Rock, pop, alternative ›

Noista 70-luvun levyistä on annettava sellainen varoitus, että kaikki eivät pidä Geddyn senaikaisesta laulutyylistä (kovaa ja korkealta).
 
Kavereitani lainatakseni: "Musiikki on ihan hyvää, mutta onko tää laulaja joku nainen vai..?" tai "Laulaja kuulostaa ihan homolta."

Caress Of Steel on ikuinen suosikkini, koska se oli eka Rushin älppäri minkä ostin vuonna '89. Onhan se aika huvittava ja tyhmäkin, mutta jokin taika siinä (minulle) on. "Bacchus Plateau" on muuten unohdettu Rush -klassikko!:)
 
Nykypäivänä kuunnelluimmat levyt osuvat välille Permanent Waves - Grace Under Pressure. Uudemmasta tuotannosta parhaiten kolahtaa Counterparts.

Noista 70-luvun levyistä on annettava sellainen varoitus, että kaikki eivät pidä Geddyn senaikaisesta laulutyylistä (kovaa ja korkealta). Minullakin meni jonkin aikaa sitä sulatellessa. Minun suositukseni aloittelijalle olisivat ehkä Permanent Waves, Moving Pictures, Signals ja Counterparts.
 
Mitäs mitäs. No, mielipiteitä kunnioitetaan.

Rush kolahtaa täälläkin. Spirit Of Radio-biisin kautta tutustuin bändiin seitsemisen vuotta sitten, se ei vielä kolissut kovinkaan kummoisesti, mutta pari vuotta myöhemmin hommasin kokoelman jossa oli Working Man. Se jyräsi aivan täydellisesti. Siinä biisissä oli aivan jumalattoman loistava groove. Hieno bändi, varsinkin livenä.

Rush on ollut suosikkiyhtyeeni jostain 80-luvun alkupuolelta asti (jep, mä oon VANHA!). Grace Under Pressure oli eka levy jota odotettiin kavereiden kans Epesiin saapuvaks ja ajettiin ko. putiikin silloiset myyjät hermoraunioiks jokapäiväisillä kyselyillä ;-) Ennen Gracee toki oltiin jo back-catalogue kuunneltu puhki ja Exit Stage.. Left-video (maksoi silloin muuten 270 mk!!!!) oli ollut n. sadan kaljoitteluillan teemana, heh!
 
Roll The Bones-kiertueella sit tuli nähtyä herrat livenä (Primus lämppäsi tyylikkäästi!) Saksan maalla ja kyllähän se oli HIANOO! Alexilla pitkä tukkakin.. ;-)
 
Ja tosiaan viime vuonna kolme R30-keikkaa tuli tsekattua ja muuta ei voi sanoa kuin että Rush ON viini... paranee vanhetessaan!
 
Aloittelijalle varmaan kokoelmat Retrospective I ja II vois toimia jonkinlaisena läpileikkauksena yhtyeen urasta... Bändi kuitenkin on tehnyt urallaan niin monipuolista musiikkia, että on paha mennä yhtä yksittäistä levyä suositteleen...

Mullakin lähti Rush innostus kunnolla päälle vasta muutama vuosi sitten Subdivisions biisistä. Noin vuoden sisään siitä olikin kaikki studiolevyt hankittuna. Suosikkilevyni on edelleen Grace Under Pressure. Siinä on vain jotain hienoa. Ymmärrän kyllä, jos joku ei sen saundeista hirveästi diggaa, mutta mun mielestä toimii.
 
Viime vuonna tuli sitten nähtyä orkesteri livenäkin Glasgowssa. Olihan se mahtava keikka! Nyt sitten hehkutellaan R30 DVD:n loisteessa...

Juurikin Subdivision on mielestäni sävellyksenä surkeimpia Rush-biisejä.
 
Juurikin se paras Rush-biisi, jos jokin yksittäinen biisi pitäisi nimetä. Aivan eittämättä paras kitarasoolo myös tässä piisissä, melodinen ja kaunis, nostaa karvat pystyyn sen sijaan että puuduttaisi, kuten kitarasoolot useimmiten.
 
Aloitin itse 14-15-v. pojuna Prestosta, kun näin Show Don't Tellin MTV:llä. Muistan, että se levy oli vähän hakemista, tykkäsin ekasta 3 biisistä, muu levy oli vähän niin ja näin. Seuraavaksi hankin liven Show of Hands, ja se kolahti kovaa. Se oli jotenkin niin hämärän erilaista verrattuna mihinkään muuhun mitä olin siihen mennessä kuunnellut. Vähitellen hankin koko kataloogin kahta ekaa lukuun ottamatta. Lempilevyjä ovat Moving Pictures (kenenpä ei voisi olla?), Signals, Grace Under Pressure, Power Windows ja Show of Hands. Eli tykkään eniten kasari-Rushista, koska olen 80-luvun kasvatti. Se soundimaailma viehättää ja on "TV:stä tuttu".
 
Lifesonin efektisoitannasta vielä sen verran, että se on juurikin ehkä se aliarvostetuin mutta kuitenkin minua eniten Rushissa miellyttävä asia. Vaikuttaa erittäin paljon siihen, että triosoitto kuulostaa niin "runsaalta".

Heittäsin tähän ehkä vähän itsellekin yllättäen Counterparts levyn.Näistä uudemmista tuo on minusta kokonaisuutena toistaiseksi paras (Animate,Nobody's Hero,Cold Fire) ja ehkä sellaista "suorempaa" Rushia josta olis helpompi aloittaa.
 
Nyt kun aloin asiaa miettimään, niin itse asiassa juuri tuolta levyltä löytyvä Stick It Out oli ensimmäinen kuulemani Rush-biisi. Headbanger's Ball-ohjelmassa tuon muistaakseni levyn ilmestymisen aikoihin näin ja tykästyin kovasti biisin raskaaseen riffittelyyn.
 
Kyseessähän on raskaimpia, jollei kaikkein raskain Rush-biisi ja olinkin silloisena hevimiehenä kovin ihmeissäni ja myös erittäin pettynyt kun levyn olin kokonaan kuunnellut. Sittemmin olen huomannut, että Counterparts on kokonaisuutena uudemman Rush-tyylin edustajista kenties paras kokonaisuus. Monet tuntuvat kyseisen viisun ohittavan miltei täytepalana, mutta itse kyllä vieläkin pidän biisiä metallisuudessaan ja suoruudessaan erittäin virkistävänä poikkeuksena Rushin tuotannossa.

Rush on ollut suosikkiyhtyeeni jostain 80-luvun alkupuolelta asti (jep, mä oon VANHA!). Grace Under Pressure oli eka levy jota odotettiin kavereiden kans Epesiin saapuvaks ja ajettiin ko. putiikin silloiset myyjät hermoraunioiks jokapäiväisillä kyselyillä ;-)
 
Juu, Epeltähän näitä hankittiin, kun nuoria oltiin. Sama juttu siis meikäläisellä, aivan 80-luvun alussa tuli diggailu aloitettua, paitsi Signals oli se ensimmäinen heti uutena ostettu.
 
Grace Under Pressure oli pettymys ja jotenkin sen jälkeen en ole saanut muistakaan "uusista" levyistä otetta, vaikka yritystä on ollut.
 
Mulle on Rushin huippua tuo Permanent Wawes/Moving Pictures-kausi, jolloin asiat naksahti lopullisesti kohdalleen. Toisaalta kaikki 70-luvun levyt toimii ja ovat "epätäydellisyydessään" ehkä entistäkin mieluisampia nyt, kun kataloogi on tullut päivitettyä cd-aikaan.
 
Aika omatoimisesti sai Rushin diggailua Suomessa aloittaa. Ei saanut bändi todellakaan rispektiä esim. Soundi-lehdessä. Bändin Tukholman keikka v. -79 ja Hemispheres lytättiin aika tylysti, mutta jostain vinkkiä kai löytyi.
 
Myöhemmin vuoden -87 Hold Your Fire saikin kovasti kehuja. Oli kai sitten ajat muuttuneet. Ainakaan soittotaito ei tarkoittanut tuolloin enää kriitikoille samaa kuin tylsyys ja taantumuksellisuus. ;)

Nyt kun ollaan muusikoden.netissä liikeellä niin pitääpä sitten kysellä että kuinkas moni täällä oikein on bändin kanssa soittanut Rushia? Oman projektimme kanssa vedeltiin Subdivisionssia ja Tom Sawyereitä joskus puolitosissamme, ja täytyy sanoa että kyllä se oli opettavaista hommaa. Vaikka koskettimet ja basso jaettiin eri henkilöille niin tekemistä riitti silti kaikille!

Tuohon Hold your fire-arvosteluun on pakko puuttua ;-)
 
Se oli Hannu Tervaharjun kirjoittama ja muistan sen hyvin (taitaapa kyseinen Soundi jostain lapsuuskodon kätköistä löytyä edelleenkin..). Tervaharju anto muistaakseni viis makkaraa (no ainakin neljä..) ja oli aivan myytynä, heh! Basisti-miehenä oli käärmeissään kun kukaan ei ollut hänelle aiemmin tutustuttanut Rushia ja Geddy Leetä..
 
Ja Neilin sanoituksia oli lainattu useammastakin piisistä ja hehkutus oli luokkaa "miten tämmöisiä sanoituksia voi olla ROCK-yhtyeellä.."
 
Innostava arvio, todellakin!! Ja sai varmaan muutaman Rush-ummikon hankkimaan ainakin ko. lätyn!
 
Hieno muisto!! Hieno arvostelu!! Hieno levy!!

Nyt kun ollaan muusikoden.netissä liikeellä niin pitääpä sitten kysellä että kuinkas moni täällä oikein on bändin kanssa soittanut Rushia? Oman projektimme kanssa vedeltiin Subdivisionssia ja Tom Sawyereitä joskus puolitosissamme, ja täytyy sanoa että kyllä se oli opettavaista hommaa. Vaikka koskettimet ja basso jaettiin eri henkilöille niin tekemistä riitti silti kaikille!
 
Treeneissä kokeilimme joskus Dreamlinea ja Animatea "rytmiryhmän" kesken. Homma kuitenkin kuivui kokoon, koska muut eivät tunteneet bändiä lainkaan ja muutenkin päätimme keskittyä etupäässä omiin kappaleisiin. Kyllähän Rushia olisi kuitenkin aina hauska soittaa.

Nyt kun ollaan muusikoden.netissä liikeellä niin pitääpä sitten kysellä että kuinkas moni täällä oikein on bändin kanssa soittanut Rushia?
 
Tom Sawyeria soiteltiin joskus keikoillakin asti. Koskettimia ei tosin ollut, vaan niiden osuus hoidettiin toisella kitaralla. Muutenhan tuo oli helppo viisu opetella mutta laulu meinasi hieman tökkiä :D Yyziä paukuteltiin omaksi iloksemme myös joskus.

Innostava arvio, todellakin!! Ja sai varmaan muutaman Rush-ummikon hankkimaan ainakin ko. lätyn!
 
Hieno muisto!! Hieno arvostelu!! Hieno levy!!
 
Eli loppu hyvin kaikki hyvin. Tietysti jos Tapio Korjus olisi ollut jo v. -79 hieman positiivisempi ja tutustunut muuhunkin kuin yhteen levyyn ja keikkaan, niin Terviskin olisi saattanut saada valaistuksen jo aiemmin. Mutta eihän Rushia soitettu 80-luvun alussa edes radiossa kuin Toive-Poppia ohjelmassa. Vissiin jotkut lukionpojat maalta lähetti Outi Popille kirjeitä... ;)
 
Muistaako kukaan muuten toista voima-kolmikkoa Kanadasta nimeltään Triumph? Se sai täälläkin jonkinlaista julkisuutta ja Progressions Of Power-levy soi radiossakin hiukan. Allied Forces-levyn mukaan tuli nimettyä yksi bändin tapainen silloin 80-luvun alussa. Oi niitä aikoja. :)

Ensimmäisellä sivulla kysyttiin kommentteja Vapor Trailsista, joten kerronpa hieman omia tuntemuksiani.
 
Mielestäni Vapor Trails on musiikin puolesta hyvä ja vahva levy, mutta tuotannossa on menty aika pahasti metsään. En ole varma, käytänkö tässä oikeita termejä, mutta ilmeisesti miksaus- tai masterointivaiheessa signaali on ensin kompressoitu lähes litteäksi, ja sen jälkeen äänenvoimakkuus on nostettu niin korkeaksi, että signaali jopa leikkautuu joissakin kohdissa. Tuloksena on puuroa, josta lähes kaikki dynamiikka on hävitetty. Rummut ja basso hukkuvat kitaravallin alle ja äänessä esiintyy ikävänkuuloista digitaalista säröä. Levyä on rasittavaa kuunnella, ja se on sääli, koska pidän musiikista.
 
On totta, että levy on aika pitkä. Minusta joukossa ei silti ole yhtään heikkoa kappaletta, vaikka kokonaisuutena levy ei ehkä herätäkään minussa yhtä suuria tunteita kuin jotkut aiemmat. Joukossa on kuitenkin useita kappaleita, jotka minusta kuuluvat kyllä ehdottomasti Rushin parhaimmistoon. Huippukohtia ovat minulle (tällä hetkellä) Ceiling Unlimited, Vapor Trail, Nocturne ja Freeze.

Joku kirjoitti Soundiin palautetta tuon Korjuksen arvion jälkeen. Paljon ei Soundissa Rushin levyjä arvioitu, Kimmo Kuusniemi taisi arvostella Permanent Wavesin heavy -palstallaan ja vanhemmassa numerossa teilattiin A Farewell To Kings. Saman ajan Musassa levy sai täysin päinvastaiset pisteet, mutta Musa olikin progemyönteisempi!:)
 
Back Beat -lehteen (jonkinasteinen Musan jatkaja/jälkeläinen) kirjoitti Jouni Repo aika suuren Rush -artikkelin ja arvosteli paljonkin levyjä.
 
Kun kerta Triumph mainittiin niin mites Max Webster? Bändi kierteli paljon Rushin lämppärinä ja levyttivätkin kimpassa biisin "Battlescar". Astetta kahjompaa kuin Rush, minä pidän.

Pitkälti Progressorin kans samaa mieltä Vapor Trailsista... Ilmestyivät Metallican St. Angerin kans suht samoihin aikoihin ja ihmettelin miten nämä kaks tyystin erilaista levyä ovat kuitenkin jotenkin ihan samanlaisia... Tuotantopuoli ja levyn pituus se oli; molemmissa sinänsä pääosin hyvät piisit, mutta soundit.. hmm.. oudot? huonot? erilaiset?.. ja liian pitkiä kokonaisuuksia molemmat.
 
Nythän Rush on taas menossa studioon ens vuoden alussa ja odotan tällä(kin) kertaa herroilta tosi hyvää levyä! Perustelut:
 
i) Alla kaks erittäin tiukasti soitettua kiertuetta
ii) Neil toipunut suruistaan, uus nainen elämässä ja ilmiselvästi intoo piukassa rumpujen soiton suhteen (tuleehan sieltä just se Anatomy of drum solo-dvdkin..)
iii) Lerxst puhunut seuraavan kiertueen settilistasta mm. että Power Windows ja Hold your Fire-levyiltä voisi löytyä potentiaalista soitettavaa enemmänkin eli onkohan keyboardit tulossa takaisin myös uudelle studiolevylle??
iv) Samainen herra maininnut myös kuuntelevansa tällä hetkellä mielellään (lue: ilman häpeää) myös vanhempia Rush-levyjä sekä "uusista" bändeistä esim. Mars Voltaa ja Porcupine Treetä (jostain sattu silmään, että Rush olis lähestynyt Porcupine Treetä mahdollisen lämppäribändi-pestin tiimoilta ens kiertueelle, mut huhuhuhuhan toi, eihän Rush mitään lämppäreitä enää käytä ellei sit palaa vanhaan tyyliin..)
v) Parjattu Feedback-ep saattoi palauttaa herrain mieleen sen miten levy tehdään spontaanimmin muutamassa kuukaudessa 70-luvun tyyliin??
vi) Rushan ei huonoa levyä tee!!!!!!!!

Päteviä perusteluja tuossa edellä. Kiinnostaa todella kuulla, mihin suuntaan bändi lähtee tällä kertaa. Jotain uudenlaista on taatusti tulossa, mutta muuten tyyliä on kyllä mahdotonta edes arvailla.

Päteviä perusteluja tuossa edellä. Kiinnostaa todella kuulla, mihin suuntaan bändi lähtee tällä kertaa. Jotain uudenlaista on taatusti tulossa, mutta muuten tyyliä on kyllä mahdotonta edes arvailla.
 
Totta, mutta tulee se uusi levy ostettua joka tapauksessa, kun kaikki muutkin löytyvät hyllystä. Rupesinkin tuossa miettimään, ja totesin ettei tuohon +20 levyyn mahdu kyllä yhtään totaalisen huonoa levyä. Muutama hitusen heikompi kyllä. Eka on vielä vähän hakemista, Caress Of Steel Bastille Dayta lukuunottamatta tylsä ja Presto aika epätasainen. Muuten kyllä kaikki puolustavat paikkaansa täysin.
 
Yksi suosikkibändejäni, siis. Joskus yläasteen puolessavälissä tutustuin Rushiin kuultuani paljon kehuja. Muutaman biisin olin ekoilta levyiltä kuullut, mutta en vielä ollut täysin vakuuttunut. Ostin sitten Moving Picturesin aikalailla sokkona, ja olihan se silloiselle hevipuristille melkoinen silmien avaaja. Kolahti ns. täysillä. Tuon mainistemani Moving Pictures -klassikon lisäksi suosikeiksi ovat muodostuneet Hemispheres, Grace Under Pressure ja A Farewell To Kings.
 
Ja Alex Lifesonia ei sitten parjata siellä! Hyvä kitaristi, joka ymmärtää myös taustalla pysymisen jalon taidon. Kolmen virtuoosimaisen soittotaidon omaavan muusikon muodostamaksi bändiksi Rushilta löytyy yllättävän vähän päämäärätöntä kikkailua, vaan Alex, Geddy ja Neil tuntuvat osaavan mennä aina biisien ehdoilla. Okei, ehkä joku YYZ voi mennä vähän överiksi, mutta huumorilla minä ainakin ne kikkailut otan. :) Rumpalin kanssa ollaan kahdestaan tuota jamiteltu aika useastikin itse asiassa, ja joskus jopa päästy loppuunkin asti. Kyllähän siinä saa tarkkana olla. Osaavan basistin kun saisi bändiin...