Laulaminen ›

Kertokaapa viisaat, onko kyseessä silloin vain väärä laulutekniikka kun laulaminen tietyssä sävelkorkeudessa aiheuttaa kuristamisen tunnetta ja äänen sortumista. Ilmiö tulee etenkin silloin kun yrittää saada "tehoja" ulos?
Kiitos jo etukäteen:)!

Kertokaapa viisaat, onko kyseessä silloin vain väärä laulutekniikka kun laulaminen tietyssä sävelkorkeudessa aiheuttaa kuristamisen tunnetta ja äänen sortumista. Ilmiö tulee etenkin silloin kun yrittää saada "tehoja" ulos?
Kiitos jo etukäteen:)!
 
Kyllä. Aina jos sattuu, on jotaki pielessä. Ikinä ei saa sattua ku laulat! Kannattaa miettiä onko ne äänet "rajaääniä", eli semmosia missä pitää siirtyä käyttään enemmän pää-ääntä rintaäänen sijaan (tästä on parissakin toisessa ketjusta, eli jätän sen selittämisen viisaammille).. Eli muutatko niissä tekniikkaa vai yritätkö pukata sen äänen ulos väkisin sillä samalla tekniikalla.
 
Ennen ku alotin laulutunnit, lauloin pakon edessä tenoria kuorossa, kun mieslaulajia ei ollu. Kuvittelin olevani äänialaltani altto, kun pääsin niille korkeuksille (tai siis mataluuksille) melko helposti. Kuitenkin aina loppupuolella reenejä ääni alkoi väsyä ja kurkkuun sattua.
 
Vähän aikaa meni ennen ku edes tajusin sitä kipua, mutta sitten aloin tosissaan kuulostella että miksi se sattuu ja totesin painavani ne äänet ulos väkisin, hirvittävällä tekniikalla. ..ja mun laulunopettaja kerto vähän myöhemmin äänialani olevan melko korkea sopraano. Että se siitäki.. ja ne tenorin hommat loppu siihen. Onneksi en ehtiny tehä pysyvää vahinkoa äänelleni.
 
Sen jälkeen oon alkanu vahtia ääntäni, ja aina ku meinaakaan sattua, mietin mitä teen väärin. Yleensä syy löytyy tekniikasta, tai koitan tehä äänen liian kovalla paineella (eli yritän laulaa liian lujaa), tulee puhallinsoittotaustasta. Siellä kun korkeisiin ääniin pitää lisätä ilmanpainetta.... Sillon vaan pitää lopettaa vähäksi aikaa, miettiä mitä pitää korjata ja sitten tehä uuestaan.
 
Toivottavasti tuosta nyt oli edes jotaki hyötyä.. todettakoon vielä että en ole tosiaankaan alan ammattilainen, ja nämä oli vain minun kokemuksia/näkemyksiä asiasta. Eli jos löytyy korjattavaa niin korjatkaa ihmeessä =)

Ensinnäkin, jos laulaminen tuottaa kipua tai käheytymistä, on siinä jotain pielessä. Silloin ei pidä jatkaa sillä tyylillä (jos ollenkaan). Elimistö ilmoittaa, kun asiat on pielessä, ja siihen ilmoitukseen on syytä suhtautua vakavasti. Tämä tällaisena saarnana, koska tuntuu, että joillakin on sellainen mentaliteetti, että kipu ikään kuin kuuluisi asiaan. Laulamisen ei ole tarkoitus tuottaa kipua!
 
Ja sitten itse aiheeseen. Yksi syy kuristumisen tunteeseen voi olla esim. se, että kurkunpää alkaa nousta, kun tavoittelee korkeita ääniä. Kurkunpään nouseminen taas johtuu puutteellisesta kroppa-/hengitysyhteydestä ja/tai väärästä tavasta laulaa korkeita ääniä. Tällöin esim. korkeita ääniä alkaa "kurkottamaan" kurkunpäällään, sen sijaan, että äänihuulet tekisivät venymistyön. Monilla on virheellinen käsitys, että korkeat äänet "otetaan korkealta", jostain itsensä yläpuolelta, vaikka oikeasti pitäisi ajatella korkeita ääniä vain ikään kuin taaksepäin, koska korkeat äänet syntyvät äänihuulten venymisestä ikään kuin niskan suuntaan (matalat äänet syntyvät vastaavasti äänihuulten mennessä sykkyrään rinnan suuntaan). Ja fysiologinen faktahan on, että äänihuulet eivät ole pystysuunnassa kurkussa vaan "lappeeltaan". Yllättävän monilla laulajilla (jopa pitkälle koulutetuilla!) on täysin virheellinen käsitys miten päin äänihuulet ovat kurkussa, ja se jos mikä vaikuttaa lopputulokseen. Vääränlaisen, liian korkean ohjelmiston laulaminen voi johtaa myös kurkunpään nousemiseen. Tällöin kannattaa kokeilla hiukan matalampia kappaleita, miltä ne tuntuvat.
 
Jos kurkunpää nousee, saundi muuttuu yleensä aika selvästi kyseisten äänien kohdalla. Tulee aika kireätä, jopa kimittävää, väkinäisen kuuloista, usein paineista laulamista. Ja se taasen rasittaa kurkkua.
 
En pysty arvaamaan näin netin välityksellä, millä keinoin lähdet etsimään "tehoja", mutta monille tehot = valtava paine. Lisäksi epäilen, että kurkunpääsi osallistuu liikaa laulamiseen, kun sen todellakin pitäisi olla kaikessa rauhassa. Loppuen lopuksi tehoja saa paljon enemmän hyvällä hengitys- ja laulutekniikalla kuin naama punaisena puhkimisesta. Ja sitä hyvää laulutekniikkaa suosittelen hakemaan ammattilaiselta :).

Faith kertoikin tuossa toisenlaisen kokemuksen siitä, kun laulaa liian matalaa osastoa - sama juttu, kurkunpää saattaa taasen painua alaspäin, kun yrittää öristä liian matalalta. Yleisesti ottaen ihmisellä on ne se oma fakkinsa mihin kuuluu, ja vaikka sitä fakkia (basso, baritoni, tenori, altto, mezzo, sopraano - ja kaikkien näiden eri muodot) ei kevyessä musiikissa korostetakaan niin paljon kuin klassisessa, on hyvä tietää, mikä on se oma äänityyppi. Esimerkkinä klassisella puolella on, että mezzosopraanot saattavat päästä yhtä korkealle kuin sopraanot, mutta heidän äänensä vain "makaa" alempana, heille on miellyttävämpi laulaa matalampaa osastoa. Jokaisen äänityypin äänenväri tulee myös parhaiten esille omalta alueelta laulettuna, laulaminen on kaikista helpointa omalta alueelta. Ja vaikkei pääsisi nyt heti ammattilaiselle tarkistamaan omaa äänityyppiä, vähintäänkin itselle miellyttävät sävellajit ja korkeudet selviää ihan kokeilemalla. Ei tarvitse liikkua äärirajoillaan koko ajan.

Ja vaikkei pääsisi nyt heti ammattilaiselle tarkistamaan omaa äänityyppiä, vähintäänkin itselle miellyttävät sävellajit ja korkeudet selviää ihan kokeilemalla. Ei tarvitse liikkua äärirajoillaan koko ajan.
 
Täytyy tässä tarkentaa sen verran että jos on tottunu laulaan liian korkealta/matalalta, niin sitten siltä luonnolliselta, "oikealta" korkeudelta laulaminen ei välttämättä tunnu ollenkaan helpoimmalta. Näin oli mullaki, eli mielummin lauloin matalalta. Nyt siirrytään pikku hiljaa koko ajan korkeammalle ja se helpottuu sitä mukaa, kun tekniikka paranee ja huomaa miten voi laulaa =)
 
Enkä kyllä ite tiiä vieläkään olenko sopraano vai mezzosopraano, mutta se ei menoa hidasta.

Ennen ku alotin laulutunnit, lauloin pakon edessä tenoria kuorossa, kun mieslaulajia ei ollu. Kuvittelin olevani äänialaltani altto, kun pääsin niille korkeuksille (tai siis mataluuksille) melko helposti. Kuitenkin aina loppupuolella reenejä ääni alkoi väsyä ja kurkkuun sattua.
 
Jopa koulutetuille naisäänille tenori on aivan hirveän matalaa laulettavaa, koska se tapahtuu pienestä oktaavista, joka ei ole naisille todellakaan yleinen. On mielestäni vastuutonta, että sinua on aloittelijana edes päästetty laulamaan kyseistä fakkia. Altto on harvinainen äänityyppi, joka ei välttämättä selviä yhden kuorokoelaulun perusteella, vaan ajan mittaan huomataan, mihin se ääni asettuu lepäämään. Monissa kuoroissa ei olekaan montaa oikeata alttoa. En laulattaisi ketään naispuolista aloittelijaa pienestä oktaavista, ennen kuin ns. normaali alue, sanotaanko noin keski-c:stä ylöspäin on kokeiltu, että miten siinä ääni istuu.
 
Yleisesti ottaen mitä olen itse huomannut ja mitä laulajaystäväni ovat huomanneet, miellyttävä laulukorkeus on ollut helppo löytää, mutta kyseisiä ihmisiä ei olekaan laulatettu heti alusta lähtien väärältä alueelta, eikä heille näin ollen ole syntynyt väärää tekniikkaa. On varmasti totta, että jos alusta lähtien laulaa kaiken väärältä alueelta ja muodostaa siihen pidemmän ajan kuluessa ihan omanlaisensa tekniikan, on todella outoa ja vaikeata yhtäkkiä laulaa ihan eri korkeuksista.

Täysin kouluttamattomalla lauluäänellä (äänenmurroksen jälkeen) tyttöjen ääniala on n. f-a1 ja pojilla suhteessa noin terssiä korkeammalla, eli tämä silloin kun lauletaan sillä ns. puheäänellä, rintarekisterillä, jota on totuttu käyttämään. Siinäkin voi olla syy siihen, että tyttöjä laitetaan helposti laulamaan kuorossa matalia stemmoja, kun ne äänet alussa helpommin ja luontevammin löytyvät. Sitten kun laulua aletaan varsinaisesti opettaa ja löytyy ns. pää-ääni, voi oikeastaan vasta alkaa laulattamaan korkeammalle. Joiltakin pää-ääni löytyy luonnostaan, yleensä korkeampiäänisiltä laulajilta, ja jotkut joutuvat tekemään enemmän töitä sen pää-äänen kanssa. (Nämä em. siis havaintoja koulumaailmasta, musiikinopettajan ominaisuudessa huomattua...)
 
Riippuu myös vähän siitä lauletaanko klassista vai kevyttä, että mihin korkeuksille biisit kirjoitetaan. Kevyessä musassa naisten biisit liikkuu useimmiten välillä g-c2 (eli aika matalalta klassiseen verrattuna) ja miehet joutuvat yleensä vetämään rokkia aika korkealta, koska matalalta laulettaessa ääni menee pahasti samaan rekisteriin kitaroiden ym. kanssa. Eli jos rokkia laulat, niin todennäköisesti biisit menee korkeammalta kuin mihin ehkä lauluteknisesti vielä kykenet, ja siihen ei auta muu kuin treenaus. Treenaus niin, että perusasiat on ensin kunnossa ja sitten vasta kiipeily korkeampiin säveliin... Joskus voit kokeilla pudottaa biisin sävellajia vähän alemmas, tosin sitten siitä saattaa kärsiä muun bändin soundi (jos vaikka kitaralla on jotain vapaakielisointuja, niin ei enää kuulosta samalta barre-soinnuilla soitettaessa, samoin jotkut riffit voi olla ongelmallisia "väärästä" sävellajista).
 
Edellä onkin jo niin hyviä pointteja tuosta laulamisen sattumisesta, että en toista niitä enää. Lisään vaan sen, että rentous on yksi laulamisen avainsana. Jos kuristaa, ei ole tarpeeksi rentoa, ja kropasta ei ole tarpeeksi tukea, jolloin ehkä yrität saada ääntä kovempaa ja ylemmäs kiristämällä vaistomaisesti kaulan lihaksia ym. Kiristely ei ole hyvästä, ainakaan ennenkuin saa ne äänet tulemaan myös normaalisti. Myönnän, että haen itse joskus ihan tietoisesti kireää soundia, pusken ääntä paineella ja kyllähän se rasittaa kurkkua. Se on vaan totuus, että joitakin kevyen musan juttuja ei voi tehdä ääntään varjellen, ”oikeaoppisella” tekniikalla. Olennaista on kuitenkin, että peruslaulutekniikka on hallinnassa ja se eri soundien hakeminen on tietoista. Pitää osata käyttää lauluääntään myös oikein ja rennosti, sekä tietää omat rajansa. Enkä itse laula koskaan liian kauan äärirajoilla. Pikkuhiljaa ääni kyllä tottuu rasitukseen, mutta en todellakaan suosittele, että luottaa vaan siihen ja jättää laulutekniikan opettelematta.
 
Matalalta laulamisesta vielä sen verran, että äänen rasittuminen riippuu myös siitä miten niitä ääniä laulaa. Jos voi laulaa kevyesti (mikkiin) niin parempi. Itse olen yleensä se, joka hönkii ne matalimmat stemmat n. d-d1 ja ei se rasita, jos laulaa rennosti ja saa äänen resonoimaan hyvin. Mutta jos joutuis laulamaan kovalla äänenvoimakkuudella ja kauas kantavalla äänellä, niin rankkaa ois...

Riippuu myös vähän siitä lauletaanko klassista vai kevyttä, että mihin korkeuksille biisit kirjoitetaan. Kevyessä musassa naisten biisit liikkuu useimmiten välillä g-c2 (eli aika matalalta klassiseen verrattuna) ja miehet joutuvat yleensä vetämään rokkia aika korkealta, koska matalalta laulettaessa ääni menee pahasti samaan rekisteriin kitaroiden ym. kanssa.
 
Matalalta laulamisesta vielä sen verran, että äänen rasittuminen riippuu myös siitä miten niitä ääniä laulaa. Jos voi laulaa kevyesti (mikkiin) niin parempi. Itse olen yleensä se, joka hönkii ne matalimmat stemmat n. d-d1 ja ei se rasita, jos laulaa rennosti ja saa äänen resonoimaan hyvin. Mutta jos joutuis laulamaan kovalla äänenvoimakkuudella ja kauas kantavalla äänellä, niin rankkaa ois...
 
Tästä huomaa sen klassisen ja kevyen laulun eron. Sopraanokappaleet nimittäin eivät yleensä mene juurikaan keski-c:n alapuolelle, mezzosopraanoilla saattaa tulla alimmillaan a/gis/g. Kuitenkin kun tarkoituksena on tuottaa ääntä ilman mikrofonia, ja siten, että se kuuluu pianon yli suurissa konserttisaleissa, d olisi jo aivan liian matala. Joissakin noita-mezzosopraanorooleissa saattaa olla aarioita, joissa mennään juuri tälle matalalle osastolle, mutta kyseessä on sen verran harvinainen äänityyppi, ettei siihen monikaan kykene.
 
Kuorolaulussa ei yleensä ole mikrofonia käytössä, ja olen havainnut, että valitettavasti monissa kuoroissa ei kontrolloida ihmisten laulutekniikkaa. Jotkut tuuttaavat, kun eivät tajua äänensä kuuluvan ilmankin. Monilla (mies)tenoreilla nimenomaan on tällaista metelöimisen tarvetta, ja siihen vierustoveri lähtee helposti mukaan. Riippuu tietenkin paljon kuorosta, minkälaista ohjelmistoa vetää, mutta jos on klassispainotteinen ohjelmisto, on mielestäni todella vastuutonta laittaa naispuolista aloittelijaa tenoriin, jossa voi oikeasti huutaa äänensä pilalle. Onneksi nykyään viisaat kuorot palkkaavat myös laulunopettajia itselleen.

Jos kurkunpää nousee, saundi muuttuu yleensä aika selvästi kyseisten äänien kohdalla. Tulee aika kireätä, jopa kimittävää, väkinäisen kuuloista, usein paineista laulamista. Ja se taasen rasittaa kurkkua.
 
En pysty arvaamaan näin netin välityksellä, millä keinoin lähdet etsimään "tehoja", mutta monille tehot = valtava paine. Lisäksi epäilen, että kurkunpääsi osallistuu liikaa laulamiseen, kun sen todellakin pitäisi olla kaikessa rauhassa. Loppuen lopuksi tehoja saa paljon enemmän hyvällä hengitys- ja laulutekniikalla kuin naama punaisena puhkimisesta. Ja sitä hyvää laulutekniikkaa suosittelen hakemaan ammattilaiselta :).
 
Juuri näin! Kuten arvata saatoin, vika löytyy miltei olemattomasta tekniikasta ja siihen tarvitsen kyllä ammattilaisen apua alkuun pääsemiseksi. Laulamisen into on kova ja todellakin RENTOUS on kaiken a ja o tässäkin lajissa. Joskus iltaisin kun olo on muutenkin seesteinen:) saan ääneni ilmoille ilman tuskaa.
 
Kiitos kaikille neuvoista ja kommenteista!

Jopa koulutetuille naisäänille tenori on aivan hirveän matalaa laulettavaa, koska se tapahtuu pienestä oktaavista, joka ei ole naisille todellakaan yleinen. On mielestäni vastuutonta, että sinua on aloittelijana edes päästetty laulamaan kyseistä fakkia.
 
Hmm.. mainittakoon tähän sen verran että sana "kuoro" oli käytössä vain selvyyden vuoksi.. meitä oli siis 5 tyttöä ja miespappi, jotka perustettiin seurakuntaan nuorten lauluryhmä. Nykyisin se on n.15 hlön kuoro, jossa on kaikki 4 ääntä (kaks miestä ja loput tyttöjä), eli mie laulan ihan normaaleja naisten äänialoja. Mutta siis sillon aluksi siinä ei ollu sinänsä mitään ohjausta, me vain opeteltiin stemmat ja laulettiin x)
 
Ja vaikka olin periaatteessa aloittelija, olin ainoa joka on opiskellu musiikkia, osasin lukea nuotteja ja olin laulanut äänissä aiemmin, joten pystyin laulamaan yksin omaa stemmaa. Ilmoitin myös että alin ääni mitä laulan on fis. Siitä en suostunu tinkimään kertaakaan, eli se ei ollu sinänsä liian alhaalta (pääsen normaalisti e:hen asti), mutta nimenomaan se voimakkuus oli se joka tappoi ääntä, kun niin matalalta ei kärsis laulaa niin lujaa. Kontrolli kuitenkin pysyi sinänsä, että joskus vain ilmotin että tätä ei voi laulaa, minun ääni ei kestä. Ja sitten ei laulettu. Eli tilanne ei ollu sinänsä mikään paha. =)