| Aihe: Cheap Trick | |
|---|
 2541
06.08.2003 10:43:53 (muokattu 06.08.2003 10:44:31) | |
|
Löytyykö faneja? Bändin uutta levyä odotellessa innostuin taas kuuntelemaan vanhaa tuotantoa ja kivaa on. Voisin suositella seuraavia levyjä:
s/t (1977)
In Color (1977)
Heaven Tonight (1978)
Dream Police (1979)
All Shook Up (1980)
At Budokan (1979) on tietysti se kuuluisin levy, saatavana myös The Complete Concert tuplana.
80-luvulla linja meni loppuakohden aivan liian AOR:ksi (levy-yhtiön painostuksesta), mutta esim. Todd Rundgrenin tuottama Next Position Please (1983) on vielä ihan kelpo levy.
Ruotuun palattiin viimeistään 1997 julkaistulla Cheap Trick -levyllä. | |
Kuuluu sarjaan, aina on pitänyt tutustua paremmin.
Nythän on noi sun suositukset apuna, dänks.
Opinions are like assholes, everybody's got one. (Harry Callahan) | |
Omistan yhden LP:n ja sisko kai kaksi. Sieltä 80-luvulta. Ihmekös kun ei ole kolissut kuin vähäsen.
Nummirock -89 -koosteessa, joka minulla on videolla, bändi vaikutti varsin rankalta pikku näytteessä. Se on minua kiusannut jo 10 vuotta.
Pitänee tutustua uudelleen.
Joni | |
No niin, taasen pääsemme asiaan. Hieno bändi. Oikeastaan ainoa vika on ollut se, että ne on olleet liiankin monipuolisia suhteessa muotivirtauksiin. Tästä syystä on hyviäkin biisejä toteutettu surkeasti, koska levy-yhtiö/tuottaja ovat halunneet markkinoille trendikästä tuotetta. Bändihän on ollut toisille liian hevi ja toisille taas liian pop. Mutta me fiksuthan ymmärrämme, että tällainen laaja-alaisuus lähentelee Beatles-tyylistä neroutta. Eikö vain.
Ekat levyt on parhaita. Todellista power-pop & -rockia. Bändi oli toiminut jo aika pitkään ennen levytystä, joten materiaalia riitti. Aikanaan tutustuin bändiin Dream Police-levyn kautta ja nyt harmittaa ettei Sony/Epic/Whatever ole voinut julkaista cd-remasteroituna kuin ne kolme ekaa studiolevyä. Ja muutenkin ne myöhemmät on saatavana vain jenkkilän painoksina. Ei hyvä. Eikä taida mennä kaupaksi. Anttilassa oli kolmella Erkillä (siis 3 Eur!) tätä Budokan-liven uutta remasteroitua versiota. Eli kantakaa ihmeessä kotiin, jos näätte hyllyssä. Pitääkin hankkia näitä viimeisimpiä julkaisuja. Jospa bändi taas olis saanut tehtyä oman mielensä mukaan ilman tuottajien metkuja.
"Cities on flame, with rock and roll; Marshall will buoy, but Fender control" (BÖC) | 2541
06.08.2003 15:13:33 | |
|
No niin, taasen pääsemme asiaan. Hieno bändi. Oikeastaan ainoa vika on ollut se, että ne on olleet liiankin monipuolisia suhteessa muotivirtauksiin. Tästä syystä on hyviäkin biisejä toteutettu surkeasti, koska levy-yhtiö/tuottaja ovat halunneet markkinoille trendikästä tuotetta. Bändihän on ollut toisille liian hevi ja toisille taas liian pop. Mutta me fiksuthan ymmärrämme, että tällainen laaja-alaisuus lähentelee Beatles-tyylistä neroutta. Eikö vain.
Kyllä. Tuosta tuotannon pilaamasta Cheap Trick -levystä hyvänä esimerkkinä voisi pitää One On One levyä vuodelta 1982. Roy Thomas Bakerin stadionsaundit ei oikein istu kuin viimeiseen biisiin Four Letter Word. Voi kun George Martin ois tuottanut tämänkin älpyn!;)
In Colorin tuotantoa bändi on aina mollannut ja aika kevyttähän se onkin (varsinkin I Want You To Want Me on melko siirappinen, livenä aivan toista maata!), mutta onneksi levy on täynnä loistobiisejä.
Sitten taas The Doctor (1986) edustaakin jo sitä osastoa, mitä ei hyvä tuotantokaan pelasta...;)
Ekat levyt on parhaita. Todellista power-pop & -rockia. Bändi oli toiminut jo aika pitkään ennen levytystä, joten materiaalia riitti. Aikanaan tutustuin bändiin Dream Police-levyn kautta ja nyt harmittaa ettei Sony/Epic/Whatever ole voinut julkaista cd-remasteroituna kuin ne kolme ekaa studiolevyä. Ja muutenkin ne myöhemmät on saatavana vain jenkkilän painoksina. Ei hyvä. Eikä taida mennä kaupaksi.
Dream Policea ja All Shook Upia jossain vaiheessa lupailtiin remasteroituina bonuksilla, mutta huonolta näyttää...
Pitääkin hankkia näitä viimeisimpiä julkaisuja. Jospa bändi taas olis saanut tehtyä oman mielensä mukaan ilman tuottajien metkuja.
1997 tehtyä levyä on näkynyt alehyllyissä aika paljon. Mainio kiekko. Samoihin aikoihin bändi teki Steve Albinin tuottamana singlen Baby Talk b-puolenaan versio The Moven Brontosauruksesta ja 7" julkaistiin Sub Popilla. Kannattaa etsiä, loistava sinkku. 1997 levyn japsipainoksessa nuo biisit bonuksena.
Uusi levy Special One on jo jenkeissä pihalla ja hyviä arvioita olen lukenut. 60-luku vaikutteet (ja varkaudet!:) hyvin pinnalla.
Eniten olen odottanut jonkinlaista Archive-DVD:tä, jossa vanhoja livepätkiä ja videoita ym. sälää. Toivottavasti joskus. |  Tanu
06.08.2003 20:02:44 | |
|
Olen yrittänyt tutustua bändiin P2P-softien avulla, kun en viitsisi sokkona ostaa. Ikävä kyllä toistaiseksi silmään/korvaan on osunut vain popahtavia balladeja. Ainoa hyvä biisi, jonka olen yhtyeeltä kuullut, on Laten Night With Conan O'Brienissa soitettu Scent Of A Woman.
Tästä huolimatta propseja kitaristille viisikaulaisesta hirmusta (mitä erikoista eri kauloissa on?) ja Uncle Dickistä.
Se siitä sitten. Saatanan tylsä peruspeelo. | 2541
06.08.2003 20:44:44 | |
|
Olen yrittänyt tutustua bändiin P2P-softien avulla, kun en viitsisi sokkona ostaa. Ikävä kyllä toistaiseksi silmään/korvaan on osunut vain popahtavia balladeja. Ainoa hyvä biisi, jonka olen yhtyeeltä kuullut, on Laten Night With Conan O'Brienissa soitettu Scent Of A Woman.
Balladeista pahin on The Flame vuodelta '88. Levy-yhtiön painostuksesta tehty (siis ulkopuolisen lauluntekijän tekemä) ja ykköshitti tuli! Rick Nielseniä vielä harmitti, kun biisin intro oli pöllitty Spiritin Nature's Way:sta.
Tästä huolimatta propseja kitaristille viisikaulaisesta hirmusta (mitä erikoista eri kauloissa on?) ja Uncle Dickistä.
Ylin kaula on 12-kielinen, alin nauhaton ja välissä olevien kolmen erot ovat lähinnä mikeissä. Yhdessä taisi olla Telen mikit ja yhdessä kampi tai jotain. Surrender -biisissä Rick tuota käyttää ja käy biisin aikana kaikki kaulat läpi. Tarkoituksellista pelleilyä, onneksi Tom Petersonin 12-kielinen basso täyttää saundin niin hyvin, että aina ei haittaa vaikka Mr. Nielsenin soitto jää pelleilyn jalkoihin.:) | |
Cheap Trickin kuuluisin levy eli tuo "At Budokan" tuli joskus tilattua CDOnilta, kiitos englantilaisen Mojo Magazinen positiivisen arvion. En ole jaksanut innostua kovin paljon, vaikka muutamia mukavia popkappaleita bändiltä löytyykin.
Ja eikös Cheap Trick ole 70's Shown tunnusbiisin (uudelleenmuokattu Big Starin "In The Street") esittäjä?
The unhappiest people I know, romantically speaking, are the ones who like pop music the most. (Nick Hornby) | |
Silver nimistä DVD:tä uskaltaisin suositella kaikille bändistä kiinnostuneille. Se on konserttitaltiointi, jossa bändi käy läpi kaikki keskeisimmät biisinsä. Vierailijoina on mm. soittajien lapsia & Slash. :)
Rust Never Sleeps | Tanu
08.08.2003 11:59:31 | |
|
Ylin kaula on 12-kielinen, alin nauhaton ja välissä olevien kolmen erot ovat lähinnä mikeissä. Yhdessä taisi olla Telen mikit ja yhdessä kampi tai jotain. Surrender -biisissä Rick tuota käyttää ja käy biisin aikana kaikki kaulat läpi. Tarkoituksellista pelleilyä, onneksi Tom Petersonin 12-kielinen basso täyttää saundin niin hyvin, että aina ei haittaa vaikka Mr. Nielsenin soitto jää pelleilyn jalkoihin.:)
Ahaa. 12-kielisen ja kammen huomasinkin löytämäni suttuisen kuvan perusteella, mutta mikkien erot ja nauhattomuus jäivät hämäriksi, vaikka nauhatonta kaulaa yritin vähän vilkuillakin.
Se siitä sitten. Saatanan tylsä peruspeelo. | |
Mun mielestä Cheap Trickin Surrender on ihan kuningasbiisi!!
Kitara on tyhmä!! | |
Howdy!
Eka kertaa tällä saitilla. Ja keskustelusta löytyi heti aihepiiri, joka on kovin rakas. Cheap Trick on kuulunut lemppareihini jo vuodesta 1979 tai 1980, kun näin TV:stä videon Dream Policesta, olisiko ollut peräti Levyraadista? Ei kai niitä tuolloin muualta nähnyt. Seuraavan kerran, kun oli rahaa kertynyt (olin tuolloin 13-vuotias) marssin paikalliseen musiikkikauppaan ja löytyihän hyllystä All Shook Up. Ostin sen (kasettina) ja rakastuin. Edelleen suosikkejani Dream Policen, eka levyn, In Colorin ja Heaven Tonightin ohella. Myöhemmistä levyistä siunaukseni saa lähinnä Woke Up With A Monster.
There's no such thing as paranoia, it's always twice as bad as you fear. | 2541
13.08.2003 16:08:40 | |
|
Uudessa Soundissa bändistä aukeaman juttu! | |
Heh, onhan täällä ymmärretty hyvän päälle jo aikaisemminkin.
Tämä orkesteri iski kakkosnelosella allekirjoittaneen tajuntaan viimeistään tänä vuonna. Yksi kokoelma (Authorized Greatest Hits) löytyi hyllystä jo aikaisemminkin, mutta se oli sitä "ihan kiva"-osastoa. No, sattuman oikusta se tuli kaivettua hyllystä ja yht' äkkiä näistä Southern Girlseistä, Voiceseista sun muista alkoi löytyä koukkuja, joita aiemmilla kerroilla ei tullut huomattuakaan.
No, levyjä on tullut hankittua sen verran mitä niitä nyt tänne härmään saa suht kivuttomasti tilattua (ja loput on sitten hankittu p2p-softilla, The Doctor tosin puuttuu..). Heaven Tonight on kyllä niin timanttinen levy, että huh huh. Ei yhtään huonoa biisiä. Tonen yleisesti klassikkoleiman saava tuotos, In Color, on jotenkin vaisu sen rinnalla .. I Want You To Want Me on paska studioversionakin, You're All Talk on samaa jäteosastoa.
Heaven Tonightia lukuunottamatta lähes kaikki studiotuotokset tuntuvat olevan helvetin epätasaisia, jossa huippuvetoa saattaa seurata kasa roskaa. Jostain arvostelusta tuli luettuakin, että monet Sex, America, Cheap Trick-boksin ylijäämätuotokset pyyhkivät lattiaa monilla albumiraidoilla. Tiedä häntä, en ole vielä tuohon boksiin investoinut..
Oma CT-ykkössuosikki on Lap Of Luxuryn Never Had A Lot To Lose. Studioversio ei ole kovin kaksinen, mutta kaivakaapa jostain esiin viime vuonna Anaheimissa nauhoitettu Westwood Concert Series-sarjan taltiointi, jossa kyseinen biisi ladataan sellaisella otteella, että oksat pois. Koko kyseinen keikka on ehkäpä parasta live-materiaalia, mitä eteen on orkesterilta tullut.
Niin, ja minä pidän jopa The Flamesta.
Whatever happened to all this season's losers of the year? | |
Bändiltä julkaistiin juuri mainio tuplakokoelma, jonka kautta pääsee hyvin juttuun mukaan.
Less is more. | |
Bändiltä julkaistiin juuri mainio tuplakokoelma, jonka kautta pääsee hyvin juttuun mukaan.
Tarkoittanet "The Essential Cheap Trick"-tuotosta.. Varsin kattava tuotoshan tuo on, mutta jotkut sen biisivalinnat pistivät ihmettelemään, Räikein esimerkki oli mielestäni se, että vuoden 1990 umpisurkealta Bustedilta oli valittu mukaan peräti neljä biisiä, kun taas esim. Lap Of Luxurylta, Next Position Pleaselta ja Woke Up With Monsterilta oli jokaiselta vain yksi valinta. Ja vaikka nuokin ovat epätasaisia, niin kyllä niiltä olisi löytynyt kokoelman täytteeksi paljon parempaa tavaraa kuin nuo Bustedin biisit. Eli vinkki kokoelman ostajille, CD-soittimen program-painike käyttöön ja skipatkaa kakkos-cd:n biisit 11-14.. Muuten rahat voi sijoittaa paljon huonomminkin.
Whatever happened to all this season's losers of the year? |  rok
10.12.2004 21:24:30 | |
|
Hieno yhtye. Taxman, Mr. Thief on kyllä kaikkien aikojen parhaita biisejä.
"Floor it, that's technical talk!" | |
Cheap Trick on kyllä hemmetin kova pumppu. Niin kuin tässä onkin jo mainittu, niin ensimmäiset levyt ovat minunkin mielestä kovimpia. Ne kaikki melodiakoukut biiseissä on ihan huikeita.
Meikäisellä on muuten taipumus miltei poikkeuksetta jokusen keski-oluen jälkeen ruveta hoilaamaan ja rämpyttelemään kitaralla "Voicesia"...naapurit varmaan tykkää...heh..
Shake your money maker! |  PJS
11.12.2004 11:37:13 | |
|
Suosikkiorkesterita. Jotenkin tämä musiikki vaan on todella upeaa minun korvaani.
Ihmisten kannattaisi kaikkien melkein kuolla joka vuosi, vähintään kerran. Maailma olisi inhimillisempi paikka elää. | |
Se on nyt vaan hyvää...
Kevyttä Page parodiaa kun heilutaan viisi kitaraa kaulassa ympäri stagea...
Mut se viiskaulanen on ihana... | | « edellinen sivu | seuraava sivu » | |
|---|
|
|
