Tuottaminen ja sovittaminen ›

Artisti & Rouheus
 
Älä kiusaa lapsia. :-)
 
A&R = Artist & Repertoire - levy-yhtiön yhteyshenkilö artisteihin päin.

Älä kiusaa lapsia. :-)
 
A&R = Artist & Repertoire - levy-yhtiön yhteyshenkilö artisteihin päin.
 
Viimeksi se oli Ananas & Remoulade!

Juu meitä lapsia ei saa kiusata :) Se Metallica juttu oli puoliksi vitsi ja vitsinä otan sen koko levyn. Että tuota, se rouheus tulee siittä ainakin minun mieleeni että se vitsi toimii. Ei ehkä monen mielestä, mutta mun mielestä. Aika korni soundi maailma siinä levyllä kaikenkaikkiaan on, mutta jos musiikki olis hiukankin parempaa mitä sillä levyllä on, niin se olis loistava.

Rouheita levyjä ovat mm.
 
Nirvana - Nevermind
Faith No More - King for a Day...
 
Nevermindin kitara- ja bassosoundit toimivat mielestäni aivan järjettömän hyvin ja siitä tulee se rouheus. Sellanen ei turhan tarkkaan haettu kitarasoundi. Tai sitten se onkin niin tarkasti hiottu, että se kuulostaa aivan muulta.
 
King for a Dayn bassosoundi taasen on jotain mahtavuutta. Jos pitäisi valita yksi bassosoundi kaikkiin maailman levyihin, niin se olisi tuo. Siinä sitä rouheutta.
 
Rouheushan on vähän sama kun ottaisit viisi hapankorppua ja asettaisit ne lattialle päällekkäin, jonka jälkeen astuisit maiharilla päälle. Tai voi lyödä lekallakin. :D

Rouheita levyjä ovat mm.
 
Nirvana - Nevermind
Faith No More - King for a Day...
 
Nevermindin kitara- ja bassosoundit toimivat mielestäni aivan järjettömän hyvin ja siitä tulee se rouheus. Sellanen ei turhan tarkkaan haettu kitarasoundi. Tai sitten se onkin niin tarkasti hiottu, että se kuulostaa aivan muulta.
 
King for a Dayn bassosoundi taasen on jotain mahtavuutta. Jos pitäisi valita yksi bassosoundi kaikkiin maailman levyihin, niin se olisi tuo. Siinä sitä rouheutta.
 
Rouheushan on vähän sama kun ottaisit viisi hapankorppua ja asettaisit ne lattialle päällekkäin, jonka jälkeen astuisit maiharilla päälle. Tai voi lyödä lekallakin. :D
 
Molemmathan ovat kyllä melko tuotettuja levyjä...

Tuossa työmatkalla pukkasi radiosta vanhahko kappale josta jonkinlaista rouheutta oli aistittavissa:
 
Tina Turner: River Deep, Mountain High

Tuossa työmatkalla pukkasi radiosta vanhahko kappale josta jonkinlaista rouheutta oli aistittavissa:
 
Tina Turner: River Deep, Mountain High
 
Jos oli Ike & Tina Turner and the Ikettes -versio kappaleen kanssa samannimiseltä levyltä, niin allekirjoitan. Loistava biisi, loistava levy. Nutbush City Limits on parhautta.

Siksi rouheus on tämän päivän metallista kaukana. Kaikki on vaan alasviritettyä Mesa Rectifier mid-scoop soundia,helvetisti gainia,limitteri päälle ja Pro Toolsilla siivotaan vielä atakit ja äänten välit. Karmeen kuulosta mut jengi diggaa.
Rouheutta edustaa esim. Kolmas Nainen,Sex Pistols,Deep Purple ja vaikkapa Leslie West.
 
Tämä kommentti tänne koska tuonne varsinaiselle kitarapalstalle ei tämmösiä uskalla lähteä kirjoittelemaan! Se palsta on mennyt pilalle jo vuosi pari sitten...
 
Komppia rouheesti ja suomalaista rouheutta löytyy vaikkapa Hurriganesin Keep on Knockinista levyllä Rock & Roll All night Long ja nimen omaan vinyylillä.Vai meneekö ylirouheeks?Pannaan vielä saman esittäjän Blue Suede Shoes.
 
Rouheutta?
 
http://www.jacksonampworks.com/video/rick_atlantic.wmv

Molemmathan ovat kyllä melko tuotettuja levyjä...
 
Tuottaminen kumoaa rouheuden? Miksi muka? Eikö se SOUNDI ole rouhea, eikä se tekotapa? Jos soundi kuulostaa rouhealta, se on rouhea.
Jos jostain tekemällä tehdään rouheaa, niin se ei sitten enää ole rouheaa, vaan ihan pelkkää feikkiä? Eikö lopputulos ole tärkein? Minä ainakin mieluummin miellän rouheaksi jonkun rouheankuuloisen materiaalin, jota on työstetty vuosikaupalla ja viilattu, jotta saadaan rouhean kuuloista kuin materiaalin, joka on vedetty jossain treenikämpällä kerralla purkkiin. Paitsi jos jälkimmäinen yksinkertaisesti kuulostaa rouheammalta. Harvoin se sitä tekee.
 
Mikä on tämä "tuottamisen" peikko täällä? Aina kun puhutaan pro toolsista niin joku älähtää, niinkuin se olisi jotain huijausta, että käytetään kaikki keinot parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
 
Anteeksi jos ymmärsin tuon yhden lauseen mittaisen kommentin väärin ja ärisin turhaan.

Tuottaminen kumoaa rouheuden? Miksi muka? Eikö se SOUNDI ole rouhea, eikä se tekotapa? Jos soundi kuulostaa rouhealta, se on rouhea.
Jos jostain tekemällä tehdään rouheaa, niin se ei sitten enää ole rouheaa, vaan ihan pelkkää feikkiä? Eikö lopputulos ole tärkein? Minä ainakin mieluummin miellän rouheaksi jonkun rouheankuuloisen materiaalin, jota on työstetty vuosikaupalla ja viilattu, jotta saadaan rouhean kuuloista kuin materiaalin, joka on vedetty jossain treenikämpällä kerralla purkkiin. Paitsi jos jälkimmäinen yksinkertaisesti kuulostaa rouheammalta. Harvoin se sitä tekee.
 
Mikä on tämä "tuottamisen" peikko täällä? Aina kun puhutaan pro toolsista niin joku älähtää, niinkuin se olisi jotain huijausta, että käytetään kaikki keinot parhaan mahdollisen lopputuloksen saavuttamiseksi.
 
Anteeksi jos ymmärsin tuon yhden lauseen mittaisen kommentin väärin ja ärisin turhaan.
 
Juu, ymmärsit sen väärin.
 
Hyvin tuottaminen on pirun jees, oli lopputulos sitten "rouhea", "sliipattu" tai jotain muuta, kunhan se palvelee tarkoitustaan ja on toivotunlainen.
 
Tarkoitin vain sanoa, että nuo mainitut ovat melko tuotettuja levyjä, kun joillain tänne kirjoittaneilla tuntuu olevan semmoinen fiilis, että juuri vain treeniksellä satasena vedetty ja paskasti äänitetty tuottamaton lätynrutjake voi olla "rouhea"... Olen siis myös hieman eri mieltä.
 
"Rouhea" on muuten ärsyttävä sana, kuten myös "tanniininen".

Mielessäni kehittelin ontuvia analogioita leivonnaisiin päin, eli:
 
kuiva (laiva)korppu = kireä
näkkäri = rapea
ruisreikäleipä ---> rouhea
Reissumies = rouheahko
täysjyväleipä = murea?
patonki = rapeanmuhju
paahtoleipä = muhju
ranskanleipä = mössö
joulupipari = mausteinen(reilusti efektoitu)
synttärikakku = imelä
 
Että tämmöstä, tai jotain...
ps. en ole mikään leipuri

ps. en ole mikään leipuri
 
Repesin tälle loppukaneetille!

"Rouhea" on muuten ärsyttävä sana, kuten myös "tanniininen".
 
Tanniininen voi olla ärsyttävä, mutta sillä on kuitenkin melko yksiselitteinen kemiallinen ilmenemismuoto tosimaailmassa (tanniini, jolla on selkeä maku). Rouheus taas on kuvaus minkä tahansa kiinteän aineen kooostumuksesta (rakeinen, murea).
 
Melko huonosti ne molemmat soveltuvat äänen kuvaamiseen.

Tanniininen voi olla ärsyttävä, mutta sillä on kuitenkin melko yksiselitteinen kemiallinen ilmenemismuoto tosimaailmassa (tanniini, jolla on selkeä maku). Rouheus taas on kuvaus minkä tahansa kiinteän aineen kooostumuksesta (rakeinen, murea).
 
Melko huonosti ne molemmat soveltuvat äänen kuvaamiseen.
 
Höh, miten niin. Mä törmäsin tänään ihan käsittämättömän tanniiniseen laulusoundiin miksauksissa, kun naisvokalisti oli päästänyt proksimiteetin valloilleen.
 
Melkein liimautui kieli kitalakeen kiinni, kun sitä kuunteli.
 
No, plugeilla siitä selvittiin. Trash-plugari on kuningas.
:-)

Molemmathan ovat kyllä melko tuotettuja levyjä...
 
No rouheesti tuotettuja! :D
 
Tarkoitin vain sanoa, että nuo mainitut ovat melko tuotettuja levyjä, kun joillain tänne kirjoittaneilla tuntuu olevan semmoinen fiilis, että juuri vain treeniksellä satasena vedetty ja paskasti äänitetty tuottamaton lätynrutjake voi olla "rouhea"... Olen siis myös hieman eri mieltä.
 
Enhän mä nyt ainakaan ole sellasta väittänyt, vai olenko? :)

Kuunnelkaapa Kotiteollisuuden Aamen -levy ta CMX:n kappale Väkivallan Moottorit niin tiedätte mitä on rouheus...

The Who - Live at Leeds. Suht' rouheeta mun mielestä. Siinä kuuluu kun ilma liikahtaa :)
 
Tämä vinyyli tuli minullekin ekana mieleen esimerkkinä rouheasta soundista.

edge of sanityn crypticillä on kyllä kaikkein parhaat metal soundit, tuntuu kun kaiuttimet alkaisi soimaan aivan uudella tavalla. siinä on rouheutta kerrakseen, eikä mitään ylituotettua paskaa

Alex Lifesonilla on(ainakin monella Rushin levyllä, ei ehkä kaikilla) suht rouheat soundit. Jos nyt olen termiä edes oikein käsittänyt. jollain tavalla ne on "aidot" soundit.
 
kyl vaan muuten munkin miälestäni.