Aihe: Chattailu keskustelupalstalla
1 2 3 4 5
Karlsson
13.01.2006 15:19:45
Juuri näin, vaikka ko. kommentit eivät tässä lainauksessa näykään.
 
Joku tuossa myöhemmin koetti kuittailla, ettei aloittaja kuulu aktiivisimpiin kirjoittajiin, eikä olisi ikään kuin oikeutettu aloittamaan tällaista ketjua. Täyttä paskaa sanon minä.

Tuossa kait tarkoitettiin sitä, että ei niin aktiivisesti kirjoitteleva kun pöllähtää esittämään kärkkäitä mielipiteitä, herää ihmetys että mistä tämä tämmöinen kun ei kaveria edes ennen ole näkynyt. Selailu kun ei muille ilmene mitenkään.
 
Aktiivisuus ja kirjoitusten luonne ei kuitenkaan omasta mielestäni liity toisiinsa mitenkään.
 
Vaikka en niin paljon kirjoittelisikaan, luen kuitenkin tätä palstaa ahkerasti. Jos kirjoittaisin jokaiseen lukemaani juttuun jotain tyhjänpäiväistä, niin tuskinpa olisin tällaista aihetta aloittanutkaan.
 
Joku toinen esitti, että otettaisiin joitakin ketjuja vakituiseen chattailyyn, esimerkiksi tämä. Se on oikein hyvä idea. Ko. ketjut voisivat olla vaikka alussa pysyvänä.

Eli dada-ketju on tälle chattailulle. Tällä hetkellä on tuo basson nuotit-topik käytössä. Tämä vanhojen ketjujen kerrättäminen on ylläpidon hyväksymä käytäntö. Säästää kovotilaa serveriltä.
"Mitäs menit pyytämään mut tänne!" -Leif Segerstam
J.Hollström
13.01.2006 15:22:29
Jos kirjoittaisin jokaiseen lukemaani juttuun jotain tyhjänpäiväistä, niin tuskinpa olisin tällaista aihetta aloittanutkaan.
 
No onnistuu se näköjään sultakin:
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=908325
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=346535
 
Jatka samaan malliin ;o)
okoranta
13.01.2006 15:24:35
 
No onnistuu se näköjään sultakin:
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=908325
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=346535
 
Jatka samaan malliin ;o)

hoho. Kyl Juki osaa ;)
"Itse sijoittaisin rahaa hyväsoundiseen kaappiin, sillä on kumminkin suurempi vaikutus soundiin kuin sitä ohjaavalla nupilla." - Temppari-
Jani The Rock
13.01.2006 15:31:58
 
Jos sivuston käyttäjät eivät miellytä, ja ylläpitokaan ei osaa tehtäviään, niin olisikohan järkevämpää vaihtaa palstaa, kuin purnata siitä kuinka huono tämä on?
 
No tulihan se sieltä taas. Tällä kertaa päästiin jopa kolmannelle sivulle. Alkaako tatsi kadota vai mikä niin hidastaa?
Cheap tequila and too much Seconal, but I`m still alive and well! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1
Karlsson
13.01.2006 15:34:12 (muokattu 13.01.2006 15:42:02)
No tulihan se sieltä taas. Tällä kertaa päästiin jopa kolmannelle sivulle. Alkaako tatsi kadota vai mikä niin hidastaa?
 
Sitä saa mitä tilataan.
 
Samaa paskan vatvomistahan tää taas.
 
edit: ja onhan tuossa vinha perä. Pitääkö sitä väkisten roikkua jos ei kelpaa? Kerrohan nyt, saat itkeä oikeen olas takaa. Mun puolesta, vaikkei multa tietty kysytä tälläsiä.
"Mitäs menit pyytämään mut tänne!" -Leif Segerstam
LaeLea
13.01.2006 15:53:48
No tulihan se sieltä taas. Tällä kertaa päästiin jopa kolmannelle sivulle. Alkaako tatsi kadota vai mikä niin hidastaa?
 
Piti haulla tarkistaa etten ole aikasemmin samaa kysynyt... En yrittänyt olla mitenkään hauska tai "hörhö", ihan vilpittömästi vaan ihmettelin.
Hänen nimensä on Jürgen Pettersen. Ei, hän on tanskalainen.
Jani The Rock
13.01.2006 15:55:05 (muokattu 13.01.2006 15:56:38)
 
Pitääkö sitä väkisten roikkua jos ei kelpaa? Kerrohan nyt, saat itkeä oikeen olas takaa. Mun puolesta, vaikkei multa tietty kysytä tälläsiä.
 
Mäkö tämän threadin alotin?
 
Kattele sinä, Sam, mun puolesta vaikka pitkin vittua.
Cheap tequila and too much Seconal, but I`m still alive and well! * Bella Italia #1 * MegaMan Club #002 - Quiff Man * ASHC #1
handegunnar
13.01.2006 16:48:12
No onnistuu se näköjään sultakin:
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=908325
http://muusikoiden.net/keskustelu/print.php?p=346535
 
Jatka samaan malliin ;o)

No nuohan liittyy tiiviisti basson soittoon :-)
 
Hyvä palstahan tämä, olin vain huolestunut tason laskusta. Vähän sellaisia merkkejä oli näytöllä.
''You don't have to be a musician to play rock and roll. You've just got to love it and want to play it.'' LEE BRILLEAUX
Ihme Basisti
13.01.2006 17:05:43
Mielestäni ylläpidon tehtävä on ennen kaikkea tehdä voitavansa nettikaveruuksien ja -sisäpiirien muodostumisen estämiseksi.
 
Tätä ihmettelen itekin kovin. Itse kun en varsinaisesti ole jonkun basistin kaveri (tunnen kylläkin sitten useita ja yksi kaveri soittaa rumpujen ohella bassoa ja kitaraa), niin olisi kaikesta basson soittoon yms. liittyvästä setistä ihan mukavaa keskustella. Tämän takia luenkin ja kirjoittelinkin suhteellisen ahkerasti tänne Mnettiin juuri Bassot -osastolle.
Basso on melodinen rytmisoitin. Withered Within
Johannes_t
13.01.2006 18:00:00
 
Hyvä palstahan tämä, olin vain huolestunut tason laskusta. Vähän sellaisia merkkejä oli näytöllä.
 
Saattaa olla, että kaikki tasokkaat keskustelut on puhuttu? Muutamaa satunnaista käyttäjää lukuunottamatta bassopalstan porukka on suht vakiintunutta, joten kysymykset ja vastaukset on jo aikalailla käyty läpi.
 
Meitsille tämä bassopalsta on ollut tärkeä, sekä ajankuluksi että hyödyksi. Sympaattista porukkaa täynnä. Varsinkin Hemmo.
Sir Härö
13.01.2006 18:02:44
Kattele sinä, Sam, mun puolesta vaikka pitkin vittua.
 
Hyi Jani :)
 
Mutta tosiaan, keskustelupalstahan tämä on. Kyllä sitä DADAamista tulee väkisinkin joka threadiin. Varsinaiseksi perseilyksi voi sanoa sitä jos joku kysyy jotain fiksusti niin sitten heti eka vastaus on rölölöötä ja perseilyä.
"Aus einem verzagten Arsch kommt kein fröhlicher Furz. Alakuloisesta perseestä ei tule iloista pierua." -Kirjailija, filosofi H. Hakala
Mikael
14.01.2006 00:01:36
 
Mua ei useinkaan dadailut riivaa, mut otan osaa jos näin on. Mut nyt vaan odotellaan, että veljekset kuin ilvekset saapuvat paikalle ja ottavat tilanteen haltuun.
Ma ei tiedata. Ma oon Pahk.
Progbass
14.01.2006 09:49:31
Kyllähän noi ihan asiallisetkin topicit menee joskus häröilyksi, mut useesti vasta sitten kun kysymykseen on jo saatu vastaus.
 
Joskus kyllä vika on kysymyksissäkin, esim jos joku pistää 10 eri bassovaihtoehtoa ja kysyy, mikä näistä kannattais ostaa? Siinä pitää vähän kuittaillakin, että testailepa tai karsi vähän niitä vaihtoehtoja.
Teijo K.
14.01.2006 10:29:46
 
Aika paljon kysytään kysymyksiä joihin ei voi ulkopuolinen vastata, sitten suututaan kun vastausta ei tule tai ne ovat epämääräisiä. Esimerkkinä nyt vaikkapa juuri nuo listat bassoista ja perään "mikä näistä sopisi minulle parhaiten". Tai toinen esimerkki on kun annetaan joku budjetti ja sitten sillä pitäisi etsiä vaikkapa kamat jotka riittävät heviin.
 
Kun näihin vastaaminen vaatisi tutustumista henkilöön joka soittaa ja bändiin jossa hän soittaa ja silti niihin olisi vaikea vastata hyvin. Koska täältä on mahdoton nähdä miten iso se kysyjä siellä toisella puolella on, miten kovaa se rumpali siinä nimenomaisessa pumpussa soittaa jne. Lukematon määrä erilaisia tekijöitä jotka vaikuttavat niihin soitinvalintoihin ja laitevalintoihin joita ei voi tietää.
 
Sitten sekin usein tulkitaan kettuiluksi jos asian selittää, että tuohon sun kysymykseen ei ole vastausta, tai tolla budjetilla ei voi löytää tuollaisia kamoja. Että ei se auttaminenkaan täällä netitse ole niin helppoa. Joskus ollaan sivukaupalla edetty jonkun jampan kanssa että ollaan saatu netitse neuvottua kaularaudan kiristäminen. No se sentään lopulta onnistui. Että ei tämä nyt täysin hukkaan mennyttä ole ollut.
Munsta.
Keny
14.01.2006 10:44:50
Hyi Jani :)
 
Mutta tosiaan, keskustelupalstahan tämä on. Kyllä sitä DADAamista tulee väkisinkin joka threadiin. Varsinaiseksi perseilyksi voi sanoa sitä jos joku kysyy jotain fiksusti niin sitten heti eka vastaus on rölölöötä ja perseilyä.

Nimenomaan toi rölölöö ja vastaavat on hiton ärsyttäviä vetoja.Jos niitä pitää viljellä eikä voi vastaa kysymykseen niin olkoon se sitte tuolla bassoo dadassa.
Blow wind blow, where ever you may go... - Tom Waits
Karlsson
16.01.2006 09:17:03
Mäkö tämän threadin alotin?
 
Et. Eli tarkoittaa sitä, että edellinen kommenttisi sisältö oli pelkkää tyhjänpäiväistä kuittailua? Kait sä nyt jotain yritit sanoa?
 
Kattele sinä, Sam, mun puolesta vaikka pitkin vittua.
 
Itke rauhassa, mutta pistä vaikka pikaviestillä jatkossa nää sun keskustelutaidon kukkaset.
"Mitäs menit pyytämään mut tänne!" -Leif Segerstam
Ylläri
16.01.2006 22:09:21
Juueivaarinhousut...
 
Minä mitn chattailusta tiedä, mutta onkohan bassopalstan meininki muuttunut hitusen riitaisammaksi vai kuvittelenko vain? Olen tässä jonnin aikaa keskittynyt muihin juttuihin ja mnetin seurailu on jäänyt vähäiseksi. Nyt olen taas vähän aktivoitunut ja muutaman päivän tsekkailun jälkeen tuntuu että melkein ketju kuin ketju muuttuu ennen pitkää sanasodaksi ja piikittelyksi.
 
Ehkä muistikuvani täältä ovat totuutta ruusuisemmat, mutta jotenkin se palstalle ennen niin ominainen letkeys on vähentynyt. Tai sitten se on vain kaamosmasennusta.
"Toiset uskoo Jumalaan, toiset joulupukkiin, mutta minä uskon Martti Vainioon" -Jari Porttila
pardy
16.01.2006 22:11:26 (muokattu 16.01.2006 22:11:39)
 
Juueivaarinhousut...
 
Minä mitn chattailusta tiedä, mutta onkohan bassopalstan meininki muuttunut hitusen riitaisammaksi vai kuvittelenko vain? Olen tässä jonnin aikaa keskittynyt muihin juttuihin ja mnetin seurailu on jäänyt vähäiseksi. Nyt olen taas vähän aktivoitunut ja muutaman päivän tsekkailun jälkeen tuntuu että melkein ketju kuin ketju muuttuu ennen pitkää sanasodaksi ja piikittelyksi.
 
Ehkä muistikuvani täältä ovat totuutta ruusuisemmat, mutta jotenkin se palstalle ennen niin ominainen letkeys on vähentynyt. Tai sitten se on vain kaamosmasennusta.

Se johtuu siitä että kaikki letkeys, ts. paskanjauhanta, on siirtynyt tuohon yleensä ylinnä olevaan dada-ketjuun, ja muissa ketjuissa pyritään puhumaan asiaa. Vaikkei näköjään aloittajan valituksien mukaan olla siinä (vieläkään) onnistuttu.
 
Tervetuloa pistäytymään siellä.
Nieby
17.01.2006 00:17:14
justiinsa joo, yritin saada selville noista dr red devilseistä ni johan lukittiin mun galluppi perskele..!
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)