Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Oppiminen ei vaadi mutta soveltaminen improvisaatiotilanteessa vaatii.
 
Eikä vaadi. Harjoittelulla se menee selkäytimeen ja teoriasta tulee käytäntöä. Jos teoriat tuntuvat vaikeilta, niin heitä teoriakirjat mäjelle ja ala soittaa. Soittamaan oppii soittamalla. Kuuntele ja soita perässä. Sitä paitsi, ei kaikkea tarvitse osata. Jos osaat edes yhden jutun, niin improvisoi sillä sitten.

Melko masentavaa sanon minä.
 
Se on masentavaa, jos sitä ajattelee noin masentavalla tavalla.
 
Tosiasiassahan jok'ikisestä asteikosta tarvitsee muistaa vain sen yleinen rakenne: duuri on 1 2 3 4 5 6 7, mollipentatoninen 1 b3 4 5 b7 ja harmoninen molli on 1 2 b3 4 5 b6 7. Tämä tieto sisältää koko asteikon rakenteen sävellajista riippumatta ja sen avulla minkä tahansa asteikon sävelnimien selvittäminen mistä tahansa sävellajista onnistuu hyvin vaivattomasti pienellä harjaantumisella.
 
Toinen tärkeä asia on ymmärtää asteikkojen suhteet toisiinsa: kun duurista ylennetään kvartti, saadaan lyydinen moodi, ja kun siitä puolestaan alennetaan septimi, saadaan overtone-asteikko. Tai moodien järjestys: jooninen, doorinen, fryyginen, lyydinen, miksolyydinen, aiolinen, lokrinen. Tai että duurin rinnakkaissävellaji on pientä terssiä alempana oleva molli, koska ne sisältävät samat sävelet.
 
Tästä kaikesta alkaa pikku hiljaa hahmottumaan hyvinkin selkeä ja yllättävän looginen rakenne, jonka jälkeen asteikkojen parissa seikkailu ei ole millään tavalla ylivoimaista.

Mulla meni kanssa tosi kauan oppia ajamaan autoa. Ensin piti opetella ajamaan kotoa naapuriin. Sitten naapurista kotiin. Sitten opettelin ajamaan kotoa mummulaan. Ja mummulasta kotiin. Nyt yritän opetella ajamaan Häijäältä mummulan kautta Siuroon! Tavoitteenani on oppia aluksi perustasolle vaadittavat neljäsataa biljoonaa biljoonaa yhdistelmää. Ja lisäksi tulee vielä samat uusiksi silleen, että on matkustaja kyydissä. Ja kaksi matkustajaa. Ja kolme matkustajaa. Ja neljä matkustajaa (se on muuten himputin vaikea satsi!!) sekä peräkärry perässä. Ja tietysti kesä- ja talvirenkailla erikseen! Hittolainen, että tulee ajotunnit kalliiksi.

Nahkis ainakin soittaa kitaraa.
Sanopa miten hyppäät esim. 9 nauhanväliä ylös tai alaspäin ja miten tiedät millaisia säveliä siellä on otelaudassa? Ajatteletko niitä ihan sävelinä joista osa on ylennettyjä tai alennettuja?
 
Itse oon tottunu ajattelemaan aina sormituksia pohjautuen perussäveleen ja tämän ajattelutavan mukaan oon hyvin vaikea hyppiä useampia nauhanvälejä koska oikeastaan jokainen intervallia pitää katsoa välistä jotta pysyy perässä missä milloinkin mennään eikä siltikään ole helppoa millaiset sormitukset tulevat vastaan jos hypätään otelaudalla 9 nauhanväliä.
 
Ehkä tää oli vähän vaikeeselkonen, mutta siis ajattelen näitä skaaloja tällä hetkellä lähinnä intervalleina pohjautuen perussäveleen. Tässä ajattelutavassa on omat hyötynsä joka näkyy transponoinnissa, moodeissa ja eri sävellajeissa; jokaiseen säveleen kun lisätään (tai poistetaan) aina tietty määrä puolsävelaskelia ja seurataan vaan opittuja sormituksia. Mutta siihen ne edut sitten taitaakin jäädä.

Ei nyt kitara kyllä erityisen vaikea soitin ole, kun osaat piisin yhdessä sävellajissa, samoilla sormituksilla soitat sen kaikissa muissakin kun vain aloitat eri nauhalta.
Vrt piano.
Ja siinä käytetään kahta kättä yhden äänen tai yhden soinnun aikaansaamiseen.
 
Vrt: Kitarasankarit!!!
 
Edit: Ennakolta ehkäisy: Kaikki soittimet ovat vaikeita kun noustaan tarpeeksi korkealle tasolle, ei ole tarkoitus halveerata kitaran soittajia!!

kun osaat piisin yhdessä sävellajissa, samoilla sormituksilla soitat sen kaikissa muissakin kun vain aloitat eri nauhalta.
 
Näin olen tähän mennessä toiminutkin mutta siis nyt puhutaan improvisaatiosta tai primavistasta ja tällöin tulee ekalla yrittämällä aika usein virheitä jos pitää hyppiä useampi nauhanväli.

Näin olen tähän mennessä toiminutkin mutta siis nyt puhutaan improvisaatiosta tai primavistasta ja tällöin tulee ekalla yrittämällä aika usein virheitä jos pitää hyppiä useampi nauhanväli.
 
Ei oo oikotietä onneen!
Treenaamista treenaamista treenaamista!
Niin ne kaikki muutkin on tehneet.

Ei oo oikotietä onneen!
Treenaamista treenaamista treenaamista!
Niin ne kaikki muutkin on tehneet.
 
Pyh, kehittelen vielä oman teorian merkintöineen..
 
Nojoo, kiitoksia vastauksista :)

Pyh, kehittelen vielä oman teorian merkintöineen..
 
Onnea yritykselle!
Jos onnistut, tulet pääsemään musiikin historiaan!
 
PS Nythän mä keksin: Ala soittaa näppäinhaitaria, se vapauttaa sut kaikista kuvaamistasi ongelmista!!!

Satuin itseasiassa löytämään vahingossa linkin joka antaa vastauksen alkuperäiseen kysymykseeni:
 
http://en.wikipedia.org/wiki/Music_ … Notations_that_Use_Chromatic_Staves
 
Tässä vielä parempi linkki: http://www.mnma.org/
 
Tossa kaikille jotka on kiinnostunu muunlaisesta teoriasta, tai ehkä pikemminkin notaatiotavasta.

Tässä vielä parempi linkki: http://www.mnma.org/
 
Ihan kiinnostavia häkkyröitä. Vaihtoehtoiset notaatiojärjestelmät:
 
http://web.syr.edu/~pwmorris/www.mnma.org/notations/index.html
 
Mitä tuohon kitarankaulalta sävelten löytymiseen tulee niin, treeniähän se vaatii. Kannattaa kuitenkin muistaa että paljon pystyy oppimaan myös (ja kannattaakin opetella) ilman että soitinta soittaa. Etsii otelaudan logiikkaa (alemmalla kielellä sävelen kvinttikäännös, ylemmällä kvartti poikkeuksena H-kieli jne. ).
 
Itselläni yksi perusvirhe kitaransoitossa on että hirveästi tulee hösellettyä niin ettei ole mitään hajua siitä sävelympäristöstä missä sormet liikkuu. Hyvä soittotekniikka ei pelasta ketään siinä vaiheessa kun on soittanut ulos mielestään eikä mitään hajua siitä, miten voi siirtyä tyylikkäästi seuraavaan sointuun. Pitäisi pystyä siihen, että kykenisi sujuvasti nimeämään soittamansa sävelen suhteen taustalla soivaan sointuun.

En kuiteskaan usko, että mikään uusi notaatiosysteemi on vaihtoehto onneen, ei se treenaamista korvaa.

Onhan näitä keinotekoisia kieliäkin kehitetty, jotka ovat ehkä paljon yksinkertaisempia kieliopiltaan, mutta juuri kukaan ei niitä puhu.
 
Ehkä se nyt vaan on fiksumpaa puhua semmoista kieltä mitä muutkin osaa... Jos nyt yleensä haluaa muiden ymmärtävän. Toisaalta oman musiikinteorian kehittämällä voi keksiä uusia ja mullistavia sävellystekniikoita.

En oikein ymmärä miten saat näinkin loogisen, ja suhteellisen yksinkertaisen systeemin kuulostamaan noin uskomattoman monimutkaiselta ja vaikealta.
 
E: Ja ei, en hallitse itse kaikkia noita listaamiasi asteikoita varmaan edes tyydyttävästi, mutta tuo logiikka noiden takana on mielestäni suhteellisen yksinkertainen, ja kaikkien noiden asteikoiden opetteleminen ei olisi sinäänsä edes hankala juttu. Se vaatisi vain aikaa, ja motivaatiota treenata noita. Itseltäni vain puuttuu tuo motivaatio, kun ei ole tarviskaan osata kaikkia mitä lie melodisen mollin 6 moodeja ym. Jos intohimonani olisi jazz tai muu vastaava, niin kiinostus noiden treenaamiseen varmaan olisi ihan toista luokkaa.

En oikein ymmärä miten saat näinkin loogisen, ja suhteellisen yksinkertaisen systeemin kuulostamaan noin uskomattoman monimutkaiselta ja vaikealta.
 
E: Ja ei, en hallitse itse kaikkia noita listaamiasi asteikoita varmaan edes tyydyttävästi, mutta tuo logiikka noiden takana on mielestäni suhteellisen yksinkertainen, ja kaikkien noiden asteikoiden opetteleminen ei olisi sinäänsä edes hankala juttu. Se vaatisi vain aikaa, ja motivaatiota treenata noita. Itseltäni vain puuttuu tuo motivaatio, kun ei ole tarviskaan osata kaikkia mitä lie melodisen mollin 6 moodeja ym. Jos intohimonani olisi jazz tai muu vastaava, niin kiinostus noiden treenaamiseen varmaan olisi ihan toista luokkaa.
 
Mun mielestä sun logiikka on ihan OK.
On hyvä tietää, että kaikenlaisia asteikkoja on olemassa, mutta ei niitä sen kummemmin kannata treenata ennenkuin niille on käyttöä.

Nahkis ainakin soittaa kitaraa.
Sanopa miten hyppäät esim. 9 nauhanväliä ylös tai alaspäin ja miten tiedät millaisia säveliä siellä on otelaudassa? Ajatteletko niitä ihan sävelinä joista osa on ylennettyjä tai alennettuja?
 
En nyt jaksanut lukea tätä juttua alusta asti, mutta pakko kuitenkin heittää tähän väliin kysymys:
 
Miten ihmeessä tollanen kromaattinen nuotinnusjärjestelmä muka helpottaisi kitaran kaulan hahmottamista? Kyllähän sun kuitenkin pitää tuntea otelauta hyvin noissa pitkissä kaulansuuntaisissa hypyissä. Hyppäät sä sitten sen yhdeksän väliä f:stä d:hen tai vaikka a:sta i:hin.
 
Mä olen alusta asti treenannut myös nuotteja ja hahmotan otelaudan paremmin ihan nuotteina kuin esim. tabulatuurin numeroina. En tiedä miten olisi asian laita jos niitä nuotteja olisi 12 sen 7:n sijaan. Tällä nykyisellä systeemillä on kuitenkin varsin tukeva sidos aakkosiin. Ja ne taas on poltettu aivoihin todella syvälle. Onhan c,d,e,f,g kuitenkin selkeämpi kuin vaikka a,c,e,f,h.

Oppiminen ei vaadi mutta soveltaminen improvisaatiotilanteessa vaatii. Jotta tulisi hallittua edes duuri/molliskaalat tulee jokaisesta 48 skaalasta (1 duuri + 3 molliskaalaa) muistaa mitkä sävelet ovat ylennettyjä tai alennettuja. Siihen sekaan vielä pentatoniset, blues ja vaikka dimiskaalat niin 84 eri asteikon soppa on valmis. Mutta eiköhän lisätä vielä mooditkin jokasesta noista skaaloista jotta homma ei kävisi liian helpoksi. Lasketaanpas..
 

7 * 12 = 84      (duuriskaalat moodeineen)
3 * 7 * 12 = 252 (molliskaalat moodeineen)
5 * 12 = 60      (duuri-pentatoniset moodeineen)
5 * 12 = 60      (molli-pentatoniset moodeineen)
6 * 12 = 72      (blues-skaalat moodeineen)
4 * 12 = 38      (dimiarpeggiot moodeineen)
---
= 566 eri asteikkoa

 
Tuossa oli nuo tärkeimmät mitä itse tähän mennessä olen tarvinnut jossain moodissa & sävellajissa. Jos haluaisin osata nuo jokaisesta sävellajista eri moodeissa ei se tee kuin 566 eri asteikkoa opeteltavaksi.
Melko masentavaa sanon minä.
 
Eläpäs nyt mieti ennen kuin tiedät mitä miettiä. Painiskelin itse joskus samaisen arvoituksen kanssa ja totesin että ei se sitten saatana auta kuin ruveta hommiin. Aloitin niistä tavallisimmista, onneksi.
 
Dimiarpeggiot eivät ole mitään asteikoita, vaan jos puhut dimiasteikoista, niitä on 2 erilaista, dimi ja dominanttidimi, joista dimi on vuorotellen koko- ja puolisävelaskelin etenevä asteikko (1-2-b3-4-b5-b6-6 tai bb7-7) ja dominanttidimi on samoin vuorotellen koko- ja puolisävelaskelia etenevä, mutta alkaa puolisävelaskelella (1-b2-b3-b4-b5-5-6 tai bb7-7-). Näin ollen sulla onkin vielä 2 asteikkoa*12 harjoiteltavana.
 
Ja paskat. Improvisoivan soittajan pitäisi soittaa korvillaan (niin, tästä saa hauskan mielikuvan:D), eikä miettiä minkä nimisiä ne äänet ovat. Sun tarvitsee kuulla alla lepäävään sointuympäristöön sopivia melodioita päässäsi, eikä osata "hyppiä nauhoja".
 
Ensinnä voit laskea pois osan asteikosta jo siitä syystä että muutamia sävellajeja käytetään harvoin improvisointipuolella. Vähän riippuen siitä, mitä tyyliä soitetaan, on suosituimpia sävellajeja. Hevipuolella E, A, D, G, H (tai vireestä riippuen puoli- tai kokosävelaskel alempaa soivat sävellajit) -pohjaiset ovat suosittuja sävellajeja, koska kitaristit ovat tottuneita avointen kielten pohjalta soiviin sävellajeihin; jazz-puolella F, Bb, Eb, Ab, D ovat suosittuja sävellajeja puhaltajien transponoinnin takia. Eli sun pitää hallita tosi hyvin vain osa asteikoista, vähän riippuen siitä mitä tyyliä haluat vetää.
 
Toisekseen voit laskea osan asteikoista pois, koska joitain käytetään harvoin kappaleen juuriskaalana. Esim. harmonisen ja melodisen mollin moodit on ihan kiva osata, niillä saa kivoja sävyjä aikaan, mutta ne ovat itsessään aika kuriositeetti valtavirta-musiikissa (totta kai harmonista ja melodista mollia käytetään, mutta niissä useimmiten vain poiketaan niiden harmonisen luonteen vuoksi. Harvoinpa on pop-kappaletta jossa välkkyy koko ajan mMaj7:aa), ja sen takia niistä tarvitseekin hallita hyvin harmonisen mollin 1. ja 5. moodi ja melodisen 1., 4. ja 7.
Duuriasteikot, moodit, molliasteikot, moodit ja duuri- ja mollipentatoninen ovat toistensa moodeja jo valmiiksi (jos haluat ajatella kovin vaikeasti, mutta jossain countryssa, jossa duuripentatonista tarvitsee sinällään varmaan eniten, käytetään eniten avoimiin kieliin perustuvia sävellajeja) joten niistäkin voit laskea osan pois.
 
Totta kai on kiva osata kaikkea mahdollista, ja niin sitä tulee osaamaankin kun tutkii ja pohtii paljon, mutta ei kannata tehdä asioista liian vaikeita. Jos sulla on viisi ja puoli sataa asteikkoa opeteltavana, niin on paras ryhtyä töihin, eikä ruveta kehittelemään uutta teoriaa, tai kohta niitä asteikoita on sata tuhatta.
 
Jos haluat tehdä asioista tosi "järkeistettyjä", sun tarvii periaatteessa osata vain yksi asteikko - kromaattinen. Käytännössä homma kuitenkin toimii niin, varsinkin kitaralla, että sulla on asteikkoympäristöjä, joissa liikut. Sun tarvii vaan tuntea ne ympäristöt niin hyvin, että pystyt improvisoidessa soittamaan korvalla sointujen päälle, eikä niin että mietit asteikkoja hulluna. Koska ympäristöjä ei ole kamalan montaa, 3 erilaista (duuri; harmoninen ja melodinen molli) 12 eri juurisävelen päälle on kokonaissumma 36, ja näistäkään kaikkia et tarvitse. Dimiasteikot, kokosävelasteikko ja pentatoniset ovat vain mauste (ja tyylikysymyksiä myös) tähän päälle, likipitäen kaikki tonaalinen musiikki perustuu duuri- ja molliympäristöön. Dimiasteikkoja on periaatteessa 24, käytännössä 6 (korjatkaa jos olen väärässä, aivoni ovat hieman väsyneet), koska asteikko on sama pienen terssin välein. Pentatonisia nyt sitten on se 12, joita et niitäkään tule välttämättä tarvitsemaan kaikkia. Bluesasteikon moodeja et todellakaan tarvitse itsessään, ja kun bluesasteikko on vain pentatoninen yhdellä kromaattisella johtosävelellä, sitäkään ei tarvitse kelailla. Kokosävelasteikkoja on 2. Lopputulos on se, että sulla on 36+6+12+2=56 asteikkoa hallittavana, ja jos tosiaan hallitset hyvin nuo kaikki, olet jo todella pitkällä. Spesifimpi, asteikkokohtaisempi hallinta tulee kyllä mukana kun opettelet ensin perusteet.
 
Sitten voit laajentaa asteikkotuntemustasi kaiken maailman ylinousevilla, oudoilla pentatonisilla (in sen, sus ja muut vastaavat), etnisillä skaaloilla ja niin edelleen. Mutta aloita tyvestä.
 
Kitaristille sanoisin että jos on hankalaa hahmottaa skaaloja, soita niitä yhtä kieltä pitkin. Joudut käyttämään korvia paljon enemmän. Aluksi tuntuu oudolta, mutta aukeaa nopeasti. Kun hallitset joka kieleltä skaalan, voit yhdistää ne eri asemiksi.
 
Kysymyksiä? Be my guest.

1. Kun korvat toimii, et tarvitse teoriaa
2. Kun haluat tehdä jännää= osaat teorian ja tarkoituksella, et tyhmyyksissäs poikkeat siitä.

Tässä välissä haluan korostaa sitä, että skaalat ja soinnut ovat yksi ja sama asia käytännössä. Skaala on loppuun asti laajennettu sointu. Eli, kannattaa mekaanisen skaalatreenaamisen sijaan lähteä treenaamaan biisiä opetellen ensin sointurakenteen ja sen jälkeen miettiä mitä asteikoita mihinkin sointuun sopisi. Yleensäkin tuo biisin kautta opettelu on järkevämpää, musikaalisempaa ja myös paljon motivoivampaa kuin vain kelata mekaanisesti noita eri skaaloja, ilman että niistä muodostuu musiikkia.
 
Varsin käypää (jazz-) improvisaatiota saa aikaan ihan sointuarpeggioilla (ihan jo nelisoinnuista), kokeilkaa vaikkapa. Ei tietysti mielenkiintoisinta, mutta toimivaa, ja tässäkin taas se musikaalisuus ratkaisee. Tämän jälkeen voi juuri täyttää sointusävelien "välit", jolloin jo muodostuu jokin skaala. Eli päinvastainen ajattelu tuolle "tämä skaala sopii tällaiseen sointuun" -ajattelulle.
 
Ja jättäkää se mekaaninen harjoittelu-ajattelu pois, musaahan tässä soitetaan eikä mitään f***ing skaaloja. Tuo skaalojen edes-takaisin treenaaminen on hyvää tekniikkatreeniä, mutta ei juuri muuta. Erittäin hyvä osata, mutta kaukana itse musiikista.