Studiotyöskentely ›

Ahaa, sä puhuit nuotista? No nyt mä alan ymmärtää.
 
Mä en ajatellut äänen suhdetta kappaleen sävellajiin ollenkaan, vaan puhuin äänestä äänenä, siitä mikä on soittimen oma "klangi" riippumatta siitä, mitä nuottia se soittaa, tai kiinteävireisillä soittimilla (esim rummut) kalvojen vireestä.
 
Luonnollisesti tuon esimerkkisi mukaisesti keski-C:n siivoaminen selkeyttää soundia, sehän pakottaa soittimet enemmän hajalleen, laajentamaan toisiaan sen sijaan että syntyisi jonkinlainen melkein-unisono.
 
Toisaalta, on hyvä ajatus virittää rummut edes jotenkin biisin mukaan.
 
(Jostain syystä mä en ajattele ääntä ensisijaisesti nuotteina. Taajuuksina kyllä, mutta se ei ole ihan sama asia.)
 
No ei se tietenkään ole pelkkä nuottikysymys, vaikkakin tietenkin esim. kitaran jokaisella nuotilla on pohjataajuutensa, mutta yleensäkin tämän soittimen perustaajuuden vähentäminen yllättäen selkeentää miksausta, vaikka ei näin tietenkään aluksi luulisi. Kannattaa oikeasti testata. Ihmisen korva suhtautuu muutenkin tottuneemmin leikkauksiin kuin lisäyksiin (varsinkin perustaajuuden). Tämä ei silti vähennä yhtään esim. Deep Purplen machine head-levyn arvostusta ihan mahtavasaundisena levynä, vaikka ei silloin tällaisia ajateltu...
 
edit: on nää vaikeita asioita selittää kuitenkin... Helpompihan tällasia olis läpikäydä oikeiden keissien kautta testaamalla.
 
edit2: ja jos nyt vielä noista nuotti/hertziasioista: Jos vaikka kitaran ala E- oktaavia ylempi E, jolta väliltä suurin osa sointujen pohjanuoteista otetaan, on välillä n.165-330Hz, niin eihän toki näiden alueiden boostaaminen tee saundista välttämättä sen stydimpää tai mitään muutakaan parempaa verrattuna mielummin jonkun oktaaveita ylemmän kerrannaisen boostaamiseen tai näiden perus- alataajuuksien leikkaamiseen.

Onko tää nyt ihan tekotapalähtöinen ongelma?
 
Jos se bändi otetaan narulle soitin kerrallaan niin kai siinä joutuu väkisinkin äänittämään laajakaistasta signaalia, tietenkin alakerrat osaa leikata pois mutta säätö jää sitten "pöydälle"
 
Jos otetaan perinteisempi ryhmä jossa kuullaan bändin soittavan 100%:na ne eq:t tekee automaattisesti jo äänittäessä.
 
Tämä nyt johtaa siihen että 100% tilanteessa äänitysvaiheessa tehdyt taajuusbalanssin muutokset johtavat myös yläsävelsarjojen suhteiden muutoksiin.
Miksattaessa raitakohtaista materiaalia daw:ssa FFT-filttereillä perustaajuutta voidaan mulkata edestakaisin, yläsävelsarjojen pysyessä muuttumattomina.
 
edit. pitäis varmaan joskus itsekin miksata jotain..tulee vain näitä 100% tehtyä.

Ihmisen korva suhtautuu muutenkin tottuneemmin leikkauksiin kuin lisäyksiin (varsinkin perustaajuuden).
 
Ihmisen kuulo lisää ääneen sen puuttuvat perustaajuuden. Tämä ilmiö on tietysti selvä tapaus bassolla, monet kaiuttimet eivät edes kunnolla toista ala E:tä (41Hz).
 
Mutta eiköhän saundibalanssin ongelmat kuitenkin johdu lähes sataprosenttisesti sovituksellisista puutteista. EQ:n kanssa kikkailu on vain yritys peittää niitä.

edit2: ja jos nyt vielä noista nuotti/hertziasioista: Jos vaikka kitaran ala E- oktaavia ylempi E, jolta väliltä suurin osa sointujen pohjanuoteista otetaan, on välillä n.165-330Hz, niin eihän toki näiden alueiden boostaaminen tee saundista välttämättä sen stydimpää tai mitään muutakaan parempaa verrattuna mielummin jonkun oktaaveita ylemmän kerrannaisen boostaamiseen tai näiden perus- alataajuuksien leikkaamiseen.
 
En kai mä noin ollut sanonutkaan? Mä en hetkeäkään ollut ajatellut, että ala-E:tä hakkaavan kitaran perusääni olisi ala-E. Mulle se kitaran perusääni on se, missä kohti kartiosta tulee kitaran ääni kovempaa kuin kartion pahvin ääni, esimerkiksi.
 
Nyt me todellakin puhutaan aivan eri asioista.
 
Luulen, että tän keskustelun ongelma on siinä, että meillä on termeissä eri lähtökohdat, kun mulla ei oo takana tuota musiikin teoriaa kuin itseopeteltuna (mutta sitä itseopiskelua onkin sitten kolmisenkymmentä vuotta hands-on). Varsinaiset asiat joita EQ:lla teemme saattavat jopa olla aivan samoja.

Mutta eiköhän saundibalanssin ongelmat kuitenkin johdu lähes sataprosenttisesti sovituksellisista puutteista. EQ:n kanssa kikkailu on vain yritys peittää niitä.
 
Tuossa on vinha perä, mutta prosenttimääristä en mene arvaamaan mitn. Kyllähän kevyemmänkin sovituksen saa tukkoon äänittämällä kaikesta suurta ja botnekasta, viisveisaamalla proksimiteettiefektistä, tunkemalla mikit aina akustisen kitaran kaikuaukkoon, pahoinpitelemällä kompressorilla (jne. konstit on monet).
 
Ei kai tässä nyt sen monimutkaisemmasta asiasta ole kysymys, kuin että poistetaan tavaraa sieltä, missä sitä on liiaksi. Vähennetään soittimia ja soittoa, leikataan eq:lla.

Mutta tekeekö tuon taajusalueen korostaminen miksauksesta "voimakkaan"? Eipä tee...useimmin juuri päinvastoin. Miksauksesta tulee näin helposti epäselvä/honottava/liian täysi, eikä lainkaan selkeä.

Eiks Bob Ezrin käyttäny sitä kikkaa jossa aina sävellajin perustaajuutta korostettiin. Ihan hyvän kuulosilta monet sen levyt kuulostaa mun korvaan.

Toi sävellajijutska on tärkeä, koska jokainen sävellaji kuulostaa erilaiselta. Monta kertaa kun haetaan sopivaa sävellajia esim. laulajalle, voi huomata sen ilmiön että biisi ei enää välttämättä toimikaan uudessa sävellajissa...jotain on vialla, mutta kukaan ei oikein osaa sanoa mikä. Joskus transponoinnin jälkeen voi olla edessa radikaali uudelleensovitus.

Monta kertaa kun haetaan sopivaa sävellajia esim. laulajalle, voi huomata sen ilmiön että biisi ei enää välttämättä toimikaan uudessa sävellajissa...
 
Miten musta tuntuu, että mulle ei sovi mitkään sävellajit ;-)