Tässäpä tämä..Aika perussynkistelyä
On hämärä taas saapunut päälle maan.
Saa katuvalot syttyä uudestaan.
Mä tuijotan ikkunasta iltamaisemaa.
Tunnen ikävän, mä kasvavan jälleen vaan.
Tumma asfaltti kylmänä kiiltää.
Puissa kosteat lehdet syksyä odottaa.
Jokin kaipuu sydämessä viiltää.
Tahdon löytää vaan en kadottaa.
CH:Tunnit kuluu hiljaa, ajatus vaeltaa.
Istun ja odotan kuin haamu.
Kunnes tulee aamu ja armahtaa.
Vielä toivon niin että saan nähdä kevään.
Kylmään jälkeen eloon syttyy maa.
En tahtoisia mä surra enää.
Kun sinut saan mä joskus saan. |
Sun tekstis rimmaa hyvin. Se miällyttä mua pirustu koska en itte saa mitään rimmaan. Kuten ittekin totesit niin tekstin sisältö on perus melankoliaa (made in Finland), ei siis tarjonnut mitään kovin lukijan aivoja kyykyttävää matskua. Mutta kyllä tätä silti mielellään lukee. Yksi kohta pisti silmään: "Istun ja odotan kuin haamu" koen tämän hieman lapsellisena, olisit voinut kehittää hieman kehittyneemmän kiälikuvan. Mutta kyllä sulla on potentiaalia kehittyä taitavaksi itsetutkiskelun kuvaajaksi ja miksei myös muunlaisen tekstin tuottajaksi. |
Anteeksi. Mutta aika amatöörimäistä, "tunnen ikävän mä kasvavan jälleen vaan", vaan:in olisi voinut jättää pois huoletta vaikka se ei olisi rimmannutkaan, nimittäin tällaiset rautalangasta väännetyt riimit puree korvaa aika ikävästi, samoin kiiltää-viiltää, kadottaa-odottaa yhdistelmät ovat aika ikävän kuuloisia. Ja mitähän tämä tarkoittaa: "Kun sinut saan mä joskus saan"?
Perus huttua, toimii ehkä iskelmämusiikissa.. No, kannustan silti jatkamaan, taidothan kehittyy vain kehittämällä niitä. ;) Terve, ja kiitos kaloista! |
peetu
oo-p
