Etno, proge, latin ›

Täytyy nimitäin sanoa että onpa levy. Kuunnelkaa kaikki jotka väitätte jotain musiikista ymmärtävänne, on hianot kipaleet hyvin soitettu ja sovitettu ja tuotettukin vielä. Siis siis siis. Scouffari ei minua oo aikaisemmin hirveästi elähdyttänyt, mutta tässä on kyllä osunut palikat kohdalleen. Tai sitten aiemmin olin nuori ja typerä, ihan mahdollista.
 
EDIT: kirotusvihre

Ilmeisesti tarkoitat Up All Night levyä, vai onko tuon jälkeen ehtinyt jo ilmestyä vielä uudempi? Scofield on niin tuottelias, ettei tahdo perässä pysyä.
 
Up All Night on kieltämättä hyvä levy, mutta onhan Scofield tehnyt paljon hyviä levyjä ennenkin. Minua hänen tuotannossaan kiehtoo se, ettei koskaan tiedä, mitä seuraava levy tuo tullessaan. Ei esimerkiksi uskoisi, että peräkkäin ilmestyneet Works for Me ja Überjam ovat saman artistin levyjä ja kuitenkin molemmissa on selvä Sco-leima.

Minun mielestäni Up All Night on puolestaan ihan selkeä jatko-osa Überjamille, jotain tämän suuntaista osasin odottaakin. Molemmat levyt ostin heti niiden ilmestyttyä ja samaa tuttua groove-meininkiähän tämä uusinkin sisältää. Kokoonpanokin taitaa olla enimmäkseen sama. Soitto on uskomattoman letkeää ja taitavaa, jälleen kerran. Mukana on myös joitain mauttomuuksia, lähinnä joitain kone-efektejä, joita ilmankin tämäntyylinen musa toimisi, ehkä jopa paremmin, Scofieldin soitto kun on kuitenkin pohjimmiltaan melko juurevaa ja bluesmaista.
 
Biisit eivät kuitenkaan näillä kahdella viimeisimmällä levyllä ole aivan niin vahvoja kuin vaikkapa muutama vuosi sitten ilmestyneellä A Go Go -kiekolla, jossa muuten on taustabändinä Martin, Medeski & Wood. Aivan käsittämätöntä groovea ja tarttuvia melodioita, uskomattoman oivaltavia sooloja unohtamatta. Medeskin Hammondi tukee tuolla levyllä ihan valtavan hienosti Scofieldin soittoa ja vahvoja, mutta mukavan väljiä sävellyksiä.
 
Tutustumisen arvoinen on myös Scofieldin ja Pat Methenyn yhteisteos "I Can See Your House from Here", joka sisältää ehkä kahden tärkeimmän elossa olevan kitaristin osaamista, sävellyksiä ja vuoropuhelua rumpujen ja basson säestyksellä. Etenkin reggae-tyylinen "The Red One" on suorastaan valloittavan mukaansatempaava biisi. Näissä kahdessa kitaristissa on se hassu piirre, että kummankin tunnistaa yleensä parista-kolmesta nuotista, sen verran persoonallinen ja jämäkkä tatsi molemmilla on instrumenttiinsa.

Kertokaapa viisaampana että millä levyillä ( jos sellaisia on ) Dennis Chambers paukuttaa rumpuja? Mulla ei ole kuin What We Do levy ja se on aika jazz. Onko herralla mitään enemmän funkahtavaa menoa?

Pitää varmaan tsekata. Eipä ole kyseinen herra minuun vielä kolahtanut(einkä usko sen nytkään sitä tekevän).

Biisit eivät kuitenkaan näillä kahdella viimeisimmällä levyllä ole aivan niin vahvoja kuin vaikkapa muutama vuosi sitten ilmestyneellä A Go Go -kiekolla, jossa muuten on taustabändinä Martin, Medeski & Wood. Aivan käsittämätöntä groovea ja tarttuvia melodioita, uskomattoman oivaltavia sooloja unohtamatta. Medeskin Hammondi tukee tuolla levyllä ihan valtavan hienosti Scofieldin soittoa ja vahvoja, mutta mukavan väljiä sävellyksiä.
 
Tämä on nyt sitten hankintalistalla

Up All Night on kieltämättä hyvä levy, mutta onhan Scofield tehnyt paljon hyviä levyjä ennenkin.
 
Jep.
tuo uusi on kyllä varsin mainio, yllättävän hyvä.
Aika modernia meininki, jos näin nyt voi sanoa.
En tiedä suosittelisinko välttämättä ostamaan,jos ei oo aikasemmin diggaillu,mutta ehdottomasti kannattaa tutustua,jos on mahdollisuus.

A Go Go on John Scofieldin paras levy. Harmi vaan että ko. artistin omilla sivuilla olevat nuotit ko. levyyn ovat sellaisia harakanvarpaita ettei niistä ota selvää erkkikään. onko jollain selkeämpiä nuotteja tuohon levyyn?

Ota korva käteen ja kuuntele. Aika monet Scofieldin jutut on lopultakin suht yksinkertaisia, vaikka todella toimivia. Ja kyllähän ne laput ihan selkeitä oli. ;)

Kertokaapa viisaampana että millä levyillä ( jos sellaisia on ) Dennis Chambers paukuttaa rumpuja? Mulla ei ole kuin What We Do levy ja se on aika jazz. Onko herralla mitään enemmän funkahtavaa menoa?
 
Victor Baileyn levy Low Blow groovaa kyllä aika mukavasti.
mun mielestä parasta chambersia.

Vieläkös Überjamin jälkeisillä levyillä on käytetty missään samanlaista soundia kuin esim. Überjamin biisissä Acidhead ainakin siinä 4:50-tienoilla? Mielestäni hirvein mahdollinen kitarasoundi (vai mikä kitarasynailu tms. kauhistus lieneekään)
 
Scofield kuitenkin on varsin jees, paitsi kun tekee näitä ihme "soundikokeiluja" joita on esim. tuossa em. biisissä.

überjam ja Up all night ovat kyllä hyviä levyjä. Mutta tsekatkaapa John Scofield Trion livelevy "EnRoute"! Siinä on h-i-e-n-o levy!

Täytyy tsekata tuo Up All Night. Jotenkin Johnin soitossa on aina vaivannut sellainen tietty pidättelevyys, ei oikein pistä kolmosta silmään, tai sitten olen kuullut väärät äänitteet.

Ota korva käteen ja kuuntele. Aika monet Scofieldin jutut on lopultakin suht yksinkertaisia, vaikka todella toimivia. Ja kyllähän ne laput ihan selkeitä oli. ;)
 
Jutut on tosiaan usein aika yksinkertaisia(ainakin noilla uudemmilla levyillä), mutta ei niitä millään saa kuulostamaan samalta. Sama rentous ja fiilis on vaikea saavuttaa. Varsinkin taimi. Scou on fraseerauksessa ihan omaa kastia. Southern Pacific A gogo-levyltä on hieno esimerkki tästä. Varsinkin kohta 03:52-04:04 on kova :)
 
Ootteko muute kuunnellu Sternin Play-levyä? Siinä on Scou soittaa muutamilla biiseillä. Mä kyl diggaan melkein sen kaikista levyistä. Jopa loud jazzista. Vaikka sitä piti "hiukan" kuunnella ennen avautumista.

Ei ole "A Go Go":n voittanutta munsta, vaikka on siinäkin pari aika laimeeta biisiä. Kannatta myös ostaa Sco'n "Hand Jive", jossa mukana urkuri Larry Goldings, rumpali Bill Stewart ja ennen kaikkea fonilegenda Eddie Harris. Rasvaista touhua!

Ei ole "A Go Go":n voittanutta munsta, vaikka on siinäkin pari aika laimeeta biisiä. Kannatta myös ostaa Sco'n "Hand Jive", jossa mukana urkuri Larry Goldings, rumpali Bill Stewart ja ennen kaikkea fonilegenda Eddie Harris. Rasvaista touhua!
 
Minusta tuo Hand Jive on paras Scofieldin levy. Uudet levyt on kans hienoja.

Bill Stewartia jaksaa kuunnella aina. Jopa Scofieldin kanssa. "Quiet"-levy oli mahtava löytö, siinä ei pääse ärsyttämään edes se kitarointi.