mutta jossain Bb-f1 vahvimmillaan.

3 hehtaaria =)

3 hehtaaria =)
 
Ahihi.

3 hehtaaria =)
 
Pistän paremmaksi:
1000 kuutiometriä :P

Pistän paremmaksi:
1000 kuutiometriä :P
 
1000 m^4. Tää on muuten ihan validi yksikkö :P mm. mekaniikassa. Heh.