Rummut: rumpukamat ›

eka setti, pulsen rummut ja sitten jälkeenpäin ostin vielä basixin 13" etutomin
toinen setti oli noi exportit ja siitä reilu harppaus genistoihin

Onneksi jätin New Sound -vaiheen väliin.

ekana mulla oli joku pearlin loppuunkulutettu setti jostain varmaan 70-80 luvulta. (kokoja en edes muista) siinä virvelin matto ei pysyny kireellä millään ja kun ei kehdannu uutta basarin kalvoo ostaa, ni se oli n. 80%:sti ilmastointiteippiä :) setissä oli yksi etutomi ja yksi lattiatomi jonka yksi jalka hajosi ja se piti laittaa nojaamaan basariin. pelteinä oli muistaakseni meinl meteor haitsu ja crash ja myöhemmin zildjian scimitar ride. jossain vaiheessa piti ihan ostaa millenium tuplapedaali :D noh, kokeilemalla oppii.
tällä setillä soittelin vähän reilun vuoden.
 
toinen setti olikin sitten pearl export kahdella basarilla ja kuudella tomilla (2x 22x18, 10", 10", 12", 14", 16", 18" + 14"x5,5" virpa). mut kyllä sitä huomasi jossain vaiheessa, että ei se määrä, vaan se laatu. lautasina oli sabian b8 haitsu, crash ja ride. tällä setillä soittelin vajaa kaksi vuotta.
 
kolmantena, eli nykyisenä settinä omistan sitten pearl mmx kannut (22x18, 10, 12, 14) ja virvelinä toimii pearl sensitone (14x5½). pelteinä tällä hetkellä sabianin AA haitsu, meinl byzance crash, asian sound splash ja paiste 2002 ride. iron cobra tuplis löytyy myös. näillä olen ehtinyt soitella vasta vajaan kuukauden tämän viestin kirjoitushetkellä.
 
nyt sitä vasta tajuaa miten huonoilla kannuilla sitä aloitti, mutta eipä sitä monikaan nyt luonnollisesti parhaita kannuja ensin osta jos vaikka harrastus loppuisi yllättäen.
ajan saatossa voin vain todeta, että hauskaa on ollut :p

Ihan ekaks oli Brittiläinen Beverleyn setti jonka törrääminen vituttaa vielä tänäpäivänäkin... Mahonkia oli ainakin viisteet jos nyt ei koko rummut. En muista. Ei sitä teiniviiksi sillon tajunnu että minkämoiset olivat.
 
Sitten alkoi alamäki: Tuli New soundit. Sieltä aallonpohjalta sitten ei ollut kuin suunta ylöspäin. ->
Seuraavaksi Pearl Export, ihan kohtuulliset.
Tänä pänä on Maya ProDrummer mörkö setti -70 ,-80 luvun taitteesta, eli siis ei niitä aivan paskimpia vaan ehta Mayan lippulaiva, no joo... heh!, ne on semmosta Swingstar- tasoa eli kohtuulliset treenirummut.
Toisena vähän parempana on Sonor Force 1000, saksalaiset, poppelia vissiin, soittotasoon nähden kelvolliset.
 
En ole hirveästi noita settejä vaihdellut. Nyttemmin kyllä olisi jo haluukkuutta satsata kunnolliseenkin settiin. Tulee olemaan Sonor, Ludwig tai Premier. Tosin en vastaankaan laita jos joku tarjoaa halvalla 24" basarilla olevaa Slingerlandin settiä.
 
Paskoilla seteillä olen ikäni soitellut mutta eihän se soittotaidoista mitään kerro. Noniin, ei se taitokaan nyt niin hyvä ole...
Mutta taasen pelteihin olen pyrkinyt panostamaan kaiken ylimääräisen kahisevan mitä löytyy. Niitä kun ei viritellä.
Mitään kauheempaa ei olekkaan kuin hyvät rummut ja paskat pellit... huh huh...

Century roskapöntöt - Mapex Saturn Pro

Onneksi jätin New Sound -vaiheen väliin.
 
Sama juttu...tai onneksi isukki jätti sen väliin.
 
Vuoden verran kävin rumputunneilla ilman niitä Nyysaundeja. Harjottelin jollain ala-asteen eri merkeistä kasatuilla rummuilla ja kotona sohvan käsinojaan.
 
Siiten yhtenä jouluna olikin mustat rokstaarit ilmaantunut kuin tyhjästä. Oli aika ihme fiilis kurkata nurkan taakse...ei meinannut silmiään uskoa. En ollu edes osannu toivoa!
 
Sitten kun pääsi ite töihin rahaa keräämään niin piti ruveta uutta settiä kattomaan. Eräänä kauniina lauantaipäivänä sitten ajettiin Turkuun Soitin Laineelle ja mukaan tarttui nuo omakuvassa näkyvät Premierit mukaan. Nykyiset pellit on tarttunut mukaan yksi kerrallaan. 302:sta se sillon lähti.
 
Viime keväänä sitten Rolandin td-3 setti kotiharjoitteluun.
 
(Anteeksi tuo ylimääräinen nostalagian hohtoinen revitys...xd)

Pentuna mulla oli suunnilleen tämmöset: http://images-eu.amazon.com/images/P/B0002GTH2E.03.MZZZZZZZ.jpg
 
Merkkihän on bontempi. Vähän isompana, kun aloin tosissaan rumpuja soittaa, minulle ostettiin Traxit. Sitten kun soittohomma vielä jatkui, niin setti vaihtui Sonor force 3003:seen. Tällä setillä aion vielä muutamia vuosia pärjätä.

Näitähän on ihan pirun hauska lukea, nyysaundit on aika monelle ollu ne ekat rummut.

ihme mies kun nuo jammut menny vaihtamaan paljon huonompiin ^^

Yamahan 9000 14"tt, 18"ft ja 24"bd, --> vaihtaessani ne Stage Customeihin
 
Ei näin.

Jaa historiikkiä?
 
Täs:
 
http://www.kolumbus.fi/voitto.kattinen/semisuper/setit/mustasetti.html
 
Eri tyylikkäitä kuvia ja kaikkee.
 
Hitto kun ihmetytti tämä lause: Setälästä löytyi kaksi 14" crashia, joista toinen on peltisivuilla nimellä 'japan'. kun oma sukunimi on Setälä :)

Hitto kun ihmetytti tämä lause: kun oma sukunimi on Setälä :)
 
Oh my...

Näitähän on ihan pirun hauska lukea, nyysaundit on aika monelle ollu ne ekat rummut.
 
Ei mulla ekat oli roadit
:)

Alussa oli Taman Swingstarit, muutama vuosi niillä ja sain säästettyä Artstar II-settiin 8",11",14" 16" tomeilla ja 24" bassarilla. Oli mukavaa koettaa saada bassaria mahtumaan auton ovista sisään ja koettaa löytää 11" kalvoa. Swinkut muistaakseni annoin osamaksulla.
 
Kun pääsin armeijan ja intin jälkeen Joensuuhun konsalle niin löysin paikallisesta musaliikkeestä seurakunnan vanhat vaihdossa tulleet -70-luvun alun Ludwigit kokoa 13",16" ja 22" +Supra +Speedking. Päädyin lopulta maksamaan tomeista ja bassarista yhteensä 1000 markkaa, kun myin virvelin ja pedaalin edelleen ylimääräisiä.
 
Samoihin aikoihin hankin (Epämuusikon nykyiset) Premierin Signiat käytettynä ja olin sitten pitkään kolmen setin loukossa.
 
Helsinkiin pop/jazzille päästyäni ihastuin koulun Kumun keikkasettiin niin paljon että omat oli hankittava ja myinkin Signiat ja Artstarit pois saadakseni rahat. Ja tässäpä sitä ollaan Ludareine ja Kumuine.
 
Virvelit ovat asia erikseen. Olen omistanut ainakin seuraavat rummut, (tuskin muistan puoliakaan)..
 
Tama 5x10 teräs (myin muistaaksni Kaakkuriniemelle)
Tama 5,5x14 messinki
Pearl 5x14 vaahtera freefloater
Pearl 3,5x14 messinki freefloater
Premier 5,5(?)x14 Signia
Premier 13"x5 artist(?)koivu
 
Ja nykyiset ovat:
Kumu 5 3/4 x 14
Ludwig 5x14 70-luvun Acrolite
Ludwig 5x14 70-luvun Suprafonic
Tama 4x14 ruusupuu stavepiccolo
Premier 7x12 vaahtera
Yamahan 12" yksikalvoinen tamburiinisnare

Ei näin.
 
Puolustus vastaa...
 
Nyt meidän täytyy palata ajassa kymmenen vuotta taaksepäin, aikaan ennen m.net:iä ja kelluvia tomiripustuksia, 16-17 vuotiaan lukiolaisen housuihin, jolla on ollut pari vuotta rummut. Rummut on kyllä hyvät, soundit on tymäkät, mutta...
 
Silloin kun rummut eivät ole kotona omassa huoneessa, jonne ne juuri ja juuri mahtuvat, niillä soitetaan yleensä seurakunnassa, jolloin vaikka sanoma ehkä lyökin tulta, niin musiikki itsessään on enemmän muniinpuhaltelu-osastoa, jolloin rumpujen kuulumattomuus ei ole koskaan ongelma. Ja silloin kun niitä roudataan keikoille ja 30 km:n päähän bänditreeneihin, roudauspoliittinen tilanne ei ylennä varsinaisesti mieltä. Kyseessä on siis todelliset rokkikannut, mutta totaalisen väärässä ympäristössä. Yamaha kuitenkin merkkinä jotenkin miellyttää, vaikka setin mukana tullut hardware-paketti onkin newsound-luokkaa, ja toisesta telineestä onkin jo yksi kiristysmekanismi murtunut.
 
No, musiikkiliikkeeseen, jossa tuli vietettyä aikaa viikottain tuntikaupalla ilmestyy ikkunalle uutuuttaan hohtava fuusiosetti, joka vielä silloin oli kohtalaisen harvinainen, yleensä setit oli mallia 12,13,16,22. Basarissa lukee Yamaha, ja värikin on ihan ok. Hintalapussakin komeilee lukiolaiselle kohtuullisen ison kuuloinen summa. Sitäpaitsi noin tuplat siitä mitä nykyisestä setistä on maksettu. Kesätyösäästöjä on kertynyt jonkin verran, ja isäukkokin suhtautuu lopulta suopeasti hankkeeseen, ehdottaen jo tutuksi tullutta fifty-fifty diiliä. Hankala roudaaminen ja epäkäytännöllinen settikoko sekä huonot telineet painaa toisessa vaakakupissa, toisessa uusi pieni setti, jollaista ei ole pikkukaupungissa vielä kellään. Musiikkimakukin on enemmän kallellaan kevyeen kuin raskaaseen, esikuvana mm. Joonas Riippa, joka vetää Pearlin moposetillä 18"-tuumaisella basarilla ihan hillitöntä groovea.
 
Vähän myöhemmin silmiin sattuu vielä jostain hankitun Modern Drummerin settiarvostelu, joka hehkuttaa semi-pro hintaluokassa ainutlaatuista hinta-laatu-suhdetta ja hyvää rautaa ja soundeja. Tyytyväisyys lisääntyy entisestään.
 
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin setillä on soitettu ehkä sata keikkaa, sitä on roudattu ympäriinsä, koottu ja purettu ties kuinka monta kertaa. Edelleen kaikki toimii, soundit on todettu ihan käyttökelpoisiksi ja setti on taipunut moneen, jopa studioon. Ja nauhallakin soundit kärsii enemmän muista tekijöistä kuin kannuista, tuloksena silti ihan ok jälkeä. Joitain jälkiä on elämä jättänyt, mutta koska rahallinen arvo ei enää ole ainakaan suurempi kuin käyttöarvo ei niitä naarmuja ole tarvinnut jäädä itkemään. Setillä on soitettu isoissa ja pienissä paikoissa, ja olen varma, että se on näiden kymmenen vuoden aikana ollut parempi vaihtoehto kokonaisuutena kuin ysitonniset. Jos olisi ollut mahdollisuus ne pitää, niin varmaan olisin pitänyt, mutta kun ei ollut niin ei ollut. Nämä saa olla siihen asti kun se viimesen päälle ja vähän yli setti lähtee tilaukseen, ja voipa olla että ne jää senkin jälkeen. Tytärkin täyttää jo seuraavaksi kolme, ja on ottanut jo tuntumaa rytmisoittimiinkin, soittakoon sitten ne loppuun...
 
Olipa mukava muistella menneitä, melkein innostuin... :)

Miltsuilla mennään ja vitutus kasvaa sitä mukaa kun lugit paukkuu ja kannut kolisee. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, niin toukokuussa on alla Session customit DW:n virpalla. Tai sitten Masters customit vähän vähemmän hyvällä virvelillä.

Ensimmäinen oli käytettynä ostettu Road setti 22" 12" 13" 16" ja 14". Sen sitten myin mutta pidin 16" tomin itselläni koska halusin sen uuteen settiini silloin - ja olen todella tyytyväinen siihen päätökseen.
 
Siitä sitten nykyisiin eli Mapex V-series. Tähtäimessä Taman Starclassicit vaikka kesän puolella.

Harrastus saatettiin alkuun remon treenipadisetillä ja oli mulla jossain välissä lainassa myös Taman joku rockstar setti, väriltään tietty musta.
 
Kuitenkin ne rummut, joilla on ollut jotain merkitystä, ovat olleet:
 
Pearl prestige session series 20,10,12,14 sekä nykyinen samankokoinen Yamahan maple custom absolute setti.
 
Lisäksi bändihommien kasvaessa on tarvetta ilmaantunut kakkosseteille, jotka ovat menneet tässä järjestyksessä:
 
-Yamaha power v 22, 12, 13, 16
-Lattiatomarista modattu Rogers (iso R) 18, 12, 14
-Premier royale(?) 22, 13, 16. Mallista en oo varma, ei täsmää ihan royalen tuntomerkkeihin.
 
Symbaalipuolella luotan istanbuliin (ei alchemyyn) ja zildjianiin (a-custom ja K) ja nämä ovatkin paisteen lisäksi ainoat merkit, mihin laitan nykyisin rahani lähes täydellä luottamuksella!
 
Virvelit:
Pearl steel shell 14x6,5 (meni pearlien mukana)
Yamaha sd-496 14x6,5 (messinkiä, toimii)
Tamburo formula 14x5
Tama rockstar peltipurkki (tuli rogersien mukana, meni samantien)
 
Haaveena olisi vanhemmalla badgella varustettu 20, 12, 16 rogers setti, johon voisi vielä modata sopimaan jonkun uudemman 22-24 tuumasen basarin. Unelmavärinä bermuda sand/champagne sparkle. Peltikattaukseen noita edellämainittuja, luultavasti enimmäkseen istanbul mehmettejä!

Puolustus vastaa...
 
No joo, kyllä tuo kertomus on aika helppo ymmärtää ja samaistua. En ollut ihan vakavissaan tuossa einäin-heitossa kuitenkaan ehkä.
 
Nyt, kymmenen vuotta myöhemmin setillä on soitettu ehkä sata keikkaa, sitä on roudattu ympäriinsä, koottu ja purettu ties kuinka monta kertaa. Edelleen kaikki toimii, soundit on todettu ihan käyttökelpoisiksi ja setti on taipunut moneen, jopa studioon. Ja nauhallakin soundit kärsii enemmän muista tekijöistä kuin kannuista, tuloksena silti ihan ok jälkeä. Joitain jälkiä on elämä jättänyt, mutta koska rahallinen arvo ei enää ole ainakaan suurempi kuin käyttöarvo ei niitä naarmuja ole tarvinnut jäädä itkemään. Setillä on soitettu isoissa ja pienissä paikoissa, ja olen varma, että se on näiden kymmenen vuoden aikana ollut parempi vaihtoehto kokonaisuutena kuin ysitonniset.
 
No tuskin se ysitonni missään olisi jälkeen jäänyt, korkeintaan siinä että kalliimpia pitää vielä varoa enemmän.
Toki kertomasi on hyvä käytännön esimerkki siitä, että Yamahalta ei tunnu pääsevän keskeneräistä tavaraa markkinoille oikein koskaan.