Kitarat: kitarakamat ›

Stevie Ray Vaughan
BB King
Eric Clapton (Bluesbreakers, Cream, Derek...(Derekissä on yksi parhaimmista Strato + Fender vahvistin yhdistelmistä))
Pete Walli
Jimmy Pagella on myös aika mahtavat live soundit. Volume potikkaa kääntämällä cleanille ja takaisin!
EDIT: Ja David Gilmourella on myös ihan ok soundi. Sopii Pink Floydiin ku nenä päähän.

Billy Corganin Pumpkins aikainen kitara saundi on mulle mieleen, sellanen paksu suriseva särövalli

Tom Verlainella on kauniin kuulas soundi. Jazzmaster/Jaguar/Stratocaster ja Fender/Vox-putkivahvistin. Ja isot kädet.

Saisko toivoo sen verran, että jos on joku tietty soundi joka erityisesti miellyttää, niin että kaivelisitte hieman enemmän kuin esittäjän nimen. Niinkuin esim. millainen se soundi on, mitä vehkeitä käytetty jne.
 
Tämmösten listojen luku ei kauheesti tuo lisäarvoo, varsinkin jos ei edes tunnista artistia.
 
Ei mulla muuta.

Täytyypä mianita et ite diggaan:
 
Dream Theaterin John Petruccin soundeista, vanhoista sekä uusista, ja kama on Mesa/Boogieta... Hmm, eniten pidän tän jätkän cleaneista sekä komppi säröistä.. mm. TrialOfTearsin alun säröt..
 
DeepPurple Steve Morsen soundeista, varsinkin säröistä.. Nykyään en tiiä mikä vahvistin, ennen oli Peaveyn 5150, mut nykyään taitaap olla jotain ihan muuta.. Siis noi 5150:lla loihditut murinat on hyviä Stevellä..
 
ToTon Steve Lukather.. Tän jätkän soolosoundi, semmonen mitä oon aina yritäny hakea, mutta en vain saa... Taitaapi nykyään olla se CAE:n etuaste.. En muista.. Tai sit VHT:tä...
 
Nojoo, näillä jätkillä on aika samantyylisiä soundeja... Luulisin..

Iron Maidenin kitarasoundi on ihan käsittämättömän mahtava.
Piece Of Mind ja Powerslave on kyllä loistava-soundisia levyjä. Tiukka Marshall-särö humbuckereille varustettuna + Murray/Smith niin hyvältä soundaa.
Somewherella ja Seventhilläkin on loistavat soundit. Roladnin kitarasynaa edellisessä ja sitten Gallien Krueger ainakin Adrianilla SSOASSissa.
Nykyinenkin soundi miellyttää, mutta on kyllä parhaimmillaan livenä.

Kuuntelinpa tässä uuden vuoden kunniaksi Van Halenin kakkosta vuodelta 1979 ja kyllä voi olla uskomaton kitarasoundi. Ei välttämättä ole sellainen soundi jota itse käytän, mutta Plexi Super Leadin turina EVH:n käsissä saa silti kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Samoin Exoduksen Shovel Headed Kill Machinellä on omassa genressään aivan valtavan hyvä kitarasoundi. Mistä muut mnettiläiset lämpenee? Mikä saa veren kiertämään? Kenen soundi koskettaa? Mitä kamoja kyseisillä äänitteillä on käytetty?
 
Tätä komppaan. Halenin soundi on semmoinen rönsyilevä ja sen tatsin kanssa se saa siitä ihan uskomattoman.

P-K Keräsen soundi livenä on täydellinen mun mielestäni. Likainen, fuzzimainen ja murisee oikein kunnolla. Ei lyttyyn puristettu vaan hyvinkin eläväinen.
 
Pulliaisella on kanssa mahtavat soundit.

Eric Clapton (Bluesbreakers, Cream, Derek...(Derekissä on yksi parhaimmista Strato + Fender vahvistin yhdistelmistä))
 
tästä tuli mieleen, että missä vaiheessa muuten Clapton vaihto lespat stratoihin?

Guthrie Govanin soundi Asia bändissä oli ainakin täydellistä minun korvissani kuultuani sitä Dio/Uriah Heep/Asia keikalla Jyväskylässä. Enemmänkin overdrivea kuin distortionia ja sitäkin juuri oikea määrä. Hyvin keskialueinen, täyteläinen ääni.
Vähän kuin Steve Morsen muttei niin paljon säröö. Mies muuten on toimittajana Guitar Techniques lehdessä.
 
Deep Purple - Machine Head, ja muutenkin Ritchien livesaundi tuohon aikaan.
Samaa mieltä tästäkin.

Stevie Ray Vaughanin soundi Texas Floodilla on kyllä hieno. Samoten George Bensonin vanhemmilla levyillä. Ja ylipäätään suurimmalla osalla jatsiukkeleista on hieno saundi.

Pete Wallin wahi-soundi on kyllä ehdottomasti ehdottoman hyvänkuuloista. Mitäköhän kamoja hän mahtoi käyttää? Ainakin kitarana taisi olla Les Paul.
 
System of a Downin Hypnotize-levy on myös uskomattoman hyvältä soundaava levy, mukaanlukien kitarat. Heh, on hauska juttu miten esim. She's Like Heroinia jaksan kuunnella niin paljon enemmän sen takia että odottaa kertsissä (0:40 ->) tän tauoissa kuuluva "tshik"-ääntä :)
Tentativen sahausriffin soundi on myös hieno. Tässä on oikeastaan aika paljon botnea skitassa, säröä on kuitenkin sen verran vähän ettei soundi muistuta tippaakaan Linkin Park -tyylistä nu-metallia. Kamoista en tässäkään tiedä, olisi kiva jos joku osaisi kertoa :)

Riippuu niin musatyylistä...
 
Meinaan vaan ettei se täydellinen blues-soundi sovikaan sitten enää deathmetalliin ja päinvastoin. Todella monella kitaristilla on mielestäni hyvä soundi, oli se sitten Dimebag, Wallin Pete, BB King, Chet Atkins tai Joe Satriani...

Täällä on jo mainittu muutama suosikkini (Billy Gibbons ja PK Keränen ainakin) . Mutta mutta. Täydellistä kitarasoundia ei olekaan, mutta Johnny Thundersilla oli ihan helvetin siisti soundi.

tästä tuli mieleen, että missä vaiheessa muuten Clapton vaihto lespat stratoihin?
 
Ensimmäisen straton Clapton osti muistaakseni vuoden 1968 Creamin kiertueen aikana. Tietääkseni Clapton otti straton ensimmäisen kerran käyttöön ensimmäisellä soololevyllään 1970.

Varmaankin vähän sen jälkeen kun Henkka pyyhki Claptonilla ja Townsendilla lattiaa Lontoossa vuonna -67. Näin niinkuin vertauskuvallisesti.
 
Jossain Henkan dokkarissa ko. hemmot kertoo tarinaa kuinka molemmat miehet katteli monttu auki Henkan meininkiä. Pete ja Eric eivät olleet edes kavereita kunnolla keskenään, mutta kummasti yhdisti kun jolppi ameriikasta tuli heidän apajilleen kuokkimaan.
 
Eikös Läptön soittanut Creamissa lähinnä 335:ta? Innostui straton soundista kuultuaan The Band-yhtyeen Robbie Robertsonin tuotoksia -60-luvun lopussa (oman kertomansa mukaan).

Kuuntelinpa tässä uuden vuoden kunniaksi Van Halenin kakkosta vuodelta 1979 ja kyllä voi olla uskomaton kitarasoundi. Ei välttämättä ole sellainen soundi jota itse käytän, mutta Plexi Super Leadin turina EVH:n käsissä saa silti kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin.
 
Joo. Just noin. Aika jännä juttu tämä topic. Ensin ajattelin tässä, että onko jo turhaa juttua. No, kuitenkin piti sitten heittää tuo VH II lautaselle ja eipä voi muuta kuin olla tismalleen samaa mieltä. Se on tuo Eddien soittotaito kyllä semmosta, että silläkin on todella iso osa tuossa. Ei vielä noilla ekoilla levyillä ole niin prosessoitua ja steriiliksi miksattua hommaa että meikäkin tykkää. Tosiaan kuulostaa ihan vain kitara - särö - vahvari hommalta, oli siinä sitten mitä hyvänsä mukana. Levynä tuota vain ei kovin usein viitsi kuunnella.
 
Itselle "täydellinen" kitarasoundi riippuu kyllä aikalailla mielialasta. Mutta monia mieluisia löytyy ihan laidasta laitaan. Ihan vielä en kaikki aivan äärirajuimpia heavy soundeja sulata, mutta enköhän minäkin vielä opi ;)
 
Joitain soittajia joilla soundit on kyllä aina hanskassa, tässäkin topicissa mainittuja B.Gibbons esim. Välillä silläkin oli omat kasarijuttunsa, mutta pääosin hienoa ja mielenkiintoista soundimaailmaa. Joku Mark knopfler saa taas melko näkkärisoundit pelaamaan näpeissään.
 
Viimeisimpinä innostuksina itsellä on ehdottomasti GovŽt mulen Haynesin soundit. Esim Deja Voodoolta kun laittaa Lola leave your lights on soimaan isolla niin johan potkii. Muutenkin tuo kaveri on soundiensa perusteella yks parhaista Gibsonin mainoksista. Saa ihan perus pehmosäröt soimaan tosi kauniisti.
 
Ja tietysti (mulle itse mr. Soundi) J.Page. Vaikkapa Physical Graffitia kuuntelee ja nauttii hyvän kuuloisista kitara soundeista. Tässä muuten semmonen jännä mielleyhtymä mulla LZ:Custard Pie - GovŽt Mule: Lola Leave..Jotenkin nuo riffit muistuttaa toisiaan. Mutta näitä jos peräkkäin kuuntelee niin huomaa karusti miten äänitystekniikka on harpannut eteenpäin.
 
Itselle Hendrixin parasta soitantaa ja miksei sounditkin, taitaa löytyä Band of Gypsys levyltä. Kuunnelkaa sieltä Them Changes, mahtava veto.Sanooko joku tuon jälkeen että JH on liian arvostettu soittaja?? Siinä homma toimii aika hienosti ilman kummempia studio jippoiluja ja B.Milesin laulu on nappiveto. äh..

Kyllähän näitä on maailma pullollansa, mutta tykkään lukea aina toisten mielipiteitä. Sieltä saa inspiksiä kuunnella jotain mitä ei ole aikoihin soittanut ja löytää vaikkapa jotain "uudelleen". Kuten mulle nyt kävi tän EVH:n kans. Joutuu varmaan kuuntelemaan useammankin levyn tässä näinä pyhäpäivän iloksi.

Eikös Läptön soittanut Creamissa lähinnä 335:ta? Innostui straton soundista kuultuaan The Band-yhtyeen Robbie Robertsonin tuotoksia -60-luvun lopussa (oman kertomansa mukaan).
 
Juu, tolla Henkka-jutulla oli tarkoitus vaan tuoda esille sitä pointsia, että strato ei ollut mitenkään kovassa huudossa tohon aikaan. Henkka sen sitten nosti takas tapetille siinä 60-luvun lopulla.
 
Ja tohon Van Haleniin, se eka levy on ihan timanttia soundiensa puolesta. Todella ilmava tunnelma, kun päällekkäisäänityksiä ei juurikaan ole harrastettu. Kitara ja basso on miksattu stereokuvassa hieman eri kanaviin, joka lisää erottuvuutta.
 
Nykyään tämmöstä ei juurikaan harrasteta. Musa on niin täyteen ahdettua jöötiä, että varmasti koko taajuusalue on käytössä. Kitaroista pitää saada niin matala murina irti, että paska menee housuun ja paikat irtoo hampaista. Siis ihan helvetin raskasta kuunnella semmosta kamaa. Siksipä en kuuntele. Menikö offariksi, menkööt...

Dimebag Darrell (Great Southern Trendkill)
Esa Pulliainen (Yleensäkkin)
A & M Young (Varsinkin Let There Be Rockilla)
David Gilmour (Wish you Were Here)