Yleistä keskustelua musiikista ›

Meikäläisen elämä kiinnittyy niin monella tavalla tänne pk-seudulle että tokko tulee enää tässä iässä vaihdettua maisemaa. Ikä ei tosin ole mikään kynnyskysymys mutta yhdeksän muuttoa paikkakunnalta toiselle riittää mulle. Ja kaiken lisäksi meillä on kamaakin niin julmetusti :)
 
Nykyisen työn vaihtaminen johonkin toiseen on sitävastoin mielessä alituiseen ja koetan olla aktiivinen, että tuo toteutuisi lähiaikoina ennenkuin virta loppuu totaalisesti. Olis kiva lisä, jos duunista saisi irti muutakin kuin lämpimän autotallin ja sen, mitä ropsahtaa tilipäivänä.

Tässä nyt kun toisenasteen koulutus ja armeija on saatu kunnialla läpi, tahtoisin muuttaa Tampereelle. En tiedä miksi, mutta jokin siinä houkuttaa. Tampere hmm...
 
Mutta näillä näkymin seuraava asuinpaikkakuntani on Helsinki. Muija männöö siellä taidekorkeaan vai mikä vittu se nyt oli..
 
Sen olen päättänyt että lähihoitajan hommia en todellakaan meinaa koko ikääni tehdä. Sairaanhoitajaksi en lue koska en näe sitä järkevänä vaihtoehtona... Ennemmin vaikka taksikuskin tai toimitusjohtajan vakanssi kiinnostaisi (hymiö).
 
Mutta jotain järkevää tässä on nyt pakko tehdä! Muutan vaikka vuodeksi tohon keskustaan kerrostaloyksiöön. Sekin olisi jo hieman lähempänä täyttä itsenäisyyttä.
 
Edit. Jäsentelyä.
 
Post skriptum:
 
Kirjoituksestani varmaan huomaa ettei mulla ole mitään tietoa siitä, mitä elämältäni tulevaisuudessa tahdon.
 
Itse asiassa pelottaa koko tulevaisuus. Koulukin menee tällä hetkellä aivan päin persettä. Käytännönkursseista saan huippunumeroita, mutta teoria on sitä ykkösen linjaa...
 
Laina painaa niskaan ja muutenkin huolettaa. Lainan takaisin maksu alkaa armeija-aikana, joten ei ole tietoa kuinka sen saan maksettua. Onneksi kyse on vain 4000€ lainasta...

Tekisipä mieleni aloittaa kokonaan aivan toisenlainen elämä muualla. Ajatus siitä että muuttaisin brasseihin tai lontooseen kiehtoo. Muttamutta, bändit pitää mut ainakin toistaiseksi täällä ja kaverit myös. Koulukin olisi kohta alkamassa...
 
Saa nähdä, jos mun kuvioni joskus kaatuu, niin otan äkkilähdön ulkomaille.

Se vain on ikävää, että minne menikin, pää ja sen sisältö pysyy samana. Mä vaihdoin asunnosta, kaupungista ja jopa maasta toiseen, ennen kuin tajusin, että ongelmillani oli yksi yhteinen tekijä, minä itse. Joten en enää kuvittele minkään uuden elämän alkavan vain paikkaa vaihtamalla. Muutoin kyllä riskinotto ja impulsiivisuus voittaa urautumisen ja turhan pelkäämisen.

Jokin aivan toinen ala? Itse vaihdoin pois yliopistosta, maisemaa, elämänpiiriä ja alaa 1,5 vuotta sitten, se kannatti, motivaatio nousi ja nyt ehkä jo melkein uskon valmistuvani joskus.

Aika pientä on, mutta melkein kahdenkymmenen vuoden tallustamisen jälkeen päätin antaa tukan vaan kasvaa. Helvettiäkö sitä nyppimään alvariinsa lyhkäseksi ku voi antaa kasvaa vaan..
 
Harrr! I'm a Rebel! =)

Aika pientä on, mutta melkein kahdenkymmenen vuoden tallustamisen jälkeen päätin antaa tukan vaan kasvaa. Helvettiäkö sitä nyppimään alvariinsa lyhkäseksi ku voi antaa kasvaa vaan..
 
Harrr! I'm a Rebel! =)
 
Oorrait! Mä päätin tehdä saman parran kanssa.
 
Eat your heart out, Billy G.!

Se vain on ikävää, että minne menikin, pää ja sen sisältö pysyy samana. Mä vaihdoin asunnosta, kaupungista ja jopa maasta toiseen, ennen kuin tajusin, että ongelmillani oli yksi yhteinen tekijä, minä itse. Joten en enää kuvittele minkään uuden elämän alkavan vain paikkaa vaihtamalla. Muutoin kyllä riskinotto ja impulsiivisuus voittaa urautumisen ja turhan pelkäämisen.
 
Näin. Tosin yksi kerta taitaa riittää mulle todistamaan, että turhaan juoksen karkuun päänsisäisiä ongelmia. Toivottavasti.
 
Itseltäni loppui lauantaina sivari, jonka aikana sain keskeneräiset tutkinnotkin vietyä loppuun. Sivarin aikana sain tehtyä päätöksen, että vastaaviin toimiin en enää halua suuntautua (vastasivat osittain koulutustakin). Pöytä on nyt jotakuinkin tyhjä tuolta osin, pää taasen on yhä täynnä selvittämättömiä asioita.
 
Turhan aikaistakin tietty vielä sanoa, mitä seuraavaksi, mutta ei tosiaan ole aavistustakaan. Paikoilleen jämähtäminen hieman huolestuttaa, ei niinkään se, että pakottaisin itseni uudestaan siihen samaan, josta juuri pääsin eroon. Tai, mistä sitäkään tietää.
 
Aiemmin tuntui hyvinkin helpolta tehdä päätöksiä, kun oli 'samalla aaltopituudella' oleva tuttavapiiri jonka kanssa suunnitella ja pähkäillä, mutta kun siitäkin kasvoi ulos, on ollut hyvin vaikea päättää yhtään mitään. Ainoa ongelma aikoinaan oli, ja kaiketi yhäkin on, että en tunnu tuntevan itseäni järin hyvin, eivätkä muutkaan. Kovin usein huomaa (jälkeenpäin) olevansa väärässä jopa itsensä suhteen, kun jonkin kuvittelee jonkin asian olevan kunnossa. Tuttavapiiriäkään ei enää ole, ja kaiketi hyvä näin. Jospa nyt olisi oikeasti aikaa tutustua kunnolla itseensä.
 
Niin, suunnanvaihdos ei pelota, ei todellakaan, mutta ongelma se jossain määrin on tässäkin osoitteessa.

Odottelen tässä ensi syksynä alkavia opiskeluja. Kaipaankin uutta ympäristöä, joten muutos on ihan tervetullut.
 
Nyt sivarin jälkeen en ole tehnyt mitään pariin kuukauteen. Ihme kyllä sosiaalinen piirini on kasvanut (tavallaan kiitos mnetin), joten mikäs tässä himassa lataamisessa ja kavereiden kanssa hengaillessa. Jotain duunia pitäisi löytää, ettei ihan pummi olo tule... Mielellään jotain työharjoittelujuttua, josta olisi hyötyä tulevaisuuden kannalta.
 
Ja tulevaisuudesta... graafikko minusta kai tulee, joka kyllä vaikuttaa alalta jolla jaksaisin puurtaa kunhan työtä löytyy. Toisaalta pelottaa ajatus paikalleen jumiutumisesta ja samalla ajatus ulkomaille lähtemisestäkin kiehtoo. Elinikä on niin rajallinen, joten eikö sitä pitäisi yrittää saada mahdollisimman paljon selville tästä maailmasta.
 
joten siis, muutos kai yleensä on hyvä juttu.
 
Äh, kello on neljä, olen työtön ja kuuntelen härörokkia.

Hienoo jos vois vaan nakata makuupussin ja kitarakamat autoon ja painua jonnekkin missä ei kaadeta paskaa niskaan.
 
Kuulostaa kesäprokkikselta ihan selvästi. Road trippi. Vähän suomea kiertämään ja sillee. Katusoitolla pitsarahaa ja aamulla huoltsikan vessassa hampaiden pesua. Ja ei muuta kun kohti seuraavaa kaupunkia. :)
 
Itse olen aika hyvin jumittunut tänne missä nyt olen. Enää ei edes ahdista yhtään. Tietty opiskelujen mahdollisesti alkaessa pitää johonkin sitten muuttaa. Mutta se on sitten sen ajan huolia. Olen nyt juuri niin tyytyväinen, etten oikein osaa muutosta ajatella, vaikka se vääjäämättä nurkalla vaaniikin.

Perse kun on hyvä ketju.
 
Joo, on tarvetta muuttaa suuntaa joka helvetin asiassa.
 
1) Työpaikka. Nykyinen on uuvuttanut ihan hengiltä. Pitkää vuorotyötä. Nyttemmin olen ns. reservissä, eli teen töitä mutta vähemmän, jätin täysaikaisuuden sikseen ja valitsin edes hieman hermo/ruumislepoa rahan sijasta. Mutta pointtina se, että tosiaan pitää keksiä jotain tilalle. Koska yleensäkin ketjuun vastaan, niin kyllä pelkään muuttaa suuntaa. Tai en pelkää, mutta epäröin aivan vitusti. Pienetkin asiat vaatii usemman tuhat vuotta kypsyttelyä, niin tämä sitten vasta. Koulun penkille? Jotain muuta etäisesti kiinnostavaa, joka stressaisi myös pään irti kallosta? Rutiini on tuonut tiettyä turvaa, ja sehän siinä "pelottaa" lähteä ikäänkuin liian vanhana rakentamaan uutta pohjaa. Mainitaan vielä että jännitän uusia tilanteita hieman vitusti.
 
2) Elämäntavat. Uniongelmat, masentelu, alkoholinkäyttö ja miksei vielä tupakka. Ei näin, ei perkele. Kämpässä tulee oltua aivan liikaa vapailla. Liikuntaa pitäisi, keskittyä terveellisiin asioihin ihan ruoasta lähtien. Ja tosiaan saada poweria irtautua siitä turvallisesta mutta ahdistavasta eristyneisyydestä ja lamaannuksesta. Kaikki turvallinen on tähän mennessä ollut pelkkää paskaa, joten voisi ottaa siitä itselleen viisauden.
 
3) Muualle täältä. Tampereen suuntaan on ollut jo vähän aikaa mielihalu. Sekin tuntuu vain semmoisena pienenä, mutta olen varma että lähdöntarve olisi vitusti suurempi ellen tosiaan välttelisi kokoajan muutoksientekoa. Äh, tämän kämpän kunnostus (vähän damagea), kaikki raha-asiat, autoasiat, uusi kämppä, muutto, työasiat - verenpaine.
 
4) Nyt uskallusta omaan asiaan, mikä on se musiikki. Nyt on syntynyt tavaraa, ja kavereitakin on hienosti mukana potkimassa perseelle ja kehittelemässä vaikka mitä vaihtoehtoja siihen. Kyllä mä sitä itsekseni pystyn vääntämään ilman ongelmia, mutta unelman eteen uskallusta ja muutoksia. Bändiä hakuun. Demoja liikenteeseen. Häpeä pois.
 
5) Tuo seurustelusysteemi nyt kuntoon. Tai ainakin selväksi. Hankalaa näin. Jos toinen ei uskalla tehdä muutosta, se on sitten itseni yritettävä vähän molempien puolesta.

Hmm. mä tein sen suunnanmuutoksen kyllä korkeimman omakätisesti.
 
Suosittelen. Jos tyytyväisyyttään omaan elämäänsä kyseenalaistaa hetkeksikään, on häiriötekijä, oli se yhtye, perhe, asunto, ystävät tai duuni, välittömästi heivattava helvettiin tieltään ja mentävä eteenpäin. Sitä voi sitten jälkikäteen katsoa että oliko tässä tempussa mitään järkeä tai aikaisemmassa ympäristössä se ´parempi olo.

Pois duunista ja oikikseen opiskelemaan. Siinä meikäläisen tavoita, mutta kysymysmerkkinä seisoo pari jutskaa, kun opiskelijana ei oo rahaa, yliopistoon pitäs eka päästä sisään.. Sitten on vielä 80 donaa asuntolainaa.. Tätä täytyy vähän funtsia.

Tehdastyöstä yrittäjäksi. Talon kasausta aloittelemassa ja muijakin varmaan porsii tänä aikana ja tämä kaikki tapahtuu n. 2 vuoden sisällä. Jaa että mietityttääkö... huh huh...
 
EDIT: typis

Olen taas kovasti suunnitellut amk:sta eroamista, mutta minut valtaa suunnaton epävarmuus jälleen kerran. Valmistuminen ja opiskelemani ala eivät erityisemmin kiinnosta, joten luulisi olevan helppoa tehdä päätös, mutta ei kuitenkaan ole. Varsinaisesti minulla ei ole mitään kiirettä päättää, mutta voi olla että pääsisin elämässäni vähän eteenpäin jos päättäisin erota koulusta. Rasittavaa tällainen.
 
Paljonko sitä koulua on jäljellä? Jos sitä ei oo hirveästi, kantsii käydä loppuun. Sitten kun on ammatti, saa velttoilla ihan vapaasti!

Kaverini, ystäväni sanoi, että haluaa pois täältä. Suomesta pois - kauas.
Mitä siihen argumentoimaan?
Laivalla hän lähtee ja minä jään, postikorttia odottaen.
Tämä sattuu ja toisaalta helpottaa, ratkaisunsa tehnyt hän.
Tukeni annan, seuraani en irrota voi, takaisin toivotan, tai seuraasi liittynen...
-Varsin radikaalia - pelle biljuunaa-
*ihailua*

Vaihtoehtoja on monia, mutta tietynlaista ajautumista ja eritoten jumittumista vastaan on taisteltava. Elämän pitää olla sitä ihteään tai muuten ei oo mitään järkee.

Paljonko sitä koulua on jäljellä? Jos sitä ei oo hirveästi, kantsii käydä loppuun. Sitten kun on ammatti, saa velttoilla ihan vapaasti!
 
Ei sitä olisikin kuin noin vuodeksi jos jotain saisin aikaiseksi. Toisaalta ammattiharjoittelupaikan saaminen ei ole täysin minusta kiinni.
 
Minun mielestäni voi velttoilla vapaasti vaikka ei olisi mitään ammattia.
 
Olen suunnitellut, että jos eroan, niin aluksi menen työharjoitteluun työmarkkinatuella ja myöhemmin johonkin riittävästi kiinnostavaan ammatilliseen työvoimakoulutukseen.

Työelämä tai ainakin tää nykynen duuni on ruvennu arvelluttaa.1,5 kuukautta olin just sairiksella burniksen takia ja hiffasin sinä aikana kaikennäköstä.Nyt oon ollu vähän yli viikon duunissa ja aika kamalaa on varsinkin kun tällä moottoripyöräalalla ei tapahdu mitään talvella.Kesällä taas menee noin 5 kuukautta sellasta kyytiä et ei oo tosikaan.
Kotona kun olin niin oli aikaa tehä kaikkee ja pistää kämppää kondikseen,treenaa bassoo,vaellella mettässä koiran kanssa ja käydä salilla.Nyt on taas kammo kiire et kerkee kaikki hoitaa.Jotain tarttis tehdä kyllä koska pahalta tuntuu taas.
 
Aikuiseks en rupee.