Kitarat: kitarakamat ›

Nousin tuolilta ja kitara hipaisi aika kevyesti tuolin karmiin ja tässä tulos:
 
http://server1.pictiger.com/img/6412/ei-helvetti.jpg/
 
http://server1.pictiger.com/img/6415/aijjai.jpg/
 
Voikohan tuolle tehdä mitään? Kansi on siis punainen, päällä kiiltävä (helvetin ohut) lakka. On nimittäin aika pahannäköinen ja erottuu hyvin etsimättäkin. Skraadu on kolmisen senttiä pitkä.
 
Siitä se lähtee! Jatka samalla tavalla!

Nousin tuolilta ja kitara hipaisi aika kevyesti tuolin karmiin ja tässä tulos:
 
http://server1.pictiger.com/img/6412/ei-helvetti.jpg/
 
http://server1.pictiger.com/img/6415/aijjai.jpg/
 
Voikohan tuolle tehdä mitään? Kansi on siis punainen, päällä kiiltävä (helvetin ohut) lakka. On nimittäin aika pahannäköinen ja erottuu hyvin etsimättäkin. Skraadu on kolmisen senttiä pitkä.
 
Niinhän se on että eka raapaisu tuntuu aina syvimmältä. Mutta kun 335:n kanssa hiihtelet ympäri keikkapaikkoja ja naarmuja tulee aina lisää, niin kyllä jo naurattaa, 'että pitikin oikein M.netissä kysellä miten tää naarmu paikataan...'. Miestä - miksei myös arvokitaraa - arpi kaunistaa!

Tottakai tuollainen harmittaa tosi kovasti! Jengi vetää vitsiksi koko homman. Itselläni oli yhdessä Fenderissä tosi paha vekki alareunassa ja ammattilainen (Luoto/Heinola) teki ihmeen ja sai kolhun hävitettyä todella hienosti. Lakkaa yms. Vie ihmeessä kallis ja tyylikäs 335 kitarakorjaajalle ja laita kuntoon, niin ei harmita. Relicit ovat eri juttu. 335 pitää olla kiiltävä ja virheetön.

Jos siinä on nitroselluloosalakka niin kandee olla tarkkana mitä siihen rupeaa päälle sutimaan. Luulisin. Itse en lähtisi tekemään mitään, ei siitä ainakaan parempi tule. Vie ammattilaiselle.

Esim. Gibson LP-foorumeilla olen usein huomannut kommentteja, jossa on todettu että henkilö ei ostaisi käytettyä Les Paulia jollei siinä nimenomaan ole kolhuja ja naarmuja. Nimittäin naarmuton ja kolhuton Les Paul = siinä on oltava jotain vikaa kun sitä ei ole soiteltu.
 
Kolhuja tulee, naarmuja tulee... ne kaikki kertovat omaa tarinaansa. Minä en tekis tuollaiselle skriidulle mitään. Itseasiassa tuo naarmu on nyt osoitus siitä että kitaraa on oikeasti soiteltu eikä vain pidetty samettilaukussa ja silkkihansikkain ihailtu. Rock on!

Tossa teille kiiltävä ja virheetön -65 jazzi jolla soitin eilen.
Onneksi ei ole menty fiksailemaan mitään skraaduja ja kolhuja. Muutenkin ihan mahtava soitin:
 
http://www.juki.1g.fi/kuvat/Musakuv … de/Studio/MIghty+Shade+001.jpg/full

No eipä paljon ole myötätuntoa löytynyt... Ymmärrän kyllä että tuollainen harmittaa. Mulla on tää oma tokai ollut jo yli puoli vuosikymmentä, eikä yhtäkään rupea löydy. Eikä johdu siitä ettei olis soitettu! En vaan satu soittamaan teräväsolkisen vyön kanssa, tai jätä kitaraa arveluttaviin paikkoihin esim. seinään nojaamaan.
Ja varmasti ensimmäinen kunnon jälki sitten pännii...
 
Mutta joka tapauksessa en tuolle varmaan lähtisi mitään huolto-operaatioita tekemään. Naarmu mikä naarmu, ei voi mittää.

Jos et tiedä miten sen paikkaisit, älä paikkaa. Jos se naarmu häiritsee, vie kitara ammattilaiselle, ei taida kovinkaan kallista olla.
 
Olin syksymmällä ostamassa 80-luvun japanilaista LP-kopiota, jonka kaulasta oli kulunut takaa maalit pois. sen oli joku McGyver "korjannut" sävytetyllä lakalla... En ostanut.

joku McGyver "korjannut" sävytetyllä lakalla...
 
Se on kyllä totta että huonosti korjatut naarmut näyttää paljon pahemmalta kuin ihan rehelliset skrubut. Harmi ettei mulla ole parempia kuvia tosta mun stratosta, oon jotenkin niin ylpeä siitä! Vaikkei kulutus ole mun käytössä tapahtunutkaan.

Tulipa tuosta kuvasta mieleen kaverini B.C rich beast. Siinä on äijä saanu kitaran parissa vuodessa niin paskaan kuntoon että ei voi kun ihmetellä. Sieltä täältä on palasia irti niin että puu oikeen loistaa bodystä, kaulamikki on melkein täysin uppoutunut kitaran sisälle ja muutenkin kitara on kovin p****inen.

Onpa hauska aihe,en ole pitkään aikaan naurannut näin makeesti.............ai niin,first cut is the deepest sano rory http://fender.demonweb.co.uk/news/News-RoryGallagherStrat.asp

Tommoset ihan ruoskat on ainoastaan läpällä hyviä..
 
Toki tommoinen naarmu ottaa päähän, varsinkin kun se on noinkin näkyvä! Ehkä mun ajatuksiini vaikuttaa se, että olen soitellut selloa paljon kauemmin kuin kitaraa. Ja selloani kohtelen kyllä kuin silkkihansikkain. En toki itke naarmujen perään, mutta soitinta pitää kunnioittaa.

Ja selloani kohtelen kyllä kuin silkkihansikkain.
Joo, mut eihän sello oo vintakee ennenkun +300v.
Jos sitä kohtelee willienellssonisti niin joutuu soitteleen ilmaselloa jo tos about 150v:n kohdalla.
Kyllä myötätuntoa tulee, mut realiteetitkin täytyy tunnustaa. Unohda vitutus ja soita 24/7!!

Ei pikku naarmut haittaa. Noin vuosi sitten tiputin Gibsonin sylistä kun olin tutkimassa Fenderin putkivahvistimen sisäkaluja. Räväytin Gibsonin soimaan ja samalla ruuvimeisselillä kokeilin että mikä siellä oikein resonoi ja sieltähän tuli pikku tälli ja kitara putosi sylistä ja tuli kunnon naarmu. Tohon sisältyy myös pikku opetus! Naarmu ei ole haitannut yhtään koska vielä henki kulkee, päinvastoin se muistuttaa aina että sähköhommat on mystisiä hommia. Tällin jälkeen on kehossakin olleet rytmit kohallaan, hehe.

Tossa teille kiiltävä ja virheetön -65 jazzi jolla soitin eilen.
 
Nätti kuin sika pienenä. Olisipa tuohon tallella alkuperäiset tuhkakupit, yhtä asianmukaissa kuosissa ;-)
 
Tämä on kyllä kiinnostava aihe. Ensimmäinen oikeasti hyvä kitarani oli vuonna -91 uudenkiiltävänä ostettu PRS EG4. Alkuun kohtelin sitä äärimmäisen varovaisesti, sitten eräänä kauniina päivänä ottaessani sitä kovasta laukustaan, jossa aina sitä säilytin, laukun kansi retkahtikin takaisin kiinni kitaran ollessa puoliksi ulkona ja lukkosalvan terävä reuna raapaisi kolme senttiä pitkän naarmun kanteen, takahihnatapin kohdalle. Itkin. Katkerasti. Vielä seuraavana yönä.
 
Nykyinen ykköskitarani, avatarissani möllöttävä Jazzmaster, putosi minulta kerran käsistä n. metrin korkeudelta kivilattialle. Pari sydämenlyöntiä jäi väliin. Nostin kitaran, varmistin, että kaulaliitos ei ollut liikkunut ja kaikki osat olivat paikallaan ja ehjiä, sitten soitin avoimen g-soinnun. Täydellisessä vireessä edelleen. Tarkemman tutkiskelun tuloksena paljastui 3 x 1 cm kokoinen maalinpalan irtoaminen rungon yläreunasta sekä kaksi muuta rumaa, pienempää ruhjetta. Hymyilytti.
 
Keskustelun aloittajalle: kyllä se siitä. Oikeasti. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän kolhut alkavat naurattaa. Sekä kitaroissa että elämässä.

Joo, mut eihän sello oo vintakee ennenkun +300v.
 
No pitäiskö siitä sitten tehdä kolmessa viikossa vintagea?

Sama homma... jos autoon tulee pieni kolhu oveen (esim. naapurin ovesta tai vaikka kivestä) niin ei sitä kannata pillittään ruveta. Kolhu se vain on ja auto kulkee edelleen samalla tahdilla kuin ennen kolhuakin.
 
Miettikää nyt kun joku Grönholm löis hanskat tiskiin kun tuulilasiin tulee pieni skriidu. Ei sattana... kyllä on herkkähipiäistä porukkaa. Harmittaa toki mutta se on osa kitaran elinkaarta ja myöhemmin muistelet kiikkustuolissa että "sillon kun olin nuori niin tuo naarmu tuli skebaan ja muistan kuinka se harmittu".
 
MUISTOJA ja tarinoita! :)

Jos et tiedä miten sen paikkaisit, älä paikkaa. Jos se naarmu häiritsee, vie kitara ammattilaiselle, ei taida kovinkaan kallista olla.
 
Jos haluaa fiksata sen piiloon, niin Giballa on sellasia "maalikyniä" juur tuollaisia tarkoituksia varten..Kysäisepä jostain soitinkaupasta, mitä maksaa, ja saako Suomesta..tilaamalla nyt ainakin luulis saavan. Ja väri on sitten se "tehtaalainen"..8)

ei vaan taida cherrynä löytyä niitä tusseja...
 
Herra Gibson sanoo:
Available in Ebony, Clear, Antique Natural, and Wine Red.