Aloittelijat ›

Kaikki alkoi tuskasta.

Minustahan piti tulla rumpali, mutta kaveri löi basson käteen ja sanoi että opettele soittaan tolla. No, eihän minusta rumpalia olisi tullutkaan, mutta basisti tuli. En tiedä onko tuo basistin nimi lainkaan silti parempi kuin rumpalin...

Kaikki alkoi siitä ku kahdeksannella luokalla alko vituttamaan aika pahasti ku kaikki kaverit osas soittaa jotain meidän musan valinnaisen ryhmässä, kaikilla oli oma kitara kotona, ja sit ne harjotteli aina kaikki biisit valmiiks seuraavaa tuntia varten. Mulla ei ollu kitaraa, mua ei koskaan raahattu puoliväkisin pianotunneille tms, ja mä en ikinä oppinu soitaman mitään biisejä kitaralla niillä meidän tunneilla, kun aikaa oli rajallisesti. Mulla meni suurin osa ajasta siihen että sain Em:n soimaan kunnolla... No meikäläinen marssi musiikkiliikkeeseen ja osti akustisen kitaran ja soitteli jo samana iltana (hieman kömpelöhkösti tosin) apiksen Ilonaa... Kaiken olen ihan itse opiskellu, mitä kitarasta tiedän, täältä jotain vinkkejä oon kaivanu ja jotain pientä musanopettajat on neuvonu, mutta missään soittotunneilla en ole kuunaan käyny.

ja tänään 18.7., aamulla sain sitten synttärilahjaksi sen toivomani, Ibanez RG:n. ;) Onneksi olkoon. Minkä rg sait.?

Jos olisit saanu sillon kitaran, oliskohan sulle käyny niin ku siinä mainoksessa?
 
How knows.

Innostus lähti joskus ala-asteella pikkutyttönä. Isosisko, joka tuolloin oli hippi (vaikka tarina 90-luvulle sijoittuu) kuunteli Beatlesia ja sun muuta ja hankki akustisen nylonkielisen kitaran. Tämän kautta aloin itsekin soittamaan ja kiinnostuin musiikista enemmän.
Siskoltani on nyttemmin soitto jäänyt, mutta minä jäin koukkuun.

ja tänään 18.7., aamulla sain sitten synttärilahjaksi sen toivomani, Ibanez RG:n. ;) Onneksi olkoon. Minkä rg sait.?
 
Kiitos! ;)
malli on 321. ihan basic malli kerta aloittelija oon. ei kampea, 2 humbuckeria, 5 asentoinen mikkivalitsin ja Wizard 2 kaula. että silleen. mutta hyvä se on.

Teit ihan fiksun ostoksen. Tai pikemminkin sait asiallisen kitaran. Kiinteä talla on minunkin mieleen vaikka en kiinteä tallaista kitaraa omistakaan. Mikit vaihtamalla sitten jos joskus huvittaa niin tuo olisi kyllä ehdottomasti ainakin meikäläisen mieleen. Hyvä perus hevikeppi.

Näin Bill and Ted excellent adventuren, ja ajettelin että sähkökitara WOW, tossa on munaa. Kävin sitten kaverin kanssa jossain musaliikkeessä kokeilemassa, ja muutaman päivän päästä tuhlasin kaikki säästöni fender kopioon ja pikku vahvistimeen. Eipä ole koskaan noiden säästöjen tuhlaaminen harmittanut.

Tuossa noin 8-9 vuotta sitten ala-asteella tuli kouluun vierailulle joku puhallinsoittokunta, siitä keksin yhtäkkiä että trumpettia olisi kiva soittaa. Tunneille vain ja myöhemmin puhallinorkesteriin, 7 vuotta hurahti siinä touhussa. Sitten erehdyin n. puolitoista vuotta sitten koskemaan musiikintunnilla bassoon, ja kun seuraavassa joulujuhlassa se vakituinen basisti suuttui musiikinopettajalle ja lähti kävelemään treeneistä, lyötiin minun arkkuuni viimeinenkin naula. Tässä sitä nyt ollaan: basisti. Trumpettiin en ole sen jälkeen juurikaan koskenut. Kuuntelemani musiikkikin vaihtui samassa hötäkässä Duke Ellingtonista ja kavereista Deep Purpleen ja kavereihin. Perin surullinen tarina.

Tässä sitä nyt ollaan: basisti. Trumpettiin en ole sen jälkeen juurikaan koskenut. Kuuntelemani musiikkikin vaihtui samassa hötäkässä Duke Ellingtonista ja kavereista Deep Purpleen ja kavereihin. Perin surullinen tarina.
 
Wyäää!!!! *parkuu* Ei noin saa käydä. Menee hyvä mies ihan hunningolle...
 
oma tarinani:
 
Katselin ihan koko alkuelämäni kun vellokset vieressä soitteli trumpettia ja orkesterissa vielä jopa... olin ekaa kertaa kuuntelemassa orkesterin keikkaa vuonna -90 (n. 4 v) ja hyppäsin pois siitä äipän virestä ja menin siihen käytävälle johtamaan olevinaan sitä orkesteria. Sitä jatku vuoteen -92 kunnes oli pakko saaha joku instrumentti kätöseen ja yllätys tai ei, se oli trumpetti. Tai pikemminkin kornetti. soittelin sitä innokkaasti ehkä pari vuotta, kunnes kyllästyin opettajan vaihduttua. Seuraava innostukseni oli pasuuna, opettaja oli tosin hyvin mielenkiintoinen ilmestys yli 2m jääkaappi-pakastin yhdistelmä. Olin pienenä noh.. hieman herkähkö, joten pelkäsin sitä kun ruttoa, joten sinne jäi vuoden rutistuksen jälkeen sekin vaihe elämästä. pidin vuoden taukoa ja omistin sen kaikelle mitä pahaa voi olla maailmassa (varastelulle, pommeille pienille sellaisille, naapurin pakoputken hajoittamiselle {sori naapuri} yms.) mutta sen vuoden jälkeen vellokset ja äiti vetäisi minut takaisin kiltille polulle. Aloitin soittamaan saksofonia... kraah aluksi kun sain ensimmäisen fonini, olin aivan lumoutunu, ja soittelin ihan ksikkea mitä olin pitäny koko pienen ikäni päässä. meni kaikki kivat biisit..... ihan perseelleen, mutta siinä innossa ei sitä huomannut. ja kun opettelin nuotit alko aherrus. ensimmäisenä vuonna 1/3 toisena vuonna 2/3 kolmantena 3/3... ja sitten oli aika siirtyä pois kotoa, ja pitkän suostuttelun ja harkinnan jälkeen päätin lähteä opiskelemaan musiikkia (tiesin neljäännestä asti että minusta tullee ammatti muusikko.) oli paljon siinäkin ongelmia, kuten raha.... noh nyt olen täällä, ja kaikki sujuu kun höylätty.
 
KOKO ELÄMÄNI ON TÄLLÄ HETKELLÄ YHTÄ JAMI WIRTAA
 
Nyt minulla on kymmenen oppilasta ja vellokseni opettaa soittoa molemmat tekee ammatikseen, ja toinen vielä johtaa isoa puhallinorkkaa, että tässä minun tarinani...
 
Paljon virheitä mutta tekevälle sattuu ainakin tässä vuorokauden vaiheessa

Kaikki alkoi siitä kun näin elokuvan Crossroads.

Kaikki alkoi siitä kun vanhempi vei mut musiikki opistolle joillekkin "avoimien ovien päiville" jossa sai kokeilla kaikkia soittimia. Puhallinsoittimia en edes harkinnut, koska musta tuntui ällöttävältä puhaltaa johonkin, mihin joku muu oli puhaltanut. Selloon päädyin ehkä sen takia, kun eräs tuttavanikin soittaa selloa. Eipä siinä sitten mitään, läpäisin pääsykokeen ja aloitin soiton opistolla.
 
Sähköbasson soitto alkoi, kun vuoden 2002 alussa päätettiin luokkakavereiden kanssa perustaa bändi. Mä valitsin sitten soittimekseni basson ja sitä nyt olen sitten sellon ohella soitellut.

Mä halusin lapsena punakeltaisen Les Paulin. En saanut. Käteeni lykättiin akustinen Landola ja minut heivattiin klassista rimputtamaan Hurriganesin sijasta. Vuosi oli 1992 ja ikää oli kahdeksan. Vajaa neljä vuotta jaksoin, kun huomasin osaavani soittaa vain nuoteista, eikä minulla ollut käsitystä edes soinnuista tai mistään muustakaan.
 
Pari vuotta tuli pidettyä taukoa, kunnes rippikoulun jälkeen (1999) sain ensimmäisen sähkikseni ja kaikki piti opetella taas lähes alusta. Onnekseni satuin törmäämään Van Halenin Best Of -lättyyn ja noin vuotta myöhemmin Extremen III Sides To Every Story -levyyn. Muuten en ehkä istuisi tässä kirjoittamassa tätä typerää tarinaani.

Siinä 90-luvun alussa näin kun Dont Cry:n soolossa Slash ajo kovaa, vieressä hyvä kissa, otti Jack Daniels huikkaa ja lopuks heitti rotkon reunalla Les Paulin ilmaan.
Mulla ei oo Les Paulia...

Meikäläisellä jonkinlainen soittamis into alko siinä 7-9 v. mut silloin se laantu oikeastaan heti. Mut noin 6-7 v. sitten löysin sellaisen "uuden" bändin ;) kuin Iron Maiden jonka musiikkiin jäin koukkuun. Ostettiin veljen kanssa kaikki levyt ja kuunneltiin niit sit ihan sikana. Tätä kautta alettiin myös tutustumaan yhä enemmän erillaisiin bänteihin ja musa nousi isoksi osaksi elämääni. Se on monesti pelastanut päivän jolloin kaikki on mennyt päin v€€€ua.
NOOh, musa käsitykseni laajeni ja kun toljottimestakin joskus näki näitä keikkoja alkoi tuo musailu pikkuhilijoo taas kummasti kutkuttamaan. Päässäni alkoi siinä 9 luokal viriämään ajatus omasta orkesteristä mutta tuolloin kaveri piiristä ei löytynyt muita innokkaita. Bändi ajatukset jäivät lukioon siirryttäessä taaemmaksi mutta nyt täss kuluvan vuoden aikana se on nyt vihdoinkin saatu aikaan! Pistämme pigguveljen ja yhden kaverin kanssa bändin pystyyn! Vain yhdellä meistä on soitin mutta pian meikäläisellä pitäs olla rahat kasassa ja saan hommattua ekan skittani!
Olemme laskeskelleet että kunnolla bändi toimintamme pääsee KUNNOLLA vauhtiin aikaisintaan 2005 vuoden puolella sillä vaikka saisimmekin jostain repäistyä rahaa soittiimiin on meikäläisellä ensi vuoden heinäkuussa armeija edessä.

Joskus vuoden 2001 syksyllä kuunneltiin kaverilla Led Zeppeliniä. Samainen kaveri osasi myös soittaa "Stairway To Heavenin" alun ja minäkin halusin oppia soittamaan sen. Enkä pelkästään alkua vaan ihan koko biisin. Kun en heti koko biisiä (vain joten kuten sen alun) mutsin vanhalla akustisella oppinutkaan soittamaan, niin aloitin kitaratunnit. Hiihtolomalla 2002 sain ensimmäisen (ja ainoan) sähkökitarani, Squier Stratocasterin. Nykyään sujuu Stairwaykin mallikkaasti.

vuosi -90 ja rippikoulu, kaveri opetti emman melodian.Ja kun kotiin pääsin enolta kitara lainaan ja yrittään... Viikossa olin parempi kuin slash (osasinhan jo suurinpiirtein G ja D soinnut ja vaihtaminen sujui alle minuutissa tai jotain... ;-)
 
Ja vaihe joka jäi väliin: Kitaratunnit ...nyt niiden tarpeellisuuden aina välillä huomaa. Itseopiskelu ainakin minulle on ollut aika helvtin hidasta ja epäloogista (nimimerkki 13 vuotta perse edellä puuhun) .
 
-manto-poika-

Musiikin ihmeelliseen maailmaan sukelsin pienenä viulun soiton merkeissä.
 
Yläasteelle mennessäni kaverit pyysivät minua mukaan bändiin soittamaan rumpuja. Enhän minä koskaan rumpuja ollut soittanut, peruskompin hätinä osasin, mutta kyllä erilaiset kompit alkoivat sujua ja siinä vaiheessa elämääni astui rock 'n' roll.
 
Viulun soitto jäi siinä vaiheessa kun bändisoitto alkoi tuntua enemmän omalta jutulta. Jossain vaiheessa siirryin basson varteen ja sille tielle olen jäänyt. Vuosi sitten bändimme laulaja lähti, ja niin minusta tuli basisti-laulaja.