Aihe: Lännentie ja Ken Parker
1
arppah8
20.12.2005 02:37:10 (muokattu 20.12.2005 02:37:39)
 
 
Löytyykö Mnetistä kyseisten lännensarjakuvien fanittajia? Loistavia ja realistisen otteen omaavia lännensarjakuvia, joita julkaistiin joskus kultaisella 80-luvulla. Itse opin Yhdysvaltojen historian itsenäistymisestä 1900-luvun alkuun Lännenteistä, joissa seikkaili kuvitteellinen McDonaldin perhe oikeissa historiallisissa tapahtumissa. Henkilöhahmot olivat kovinkin inhimillisiä pikkuvikoineen eikä tunnettuja henkilöitä liiemmin romantisoitu, olivat he sitten "hyviä" tai "pahoja". Tosipohjaiset Lännentiethän päättyivät Wounded Kneen tapahtumien kuvaamiseen, jonka jälkeen sarja uusien päähenkilöiden myötä astui Tex Willer-höttölänkkäriaikaan, joka onneksi lopetettiin lyhyeen.
 
Ken Parkerhan taasen seikkaili kuvitteellisissa tapahtumissa, mutta varsin realistisen oloisesti. Varsinkin tarina "Chemako- hän, joka ei muista", jossa Parker muistinsa menettäneenä päätyy elämään intiaanien parissa, on loistava. Lisäksi monesta Parker-tarinasta vastaavan Ivo Milazzon kynänjälki miellyttää silmää.
 
Kumpaakaan sarjaa ei tahdo enää löytää divareista (onneksi itse olen älynnyt säilyttää edes jokusen), mutta 90-luvulla julkaistu Ken Parker-värialbumi Verta lumessa (ei kylläkään Parker-parhaimmistoa Milazzosta ja nätistä vesivärityksestä huolimatta) taitaa löytyä kirjastoista melko helposti.
...and music? Well, it's just entertainment folks.
Mika Antero
20.12.2005 08:43:45 (muokattu 20.12.2005 08:44:31)
Kyllä nuo molemmat ovat hyvin muistissa, mutta valitettavasti ne silloin aikanaan pienenä poikana jäivät armotta Tex Willerin ja jopa Hopeanuolen jalkoihin. Olisikohan ollut niin, että Willerin ja vastaavien ulkoasu oli selkeämpi ja helpommin omaksuttava kun näiden ns. parempien -ja ehkä taiteellisempien- sarjojen. Lännentiestä on kyllä jäänyt muutama kertomus todella hyvin mieleen; esim. joku vigilante -tarina aiheutti jopa hämmentävää moraalista pohdintaa pienessä päässä.
 
Huom! Hopeanuolella tarkoitan sitten sitten intiaanisarjaa, en mitään pölvästiä japanilaista pilipalianimea.
Mr. Mustard
20.12.2005 09:56:40
Kaikki Tex Willerit vuodesta 1971 saakka löytyy. Tosin muutama alkupään harvinainen numero uudelleenjulkaistussa kronikkamuodossa. Ns. liuskatexejä 50-60-luvulta en ole viitsinyt kerätä. Ne ovat suolaisia hinnoiltaan verrattuna sivumäärään, ja lisäksi tarinat ovat julkaistu uudelleen isoissa Texeissä.
 
Ken Parker on hyvä, mutta niitä on vaikea saada käsiinsä.
"Safe sex, safe music, safe clothing, safe hair spray, safe ozone layer. Too late! Everything that´s been achieved in the history of mankind has been achieved by NOT being safe..." - Lemmy Kilmister
J-PPP
26.12.2005 15:05:32
Lähes kaikki vanhat hyvät Lännentiet löytyy, samoin Ken Parkerit. Texejäkin tulee luettua, mutta lähinnä isompia albumeita, joita viime vuosina on ilmestynyt ihan kiitettävästi. Nyt viimeksi tuli joululahjaksi hankittua uusi värillinen Tex Willer, Yksinäinen Kostaja. http://www.egmont-kustannus.fi/nayta_uutinen.phtml?id=153
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)