Laulaminen ›

Nimenomaan näin. Minulta luonnistuu parhaiten suora huuto eivätkä grimmivokaalitkaan kuulosta luokattoman surkeilta. Tulen harrastamaan thrash- ja death-vaikutteista metallia edelleen muun ohella, mutta silti haluan oppia mm. Tarotin Wings of Darknessin.
 
Se ei ole helppo, ei. Pitää ensin osata laulaa kunnolla ja sitten saada se tunne ja rentous joka Hietalalla on. Hieno biisi, loistava laulaja.

Jostain syystä oikeat nuotit löytyy aika helposti, improvisoidessakin. Vaikka olen olevinaan hyväkin kitaristi, niin äänihuulilla kaikki on helpompaa kuin kitaralla. Vielä pitäs saada voimaa ylärekisteriin. --->lauluopettajalle. Taidanpa laittaa lehteen ilmoituksen.

No joo. Musta tuntuu, että mitä enemmän sitä oppii niin sitä vaikeampaa laulaminen on. Täytyy kiinnittää niin moneen asiaan huomiota ja tiedostaa koko ajan kaikki mitä kropassa tapahtuu. Se vetää välillä hermot kireeksi. Kun ymmärtää miten periaatteessa pitäs tehdä, mutta ei osaa toteuttaa sitä. Sitten kun jotain oppii ja pääsee yli jostain hankalasta ongelmasta, niin eiköhän niitä sitten ilmaannu kasapäin lisää.
 
Mutta kyllähän siinä sitten kehittyykin, ainakin johonkin suuntaan. Oppii ainakin ymmärtämään joitain asioita.

Se ei ole helppo, ei.
 
Juuri tätä hain takaa, mutta enpä ollut tajunnut mainita asiaa.

Onko laulaminen helppoa? Tänään on! Eli se helppous on osittain myös päivästä kiinni, joskus sujuu, joskus ei. Joskus takkuilun syyn tiedostaa itse, ja joskus ei vaan lähde kulkemaan, vaikka ei olisi mitään järkevää syytä miksi ääni ei soisi hyvin (ei väsymystä, ei kankkusta, ei flunssaa..). Joskus tuntuu, että tällä äänelläni on ihan oma elämä...
 
Ei ole helppoa ei -- Nuotissa pysyminen on myös ongelmallista ja äänialani on alle kaksi oktaavia.
 
Älä masennu, treeniä vaan lisää. Minunkin äänialani oli ennen alle kaksi oktaavia ja tänään saavutin neljä oktaavia (Bb - bb3)! Mahtava fiilis. Huilurekisterillä löytyi vielä noin puoli oktaavia lisää entiseen äänialaan. Mutta keikoilla edelleen riittää mainiosti se kaksi oktaavia, varsinkin ennenkuin saan nuo ääripäät paremmin hallintaan.

Ei todellakaan ole helppoa. Eikös laulamisen pitäis olla semmosta, että kuka tahansa pystyy sitä tekemään edes jollain tavalla?
 
Kyllä mä ala-asteella lauloin musiikintunneilla, ja se oli helppoa, mutta sitten tuli kusipää musiikinopettaja, ja siellä oli niin huono fiilis ettei oikein inspannu, ja laulut jäi lopullisesti kuvioista. Kiinnostuttuani musiikista, ja alettuani soittamaan kitaraa 9. luokalla, yritin toisinaan lauleskella, mutta eipä enää onnistu. Nyt olen 21v ja eipä onnistu oikein vieläkään. En ole pahemmin kyllä treenannutkaan. Ongelma on siinä että tekniikka on persiillään. 30 sekunttia laulua ja rupee sattumaan kurkkuun, ääni väsyy ja alkaa ehkä värisemään, ääni painuu.... perseestä. Äänenmurros lienee muuttanut asiaa, niin ettei se ihan samalla tavalla taitu kuin pienenä.
 
Ei sillon ala-asteella tullut mieleenkään että jollain voi tuollasia ongelmia olla? Sitä ajatteli että on vain tyyppejä jotka laulaa nuotin vierestä, ja tyyppejä joilla on sävelkorva ja ne laulaa oikein. Ainut ongelma oli silloin että joskus rupes haukotuttamaan tosi paljon. Liekkö jotain häikkää hengitystekniikassa jo silloin.
 
Oletko itse laulanut pienestä pitäen?

Oletko itse laulanut pienestä pitäen?
 
En ole vaikka, musaluokalla ala-asteella lauloin muutaman vuoden kuorossa. Olin musaluokalla vain muita miellyttääkseni. Lapsena musiikki ei syvemmin todellakaan napannut. Kuorolaulusta kuitenkin ihan tykkäsin ja musaluokalla meininki oli tosi hyvä. Niinkuin aiemminkin olen tällä sivustolla sanonut, niin toi heittäytyminen on tosi tärkeetä laulamisessa etenkin. Pitää vaan uskaltaa.

krapulassa ei suju ei.
mutta tosi on, kehittyessään muuttuu kriteerit ja vaatimukset. sitä tiedostaa kroppansa ja kykynä laulaa kullakin hetkellä aivan eri tavalla. vaatimukset kasvavat jne. pääsäntöisesti perus lallattelu on silti helppoa ja mukavaa.
mutta ei krapulassa...

Sanoisin, että helppoahan se on nykyään, mutta oli siinä opetteleminen että löysin oman ääneni.
 
Yleisön edessä laulan aina paremmin kuin yksin.

Keskustelun aloittajalle:
 
Oma lauluääni on ehkä yksi kaikkein vaikeimmista instrumenteista hallita.
Mitä pidemmälle laulajana etenet, sen vaikeammaksi oman instrumenttisi miellät.
 
Perus nuotissa pysymisen oppii hallitsemaan melko vaivattomasti, koska jokainen on kättänyt omaa instrumenttia koko ikänsä. Mutta sitten kun lähdetään kehittämään instrumenttiaan alkaa tulla ongelmia ja vaikeuksia. Virheistä myös joutuu maksamaan tulevaisuudessa.

Mitä pidemmälle laulajana etenet, sen vaikeammaksi oman instrumenttisi miellät.
 
Tämä on kyllä niin totta.
 
Muistan olleeni ensimmäisen laulutuntini jälkeen peräti masentunut, kun ymmärsin kuinka monimutkainen ja virheille altis soitin oma ääni lopulta onkaan. Niin monta asiaa vaikuttaa.
 
Itselleni laulaminen on periaatteessa helppoa, mutta refluksitauti tulehduttaa (?) äänihuulia ja aiheuttaa ongelmia. Voin sanoa, että todella ikävää. :(

Vaikka tekniikasta ole joskus jotain puhunut niin olen huomannut että jos sitä ajattelee niin laulaminen käy vaikeaksi :( siispä en ajattele mitään muuta kuin sanoja :) kaikki tulee kyl sitten luonnostaan jos jutut on kondiksessa...

Joillain ihmisillä vain koko hengityssysteemi toimii niin luontevasti, että alkuunpääsy laulamisessa on helpohkoa. Tunnen monia, jotka eivät pysty edes puhumaan tuntia kuuluvalla äänellä käheytymättä, kun hengitys on aivan poskellaan ja kaulalihat kireinä.
On yleensä jonkinlaisen ahaa-elämyksen takana, että laulussakin käytetään lihaksia (äänihuulet mukaanluettuna), ja lihakset toimivat sitä paremmin, mitä enemmän ja oikeaoppisemmin niitä treenaa.
Näillä palstoilla minua on hirvittänyt niiden keskustelijoiden määrä, jotka kyselevät, miten oppia laulamaan jollain "vieraalla" tavalla ("miten opin "rääkymään", "korisemaan" tms.) . Mielestäni vakuuttavin ja toimivin ilmaisu saavutetaan vain, jos laulaja jalostaa oman omituisen äänenvärinsä parhaita puolia. Väkipakolla shouttaaminen voi olla tosi riskaabelia. Nuoret heviherot eivät sitä välttämättä usko, mutta äänensä voi ihan oikeasti pilata vuosikausiksi tai lopullisesti muutamassa viikossa.
Noissa "erikoisäänissä" on vielä se vika, että usein ne voidaan saada ihan tehokkaan kuuloisiksi studioympyröissä, mutta livetilanteessa homma menee tahattoman komiikan puolelle, kun kurkku ei kestä kuin pari biisiä. "Rääkymisen" vastakohtana hyvä esimerkki on the Crashin Brunila. Levyillä se hento falsettilaulu kuulostaa ihan persoonalliselta, mutta lavalla se on niin haavoittuvainen, että ei tarvitse kuin kitaraa heilauttaa, niin ääni särähtää rikki.

Laulaminen ei itessään ole vaikeeta, mutta yritän koko ajan kehittyä äänenkäytössäni asettamalla uusien biisien melodioita just sinne mukavuuden ja tuskan rajoille... sit ku se ei enää tunnu vaikeelta, miin on huomattavasti helpompaa kehittää ääntään taas lisää... Joten, kyllä. Laulaminen on välillä vaikeeta, mutta mun mielestä se on kehittymisen takia miljuunasti parempi, kun siellä oman turvallisen äänialan sisällä jollottaminen...

Jee, nyt tuntuu kivalta, meni vihdoin Live After Death kunnialla alusta loppuun. :)Tosin en mitenkään lujaa revittänyt.

laulaminen on helppoa.

Ei ole. On virranut paljon verta, hikeä ja kyyneleitä (no ei nyt verta sentään oikeasti) siihen että menee edes jotenkuten.
 
Pianisti olen ja aina olen saanut kehuja siitä että soitan musikaalisesti (tekniikka sitten laahasikin pitkään perässä). Mutta laulu ei vaan mennyt!! Musikaalisuustestissäkin kuulin kyllä mitkä sävelet kolmisoinnussa soi, mutta suustani en saanut samoja säveliä ulos vaikka olisin mitä tehnyt! Eipä paljon naurattanut kun näytti jossakin vaiheessa jo siltä että piano-opinnot tyssääntyy siihen kun "laulan" ihan eri säveliä mitä haluaisin. Kyse ei siis ollut siitä ettei minulla ole sävelkorvaa, vaan siitä että en osannut tuotta kehollani haluamaniani säveliä.
 
No, monien iloisten yhteensattumien jälkeen päädyin kansalaisopiston laulutunneille ja halleluja! Ekalla tunnilla pystyin päästämään puhtaita "alkukantaisia ääniä" KVINTIN alalta, kolmen kuukauden jälkeen äänenavauksissa meni 2 oktaavia. Kaiken kehityksen pohjalla vain yksi asia - rentous. Ei leuan jännittämistä, ei puskemista, ei huulilla ilveilyä. Piti antaa äänen vaan tulla.
 
Nyt mulla on laulu sivuaineena musiikkiopistossa, ääniala tällä hetkellä vähän yli 2 oktaavia. Vaccaita ja suomalaisia kansanlauluja ollaan nyt syksyllä laulettu, siitä sitten pikkuhiljaa liedeihin ym. 1/2 -ohjelmistoon. Sävellaji pysyy ilman säestystäkin laulettaessa jos rentous pysyy kropassa, jos ei niin niin sitten saattaa heittää. Säestyksen kanssa ei suurempia ongelmia.
 
Nyt kun vireen säilyttäminen ym. ei ole enää varsinainen ongelma, ruvetaankin painimaan ihan eri tasoisten juttujen kanssa. Ihan laulujuttujen alussa siis vasta olen, mutta en voi olla muuta kuin tyytyväinen, sillä lähtötaso oli harvinaisen surkea. Mutta sitä mukaahan se rima nousee korkeammalle kun taidot kehittyy, eli on vielä ihan hirveästi opittavaa!
 
Edit: Vähän huonoja lauserakenteita parantelin.

Ei ole, vielä.
 
Vasta aloitin laulamisen, ala-asteen jälkeen ei ole tullut hoilattua yhtään. Nyt pari viikkoa takana ja oma ääni alkaa löytymään ja päivä päivältä se helpottuu. Ennen laulaminen kuullosti puheelta, nyt se jo muistuttaa laulua. Ehkei kehitystä ulkopuolisen silmistä ole niin hirveästi tapahtunut mutta...! Itselleni siitä on tullut huomattavasti nautittavampaa ja helpompaa.

helppoa on ainakin laulaa väärin:) kun aloin opettelemaan oikeaa tekniikkaa (tässä vaiheessa siis ollaan edelleen), lähti kaikki helppous. nyt kun ollaan jo vähän edistytty, on se taas välillä niin helppoa että itkettää:P ja välillä niin vaikeaa että suututtaa.
 
tosiaan, kannattaa ottaa huomioon että ehkä se laulu on ensimmäisen minuutin ajan helppoa, mutta kysytääs uudelleen kun ollaan jatkettu tunnin verran.