Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Lojuuhan noita keskeneräisiä ideoita aika kasa tuolla. Ehkä liiankin itsekriittistä kun lähtee rakentamaan pitemmälle vain ja ainoastaan niitä "helmiä". Pitäisi niitä keskinkertaisiakin yrittää kehittää ja katsoa mitä sieltä syntyy. Tosiaan jarruttaa kun kappaleeseen väkertää jatkoa ja se ei olekaan mitään mullistavaa niin luovuttaa ja jättää sen hyvän idean vain lojumaan.

Mulla ei tule varsinaista lukkoa - aina tuntuu biisejä syntyvän kun kitaraa vähänkään pidempään jaksaa rämpytellä. Soinnut, melodiat ja aika pitkälti rakennekin muotoutuvat yhdeltä istumalta. Sovittaminen tapahtuukin sitten bändin kanssa treenikämpällä. Sanoittaminen on aina yhtä tuskaa ja usein inhottavaa pakkopullaa.
 
Tämä kuulostaisi liian hyvältä ollakseen totta ellei tässä olisi yksi iso mutta: todella harvoin on nykyään inspistä kitaraa esiin kaivaa. Minulla oli tässä välissä valehtelematta melkein vuoden tauko, jonka aikana en koskenut skebaan kertaakaan kotioloissa - kunhan olin käynyt harvakseltaan bänditreeneissä rämpyttämässä vanhoja biisejä.
 
No, nyt tulikin sitten kahdeksan uutta biisiä viikon sisään, että todella epätasaista meininkiä tämä säveltäminen. En edes oikeastaan usko inspiraatioon ja muuhun romantisointiin, vaan siihen että biisit yksinkertaisesti "vain" tehdään, mutta kyllä tuo luovuus taitaa olla aika paljon mielentilasta kiinni.

Enemmän ja vähemmän viimesen vuoden aikana tullu huomattua miten lukossa nykyään on musiikin tekemisessä.
 
Ideoita/riffejä n. 500 mutta valmista ja kelpoa biisiä ei tunnu tulevan. Itsekritiikki niin kova, että kaikki hyvätkin ideat saa käännettyä jollain tavalla huonoiksi. "ei biisi voi näin alkaa","ei tämä näin yksinkertainen voi olla" jne..
 
Joten onko vastaavia kokemuksia? Miten tästä pääsee yli?
 
Turhauttavaa vääntää ja mielenkiintokin menee, kun valmista ei tule.
 
Mulla on aivan sama homma. Tuntuu että riffejä syntyy tuon tuosta mutta valmista biisiä ei saa aikaan ei sitten millään. Monesti tulee tunne että ei noin yksinkertaista, mutta sitten kun kokeilee tehdä ohjelmalla (itselläni on music 2000, paska mikä paska) nuo omat tekeleet kuunneltaviksi, niin saakin ilokseen todeta että täähän kuulostaa varsin mainiolta. Mutta valmista biisiä en saa kasattua, pätkiä on pirusti.
(voi että kun saisi nauhotettua ne kaikki kappaleet, jotka alkaa nukkumaan mennessä soimaan päässä, olisin tehnyt varmaan jo 10 levyä :D)
Toisaalta olis mukava kokeilla biiseissä kaikenmaailman sävellajinmuutoksia, mutta kun en teoriaa osaa häävisti niin tuollainen ei tunnu luonnistuvan.

ei sävellajivaihdoksiin tarvitse teoriaa.

Jeh, lukossa tässä on tullut oltua pidemmän aikaa. En muista, milloin olisin saanut viimeksi tehtyä biisin. Varmaan kaksi viime vuotta on mennyt siten, että valmiiksi on tullut ehkä kaksi biisiäkin. Jossain tossa välissä tuli kyllä oltua kovin inspiroitunut, tein lyhyessä ajassa kolme biisiä, jotka kirjoitin vihkoon ylös, mutta vihko hävisi enkä enää myöhemmin muistanut miten ko. biisit menevät.

Sen tiedostan, että haen "täydellistä biisiä" jota en koskaan saa valmiiksi.
Joten onko vastaavia kokemuksia? Miten tästä pääsee yli?
Turhauttavaa vääntää ja mielenkiintokin menee, kun valmista ei tule.
 
no tuohon lukkoon auttaa varmaan ainakin oman luovan prosessin tarkastelu. ideointivaiheessa kannattaa pyrkiä eroon kaikesta itsekritiikistä. eli sen kun päästelee ilmoille mahdollisimman paljon kaikkia älyttömältäkin tuntuvia ideoita ja leikittelee niillä. mieli kannattaa pitää avoimena uusille ideoille aina ja kaikkialla. kun jonkinlainen 'punainen lanka' löytyy niin voi alkaa karsimaan huonoja vaihtoehtoja pois. eli tekee vaikka sata juttua, ja valitsee yhden.
 
tässä vaiheessa alkaa sitten varsinaisen jutun hiominen, ja vasta nyt pitäisi kritiikin astua peliin. kun homma tuntuu valmiilta (tai tulee lukko), kannattaa biisi jättää hautumaan yön yli tai pariksikin päiväksi, ja palata sitten puhtain korvin sorvin äärelle. myös ulkopuolinen palaute on tärkeää. hauduttamisvaihe kannattaa toistaa pariinkin kertaan.
 
jos biisinteossa joutuu muuten lukkoon kuin itsekritiikin takia, kannattaa kokeilla tehdä kunnon remontti, eli vaikka vaihtaa osien järjestystä, tehdä erilaisia variaatioita valmiista osista tai kokeilla jonkun uuden osan sopivuutta biisiin.
 
miun mielestä kannattaa tavoitella kauneutta, koska täydellisyyttä ei ole.
 
kirjassa '88 songwriting wrongs & how to right them' on yks aika hyvä luku tuohon luovuuslukkoon liittyen, kannattaa vilkaista.

Aika jännä lueskella näitä teidän laittamia juttuja kun useimmilla tuntuu olevan tuo "lukko" ja yleensäkin tuntuu kestävän puoli vuotta saada kappale valmiiks. Kun itse teen kappaleita mietin minkälaisen haluan tehdä, mitä piirteitä tai osia siinä on ja sitten vaan alan soittaa. Yleensä saan idean kun kuuntelen jotain kappaletta, että tuollaisen minäkin haluan tehdä. Toinen tapa on, että tulee vaan aina välillä joku riffi ja sen ympärille rakennan kappaleen.
 
Kun teen kappaletta, minulla on yleensä vain yksi osa mietittynä jonka jälkeen teen kappaleen loppuun noin tunnin sisään siis kaikkine soittimineen. Mulla ei oo koskaan ollu mitään sellasta ideantappo yli-itsekritiikkiä (varmaan huomasitte :). Ja kyllä ne ihan kuunneltavia mielestäni on. En suinkaan väitä, että olisin jotenkin yltiölahjakas säveltäjä vaan enemmänkin mielestäni on kyse oikeasta asennoitumisesta.
 
Tosiasiahan on se, että jos jotain kappaletta vääntää liian kauan, sille tulee steriiliksi eikä enää kykene arvioimaan sitä objektiivisesti. Luulenpa, että te kaikki jotka koette omaavan sellaisen lukon, pystytte säveltämään aivan kelpo biisin tunnin sisään alusta loppuun, jos vain kokeilette ettekä turhia murehdi "aivan liian simppeli ja sopimaton...". Ja jos sittenkin kuulostaa surkealta, niin eiköhän se jo tusinan kappaleen päästä ala olla jo sinkku kamaa! En tiedä kyllä tuliko joku jo sanoneeksi näin, mutta tämä on minun näkemykseni...

minulla on vähän sama juttu. jotenkin musta tuntuu, et mun pitää löytää uudestaan se syys miksi musiikkia ylipäätään tehdään. nykyaikana kun tuntuu, että sitä tehdään kaikista muista syistä, paitsi siitä riemusta ja ilosta, jota ihminen musiikista luonnollisesti kokee.
Amen!
 
Mulla on sellainen tunne, et kadotin sen riemun 10 vuotta sitten, jonka jälkeen olen yrittänyt väntää väkisin vaikka kuinka monessa eri projektissa ja eri tyylilajeja. Lopputulos on aina ollut paskaa. Olen ehkä julma itselleni, mutta niin se vaan on. Paljon on virkattu määrällisesti, laadullisesti en juuri jaksaisi nyt retrospektiiviä tehdä...
 
Vaan nyt vois taas olla aika tehdä jotain koska se vaan vaatii tulla tehdyksi.

Samojen asioiden kanssa olen myös taistellut. Nyt päätin sitten että sävellän vaan joka päivä olipa lopputulos kuraa tai ei. Ei sitä opi mitään jos vain odottelee niitä neronleimauksia.

Nyt päätin sitten että sävellän vaan joka päivä olipa lopputulos kuraa tai ei. Ei sitä opi mitään jos vain odottelee niitä neronleimauksia.
 
Siinä se tuli.

Samojen asioiden kanssa olen myös taistellut. Nyt päätin sitten että sävellän vaan joka päivä olipa lopputulos kuraa tai ei. Ei sitä opi mitään jos vain odottelee niitä neronleimauksia.
 
Bull`s eye!!!

Samaa ongelmaa poden minäkin. Ei sillä ettenkö olisi tyytyväinen riffeihini, mutta lopun kappaleen rakennus niiden ympärille tuottaa kovia vaikeuksia. Rattaat ei pyöri, pää on tyhjä. Tuntuu että pitäisi käydä pyytämään jotain bassokitaristia tekemään basso-osuudet ja synamies syntikkavingutukset.
 
Keksin riffin/intron, ja siihen se usein jää. Tosin jonkin aikaa sitten puolipakolla vääntämällä sain aikaiseksi reilun pariminuuttisen midipätkän, jota joidenkin mukaan voidaan kutsua jo biisiksi. En ollut siihen tyytyväinen, eikä sen puoleen kuulijatkaan, mutta pääriffi potki mielestäni persausta niin isolla monolla että päätin pitää sen. Muu biisi ei sitten paljon muusta koostunutkaan, mutta sellaiseen ratkaisuun oli tyytyminen kun en pakollakaan saanut parempaa aikaiseksi.
 
Nyt olen pari hyväntuntuista riffiä saanut kitarasta irtoamaan, ja toivon että niistä saan jollain ihmeellä jotain toimivampaa, dynaamisempaa kuin aiemmin mainitusta rallista.

Luulenpa, että ihmiset yrittää jatkoa tehdessään saada sen kuulostamaan jotenkin samanlaiselta ja yhteensopivalta kuin se pääriffi... Oikeesti on varmaan vaikeempaa keksiä semmone osa, joka ei sovi kontekstiin! Soittelee vaan sitä pääriffiä ja sitten kun tulee aika toisen osan, siirtyy vaan soittamaan sitä miltä tuntuu. Tuloksena on usein sopiva osa kappaleeseen.

hyviä "kikkoja", jos sulla on yks riffi, mutta et tiedä miten jatkaa:
 
- soita se takaperin (käytetty lukemattomissa biiseissä)
- soita se kaksi kertaa nopeammin
- soita se kaksi kertaa hitaammin
- soita se väärinpäin (eli, jos eka riffi alkaa oktaavihypyllä alaspäin, niin aloita se oktaavihypyllä ylöspäin)
- soita eri sävellajissa
jne. jne.
 
keksi lisää ideoita itse yhdistelemällä noita.

hyviä "kikkoja", jos sulla on yks riffi, mutta et tiedä miten jatkaa:
 
- soita se takaperin (käytetty lukemattomissa biiseissä)
- soita se kaksi kertaa nopeammin
- soita se kaksi kertaa hitaammin
- soita se väärinpäin (eli, jos eka riffi alkaa oktaavihypyllä alaspäin, niin aloita se oktaavihypyllä ylöspäin)
- soita eri sävellajissa
jne. jne.
 
keksi lisää ideoita itse yhdistelemällä noita.
 
Hoho. Inversio, retroversio, retroversion inversio, augmentaatio ja diminuutio. Tuttua Sakeltakin, eiks jee?
 
Aattelin vaan kirjoittaa nämä vähän snobistisiltakin kuulostavat termit, mikäli jotakuta kiinnostaa asia enemmän. Ne meinaa siis samoja asioita kuin tuo etniksen lista (tosin järjestys ei oo sama).
 
Joonas.

Hoho. Inversio, retroversio, retroversion inversio, augmentaatio ja diminuutio. Tuttua Sakeltakin, eiks jee?
 
Aattelin vaan kirjoittaa nämä vähän snobistisiltakin kuulostavat termit, mikäli jotakuta kiinnostaa asia enemmän. Ne meinaa siis samoja asioita kuin tuo etniksen lista (tosin järjestys ei oo sama).
 
Joonas.
 
joo, samoja asioita, mutta niin ilmaistuna, että joku oikeasti tietää mistä on kyse ja mitä niillä jutuilla voi tehdä.
 
niin ja riffi on siis sama kuin klasaritermi "ostinato". suosittelen kuuntelemaan stravinskia (tai killing joken nighttime levyä), jos joku haluaa kuulla hyviä riffejä.

hyviä "kikkoja", jos sulla on yks riffi, mutta et tiedä miten jatkaa:
 
- soita se takaperin (käytetty lukemattomissa biiseissä)
- soita se kaksi kertaa nopeammin
- soita se kaksi kertaa hitaammin
- soita se väärinpäin (eli, jos eka riffi alkaa oktaavihypyllä alaspäin, niin aloita se oktaavihypyllä ylöspäin)
- soita eri sävellajissa
jne. jne.
 

 
Njoo, sävelkorkeutta välillä vaihtamalla sain jalostettua siitä yhdestä riffistä jotain vähän pidempää, mutta se ei ollut silti sen kummempaa kuin sitä saman pätkän renkkausta, mihin biisi vähän kaatuikin.
 
Ja sitten ne väliosuudet, kun piti keksiä jotain muuta millä täyttää ne aukot missä eka riffi olisi kuulostanut jo liian pitkälle vedetyltä. :( Niistäkään ei kovin häävejä tullut, ja siirtyminen niiden ja pääriffin välillä oli töksähtelevää.

Tarkoittaako lukko biisinteossa sitä, että asettaa odotukset korkeammalle kuin mihin taidot riittävät?

Tarkoittaako lukko biisinteossa sitä, että asettaa odotukset korkeammalle kuin mihin taidot riittävät?
 
Muun muassa. Ja sitten kun todellisuus läiskäisee märällä sukalla naamalle, motivaatio valuu useilla muusikonaluilla lattiakaivoon.
 
Laskekaa sitä rimaa biisinteossa niin voitte joskus nostaakin sitä.