Lyriikka ›

Yöllä kävelin ulos mökistä kuselle, ja katsahdin metsään päin. Silloin tulivat ensimmäiset rivit mieleen, ja niiden aikansa kummiteltua mielessäni aloin työstää siitä lyriikkaa. Kävikin suhteellisen pakottomasti, tekstiä tuntui tulevan ja ihan hyvää sellaista. Kertokaapa sitten omat mielipiteenne. Tavujenkin pitäisi olla suurinpiirtein kohdallaan, joten älkää mielellään keskittykö niihin vaan asiasisältöön. Kiitos.
 
Meren itku
 
Kuusenlatvat piirtyvät taivasta vastaan
Metsästä äiti kantaa kuollutta lastaan
Askeleensa raskaat käyvät meren rantaan
Kimallus punainen sammuu märkään santaan
 
Nainen hiljaa luokse vesirajan kulkee
Uuden aamun lämmön tuntee, silmät sulkee
Jos vain joku jumala on jossain tuolla
Miksi hän voi näin antaa lastensa kuolla?
 
Käsistään tytön laskee hiekkaan kosteaan
Koskee kerran hänen kylmiä poskiaan
Suolaiset kyyneleet pesevät pois veren
Nainen kuuntelee, hän kuulee itkun meren
 
Luomakunta painaa päänsä, suree lasta
Julmuuden vienyttä kaksivuotiasta
Aurinko kätkee kasvonsa häpeästä
Pahaa maailmaa se lakkaa lämmittämästä
 
Äiti tyttärensä käsilleen kohottaa
Tiukkaan syleilyyn kuolleen lapsensa ottaa
Katsoo hiljaa ylös tummalle taivalle
Lukee rukouksen voimalle korkealle
 
"Anteeksi jumalani, että teen näin nyt
mut iloni ainoan olet riistänyt"
Näin hiljaa lausuen nainen astuu veteen
Kävelee, kunnes ei pohjaa tule eteen.

Aivan loistavat sanat!Iski ihan kympillä.Kyllä on hurjasti tasosi noussut tässä viime aikoina.Kai ihan biisiksi asti tuon teet.Todella hyvät ei voi muuta sanoa.

On ainakin mahtipontista!
 
Viimeinen kappale on koko tekstin paras, aivan täydelliset halolla päähän -lopetusrivit. Teksti on kokonaisuutena sinänsä ehyt, mutta se sisältää ehkä vähän liian paljon "suuria" (ja samalla kuluneita) sanoja ja elementtejä, välillä voisi olla hieman vähäeleisempää kuvausta.
 
Yksi rivi kummastuttaa: "Julmuuden vienyttä kaksivuotiasta", siis kaksivuotias on vienyt julmuuden? Vai tarkoititko toisinpäin -- "julmuuden viemää kaksivuotiasta"?
 
"kosteaan / poskiaan" on ainoa runon riimeistä joka tökkää minun korvaani, tiedä saisiko siihen vähäisellä muutoksella vähän toimivampaa vaihtoehtoa. Ei ainakaan välittömästi tule sopivaa mieleen.
 
"Kävelee, kunnes ei pohjaa tule eteen". Aivan loistavaa.
 
PS Loppukevennyksenä synkän tekstin jälkeen -- eikös "niistänyt / riistänyt" olisi ollut kiva ja toimiva riimi? ... ai ei vai?

Hyvää tavaraa.
 
Kuinka se lapsi kuoli?

Ozzmanille kiitokset kannustavasta palautteesta!
 
Nahkis:
On ainakin mahtipontista!
 
Onko? En kyllä mielestäni hakenut tähän hirveän mahtipontista tunnelmaa, paitsi ehkä ihan tuohon loppuun...Ennemminkin hiljaisen surumielistä. Epäonnistuminen? No ehkei sentään.
 
Nahkis jatkaa:
Teksti on kokonaisuutena sinänsä ehyt, mutta se sisältää ehkä vähän liian paljon "suuria" (ja samalla kuluneita) sanoja ja elementtejä, välillä voisi olla hieman vähäeleisempää kuvausta.
 
Hmm. Oikeassa olet. Täytynee pistää tämä kesän kestäneen CMX - kuuntelun piikkiin, Yrjänältä ilmeisesti ovat periytyneet nuo "suuret elementit". Tuota pitänee vielä tuumia.
 
Nahkis edelleen:
Yksi rivi kummastuttaa: "Julmuuden vienyttä kaksivuotiasta", siis kaksivuotias on vienyt julmuuden? Vai tarkoititko toisinpäin -- "julmuuden viemää kaksivuotiasta"?
 
Tarkoitin. Selvä ajatuskatko.
 
No nahkishan se tässä pamputtaa:
8"kosteaan / poskiaan" on ainoa runon riimeistä joka tökkää minun korvaani, tiedä saisiko siihen vähäisellä muutoksella vähän toimivampaa vaihtoehtoa. Ei ainakaan välittömästi tule sopivaa mieleen.
 
Siihen piti tulla "kosteaa/poskeaan". Muistaakseni tavut eivät silloin täsmänneet. Pitää runnoa se sinne paikoilleen, tuo nimittäin haittasi itseänikin.
 
Nahkis tekee summa summarumin:
"Kävelee, kunnes ei pohjaa tule eteen". Aivan loistavaa.
 
Tämä tuntui minusta ensin hieman tökösti sanotulta mutta ihan kivasti se kappaleen kuitenkin lopettaa.
 
Nahkis ei malttanutkaan lopettaa:
PS Loppukevennyksenä synkän tekstin jälkeen -- eikös "niistänyt / riistänyt" olisi ollut kiva ja toimiva riimi? ... ai ei vai?
 
Hmm...aluksi rakentaa hirmuisella vaivalla kaunis surumielinen tunnelma ja sen jälkeen päästää neonvärinen sika juoksemaan rannalle ja vetämään matto kaiken alta? Et varmaan tarkoittanut tuota kuitenkaan. Hymiö. Hyvä idea sinänsä, mutta jää nyt kuitenkin käyttämättä.
 
Kitaranraiskaaja: En minä tiedä. Sitä minulle ei kerrottu. Ilmeisesti murhattiin.

Hienoa lyriikkaa ja synkkä tunnelma... Jostain syystä tuli mieleen Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen Elegia kappale..
 
"Kävelee, kunnes ei pohjaa tule eteen". Aivan loistavaa.
 
Yhdyn tähän... Hienosti sanottu...

Koskettavaa. Tehokasta tunnelmointia. Erityisesti idea siitä, että luomakunta tosiaan kavahtaa tapahtunutta, tuntuu jotenkin raikkaalta - niin paljon on välinpitämättömyys tullut korostuneeksi. Ja lopun tietynasteinen hybrisyys on varsin vaikuttavaa.
 
Hieman tuo suurien sanojen käyttö tukahduttaa tekstiä. Hieman vähäeleisyyttä, niin sävykirjo kasvaa, eikä lukijalle/kuuntelijalle välttämättä tule sellainen olo, että tässä nyt ylikorostetaan jotain näkökulmaa tapahtuneeseen. Mutta erittäin hyvä teksti muilta osin!

Kuin olis viileää poskeaan? Tavut olisivat kohdallaan, vaikka sävy vähän väärä eli viileällä ja kylmällä on tärkeä ero. No, kyllä sä siihen jotain keksit.
 
Huikeat sanat, fiilis tulee hyvin läpi ja lopetus on täysi kymppi. En pitänyt biisiä mahtipontisena. Ja sitä paitsi, 'jos on rankka aihe, saa biisi ja biisin nimikin olla mahtipontinen', puolustelin itseäni erään biisini ja sen saaman kritiikin jälkeen.
 
Lähinnä surumielisyys tästä jäi käteen. Surumielisyys ja umpikuja. Missäs mun nessut olivatkaan ääää?

Kauniit ja koskettavat, todella hyvät sanoitukset. Selkeä kielenkäyttö tuo oman tunnelmansa. Tästä sanoituksesta tuli mieleen CMX:n Elokuun kruunu.

Tämähän on loistava! Todella hieno teksti, kyllä tästä vähän tuo Yrjänä tuleepi mieleen, mutta eipä se pahemmin häirinnyt. Ja kuten on jo sanottu, tuo loppu on aivan loistava.

Kiitos kaikille kommenteistanne. Kiitos paljon.

Uuden aamun lämmön tuntee, silmät sulkee
 
Tässä kohtaa häiritsee tämä sisäriimi.
 
Kohottaa ja ottaa riimi ei oikein toimi mielestäni.
 
Surumielinen tarina, hyvin kerrottu.

Mutta, mutta nyt tämä tuntuu hieman pakotetulta, tämä ei oikein lukiessa solju, ei laula, niin kuin hyvä lyriikka tekee (Suomen nykylyriikka ainakaan populaarinen sellainen ei ole mielestäni kovin hyvää, eikä monen muunkaan. Tämä sinun tekstisi kyllä yltää hienosti nykyiselle ammattitasolle mielestäni).
Lueppa vaikka Eino Leinoa, niin huomaat eron. Laulettuna riippuen sävellyksestä tämä voi toimia hyvinkin.
Minun kommenttejani ei kannata ottaa hirveän tosissaan sillä ne on katsottuna enempikin runon lukijan/tekijän kannalta kuin laulun kuuntelijan.

Niin, Renki on sikäli oikeassa, että tämä teksti ei laula - tämä ei solju ja virtaa notkeasti minunkaan nähdäkseni. Mutta sitä en ehkä laskisi niinkään negatiiviseksi asiaksi: tekstin tietty 'jäyhyys' pikemminkin jäntevöittää kerrontaa kuin kangistaa sitä. Tämä on kuin surumarssi, joka edellyttää tiettyä kovuutta ja karuutta, jotain periluterilaista virsimäisyyttä, ja kun kappale vielä lauletaan en näe, että tämän tulisikaan olla itsessään niin laulava.
 
Leinoa kyllä itsekin suosittelen itse kullekin. Mjaa, tästäpä tulikin mieleeni herran runo "Isän kuollessa":
 
"Yksin istun rantamalla
kauniin kotilahdelman.
siinä istun murhemiellä
alla tuomen tuoksuvan.
 
Rinta aaltoo, aate raivoo,
kuohuu kyynellähtehet:
'Taattoamme, taivon Herra,
meiltä sentään viene et!' ..."
 
Eli hieman samaa aihepiiriä kosketteleva. Sävyero on kyllä selvä, vaan ei ehkä niinkään huono asia.

Tästä sanoituksesta tuli mieleen CMX:n Elokuun kruunu.
 
Elokuun kruunupa joo. Tosin Yrjänällä ei omien havaintojeni mukaan riimejä ole nimeksikään. Eikä sillä, että tarvitsisi olla. Hyvät tekstit on. Ja onhan tossa sitä Timo Rautiais "Elegia" meininkiäkin, joka muuten olikin erään Jarkko Martikaisen sanoittama, eikös ollukkin...

Elokuun kruunupa joo. Tosin Yrjänällä ei omien havaintojeni mukaan riimejä ole nimeksikään. Eikä sillä, että tarvitsisi olla. Hyvät tekstit on. Ja onhan tossa sitä Timo Rautiais "Elegia" meininkiäkin, joka muuten olikin erään Jarkko Martikaisen sanoittama, eikös ollukkin...
 
No, tarkoitin lähinnä tunnelmaa minkä varmaan ymmärsit. Kirjoitusasultaan tämä ei Yrjänän tekstejä muistuta paljoa.
Ja kyllä minun mielestä Elegia on Martikaisen tekstiä, mutta korjatkaa jos olen väärässä.

kirjota ekä säkeistö jossa se äiti silpoo lapsesa kirveellä. Vähä herkkyyttä.

Ja kyllä minun mielestä Elegia on Martikaisen tekstiä, mutta korjatkaa jos olen väärässä.
 
Onpa hyvinkin... Kuten muutama muukin kipale Rajaportti-levyllä... Hienoja tekstejä..

...................
 
Eli olen sanaton, ihan loistavaa tekstiä.
 
Kerrassaan mahdottoman toimivaa ja uskottavaa tekstiä. Koskettavaa!

Laadukas teksti, yltää reilusti yli palstan keskitason, mennen aina sinne parhaaseen kolmannekseen. Oikein johdonmukainen ja jopa välillä koskettava, yhdyn muihin juuri noiden viimeisten säkeiden kohdalla.