Rummut: rumpukamat ›

Kuinka usein haette, siis oikein hakemalla haette soittoonne uutta potkua? Esimerkiksi katsomalla jotain DVD:tä, kuuntelemalla jotain, lukemalla jotain rumpujuttua.. Itse olen huomannut, että harrastan sellasia "tasapaksuja" kausia, jolloin mitään uutta päästä ei tule ulos. Vanhaa treenataan vaan niin älyttömästi, melkeimpä kyllästymiseen asti.
Sitten jonain kauniina päivänä löytää jonkun vanhan videopätkän jota ei ole tullut katsottua pitkään aikaan. Pätkää ehtii katsoa n. 3 minuuttia, kun vastustus käy liian suureksi ja päästä suorastaan tursuaa kaikkea uutta. Siltä seisomalta pitää ampaista soittamaan.
 
Kokeeko joku muu vastaavanlaisia "herätyksiä"?

No tuossa kun jouduin opettelemaan yhden mukamas hankalan kompin, niin sitten kun se alko sujumaan niin sitä oli päästävä soittamaan koko ajan. Riippuvuus? Eilenkin menin kämpille puol kymmenen aamulla sitä veivaamaan.
 
Ja Panteran dokausvideoita katsoessa tulee kauhea soittohimo.

Mulla virikkeet tulee useimmiten jostain videoista. Jotenkin se audio-visuaalinen yhdistelmä toimii mulla paremmin kuin pelkkä musiikin kuuntelu.

Videoista ja biiseistähän niitä virikkeitä saan. Ja jos niissä olevat hienot jutut vielä onnistuvat, se on aina parempi :)

Soittotunneiltahan niitä. Tai joskus jos tulee joku komppi vastaan jonka välttämättä haluaa oppia. Nämä kompit ovat viime aikoina olleet erityisen yksinkertaisia päällepäin.

Videoita? Eikö kukaan käy enää oikeasti keikoilla?
 
Musiikkia eri muodoissa, mielellään elävänä - sieltä se taas löytyy. Toinen on sitten setin uudelleenasettelu; pienikin juttu voi avata uusia mahdollisuuksia. Ja ainahan sitä voi hommata jonkun kivan lelun, kuten omakuvasta voi huomata.

Videoita? Eikö kukaan käy enää oikeasti keikoilla?
 
Valitettavan harvoin tulee käytyä keikoilla. Pienessä kaupungissa kun asuu jossa ei sitä live-musiikkia ole tarjolla samalla tavalla kuin suuremmissa kaupungeissa niin keikat jää vähiin.
 
Toinen on sitten setin uudelleenasettelu; pienikin juttu voi avata uusia mahdollisuuksia.
 
Tämä on myös hyvä keino.

Kun kuuntelee Rainbow'n Risingin läpi, on PAKKO mennä soittamaan. Yleensä näin melkeinpä joka levyn kohdalla mitä omistan. Sitten on tietysti ne Drummerworldin videot.

Videoita? Eikö kukaan käy enää oikeasti keikoilla?
 
Siihenhän tämä touhu on menossa. Dvd:tä pukkaa mielettömästi joka puolelta ja netistä voi imuroida vaikka mitä videopätkää.
 
Mikään ei kuitenkaan voita keikkatilannetta. On mahtava kuunnella hyvin soittavaa bändiä livenä. Edellyttäen, että soundit ovat kohdallaan. Valitettavasti moni bändi luukuttaa nupit kaakossa karmeilla livesoundeilla.
 
Kotimaisista bändeistä täytyy mainita Agents ja Sir Elwoodin hiljaiset värit, joiden keikoilla on ollut livesoundi kohdallaan.

Videoita? Eikö kukaan käy enää oikeasti keikoilla?
 
-50 km lähimpään keikkapaikkaan, jossa bändejä käy useammin.
-Täällä jossain pubin nurkassa on sillontällön elävää musiikkia.
 
Ensin mainitun huono puoli on se, että yhden pitää olla selvistäpäin, koska muuta tapaa liikkua tuonne kuin oma auto ei oikeastaan ole. Ja bändit alottaa 23-01 välillä soittamaan. Liian myöhään, varsinkin jos on se kuski. :)
 
Jälkimmäisen huonoja on se, että äänentoistoa hoitaa paikallinen yhden miehen firma, kun kilpailua ei ole. Äijän firman nimestä onkin väännös "Äänenpoistopalvelu". Ei osaa miksata mitään raskaampaan suuntautuvaa, kitarat ei kuulu oikeastaan ikinä missään. Basari kuuluu kyllä varmasti naapurikaupunkiin asti. Toinen ilmiö on tää "juntit näkee bändin", jolloin riehutaan niin paljon kuin ehditään, älyttömässä kännissä tajuamatta mistään mitään, vaikka bändi soittaisi kaunista ja tunnelmallista synkistelymetallia. Tämä siis elävä esimerkki viime kerralta, jolloin kaatuili mikkitelinettä ja tuoppia lavalla ääliöiden säntäilyn seurauksena. Ei siinä, jos moshataan ja pidetään kivaa, mutta joku roti siinä ihmisten ja esineiden päälle hyppimisessä sentään, varsinkin tollasessa pienemmässä pubissa.
 
Silti tulee käytyä tsekkailemassa bändejä silloin tällöin, viimeksikin tuli aivan älyttömät himot päästä soittamaan, kun CMX:ää kävin katsomassa. Seisoin tosin siitäkin keikasta 3/4 eturivin tuntumassa haavi auki seuraten Peipon rumputyöskentelyä. :)
 
Yksi vielä mainitsematon virike on se, kun nauhoitellaan oman bändin soittoa. Juuri viime treeneissä otettiin viimeiset "treenidemot" muutamasta biisistä, jotka on tarkoitus survoa nauhalle loppiaisen tienoilla. On se hienoa kuulla kun bändin soitto menee yhteen ja toisaalta myös omat virheet. Molemmat tuo intoa treenaukseen, ainakin minulla.
 
Ja tosiaan, eipä ole intoa ollutkaan pitkään aikaan, niinkuin nyt on ollut, kun sain uudet rummut hankituksi. :)

mike portnoyn videoita, tai esim budokanin keikkaa kattelen, jos pitää hirvee soittohimo saada päälle.
 
joskus toisaalta näitä kattoessaan alkaa vaan suunnattomasti masentamaan, eikä enää yhtään jaksais innostuu ite soittamaan, kun taso on "hieman" heikompi kun portnoylla. mutta tätä tapahtuu harvoin.