Kitarat: kitarakamat ›

Kaksi poikkeuksetta mukana. "Ykkös"kitaran valitsen fiiliksen mukaan, mutta tuota varakitaran roolia vetää aina mun rakas Tokain lespa-kopsu. Se ei ole koskaan pettänyt, mutta täyttänyt varakepin roolinsa täydellisesti pari kertaa. Välillä jos ihan keikan alussa katkeaa kieli, mietityttää että mitä jos varakitarastakin katkeaa, mutta onneksi ei ole vielä käynyt näin...

Kaksi riittää, molemmat Telejä ja aika pitkälle samanlaisia. Vähän eri puut (saarni/vaahtera/ruusupuu ja leppä/loimukoivu/ruusupuu) ja toisessa bigsby. Baritoni kulkee mukana tarpeen vaatiessa.

Aiemmin tuli mentyä yhdellä varakitaralla kahta kitaristia kohden, mutta viimesyksyisen kidutussession jälkeen on kummallakin kitaristilla vähintään yksi varakitara mukana plus ylimääräiset kielisetit plus omat pedaalitunerit. Pari viime keikkaa ollaan vedetty yhteensä kolmella varakitaralla. Niitä ei ole tarvittu mutta mielenrauha siitä, että on fallback plan takaa paremman keskittymisen keikkaan. Bossin lattiatunerit ovat olleet aivan aarteet. En voi enää ymmärtää kuinka olin joskus pärjännyt ilman.
 
Kyseinen epäonnen keikka oli todellakin helvetistä sekä katkenneiden kielien että vireongelmien merkissä. Ongelmat alkoivat siitä, kun vakiona käytetty ollut viritin hukkui sound checkin jälkeen ja varaviritin jäi majapaikkaan, joten ennen keikkaa lainattiin toisen bändin viritintä, joka oli kalibroitu jotenkin hauskasti. Setti alkoi hienosti epävireisillä kitaroilla. Vaihdoin omani nopeasti varakitaraan joka oli vireessä (floyd rose ja lukot kiinni) mutta samalla toiselta kitaristilta katkesi kieli ja hän ryntäsi ottamaan juuri pois laittamani epävireisen kitaran.
 
Koko keikka jatkui samaan tyyliin niin, että lopulta toinen kitaristi oli tehnyt setin aikana viisi kitaranvaihtoa kun taas minä selvisin kolmella vaihdolla. Onneksi meillä oli mukana kaveri kitarateknikkona joka lennosta vaihtoi kieliä, viritti kitaroita sekä sai vielä yhden lainaksi kolmannelta bändiltä.
 
Koko keikka meni aika lailla sumussa ja raivoisassa energiassa, kun ei voinut antautua musiikille vaan koko ajan jyskytti mielessä, että koska seuraavan kerran napsahtaa.
 
Kateissa ollut viritin löytyi tietenkin heti keikan jälkeen.

Poikkeuksetta kaksi kanteletta keikalla. Toinen ihan puhtaasti varalla kieliaksidentin pelossa. Tosin varakeppiä en ole tainnut tarvita koskaan. Paksuilla kielillä kun rauhallista musiikkia veistelee niin ei siinä kielet koville joudu. Tulee paskottumisen johdosta vaihdettua kielet ennen katkeamisen riskiä.

Aina kaksi, yleensä samanlaisia, toinen siis varakitarana.

Yksi, yksinkertaisesti koska ei ole toista :/
 
Olisi kyllä tarpeen, kerran kakkoskitaristilta katkesi kieli floikka-jaskasta n.
5 minuuttia ennen keikan alkua. Oli sitten vähän kiire vaihtamaan kieltä :)

Itse soitan pääasiassa Stratocastereilla, niin keikat kuin reenitkin. "Ykköskitarana" toimii jonkinverran paranneltu budjettiluokan Standard Squier Strato. Mukana ovat usein myös ainakin "Blackie" kopio, ja varakitarana Samickin Strato(joka on myynnissä).
 
D-vireillä tai muilla ei ole tarvetta soittaa, joten jo montakertaa esiin tullut riski, kielen katkeaminen, on pääasiassa syynä useimpien kitaroiden kuljettamiseen mukana. Toisaalta taas jos biisissä sattuu leipomaan paljon sooloja ja bendejä, on mukava biisin jälkeen vaihtaa kitaraan joka on täysin vireessä.
 
Harvoin on tosin tarvinnut pakosta vaihdella kitaraa keikan aikana, mutta antaahan tuo "Blackie" tosin lisää fiilistä Clapton tyylisiin blues vetoihin ;) Miksipä ei siis välillä soittelisi sillä, kun kerran yleensä mukana on..

Itse soitan pääasiassa Stratocastereilla, niin keikat kuin reenitkin. "Ykköskitarana" toimii jonkinverran paranneltu budjettiluokan Standard Squier Strato. Mukana ovat usein myös ainakin "Blackie" kopio, ja varakitarana Samickin Strato(joka on myynnissä).
 
D-vireillä tai muilla ei ole tarvetta soittaa, joten jo montakertaa esiin tullut riski, kielen katkeaminen, on pääasiassa syynä useimpien kitaroiden kuljettamiseen mukana. Toisaalta taas jos biisissä sattuu leipomaan paljon sooloja ja bendejä, on mukava biisin jälkeen vaihtaa kitaraan joka on täysin vireessä.
 
Harvoin on tosin tarvinnut pakosta vaihdella kitaraa keikan aikana, mutta antaahan tuo "Blackie" tosin lisää fiilistä Clapton tyylisiin blues vetoihin ;) Miksipä ei siis välillä soittelisi sillä, kun kerran yleensä mukana on..
 
On ehkä syytä miettiä kumpi on tärkeämpää: se, että keikka sujuu soljuvasti ilman suurempia häsläyksiä ja taukoja vai sitä, että soundi eroaa ehkä pikkuisen, jonka eron huomaa suunnilleen vaan kaksi muusikkoa siellä yleisön seassa. Mä en kyllä vaihda kitaraa kesken keikan ellei sen kanssa tule ongelmia (poikkeuksena vaihto 12-kieliseen tai jos joku biisi menee eri vireestä).

Peruskalustoon kuuluu yleensä aina strato ja tele, joilla suurin osa keikoista klaarataan. Pelejä vaihdellaan sounditarpeen mukaan, mutta jos innostun murjaisemaan kitaran lavan pintaan tai kenties sytyttää sen palamaan, jonka seurauksena se kieli katkeaisi, niin ainahan loppukeikan pärjää pelkällä telellä/stratolla. Pauli kulkee isommilla keikoilla soundisyistä mukana, jahka jaksan hommata semmoisen taas takaisin.

On ehkä syytä miettiä kumpi on tärkeämpää: se, että keikka sujuu soljuvasti ilman suurempia häsläyksiä ja taukoja vai sitä, että soundi eroaa ehkä pikkuisen, jonka eron huomaa suunnilleen vaan kaksi muusikkoa siellä yleisön seassa. Mä en kyllä vaihda kitaraa kesken keikan ellei sen kanssa tule ongelmia (poikkeuksena vaihto 12-kieliseen tai jos joku biisi menee eri vireestä).
 
Puhut lähestulkoon asiaa.
 
Esimerkkisi voisi pohjautua tilaisuuteen, jossa bändin on vaatimus soittaa lähes taukoamatta esimerkiksi taustamusiikkia ilman turhia keskeytyksiä, taukoja tai muita vastaavia soitolta aikaa vieviä tekijöitä.
 
Itselläni on kuitenkin ollut aina se tilanne, että pienet tauot eivät ole todellakaan haitanneet. Kitaran ehtii vaihtaa todella kätevästi (olettaen että ne soittimet ei ole missään takahuoneessa) yleisön taputtaessa, ja varsinkin jos joku bändin jäsen kertoo vielä välillä jotain edellisestä/seuraavasta biisistä.
 
Sitten varsinkin, yleensä olen soittanut keikat kahdessa osassa. Lyhyehköllä väliajalla ehtii helposti virittämään kitarat uudestaan, jos sen takia tarvisi vaihtaa. Ja uudestaan lavalle tullessa voi sitten ottaakin sen eri kitaran millä viimeksi soitti.
 
Ymmärsinkö nyt oikein mitä tarkotit?
 
EDIT: Niin, ja kaikesta huolimatta allekirjoittaneella soittimen vaihtaminen _ei_ ole koskaan tapahtunut häsläten/röytäen/että siitä olisi jotain haittaa ollut :)
 
Edit: Onpas! Ekalla keikalla joskus kun piti vaihtaa mikitettyihin akustisiin, niin lavalle ei oltukaan tuotu tuoleja (kitaroissa ei ollut hihnoja). Noh, sähkökitarat takaisin käsiin ja hieman kyseenalaisesti akustisilla soitettavaksi "tarkoitetut" biisit sitten meni.. Oi niitä aikoja kun ei vielä tajunnut olevansa paska

No, kukin tarpoo tyylillään. Mä taas tykkään katsoa sellaisia keikkoja, jossa ei pahemmin aikailla. Ääriesimerkkinä kai Fiery Furnacesien keikka, jossa ei ollut minkäänlaisia taukoja biisien välillä. Tarkoitin siis lähinnä sitä, että jos soundiero ei ole merkittävä, niin ei sitä kitaraa ole tarpeen vaihtaa - katsojalle voi tulla turhan sähläyksen maku suuhun.
 
Niin. Onhan se toki hyvä ja mukava katsella/kuunnella jos setti menee lävitse ilman mitään häiriötekijöitä. Mutta vetoan silti vieläkin siihen, että aplodien ja mahdollisen välispiikin aikana kitaranvaihto pahemmin huomiota herättämättä on ihan ok, ellei jää tosiaankin siihen sähläämään jotain kun muut jäsenet ja yleisö olisi valmiita aloittamaan.
 
Ja varsinkaan jos maksimissaan kerran (en todellakaan tarkoita että niitä kahta kitaraa pitäisi vuorotella kokoajan, sehän olisi jo aivan perseestä) setin aikana vaihtaa soittimen, niin luulisi(niin, luulisi) että ei se kovin pahasti hommaa sekota.
 
Mutta nimenomaan, kaikki omalla tyylillään. Pääasia että keikka menee hyvin, ja lavalla ei ole sitä sähläystä tai röytämistä useimpien kitaroiden kanssa.
 
Edittiä: Niin, yleisön joukossa on harvemmin useempia muusikkoja, mutta itse jotain bändiä katsellessani mietin, ja melkein odotan että minkäslaisella guitarolla se kitaristi seuraavaks soittaa.. Tuo se vähän vaihtelua jos yleisössä on joku joka tajuaa jotain :)

Eli omat syyni useammalle kitaralle pohjautuvat vireisiin ja käytännöllisyyteen enemmän kuin soundiin. Mitenkäs muilla?
 
JuSu
 
Kaksi kitaraa on mukana, Les Paul ja Gretsch.
 
Molempia tarvitaan soundien eroavuuden takia ja jos olisin enemmän varoissani, mukaan lähtisi molemmille varakitarat tai esim. ES-335 tyylinen "siltä väliltä" -kitara.
 
Nuo siis ovat kaksi ykköskitaraa ja varsinaista varakitaraa ei ole, kun en sellaista omista.
 
Vaihdot koetan tehdä ripeästi ja niiden kohdalle ennakoidaan enemmän spiikkiä.
 
Biisilistaa rakennettaessa pyritään myös siihen, että kitaranvaihtoja on mieluiten vain se yksi per settilista, biisien vaatimat soundit ja biisien yhteensopivuus on tähän asti vallan mainiosti taipunut tuohon.
 
Hätätapauksessa veivaan kyllä kaikki biisit vaikka yhdellä kitaralla, keikalla soundeja tärkeämpää on soiton sujuvuus ja meininki.

Vaihdot koetan tehdä ripeästi ja niiden kohdalle ennakoidaan enemmän spiikkiä.
 
Biisilistaa rakennettaessa pyritään myös siihen, että kitaranvaihtoja on mieluiten vain se yksi per settilista, biisien vaatimat soundit ja biisien yhteensopivuus on tähän asti vallan mainiosti taipunut tuohon.
 
Hätätapauksessa veivaan kyllä kaikki biisit vaikka yhdellä kitaralla, keikalla soundeja tärkeämpää on soiton sujuvuus ja meininki.
 
Tätä lähinnä itsekin tarkoitin.

No, kukin tarpoo tyylillään. Mä taas tykkään katsoa sellaisia keikkoja, jossa ei pahemmin aikailla. Ääriesimerkkinä kai Fiery Furnacesien keikka, jossa ei ollut minkäänlaisia taukoja biisien välillä.
 
Minä olen sitä mieltä, että tauot piisien väleissä ovat asiaankuuluvia ja oivallisia hengähdystaukoja sekä yleisölle että pändille itselleen, ja lisäksi tauot lisäävät parhaimmillaan kihelmöivää nostetta seuraavaa piisiä varten. Tauot eivät tietenkään saa venyä liian pitkiksi (yli puoli minuuttia), varsinkaan jos kukaan ei soita tai spiikkaa tauon aikana mitään. Mun mielestä pätevä tapa käyttää taukoja on se, että välillä seuraava piisi alkaa likimain suoraan edellisestä, ja välillä taas (erityisesti jonkun hektisen piisin jälkeen) huilataan ja palloillaan lavalla pieni tovi. Mutta kaiken täytyisi sujua luontevasti ja aidon näköisesti, eikä silleen että pändin jäsenet näyttäisivät levottomilta tai odottavilta piisien tauoilla. Semmonen perusnäppärä tauko käsittää pari huikkaa pullosta ja kenties pari sanaa pändin jäsenille tai yleisölle. Ja sitten taas rokataan.
 
Mutjoo, pyydän anteeksi tätä pitkää offari-tykitystä...

Eiköhän noita kaksi olisi mukana.